Jälleen yksi sarjakuvakooste

Olen tässä lueskellut lähes ahmimalla sarjakuvia. Jotta blogi ei ruuhkaantuisi ihan mahdottomasti, väsään yksittäisten postausten sijaan muutaman koosteen.

Jarkko Vehniäinen: Kamala luonto, Sunnuntaisarjat 1
Arktinen Banaani 2014, 112s.

Jarkko Vehniäisen Kamala luonto on mainio sarja. Siinä yhdistyy herttaisuus ja luonnon usein karut lait. Ilves ja kärppä muodostavat sympaattisen parivaljakon ja yhdessä he tekevät osuvia huomioita ympäristöstään. Ja kaipaavat kumppania, ainakin ajoittain. Kettu taas on vähän yksinkertainen ja usein hämmästyttävän energinen häslääjä, jonka tempauksissa riittää ihmeteltävää.

Tämä Sunnuntaisarjat 1 on ihan kelpo kokoelma, vaikka hersyvämpiäkin juttuja tällä sarjalla on tarjota. Vehniäisen kynänjälki on rentoa ja ilmeikästä, värityksessäkään ei ole mitään moitittavaa.

Juho Juntunen: Manala
Like 2011, 64s.

Lähtökohtaisesti helvettiä on ehkä vaikeaa ajatella hauskana paikkana, mutta kyllä siitä sellaisenkin saa. Ainakin Juho Juntusen Manala on veikeää luettavaa.

Manalassa pomona on tietenkin piru itse. Ilman viikatemiestä ei kuitenkaan olisi ketään piinattavana, joten kuoleman puuhia seurataan vähintään yhtä paljon kuin helvetin tapahtumia.

Manalan jutuissa on hiukan samaa kuin Pertti Jarlan Fingerporissa: Juntunenkin leikittelee sanoilla ja vitsailee enimmäkseen hyväntahtoisesti mutta osuvasti aiheesta kuin aiheesta.

Hihittelin monille stripeille ääneen ja viihdyin albumin parissa oikein hyvin.

Petri Hiltunen: Riutta
Jalava 2005, 47s.

Petri Hiltusen Riutta olisi jäänyt lukematta, ellei työkaveri olisi sitä suositellut. Hiltusen piirrostyyli on vähän karua ja etenkin mustavalkoisessa albumissa jotenkin terävää.

Idea Riutassa on kiehtova: Marsiin suuntaava retkikunta on ajautunut tuntemattomalle riutalle. Riutta koostuu kaikille tuntemattomasta kasvustosta ja vieraista olioista, joista ainakaan kaikki eivät ole kasvissyöjiä. Happivaroja on rajallisesti, joten miehistön on pakko yrittää selvittää sijaintinsa ja keksiä keino hälyttää apua. Riutan ulkopuolelta ei löydy mitään tuttua, vaan vieras elämänmuoto.

Vaikka visuaalisesti en Riuttaan ihastunutkaan, tykkäsin tästä perusideasta. Scifi on minulle genrenä vieras, mutta näin sarjakuvassa se ei tuntunut mitenkään erityisen haastavalta. Sen sijaan ongelmaksi koin Riutan niukan sivumäärän: tarinassa tapahtuu paljon, mutta kiehtovimmatkin tapahtumat huidellaan läpi ihan muutamassa ruudussa. Minun mielestäni Riutta olisi ansainnut paljon enemmän sivuja, sillä nyt tarina jäi auttamatta pintaraapaisuksi, vaikka mielenkiintoinen olikin.

Tanabe Gou:
 Ajokoira ja muita H.P. Lovecraftin tarinoita
Tammi 2016, 192s.
Suom. Suvi Mäkelä

Olen blogiaikanani lukenut muistaakseni kolme H.P. Lovecraftin kertomuskokoelmaa. Olikin itsestään selvää, että luen myös tämän manga-albumin, josta löytyy kolme Lovecraftin novelliin perustuvaa tarinaa: Temppeli, Ajokoira ja Nimetön kaupunki.

Tarinat ovat Lovecraftille tyypillisiä: enemmän dramaattisia kuin jännittäviä. Etenkin niminovelli Ajokoira on oman pienen Lovecraft-tietouteni perusteella esimerkillinen tapaus. Kaksi nuorta miestä, parhaat ystävät, ovat jo vuosia saaneet elämäänsä jännitystä demonologista filosofiaa tutkimalla. Necronomicon on luettu jo moneen kertaan ja teorian jauhamisesta on siirrytty haudanryöstöihin. Matka kulkee Hollantiin, missä miehet kaivavat auki 500 vuotta vanhan haudan ja ryöstävät sieltä pientä, siivekästä koiraa esittävän amuletin. Tietysti tuo amuletti on jollain tapaa kirottu ja pian miesten lähettyvillä alkaa tapahtua hirveitä. Luonnollisesti tarina päättyy hyvin dramaattisesti ja synkästi, ooooooh.

En ole aiemmin lukenut mangaa, joten alkuun piti keskittyä tosi tarkasti siihen, että luen ruudut ja puhekuplat oikeassa järjestyksessä. Vähitellen se alkoi sujua lähes luonnostaan ja melkeinpä voisin rohkaistua lukemaan enemmänkin mangaa. Piirrostyyli on minun silmiini lähes länsimaista, varsinkin hahmojen osalta. Ihmiset näyttävät "perinteisiltä" eikä heissä ole sitä genrelle ominaisinta pitkäkoipista ja siloposkista silausta. Erikoisen paljon pidin albumin äänitehosteista: hiekka sanoo rahi rahi ja pois tieltä heitetty arkun kansi tietysti koli koli. Niille piti tirskahdella erikseen.