Blackout

Dhonielle Clayton (toim.): Blackout
Otava 2022, 242s.
Suom. Outi Järvinen

 

Dhonielle Claytonin luotsaamana viisi muuta tämän hetken suosittua nuortenkirjailijaa on kirjoittanut nokkelasti toisiinsa lomittuvien novellien kokoelman. Idea tähän kirjaan on lähtenyt Claytonin veljentyttären kysymyksestä, miksei rakkaustarinoita kerrota mustista tytöistä. Nyt kerrotaan ja hyvin kerrotaankin.

Koska novellit limittyvät toisiinsa, kirja ei tunnu novellikokoelmalta. Kaikkia tarinoita yhdistää  tapahtuma-aika ja paikka, New York helteisenä kesäpäivänä laajan sähkökatkon aikaan. Valtaosa näiden tarinoiden henkilöistä yrittää päästä jonnekin muualle, mutta siirtyminen paikasta toiseen on vaikeaa kun metrot eivät kulje ja muu liikenne seisoo liikennevalojen pimennyttyä. 

Sitä rakkauttakin novelleista löytyy, tietenkin. Ilahduttavaa on rakkauden moninaisuus ja realistinen monimutkaisuus tai toisten tapauksessa mutkattomuus. 

Nautin kirjan lukemisesta, vaikka en todellakaan hahmota New Yorkin kokoa, enkä siten aivan päässyt kärryille siitä, millaisista etäisyyksistä milloinkin on kyse. Kun itse asuu kaupungissa, jonka keskustan toiselta reunalta laidalta toiselle kävelee reilussa vartissa ja taajamakyltiltä toiselle ehkä tunnissa, ei näiden nuorten kävelymatkojen tuskittelu ihan avautunut.

Mun vuoro

Angie Thomas: Mun vuoro
Otava 2020, 393s.
Suom. Ilkka Rekiaro,
Räplyriikat suom. Niko Toiskallio

Angie Thomasin esikoisromaani, Viha jonka kylvät, teki ison vaikutuksen, joten tämä toinen kirja meni suoraan lukulistalle.

16-vuotias Bri haaveilee räppärin urasta. Sellaisesta, jonka hän saavuttaisi omilla taidoillaan, eikä vain edesmenneen räppäri-isänsä vanavedessä. Koulumenestys kärsii Brin keskittyessä räppijuttuihin, mutta kun äiti menettää työnsä, Bri päättää panostaa kaiken läpimurron saavuttamiseen.

Mun vuoro on koukuttava teos, jossa käsitellään laajempia asioita, kuin "vain" Brin ja hänen perheensä ongelmia. Esimerkiksi koulun turvatarkastuksessa pysäytetään enemmän tummaihoisia ja latinoita, kuin valkoihoisia. Osa vanhemmista ei pidä siitä, että koulun ovet on avattu kaikille etnisille ryhmille, vaikka se onkin koulun taloudelle eduksi.

Bri on hahmona todella ärsyttävä ja turhauttava. Hän ei siedä kritiikkiä, edes aiheesta. Ylipäätään hänellä on ongelmia auktoriteettien kanssa, eikä hän malta missään tilanteessa pitää päätään kiinni, vaikka pääsisi niin helpommalla. Brin parhaat ystävät, Malik ja Sonny, jäivät tarinassa harmillisesti hieman taka-alalle, Pooh-täti sentään saa ansaitsemansa huomion.

Kirjan suomentamisesta vastaavat Ilkka Rekiaro ja Niko Toiskallio, joista jälkimmäinen on suomentanut räplyriikat. Suomennokset toimivat mainiosti ja vasta kirjan luettuani tulin ajatelleeksi, että tämä toimisi varmaan loistavasti äänikirjana!

Viha jonka kylvät

Angie Thomas: Viha jonka kylvät
(The Hate U Give, 2017)
Otava 2017, 393s.
Suom. Kaijamari Sivill

Viha jonka kylvät on osunut silmiini vähän siellä sun täällä. Jostakin syystä en kuitenkaan ole ollut kiinnostunut ottamaan selvää edes siitä, mistä kirja kertoo. Vähän ennen joululomaa huomasin kuitenkin, että tätä oli hankittu koulukirjastoon ja päätin ottaa selvää, millaisesta kirjasta on kyse.

Starr on 16-vuotias ja on yksi yksityiskoulunsa harvoista mustaihoisista oppilaista. Starr elää kuin kahtena eri ihmisenä riippuen siitä onko hän kotona slummialueella vai koulussa. Hän kiinnittää erityistä huomiota etenkin puhetapaansa, ettei vain lipsauttaisi liikaa slangisanoja koulussa tai puhuisi liian huolitellusti kotinurkillaan. Eräänä iltana Starr on lapsuudenystävänsä kyydissä, kun poliisi pysäyttää heidät. Epämääräisessä tilanteessa poliisi ampuu Starrin ystävän ja ainoana silminnäkijänä Starrilla on ehkä mahdollisuus auttaa oikeutta tapahtumaan. Todistajaksi ryhtyminen ei kuitenkaan ole helppo päätös ja kun tarpeeksi moni asia alkaa mennä pieleen, kuka tahansa voi olla vaarassa.

Minun oli alkuun vaikea päästä sisälle tähän kirjaan. Suurin syy oli varmaankin kirjan kieli, sillä minäkertoja-Starr käyttää puhekieltä, joka ei välttämättä ole sitä kiitollisinta käännettävää. Kun tarina viimein alkoi viedä, se veikin lujaa. Viha jonka kylvät on erittäin ahdistava ja epäreilu kirja. Se avaa silmät katsomaan asioita useammalta kannalta ja auttaa ymmärtämään slummien omia sääntöjä, joita ei silti tarvitse hyväksyä.

Mitä lähemmäksi kirjan loppua pääsin, sitä enemmän pelkäsin kaikkien puolesta. Tuntui, että koko ajan mennään vain huonompaan ja arvaamattomampaan suuntaan. Kokonaisuutena Viha jonka kylvät on sellainen kirja, jonka lukeminen vaatii voimia. Tämän jälkeen ei noin vain tartuta seuraavaan tarinaan, eikä tätä unohda hetkessä. Todella rankka, todella hyvä.