Metsän väki

Joanna Heinonen: Metsän väki
Robustos 2024, 317s.

 

Luin Joanna Heinosen Veren väki -kirjan lukupiirissä melkein tasan kolme vuotta sitten. Jatko-osaa, tai tällaista sisarteosta, en osannut sille odottaa, mutta lukulistallehan se meni että humpsahti.

Ajallisesti Metsän väki alkaa oikeastaan jo ennen Veren väen tapahtumia, mutta vaikka kerronnan tempo on reipas, tämän kirjan tarina venyy hiukan pitemmälle. Kirjat limittyvät toisiinsa paljonkin ja vaikka tämä ei varsinaisesti jatko-osa olekaan, niin kyllä tässä paljastuu Veren väen tapahtumista sen verran oleellisia asioita, että suosittelen sen lukemista ensin.

No joka tapauksessa tässä kirjassa keskitytään Oliviaan, joka on metsänhaltia. Metsänhaltiat saavat kutakuinkin teini-iässä kyvyn muuttua joksikin eläimeksi. Merkittävä tapahtuma ja kyky ei kuitenkaan Olivian kohdalla mene toivotulla tavalla ja turvallisuussyistä Olivian elämä kaventuu kotikouluksi ilman sosiaalista elämää. Kun vuosien kuluttua Olivia viimein saa poistua kotoaan, hän tapaa lapsuudenystävänsä Kiiran ja kohtapa onkin jo meneillään melkoisia myllerryksiä.

Heinonen kirjoittaa vetävää tekstiä myös murteella, mikä vaatii kirjoittajalta erityisosaamista. Tykkään siitä, kuinka luontevasti Olivian arkeen kuuluvat erilaiset loitsut ja muut kansanuskon/-perinteen elementit. Ainoan miinuksen annan siitä, että kirja loppuu ihan hirvittävään koukkuun! Ihan meinasi epätoivo iskeä, kun takakansi tuli vastaan.

Veren väki

 

Joanna Heinonen: Veren väki
Robustos 2021, 309s.

Veren väki on Joanna Heinosen ensimmäinen nuorten aikuisten romaani. Jo takakansi paljastaa, ettei näiden kansien välistä löydy mitään perinteistä opiskeluelämän kuvausta tai edes tavanomaista vampyyriseikkailua. Itse asiassa, kun kirjaa kuvataan muun muassa näin: Veren väki yhdistää urbaania fantasiaa, yhteiskunnallista chick litiä ja punk-asennetta, tulee lähinnä epäuskoinen olo. Että tämmöisistäkö aineksista saisi muka kasaan toimivan tarinan...

Heinonen kuitenkin onnistuu epätodennäköisessä, sillä Veren väki on sangen looginen ja toimiva kokonaisuus. Hymyilin leveästi jo kahden ensimmäisen rivin jälkeen ja muutenkin ilahduin iloisesti monista juonenkäänteistä ja kielellisistä ilmauksista. Esimerkiksi kirjassa käytetty puhekieli on juuri sellaista kuin mielestäni pitääkin. Seksi on luonteva osa elämää ja Heinonen kuvaa erityisen hyvin varsinkin himoa.

Niin, siitä juonesta varmaan jotakin pitäisi sanoa.
Kiira on hivenen päälle parikymppinen yliopisto-opiskelija, jolla on asiat hyvin. On opiskelupaikka, oma asunto, kavereita, koira ja poikaystäväkin. Mutta Kiira ei kuitenkaan ole tyytyväinen. Jokin hiertää jossakin ja tekee olemisesta nihkeää. Sitten alkaakin mennä asia toisensa jälkeen pieleen ja kohta ollaankin keskellä punk-henkistä vampyyritarinaa.

Vampyyrit, jotka tässä kirjassa kutsuvat itseään metsästäjiksi, on kuvattu siten, että he sulautuvat vampyyriasteikolla lähemmäksi Culleneita kuin Draculaa. Mutta eivät he sentään kimalla auringossa tai stalkkaa kaupungin söpöintä tyttöä tämän nukkuessa.

Kiiran ja Jesperin, yhden metsästäjän, väliset dialogit ovat tuskastuttavia. He eivät tunnu osaavan keskustella yhtään mistään, vaan kaikki kääntyy riidaksi ja lapselliseksi mykkäkouluksi tai paikalta poistumiseksi alta aikayksikön. Ylipäätään koin, että kirja vähän väsähti loppukolmanneksella, kunnes päästiin loppukohtauksiin. 

Veren väki ei ole täydellinen kirja, mutta kevyesti parasta lukemaani viihdettä vähään aikaan.

Sirkus Rinkeli

Anne Muhonen & Tiina Konttila: Sirkus Rinkeli

Robustos 2015, 40s.

Hohoo, olen aloittanut tämän postauksen sen seitsemän kertaa, mutta eihän tästä meinaa tulla mitään! :D

On kuulkaa vaikea yrittää blogata sarjakuvasta, jonka toinen tekijä sattuu olemaan oma sisko. Ei sillä ettenkö olisi jo suullisesti antanut tästä palautetta moneen otteeseen, mutta jotenkin tämmöinen julkinen teksti tuntuu ihan eri asialta. No mutta, yritetään nyt vielä kerran.

Sirkus Rinkeli voi näyttää ihan tavalliselta sirkukselta, mutta enpä usko muiden sirkusten koostuvan näin omalaatuisista hahmoista. Nuorin jäsen, Eppu, on jäänyt sirkukseen vaikka hänen vanhempansa karkasivatkin kirjanpitäjiksi. Aapo-poika tutustuu Eppuun ja pääsee kurkistamaan myös sirkuksen kulissien taakse. Sirkuksessa piileskelee muuan Siiri, mutta keneltä ja miksi? Siellä täällä vilahtaa myös epämääräinen Harppuunamies, joka vastaa kovin hitaasta takaa-ajokohtauksesta.

Minusta Sirkus Rinkeli on mainio seikkailu! Se sopii oikein hyvin pienillekin lapsille, mutta viihdyttää mukavasti myös aikuista lukijaa. Sain seurata albumin syntyvaiheita alusta asti, joten hahmot olivat minulle entuudestaan tuttuja, samoin kuin juoni pääpiirteissään. Siksi minun onkin hyvin vaikea arvioida, millaisen ensivaikutelman tarina saa aikaan, kun sitä pääsee lukemaan suoraan viimeisteltynä kokonaisuutena.

Kun tekijöitä on kaksi ja kun kumpikin on osallistunut hahmojen luomiseen, näkyy se luonnollisesti lopputuloksessakin. Hahmot voi helposti jakaa kahteen ryhmään tekijänsä mukaan. Mitään varsinaista haittaa tästä ei toki ole, mutta mielestäni pari hahmoa olisi saanut olla enemmän muun joukon tyylinen. Sirkus-teemaan liittyen olisin toivonut albumiin enemmän värejä. Nyt sivut ovat pääsääntöisesti yksisävyisiä, mikä ei näytä pahalta, mutta himmentää hiukan sirkuksen loistoa. Yhden selkeän, tilastointia hankaloittavan puutteen löysin: sivunumeroiden puuttuminen! Ärsyttävää alkaa laskea sivujen määrää…

Lukukokemus oli jännittynyt, koska totta kai tuntui huikealta lukea ihan oikeaa sarjakuvaa, jonka tekemisessä sisko on ollut mukana. Paikoin huomasin juonessa muutoksia aiemmin lukemaani versioon verrattuna ja niitä piti pysähtyä erikseen makustelemaan. (Muutokset olivat kyllä tarinaa selkeyttäviä, minä vain kangistun nopeasti kaavoihin ;) )

Toivottavasti Sirkus Rinkeli saa jatkoa muodossa tai toisessa, sillä näillä hahmoilla riittää varmasti tarina jos toinenkin kerrottavaksi.