Milla Paloniemi: 112 osumaa, sarjakuvataiteilijan päiväkirja Arktinen Banaani 2016, 330s. |
Tästä kirjasta on todella haastavaa kirjoittaa yhtään mitään. Milla Paloniemen tuorein albumi on nimittäin ihan oikea päiväkirja, eikä mikään kuviteltu. Onneksi minulla ei ole tapana kirjaa niinkään kirja-arvioita kuin musta tuntuu -selvityksiä lukukokemuksista.
112 osumaa alkaa maaliskuusta 2015. Parisuhde on päättynyt eroon ja edessä on melkoinen tunteiden vuoristorata: aluksi lähes sietämätöntä ikävää, tuskaa ja epäonnistumisen tunteita, seuraavaksi huumaavan energistä sinkkuelämän ihanuutta, häivähdys seesteisyyttä. Sitten taas käydään läpi eroa, ihmissuhteita, ihastumisia, rakastumisia, tunteita itseä ja muita kohtaan, minuutta, toiveita, haaveita, tavoitteita jne. Bilettämistä, kaljaa, karaokea, satunnaisia kohtaamisia, säätöjä. Lopulta Tinder ja lisää säätöä. Hetkittäin itsenäinen nainen, joka ei tarvitse miestä -kohtauksia. Ja niitä tunteita. Äärimmäisiä, pakahduttavia, väsyttäviäkin. Päiväkirjassa käydään läpi myös humalassa sattunut onnettomuus, jossa sattui pahasti, mutta ei onneksi niin pahasti kuin pahimmassa tapauksessa olisi voinut käydä.
No niin.
Paloniemi osaa ja uskaltaa ilmaista itseään suorasukaisesti ja rehellisesti. Piirrostyylit ja -tekniikat vaihtelevat tunnelman ja/tai tarpeen mukaan.
Lukukokemus oli outo. Oikeastaan epäuskoinen. Kun on ollut parisuhteessa noin viisitoista vuotta (en ikinä muista tarkkaa aikaa), sinkkuelämän kiemurat ja kumppanin etsiminen ovat hyvin etäisiä asioita. Silti tässä oli jotain tuttua: olin nimittäin teini-ikäisenä sitä tyyppiä, joka ihastui jatkuvasti ja luuli olevansa rakastunut. Kävin pitkiä päänisisäisiä keskusteluja kulloisenkin ihastuksen kohteen kanssa, haaveilin seurustelusta ja pussailusta. Mietin, mitähän se ihastuksen kohde minusta ajattelee - vai onko huomannut olemassaoloani ollenkaan. Välillä tein muka-toimivia iskusuunnitelmia (eivät muuten toimineet), välillä podin hirveää tuskaa siitä, kuinka kukaan koskaan missään ei voi ihastua minuun ja blaa blaa blaa. Toisinaan taas toivotin kaikki miehet jonnekin hyvin kaukaiseen maailmankolkkaan, koska elämä olisi helpompaa ilman niitä. Ja sama uudestaan. Ja uudestaan.
112 osumaa oli ahdistavan paljon täynnä samanlaista epävarmuutta itsestään, haaveilua ja toisen sanojen ja tekojen tulkitsemista uudestaan ja uudestaan. Muistan vielä hämärästi, kuinka väsyttävää se jatkuva tunnemyrsky oli silloin teininä, joten ihan hirvittää ajatella, että joku käy/on käynyt läpi samaa aikuisena. Teinin ei sentään tarvitse huolehtia kuin suurin piirtein koulusta, aikuisella on vastuullaan jo koko arki...
Panin tämän merkille, kun huomasin tämän ilmestyneen. Nyt jäin kuitenkin miettimään, että tuo vellominen, jota tässä kaiketi on, ei ehkä ole ihan mun juttu. Sinänsä kyllä varmasti monia kiinnostavaa ja rehellistä menoa tästä löytyy.
VastaaPoistaOmppu, Ei tämä aivan minunkaan juttuni ollut. Etukäteen en edes tiennyt tämän olevan "ihmissuhdepäiväkirja" vaan sellaista perinteisempää päiväkirjameininkiä.
PoistaNostan kyllä hattua itsensä likoon laittamiselle!
Laitanpa tämän luettavien listalle. Kiitos vinkistä :)
VastaaPoistaSatu, olepas hyvä! :)
Poista