Sarjakuvia

 

Sarah Andersen: Fangs
Andrews McMeel 2020, 100s.

Vampyyri, joka rakastuu ihmissuteen. Siinä Sarah "Aikuisuus on myytti" Andersenin tuoreen sarjakuva-albumin idea. Yksinkertaista, mutta toimivaa. Näin ajattelin, kun kirjan tilasin. 

Fangs on ulkoisesti todella nätti kirja. Syvänpunaiset kangaskannet tuntuvat laadukkailta ja mustat painatukset erottuvat tietysti upeasti. 

Sisältö sitten taas on harmillisen laimeaa. Sarjakuvaromaanin sijaan tarjolla on lyhyitä, korkeintaan kuuden ruudun strippejä, joissa hihitellään parisuhteelle yleensä sekä tietysti vampyyrille ja/tai ihmissudelle parisuhteessa. 

Piirrostyylikään ei nyt sytyttänyt. Hieman animehenkinen tyyli näyttää kalsealta pelkistetyissä ruuduissa. Kynän jälki on ohuen ohutta ja minusta ikävällä tavalla terävää. Lisäksi tekstaus on vähän laiskaa ja epätasaista.

Fangs osoittautui kauniiksi pettymykseksi.

-------------------------------------------------------------

Jen Wang: Stargazing
First Second 2019, 213s.

Christinen vanhemmat tarjoavat piharakennuksen kodiksi Moonille ja tämän yksinhuoltajaäidille. Moon on kiehtova tyyppi. Hänestä kerrotaan monenlaisia huhuja, enimmäkseen aika ikäviä. Christinesta ja Moonista tulee ystävät, eroavaisuuksista huolimatta. Moon kertoo Christinelle suurimman salaisuutensa: toisinaan hänelle ilmestyy taivaallisia olentoja, jotka kertovat ihania asioita ja lupaavat hakea Moonin lopulta luokseen.

Stargazing on enimmäkseen aika herttainen kertomus ystävyydestä ja erilaisuudesta, vaikka Moonin tapauksessa kyse onkin lopulta varsin konkreettisesta asiasta. Christine ihailee Moonia ja on mustasukkainen, kun Moon ystävystyy helposti muidenkin kanssa. 

Jen Wangin piirrostyyli on sievää ja vaivattoman oloista. Albumin runsas mutta kuitenkin hillitty värimaailma sopii tarinaan täydellisesti. Ei Stargazingista mitään suosikkia tullut, mutta ihan kelpo sarjakuva-albumi se on joka tapauksessa.

-------------------------------------------------------------

 

Marta Breen & Jenny Jordahl:
Naiset
150 vuotta vapauden,
sisaruuden ja tasa-arvon puolesta
Sitruuna 2020, 121s.
Suom. Sanna Manninen

Marta Breenin ja Jenny Jordahlin Naiset on tiivis ja helposti lähestyttävä kokoelma lyhyistä kertomuksista, joiden ansiosta naisten asema on tänä päivänä (edes) sellainen kuin se on. On tarvittu hurja määrä rohkeita ja edistyksellisiä naisia raivaamaan tietä miesten hallitsemassa maailmassa, jotta naisille on saatu muun muassa äänioikeus.

Jenny Jordahlin kuvitus on tismalleen minun mieleeni. Ihmishahmot ovat melko pelkistettyjä, mutta hurjan ilmaisuvoimaisia. 

Tämä kirja kannattaa kaikkien lukea.

-------------------------------------------------------------

Emilia Laatikainen: Kadonneet
Suuri Kurpitsa 2020, 64s.

Emilia Laatikaisen esikoissarjakuva-albumi Kadonneet kertoo noin viisikymmennen kadonneen suomalaisen tarinan. Tai no, se on liioitellusti sanottu. Albumissa nimittäin jokaiselle katoamistapaukselle on annettu tilaa yhden A4-sivun verran, eli käytännössä jutut jäävät pintaraapaisuiksi. Kaikkia näitä katoamistapauksia yhdistää se, ettei ketään heistä ole löydetty. Ajallisesti tapauksia on hyvin pitkältä ajalta. Vanhin tapaus taisi olla 1930-luvulta ja tuorein aivan lähivuosilta.

Kadonneet esittelee muun muassa 2006 kadonneen Antti Hanhivaaran tapauksen. Tuo tapaus on jäänyt minullekin mieleen, sillä muistan lukeneeni Hanhivaaran sisaren haastattelun, jossa kävi ilmi lukuisia epäilyttäviä asioita. Sisaren mukaan poliisi ei ole kuulustellut juuri ketään, eikä teletunnistetietoja tutkittu kuten ei myöskään Hanhivaaran auton istuimen rusehtavia läikkiä. Tapaus on monin tavoin epämääräinen ja epäilyttävä, eikä kymmenessä sarjakuvaruudussa mitenkään välity tapauksen lukuisat omituisuudet.

Olen siinä mielessä ollut äärettömän onnekas, ettei kukaan läheinen ole koskaan kadonnut, eikä minun ole tarvinnut jäädä epätietoisuuteen kenenkään kohtalosta. Tätä albumia lukiessa tulikin melkein syyllinen olo. Aivan kuin olisin tirkistellyt toisten ihmisten suruun.

Pika-arvioita

Chabouté: The Park Bench
Faber & Faber 2017, 328s.

The Park Bench on ranskalaisen Chaboutén upea mustavalkoinen sarjakuvakertomus eräästä puistonpenkistä. Penkki nököttää suuren puun juurella ja näyttelee ihmisten elämässä pientä tai suurta roolia. Se näkee rakastuneita pariskuntia, kodittomia, lapsia, vanhuksia ja eläimiä.

Minua hieman huvitti takakannen teksti, jossa Chaboutén kerrotaan debytoivan englanniksi tällä kirjalla sillä tässä ei puhuta lainkaan. Kansitekstiä ja yhtä I <3 U -kaiverrusta lukuunottamatta tarina pohjautuu täysin kuvitukseen.

Suosittelen.

Philip Reeve: Emily ja huvipuisto
(Jinks & O'Hare Funfair Repair, 2016)
Aurinko Kustannus 2017, 211s.
Suom. Maarit Varpu
Kuvitus: Sarah McIntyre

Luin Emily ja huvipuisto -kirjan kahdestaan kuopuksen kanssa. Tykkäsimme molemmat sekä tarinasta että runsaasta kuvituksesta.

Emily asuu Huvipuisto Kuun löytötavaratoimiston yläkerrassa. Hän on reipasotteinen tyttö, joka haaveilee pääsevänsä Suikeron ja Karvatin Huvipuistohuoltoon avustajaksi. Huvipuisto on hurjan suosittu ja laitteiden huoltamisessa riittää tekemistä. Tänään huvipuistossa tuntuu olevan tavallista huomattavasti enemmän haasteita laitteiden kanssa ja tietysti juuri tänään Huvipuisto Kuuhun ilmaantuu myös nyrpeä huvipuistotarkastaja!

Tarina on kaikin puolin vauhdikas ja kiva, ei ollenkaan liian jännittävä eikä kyllä tylsäkään. Sarah McIntyren kuvitus ansaitsee erityismaininnan, sillä pitkälti kuvituksen ansiosta lapsi jaksaa helposti kuunnella pitkähköäkin satua.

Veera Salmi: Puluboin ja Ponin komerokirja
Otava 2017, 1h 42min.
Lukija: Jani Karvinen

Veera Salmen Puluboin ja Ponin komerokirja tuli kuunneltua, kun ajoimme syyslomalle mummulaan. Jos olisin ollut fiksu, olisin pakannut matkaan pienen kaiuttimen, sillä puhelimen oma kaiutin on vähän turhan voimaton kovaäänistä autoa vastaan.

Pinnistellen ääni kuitenkin riitti niin, että jokainen kuuli kuinka Ponin joulusta on tulossa kamalin ikinä. Isä ja äiti ovat lähteneet lemmenlomalle, Miisu on muuttamassa pois, ope antaa haastavan kotitehtävän loman ajaksi ja mummi haluaa viedä Ponin ja Madeleinen jouluaatoksi kodittomien joulujuhlaan. Puluboi ja Poni tekevät itselleen pakopaikan mummin vinttikomeroon, mutta jossakin lähettyvillä tuntuu majailevan myös tonttu, jolle Puluboi on pahasti allerginen.

 Komerokirja oli menestys. Lapset viihtyivät melkein koko matkat tappelematta ja kyllä minäkin tästä tarinasta pidin. Jälleen Salmi käsittelee vakavia asioita, kuten kodittomuutta, mutta ei tämä silti saarnaamiselta tuntunut.

Lukijalle erityiskehut heittäytymisestä Puluboin rooliin!

Sarah Andersen: Aikuisuus on myytti
(Adulthood Is a Myth, 2016)
Sammakko 2017, 109s.
Suom. Aura Nurmi

Sarah Andersenin sarjakuvat ovat tulleet tutuiksi netin kautta. Andersenilla on sympaattinen piirrostyyli ja näiden sarjakuvien juttuihin on helppo samaistua.

Nopeasti lukaistava albumi on hauska, vaikka osa jutuista tuntuukin käännettynä menettäneen osan viehättävyydestään. (Käännöksessä itsessään ei tosin ole mitään vikaa.)

Pertti Jarla: Fingerporin koko kuva 4
Arktinen Banaani 2016, 128s.

Albumillinen Fingerpori-strippejä viihdyttää takuuvarmasti.
Hihittelin tyytyväisenä sekä vanhoille tutuille että aiemmin lukemattomille jutuille.
Mainio kirja.

Alkuteos: Mamoru Hosoda
Sarjakuva: Renji Asai
Sangatsu Manga 2017, 194s.
Suom. Janne Mökkönen

Poika ja peto on animaatioelokuvaan perustuva sarjakuvasarja. Tässä ensimmäisessä osassa äitinsä kuoleman jälkeen kotoaan karannut Kyuta kiinnittää kadulla huomiota erikoiseen parivaljakkoon. Seurattuaan kaapuihin puettuja hahmoja aikansa Kyuta tajuaa joutuneensa rinnakkaismaailmaan, jossa ihmisiä ei oteta lämpimästi vastaan. Kyutasta tulee Kumametsu-pedon oppilas ja näistä kahdesta kehittyykin varsin värikäs pari.

Tykkäsin tästä sarjan ensimmäisestä osasta, joka pohjustaa tarinaa juuri sopivasti. Kumametsu ei ole mitenkään perinteinen sankarihahmo, joten häneltä voi odottaa mitä tahansa. Piirrostyyli on siistiä ja hahmot selkeästi omannäköisiään. Puhekuplissa on käytetty ilahduttavan selkeää fonttia, eikä puhekupliin ole tungettu liikaa tavaraa, vaan kuvat saavat puhua omasta puolestaan.