3 x Kääpiökarhut

Haluan lukea lisää tällaisia sarjakuvia!
En voi ymmärtää, miksi en ole lukenut näitä Émile Bravon Kääpiökarhu-sarjakuvia aiemmin. Lukemattomuus ei johdu ainakaan tietämättömyydestä, sillä kaksi ensimmäistä osaa on ollut meillä lainassakin jo moneen kertaan. Nytkin lainasin sarjan toisen osan lapsille, mutta tylsyyksissäni luinkin sen ihan omaksi ilokseni. Ja kylläpä ilo olikin suuri, sillä Bravon sarjakuvissa on aivan kaikki kohdallaan.

Bravon tarinat ovat ihastuttavan älyttömiä ja perinteisiä satuja hyvin vapaamuotoisesti hyödyntäviä. Näiden sarjakuvien prinssit ja prinsessat ovat kenties vähän yksinkertaisia ja ohuita hahmoja, kuten edeltäjänsäkin, mutta aivan toisella lailla. Esimerkiksi metsään eksytetty Lumikki ei haluaisi alentua kääpiökarhujen taloudenhoitajaksi, vaan tietää että prinsessana hänen tehtävänsä on tietysti naida prinssi. Yksi karhuista lähteekin prinssinhakureissulle ja löytääkin heti monta prinssiä. Kääpiökarhut kohtaavat myös tiilitalojen erinomaisuuden puolesta puhuvan sian, jättimäisen vaaleaverikön nukkumasta sängyistään, talvisaapasjalkakissan, Hannun ja Kertun sekä monia muita tuttuja.

Pidän kovasti Bravon piirrostyylistä ja albumeiden värimaailmasta. Huumori on mitä mainiointa, sillä näille kirjoille hohotin vähintään yhtä paljon kuin lapset.

Sarjassa on ilmestynyt viisi kirjaa, joista kolme on suomennettu. Toivottavasti kaksi muutakin kirjaa käännetään vielä joskus.


Émile Bravo: Kultakutri ja seitsemän kääpiökarhua, WSOY 2010, 24s.
Seitsemän nälkäistä kääpiökarhua, WSOY 2011, 26s.
Kaunotar ja kääpiökarhut, WSOY 2012, 38s.
Suom. Mikael Ahlström