Wolf Children

Alkuperäinen tarina: Mamoru Hosoda
Kuvitus: Yu
Yen Press 2014, 549s.

Lainasin tämän söpön ja muhkean manga-albumin siskon hyllystä jo joskus lokakuun alussa, mutta lukemisen kanssa vähän venähti. (Samaan aikaan veljeltä lainatut Aron morsiamet jatkavat lukuvuoronsa odottelua edelleen...)

Yliopistossa opiskeleva Hana ihastuu nuoreen mieheen, joka käy samoilla luennoilla, mutta ei ole yliopiston opiskelija. Tuota pikaa pari on syvästi rakastunut toisiinsa ja huolimatta nuorukaisen verenperimästä he perustavat myös perheen. Lapset ovat isänsä tavoin osittain susia ja surullisen menetyksen jälkeen Hana päättää kasvattaa lapsensa mahdollisimman syrjäisessä paikassa. Lapsista kasvaa kaksi hyvin erilaista persoonaa. Tytär, Ame, on vauhdikas ja sosiaalinen, Yuki-poika taas lähes läpeensä arka. Siinä missä Ame rakastaa koulumaailmaa ja kavereita, Yuki hakeutuu luontoon. Äidin osaksi jää lastensa tukeminen, olivat heidän valintansa millaisia tahansa.

Luin Wolf Childrenin yhdeltä istumalta. Tarina on vahvasti visuaalinen, eikä dialogi tuo siihen paljoa lisää sisältöä. Juoni etenee minun makuuni vähän turhan vauhdikkaasti. Esimerkiksi alun rakastuminen tapahtui hämmentävän nopeasti: tunteiden muuttuminen pienestä ihastumisesta rakastumiseen jäi huomaamatta kokonaan. Noin muutenkin olisin mielelläni lukenut enemmän hahmojen ajatuksia erinäisistä asioista. En tiedä kuinka paljon tämä sarjakuvaversio kärsii siitä, että tarina on alunperin tehty animaatioksi ja muokattu sarjakuvaksi vasta myöhemmin.

Kokonaisuutena Wolf Childrenistä jäi kuitenkin sellainen "olipa hyvä että luin" -olo. Tarinan loppu on haikean riipaiseva ja surullinenkin. Kaunis kertomus, johon kyllä olisin kaivannut vähän enemmän syvyyttä.