Vastatuuleen

Kukka Ranta & Jaana Kanninen:
Vastatuuleen
Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta
S&S 2019, 364s.

Aloitin Kukka Rannan ja Jaana Kannisen Vastatuuleen-kirjan lukemisen lokakuun lopulla, heti kirjamessujen jälkeen. Teksti on tietopitoista, mutta jouhevaa luettavaa. Sisältö on kuitenkin sen verran ahdistavaa luettavaa, että minun oli pidettävä välissä pitkiäkin taukoja.

Bloggasin nelisen vuotta sitten Veli-Pekka Lehtolan kirjasta Saamelaiskiista. Muistan edelleen, miten paljon minua turhautti moni asia (erityisesti se, ettei Suomi ollut edelleenkään ratifioinut YK:n ILO 169 -sopimusta) ja kas kummaa, asiat eivät ole sittemmin muuttuneet ainakaan sen paremmiksi.

Ranta ja Kanninen käsittelevät saamelaisuutta monelta eri kantilta. He käsittelevät esimerkiksi kolonialismia, saamelaisten maa-alueita, saamelaislasten koulunkäyntiä ennen ja nyt, sotien vaikutusta saamelaisten elämään. Myös ilmastonmuutosta, kulttuurista omimista ja saamelaisuuden määritelmää käydään läpi.

Lukiessa olisi pitänyt tehdä muistiinpanoja, jotta kaikki ajatukset eivät nyt blogatessa olisi yhtä sekavaa mössöä. Joka tapauksessa edelleen kummastelen sitä, miten tehokkaasti saamelaiset sivuutetaan ihan jo koulujen oppikirjoissa. Enemmän opitaan Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoista kuin tästä Euroopan ainoasta. Järkytyin, kun vasta tämän kirjan luettuani tajusin, miten massiivisilla välineillä kultaa Lapissa kaivetaan ja millaisia vaikutuksia kaivoksilla on esimerkiksi poronhoitoon.

Vastatuuleen on pysäyttävä tietokirja, johon kannattaa tutustua ajan ja ajatuksen kanssa.

Koiramies ja kaksi kissanpentua

Dav Pilkey: Koiramies ja kaksi kissanpentua
Tammi 2020, 251s.
Suom. Jaana Kapari-Jatta

Dav Pilkey ja Jeff Kinney ovat meidän lasten suosikkikirjailijoita. Pilkeyn Kapteeni Kalsarit ja Koiramiehet, samoin  kuin Kinneyn Neropatit eivät liiemmin ehdi kirjahyllyssä käydäkään, kun joku kolmesta lukee niitä taas.

Koiramies ja kaksi kissanpentua aiheuttikin pienen kriisin, kun ihan jokainen pojista olisi halunnut lukea sen ensimmäisenä, mutta selvittiinpä siitäkin.

Jos Koiramiehen tarina ei ole tuttu, kerron sen alkuun aivan lyhyesti: olipa kerran poliisi ja olipa kerran poliisikoira. Sitten kävi niin ikävästi, että poliisin pää kuoli ja koiran kroppa kuoli. Onneksi lääkärit keksivät yhdistää poliisin kropan ja koiran pään ja niin syntyi Koiramies!

Tällä kertaa ilkeä Pete-kissa karkaa vankilasta ja tilaa kloonauskoneen voidakseen tehdä pahuuksiaan nopeammin. Kloonauslaitteesta putkahtaakin, vastoin Peten odotuksia, kissanpentu. Koiramies taas määrätään vahtimaan kuolleen Voltti-kalan raatoa, mutta eihän sekään homma suunnitelmien mukaan mene. Edessä on tietysti melkoisia sotkuja ja seikkailuja, mutta myös onnellinen loppu.

Mukana on jälleen Liik-kuva-kuva -sivuja, joita vispaamalla kuvat liikkuvat. Kirjan lopusta taas löytyy muutamia piirustusohjeita, sekä lyhyt ja herttainen sarjakuva lukukoirista!

Ekaluokkalaisen mielestä tämä oli ehdottomasti paras Koiramies, ja minä taidan olla samaa mieltä.

Lupa

Sita Salminen: Lupa
Kosmos 2019, 208s.

Kuten monelle muulle, minullekin eroottisista novelleista tulee ensimmäisenä mieleen muinaisen Regina-lehden Naisen unelmia. Sita Salmisen esikoisteokselta Lupa odotin tasokkaampaa ja monipuolisempaa tarjontaa.

Sinänsä sisältö on kohtuullisen monipuolista. Kirjan novelleissa on heteropareja, mies- ja naispareja sekä yksi kolmen kimppa. Seksiä harrastetaan oman kumppanin, tuntemattoman ihmisen tai vähän molempien kanssa. On perinteistä panemista ja omaa kivaa, seksileluja ja kevyttä alistamista.

Kokonaisuus on kuitenkin harmillisen toisteinen. Seksi on hyvin penetraatio- ja orgasmikeskeistä ja kaikki ovat hämmentävät taidokkaita tyydyttämään kumppaninsa, myös ne satunnaiset. Vain viimeisessä novellissa ohimennen mainitaan, että [m]iehen otteet ovat hiukan kömpelöt. Hän ei ehkä ole tehnyt tällaista ennen. Toki ymmärrän sen, että eroottinen novelli olisi aika ankea, jos kukaan ei tyydyttyisi, mutta kun kirjaa hehkutetaan seksipositiivisuuden puolestapuhujana, niin edes hippunen olisi saanut olla haasteitakin mukana. Plussaa siitä, että kondomi mainittiin edes muutamassa novellissa!

Lukiessa huomio kiinnittyi sanavaraston suppeuteen. En todellakaan pidä aromipesän ja rakkauden sauvan kaltaisista kiertoilmauksista, mutta Salmisen teksti on hieman liian täynnä haaraväliä, lantionpohjalihaksia, vaginaa ja vakoa. Arvostan suoruutta, mutta tunnelman luomisessa anatomisesti korrektit ilmaukset eivät välttämättä toimi toivotulla tavalla.

Lupa on kokonaisuutena ihan ok. Ehkä novelleissa pelataan vähän turhan varman päälle. Väkisinkin tulee mieleen se, kuinka Fifty Shades of Greysta kohkattiin rajujen seksikohtausten vuoksi, vaikka siinä ainoassa lukemassani osassa harrastettiin suurista puheista huolimatta varsin tavanomaista seksiä.

Ällistyttäviä ystävyksiä kasvien ja eläinten maailmassa

Emilia Sciubak: Ällistyttäviä ystävyksiä
kasvien ja eläinten maailmassa
Aurinko Kustannus 2020, 28s.
Suom. Maarit Varpu

Homeros-kissa ärsyyntyy, kun missään ei saa olla rauhassa ja tuntuu, ettei kukaan arvosta häntä. Homeros päättää lähteä etsimään uusia, parempia ystäviä. Homeroksen ystävänetsimisretki toimii näppäränä taustatarinana, kun kirjassa halutaan esitellä erilaisia yhteiseläjiä. Kirjassa kerrotaan muun muassa siitä, kuinka merivuokko suojelee vuokkokalaa polttavilla lonkeroillaan; lehmähaikara hakeutuu norsujen seuraan, koska norsujen läheisyyteen kertyy paljon haikaroiden ravinnoksi kelpaavia hyönteisiä; rantasipi puhdistaa niilinkrokotiilien hampaita ja kuinka eräs käärmelaji asuu kilpikonnien kaivamissa luolissa.

Piirrokset ovat miellyttävä yhdistelmä realismia ja lapsekkuutta. Eri eläimet ovat tunnistettavissa, mutta eivät liian realistisia. Kirja sopii sinänsä hyvin pienenkin lapsen luettavaksi, mutta sanasto on paikoin haastavaa. Minunkin piti lukea useampaan kertaan rhizobiabakteerit, kyhmylyhtykrotti, sieppodrongo ja galapagoksenjättiläiskilpikonna.

Loppujen lopuksi Homeros huomaa, etteivät hänen asiansa niin mahdottoman huonosti olleetkaan. Kirjan lopusta löytyy yksi sokkelo, sekä leikkimielinen testi, jonka avulla voi miettiä, millainen kaveri itse on muille.

Ällistyttäviä ystävyksiä kasvien ja eläinten maailmassa on näyttävä ja kiinnostava tietokirja, jota on erityisen kiva lukea yhdessä lapsen kanssa.

Paperilla toinen

Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen
Kosmos 2020, 188s.

Emmi-Liia Sjöholmin autofiktiivinen esikoisteos Paperilla toinen on ollut näyttävästi näkyvillä "kaikkialla", joten pakkohan minunkin oli se lukea ja nähdä, mistä oikein puhutaan.

Teksti on taitettu ilmavasti ja luvut ovat pääasiassa hyvin lyhyitä. Sjöholm käy läpi 14-vuotiaana tehtyä aborttia, seurustelusuhteita ja seksiä, äitiyttä ja ystävyyssuhteita. Päiväkirjamaiseksi kokemani teksti ei etene kronologisesti, vaan ajassa pompitaan joustavasti edestakaisin. Sjöholm kirjoittaa hyvin suoraan ja avoimesti, siten että etenkin joidenkin seksikokemusten kohdalla tyyli tuntui jopa liioitellulta. En koe olevani erityisen estoinen ihminen ja kannatan seksistä puhumista, mutta näköjään irralliset maininnat sekalaisista panemisista eivät kuitenkaan ole sitä, mitä kirjallisuudelta haen.

Eniten pidin kirjan nopealukuisuudesta. Lyhyitä kappaleita on helppo lukea vielä yksi ja vielä yksi, jopa väsyneenä. Lievästä napinasta huolimatta Paperilla toinen oli ihan mielenkiintoinen kirja.

Porno sijainen

Riika Ruottinen: Porno sijainen
Sarjakuvia työelämästä
Pokuto 2019, 158s.

Opettajan työ ei takuulla ole helpoimmasta päästä edes silloin, kun olosuhteet ovat ihanteelliset. Millaista on toimia opettajana, kun työsuhteet ovat pelkkiä sijaisuuksia tai muuten vain lyhyitä pätkiä ja opetustilana ikkunaton huone sisäilmaongelmaisessa rakennuksessa? Voiko opetuksessa hyödyntää omia ja oppilaiden vahvuuksia, vai onko joku kokeneempi kollega heti napisemassa ja muistuttamassa siitä, miten asiat on aina ruukattu tehdä?

Riika Ruottisen omiin kokemuksiin perustuva sarjakuva-albumi, Porno sijainen, antaa karun ja rehellisen kuvan siitä, millaista on olla pätkätyöläinen opetusalalla. Olen siinä käsityksessä, että opetusalalla(kin) on vaikea saada vakituista työpaikkaa. Töitä kyllä on syksystä kevääseen, mutta kesät kuluvat työttömyyspäivärahapapereita pyöritellessä.

Tokikaan työn pätkäisyys ei ole ainoa haaste. Opetustyö on monin tavoin kuormittavaa, erityisesti silloin jos ala ei ehkä sittenkään tunnu aivan omimmalta.

Ruottisen piirrostyyli on varsin realistista ja pidän siitä, kuinka hän käyttää runsaasti värejä ja erilaisia tekniikoita.

Sirkka

Anni Saastamoinen: Sirkka
Kosmos 2029, 188s.

Sirkka on tarkemmin määrittelemättömän ikäinen nainen, joka rakastaa järjestystä ja rutiineja. Hän elää itsekseen pienessä asunnossa, jonka pohjaratkaisu on käytännöllinen. Sirkalla on noin yksi ystävä sekä työ, joka sekin on hyvin selkeä ja looginen.

Lisäsin Sirkan lukulistalleni heti kun jostakin luin, että kirjailija on sama Anni Saastamoinen, joka on kirjoittanut myös Depressiopäiväkirjat. Alkuun hihittelin Sirkalle ahkerasti, sitten hieman puudutti, mutta loppua kohti tykästyin Sirkkaan aika paljonkin. Sirkka on tarkka ja tavoilleen uskollinen sellaisessa mittakaavassa, että luultavasti tuntisin oloni vähintäänkin vaivaantuneeksi hänen seurassaan. (Eikä hänkään varmaan viihtyisi minun seurassani.)

"Ja että se mulkvisti on jonkun mielestä hirmu ihana."

Saastamoisen teksti on sujuvaa ja niin letkeää, että jopa Sirkan puuduttaessa lukeminen sujui joutuisasti. Vaikka kirjassa ei varsinaisesti ole juonta, vaan siinä kuvataan Sirkan elämää lyhyehkön ajanjakson ajan, pidin silti todella paljon sen loppuratkaisusta. Siitä, että se ei ollut sellainen, kuin hetken pelkäsin.