Kaksi pientä ritaria

Bjørn F Rørvik: Kaksi pientä ritaria
Sitruuna 2022, 56s.
Suom. Virpi Vainikainen
Kuvitus: Alice Lima de Faria

 

Kaksi pientä ritaria hurmasi minut jo kansikuvallaan. Nämä kaksi hieman kömpelönnäköistä ritaria ja lohikäärme, joka ei näytä kovin pelottavalta, muodostavat kiinnostavan kokonaisuuden.

Prinsessa on kadonnut ja kuningas on suunniltaan huolesta. Kaikki muut ritarit ovat lähteneet turnajaisiin, vain Ruusupuska ja Räiskis-Bang ovat vielä linnassa. Heidät kuningas määrä pelastusretkelle, vaikka vähän on epäselvää, haluaako prinsessa tulla pelastetuksi. Joka tapauksessa nämä kaksi ritaria ottavat suunnan kohti lohikäärmeen luolaa, joka ei suinkaan ole synkkä ja syrjäinen louhikko, vaan suosittu yökerho.

Tykkäsin tästä tarinasta todella paljon! Se viihdyttää todella hyvin aikuislukijaa ja toki lastakin, vaikkakin todennäköisesti eri tavalla. Kuvitus on kautta kirjan sympaattista ja eloisaa, kuten hahmotkin. Ruusupuska ja Räiskis-Bang ovat suurelta osin hyvin erilaisia kuin ritarit yleensä, joten suosittelen tätä erityisen lämpimästi kaikkien ritari-intoilijoiden luettavaksi.

Kiukkuinen apina

Suzanne Lang: Kiukkuinen apina
Art House 2022, 29s.
Kuvitus: Max Lang
Suom. Riina Behl

Silloin tällöin kirjan kansikuva riittää herättämään kiinnostuksen. Näin kävi esimerkiksi tämän Kiukkuisen apinan kohdalla. Kannen apina on niin äreä, ettei sitä voi hymyilemättä katsella.

Tarina on vieläpä erityisen sympaattinen: Simo Panssi herää eräänä näennäisen kauniina päivänä ja on auttamatta pahalla päällä. Ei auta, vaikka ystävät ja tuttavat yrittävät luetella kivoja asioita ja vaihtoehtoja kiukuttelulle: Simoa kiukuttaa silti. Lopuksi Simo toteaakin, että hänen vain täytyy olla tänään kiukkuinen, mutta se menee kyllä ohi.

Luin tämän ääneen kuopukselle, esikoisen avustuksella. Juuri lukion aloittanut esikoinen luki luonnollisesti päähenkilön repliikit, kaimoja kun ovat. Viihdyimme kirjan parissa mainiosti ja suuri kiitos kuuluu kirjan ilmeikkäälle kuvitukselle. Värien käyttö toimii loistavasti kulloisenkin tunnelman tukijana ja toisaalta sivuilla on myös tyhjää, mikä antaa lukijalle mahdollisuuden täydentää maisemia oman pään mukaan.

Kiukkuinen apina on mainio tunnetaitokirja ihan kaiken ikäisille.

Kokka kohti aarretta, kapteeni Hirmuliini!

Sylvie Misslin & Amandine Piu:
Kokka kohti aarretta, kapteeni Hirmuliini!
Lasten Keskus 2022, 38s.
Suom. Rauna Sirola

 

Kokka kohti aarretta, kapteeni Hirmuliini! on hurmaava tee-se-itse -seikkailukirja perheen pienimmille. Tai perheen kaikenkokoisille, kuten meillä.

Jaska ja Maikki löytävät rannalla leikkiessään pullopostin kapteeni Hirmuliinilta. Kirjeen mukaan Papukaijasaarella odottaa aarre, joten ei muuta kuin matkaan! Jaska ja Maikki eivät vain tiedä, missä kyseinen saari sijaitsee. On siis kysyttävä neuvoa. Lukija saa valita, haetaanko neuvoja majakalta vai satamasta. Sitten mietitään, lähdetäänkö matkaan purjeveneellä vai uiden.

Me pääsimme Papukaijasaarelle vasta kolmannella yrittämällä, mutta saatiinpa seikkailla Maikin ja Jaskan kanssa oikein kunnolla.

 

 

Ystävä joella

Reetta Niemelä: Ystävä joella
Karisto 2022, 38s.
Kuvitus: Karoliina Pertamo

 

Ystävä joella on kaunis ja rauhallinen tarina luonnosta ja ystävyydestä. Nimetön minä-kertoja kuvaa kauniisti kotinsa lähellä virtaavaa jokea ja sen ympäristöä, tekee viisaita huomioita eläimistä ja siitä, kuinka ne tulee jättää omaan rauhaansa.

Kertojalla on joella salainen ystävä, jonka kanssa voi kesäisin leikkiä ja uida. Myös vuoden kierto kuvataan kauniisti.

Yllätyin siitä, miten paljon pidin tästä kirjasta! Olen omien lasten kanssa tottunut lukemaan vauhdikkaita ja tavallaan äänekkäitä kirjoja ja tämä on kyllä aivan päinvastainen. Kirjan kuvitus on rauhallista, jotenkin utuisen seesteistä ja huolella valitut sanatkin lähes rentouttavat.

Kaikin puolin kaunis kirja!

Kirja joka ei halunnut tulla luetuksi

 

David Sundin: Kirja joka ei halunnut tulla luetuksi
Tammi 2022, 36s.
Suom. Tittamari Marttinen

Kirja joka ei halunnut tulla luetuksi on veikeä kirja, jota on uskoakseni erityisen hauska lukea yhdessä lapsen kanssa. Minä luin yksin ja lapset sitten itsekseen ja vaikka kaikki tästä tykkäsimme, luulen että yhteinen lukuhetki olisi ollut paljon riemastuttavampi.

Kirjassa ei ole juonta. Siinä tapahtuu vain kaikkea odottamatonta ja lukemista hidastavaa, koska kirja ei todellakaan halua tulla luetuksi. Ensin se muuttuu ratiksi, sitten fontin koko muuttuu pikkiriikkiseksi ja valtavan suureksi, sanat karkailevat ja vaikka mitä.

Kuvitustyyli on vanhanaikainen, sellainen villi länsi kohtaa Monty Pythonin, vaikka ei tämä kyllä näytä yhtään viimeksimainitulta... No, joka tapauksessa kirjan visuaalinen ilme ei ole lastenkirjoille tyypillistä. 

En osannut odottaa tältä kirjalta oikeastaan mitään, joten yllätyin iloisesti. Toivottavasti sinäkin! 

Alla dör

Jörgen & Sandra Jörälv: Alla dör
en ABC-bok
Epix 2019, 30s.

Mahtaakohan tässä olla blogini ensimmäinen ruotsinkielinen kirja? Uskoisin niin.

Alla dör on ABC-kirja, jossa kaikki kuolevat mitä yllättävimmillä tavoilla. Iloiset värit ja muutenkin suloinen piirrostyyli on riemastuttavassa ristiriidassa riimitellyn tekstin kauheuksien kanssa. Jos mietitte, millaisia kuolintapoja kirjassa esiintyy, voin antaa muutaman esimerkin: Andreas leikkii isänsä moottorisahalla, Beatrice ei tiedä varauloskäynnin sijaintia, Quintus ei aivan ehdi poistua hissistä ja Linda myy sielunsa saatanalle.

Kirjan kohderyhmästä en ole aivan varma. Sinänsä tämä sopinee lapsillekin, mutta en kyllä ihan herkimmille suosittele. Sama pätee oikeastaan kaikenikäisiin lukijoihin: jos makaaberi meininki viihdyttää, niin tässäpä oivallista viihdykettä!

Minusta tämä oli kamalan hauska ja vinksahtanut, ja opinpahan uusia ruotsin sanojakin samalla.

Kavereita ei saa syödä!

Ryan T. Higgins: Kavereita ei saa syödä!
Into 2020, 40s.
Suom. Emilia Miettinen

Rakastuin tähän suloisesti kuvitettuun kuvakirjaan ensilukemalla!

Eppu on pieni Tyrannosaurus rex, joka aloittaa esikoulun. Hän järkyttyy, kun huomaa muiden eskarilaisten olevan lapsia! Ja sitten Eppu syö heidät kaikki. Mutta sylkäisee jokaisen ulos heti kun opettaja käskee. Epun on vaikea ystävystyä muiden lasten kanssa, eikä heidän toistuva syömisensä auta asiaa lainkaan. Lopulta Eppu yrittää ystävystyä luokan kultakalan kanssa, mutta siinä kohtaa tarina saakin todella yllättävän käänteen.

Kavereita ei saa syödä! on ihastuttavan hirnuttavan hauska. Luin sen ensin itse, sitten yhdessä ekaluokkalaisen kanssa ja sitten taas itsekseni. Luetutin sen myös talon muilla asukkailla ja se hihitytti ihan kaikkia. Higginsin kuvitustyyli on minusta valloittavan suloinen ja ilmeikäs. Tekstikin toimii loistavasti ja sitä on niin niukasti, että levotonkin lapsi takuulla malttaa kuunnella (tai pelaamaan hinkuva teini lukea) koko kirjan.

Minusta on virkistävää käsitellä eskariin menoa ja siihen liittyvää jännitystä näin höpsöllä tavalla. Tämä voi joillekin toimia parempana rohkaisuna, kuin realistiset kuvaukset eskariarjesta.

Ällistyttäviä ystävyksiä kasvien ja eläinten maailmassa

Emilia Sciubak: Ällistyttäviä ystävyksiä
kasvien ja eläinten maailmassa
Aurinko Kustannus 2020, 28s.
Suom. Maarit Varpu

Homeros-kissa ärsyyntyy, kun missään ei saa olla rauhassa ja tuntuu, ettei kukaan arvosta häntä. Homeros päättää lähteä etsimään uusia, parempia ystäviä. Homeroksen ystävänetsimisretki toimii näppäränä taustatarinana, kun kirjassa halutaan esitellä erilaisia yhteiseläjiä. Kirjassa kerrotaan muun muassa siitä, kuinka merivuokko suojelee vuokkokalaa polttavilla lonkeroillaan; lehmähaikara hakeutuu norsujen seuraan, koska norsujen läheisyyteen kertyy paljon haikaroiden ravinnoksi kelpaavia hyönteisiä; rantasipi puhdistaa niilinkrokotiilien hampaita ja kuinka eräs käärmelaji asuu kilpikonnien kaivamissa luolissa.

Piirrokset ovat miellyttävä yhdistelmä realismia ja lapsekkuutta. Eri eläimet ovat tunnistettavissa, mutta eivät liian realistisia. Kirja sopii sinänsä hyvin pienenkin lapsen luettavaksi, mutta sanasto on paikoin haastavaa. Minunkin piti lukea useampaan kertaan rhizobiabakteerit, kyhmylyhtykrotti, sieppodrongo ja galapagoksenjättiläiskilpikonna.

Loppujen lopuksi Homeros huomaa, etteivät hänen asiansa niin mahdottoman huonosti olleetkaan. Kirjan lopusta löytyy yksi sokkelo, sekä leikkimielinen testi, jonka avulla voi miettiä, millainen kaveri itse on muille.

Ällistyttäviä ystävyksiä kasvien ja eläinten maailmassa on näyttävä ja kiinnostava tietokirja, jota on erityisen kiva lukea yhdessä lapsen kanssa.

Luettavaa alaluokkalaisille

Kaisa Happonen: Piste
WSOY 2019, 69s.
Kuvitus: Joonas Utti

Piste on hauska ja visuaalisesti hurmaava kuvakirja, joka muistuttaa tyyliltään hieman Andy Leen Älä avaa tätä kirjaa. Kirjan kertoja, Piste, puhuttelee lukijaa suoraan ja näyttävästi. Hän on nimittäin väsähtänyt, tai ehkä ennemminkin stressaantunut, koska hänen on oltava paikalla joka ikisessä tarinassa, aivan loppuun asti. Se on aika rankkaa, koska tarinoissa voi tapahtua vaikka mitä jännittävää tai pelottavaa tai surullista ja Pisteen on pakko olla paikalla, vaikka hän ei haluaisi.

Tykkäsin Pisteen osuuksista todella, todella paljon, mutta Pisteen kertoma tarina Avaruuskoirasta ei ihan kauheasti sytyttänyt. Silti tämä osoittautui tosi kivaksi kirjaksi, jolle on muuten tulossa jatko-osa ensi keväänä.

-------------------------------------------------

Holly Webb: Pörrö lumipyryssä
Karisto 2012, 109s.
Suom. Tuula Syvänperä
Kuvittanut: Sophy Williams

Kuopus on lukenut Holly Webbin eläinkirjoja aika monta ja hänen toiveestaan Pörrö lumipyryssä luettiin iltasatuna. Pörrö on pikkuinen kissanpentu, joka eräänä lumisateisena päivänä seikkailee vähän liian kauas kotipihasta ja eksyy. Hylätystä mökistä hän löytää vielä pienemmän kissanpennun, joka on todella huonossa kunnossa. Onneksi Pörrön perhe löytää heidät ajoissa ja loppu on onnellinen.

Nuorin lapsi tykkäsi tästä kovasti, mutta meidän muiden mielestä tämä oli kyllä pikkuisen hidastempoinen ja tylsä. Kuvituskin on aika tylsä.

-------------------------------------------------

Paula Harrison: Kisu ja tiikeriaarre
Aurinko Kustannus 2019, 119s.
Suom. Maarit Varpu
Kuvitus: Jenny Lovlie

Kisu seikkailee jo toisessa kirjassa!
Kisun äiti on supersankari ja tytär on perinyt äidin taidot. Tällä kertaa Kisu kissaystävineen haluaa käydä ihailemassa museoon tuotua tiikeripatsasta ennen avajaisten tungosta. Mutta aivan Kisun silmien edessä patsas katoaa!

Runsaasti kuvitettu, väljästi taitettu tarina on vauhdikasta ja nopeaa luettavaa. Luonnollisesti iso kirjainkoko auttaa asiaa myös. Juoni on selkeä ja nopeasti etenevä ja Kisu edelleen sympaattinen sankari.

-------------------------------------------------

Barbara Cantini: Mortina, Kuoliaaksinaurattava juttu
Tammi 2019, 56s.
Suom. Katariina Heilala

Zombeja on vilissyt aikuisten tv-sarjoissa, elokuvissa, sarjakuvissa ja kirjoissakin jo hyvän aikaa. Nyt sellainen löytyy myös lastenkirjahyllystä!

Mortina on zombi, joka asuu Tuoni-tätinsä kanssa suuressa talossa, jota läheisen kylän asukkaat luulevat autioksi. Mortina haluaisi hirveästi leikkiä muiden lasten kanssa, mutta vasta halloweenina hänen ulkonäkönsä ei kiinnitä liikaa huomiota. Onnistuuko Mortina salaamaan zombiutensa kylän lapsilta?

Mortina - Kuoliaaksinaurattava juttu ei sinänsä ole järin naurettava tarina, mutta ehdottomasti viihdyttävä kyllä. Pidän Cantinin piirroksista ja siitä, että Mortina on selkeästi zombi, vaikka ei ällöpelottavalta näytäkään.

Ainoan miinuksen annan siitä, että siellä täällä esimerkiksi kuvien yksityiskohtia on erikseen nimetty ja näissä kohtaa teksti on kaunokirjoitusta. Minulle se ei tuottanut ongelmia, mutta nykykoululaisille (7- ja 11-vuotiaille) teksti oli lähes mahdotonta luettavaa.

Kivaa luettavaa lapsille

Malin Klingenberg: Irene ja setelisieppo
S&S 2019, 131s.
Kuvitus: Tiina Konttila

Patrik ja superseniorit -sarjan toisessa osassa Haba-Tero kumppaneineen päättää ryöstää pankin. Aivan oma-aloitteisesta rikoksesta ei ole kyse, vaan eräs suuremman luokan pahis, Vihtori Tyr, patistaa rosvojoukon näyttävämpien keikkojen pariin. Irene, Haba-Teron älykäs mutta ilkeä tytär, haluaisi osallistua pankkikeikkaan, mutta isä ei haluaisi kuulla puhuttavankaan moisesta. Toisaalla Patrik juhlii supersenioriystäviensä kanssa uusia kerhotiloja ja eräitä synttäreitäkin.

Irene ja setelisieppo on oikein kiva ja selkeä seikkailutarina. Runsaan kuvituksen, ison tekstin ja väljän taiton ansiosta tätä kirjaa on helppo suositella jo eka- ja tokaluokkalaisille, joilta sujuu pitkienkin tarinoiden lukeminen.

Pidän siitä, kuinka kirjan pahikset eivät ole liian pelottavia pienellekään lukijalle. Samaten ilahduin siitä, että Irene sai enemmän tilaa ja mahdollisuuden paljastaa itsestään uusiakin puolia.

------------------------------------------------------

Jo Witek & Christine Roussey: Pieni sydämeni
Nemo 2019, 24s.

Tunnetaitokirjoille on paljon kysyntää, myös tällaisille aivan pienille lukijoille suunnatuille kirjoille. Pieni sydämeni on ensinnäkin todella söpö. Toisekseen kirjan keskellä oleva, loppua kohti pienenevä sydämenmuotoinen aukko kiinnostaa lapsia automaattisesti. Bonuksena mainittakoon paksuhkot sivut, joten kirja ei aivan herkästi vaurioidu malttamattomankaan sivujenkääntelijän käsissä.

Pieneenkin sydämeen mahtuu monenlaisia tunteita, joista jokainen saa tässä kirjassa oman värinsä. Joskus pelottaa tai suututtaa, joskus olo on lempeä tai iloinen, joskus ihan vain harmittaa ilman syytä.

Minä luin tämän 7-, 11- ja 13-vuotiaille ja ihan hyvin upposi kaikkiin.

------------------------------------------------------

Yoko Tanaka: Mestarietsivä Peppunen: Kuuttoman yön jättiläinen
Nemo 2019, 88s.
Kuvitus: Masahide Fukasawa
Suom. Mayu Saaritsa

Mestarietsivä Peppunen uppoaa loistavasti pieruhuumorin ystäviin. Kirjan nimitarinassa tyhjästä ilmestyvä jättiläinen piinaa kaupunkia ja varastaa viattomilta ohikulkijoilta hienoja koruja. Lyhyemmässä seikkailussa taas etsitään kahvilaan tärkeän rasian unohtanutta asiakasta.

Tarinat ovat ihan hauskoja, mutta enemmän (ainakin omia) lapsia viihdyttävät hoksottimia vaativat etsimis- ja päättelytehtävät. Joka tapauksessa oivallista luettavaa jo ekaluokkalaisille ja nuoremmillekin.

------------------------------------------------------

Paula Harrison: Kisu ja öinen seikkailu
Aurinko Kustannus 2019, 128s.
Suom. Maarit Varpu
Kuvitus: Jenny Lovlie

Kisu ja öinen seikkailu kulkeutui kirjastosta kotiin kirjan päähenkilön nimen perusteella. Se on nimittäin sama kuin kuopuksemme lempinimi. 

Kisun äiti on supersankari, jolla on kissamaisia supervoimia. Myös Kisu haluaisi olla supersankari, mutta oikeastaan hän ei halua liikkua ulkona pimeällä. Eräänä iltana Kisun äidin lähdettyä jo työhönsä, ikkunalle ilmaantuu apua tarvitseva kissa. Yllätyksekseen Kisu ymmärtää kissan puhetta ja tuota pikaa hän onkin jo selvittämässä kaupungin kellotornista kantautuvan pelottavan äänen arvoitusta.

Kirja on lähes kauttaaltaan kuvitettu ja fontti on suurta, joten se sopii erittäin hyvin luettavaksi myös pitempiä tarinoita lukemaan opetteleville. Tarina on kaikin puolin sympaattinen ja herttainenkin, eikä lainkaan liian jännittävä.

------------------------------------------------------

Matt Haig: Totuuskeiju
Aula & Co 2019, 119s.
Suom. Sarianna Silvonen
Kuvitus: Chris Mould

Matt Haigin joulukirjat ovat olleet mieluisia sekä minulle että lapsille. Totuuskeijun ostin kirjamessuilta tuliaisiksi ja nopeasti (ja mielellään!) jokainen tämän lukikin.

Totuuskeiju on siis keiju, joka voi puhua ainoastaan totta. Jos yhtään pysähtyy pohtimaan vaikka omia puheitaan, sitä huomaa päivän aikana turvautuvansa ainakin pieneen asioiden kaunisteluun tai valkoisiin valheisiin, jos nyt ei ihan suoranaisia valheita laskettelisikaan. Pelkän toden puhuminen voi olla yllättävänkin hankala piirre, sillä useimmat eivät halua oikeasti kuulla totuuksia, vaan juuri niitä kaunisteltuja tai pehmennettyjä mielipiteitä.

Totuuskeiju kertookin siitä, kuinka Totuuskeiju joutuu hankaluuksiin totuuksia puhuessaan. Loppu on kuitenkin onnellinen, joten tämä sopii hyvin pienemmillekin kuulijoille.

Kirja nojaa vahvasti Mouldin kuvitukseen, sillä tekstiä on muihin joulukirjoihin verrattuna hyvin vähän. Sanoisin tätä eräänlaiseksi spin off -kirjaksi. Söpö kirja!

Silkkiapinan nauru

Annika Sandelin: Silkkiapinan nauru
(Silkesapans skratt, 2019)
Teos 2019, 40s.
Suom. Maarit Halmesarka
Kuvitus: Linda Bondestam

Silkkiapinan nauru on kirja surusta.

Tapiiri ja silkkiapina ovat parhaat ystävät. He tekevät yhdessä monenlaisia asioita ja nauttivat toistensa seurasta suunnattomasti. Vuosien ajan kaikki sujuu ihanasti, mutta sitten silkkiapina sairastuu ja kuolee. Tapiiri ei voi käsittää, että joku voi noin vain lakata olemasta. Hänet valtaa pohjaton ikävä ja suru. Yhdessä muiden ystävien kanssa tapiiri voi muistella silkkiapinaa ja hetkittäin suru hieman helpottaa.

Tällaista kirjaa olisin tarvinnut jo silloin, kun lapset ensimmäisiä kertoja pohtivat kuolemaa. Silkkiapinan nauru käsittelee kuolemaa ja läheisten surua kauniisti mutta kaunistelematta: suru voi tuntua ylitsepääsemättömältä eikä se mene hetkessä ohi. Tässä kirjassa jätetään suuremmin pohtimatta, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, joten se sopii aivan yhtä hyvin kaikille, elämänkatsomukseen ja uskontoon katsomatta.

Olen onnellinen, että työkaveri tätä kirjaa suositteli, sillä olisi ollut suuri harmi, jos en olisi tullut tätä lukeneeksi. Silkkiapinan nauru on koskettava ja kipeän kaunis tarina, ihan kaiken ikäisille.

Vesta-Linnea ja kaverit

Tove Appelgren: Vesta-Linnea ja kaverit
Tammi 2019, 40s.
Suom. Tittamari Marttinen
Kuvitus: Salla Savolainen

Vesta-Linnea ei osaa keskittyä mihinkään, sillä hän odottaa puhelua Mindyltä. Mindy on luvannut soittaa heti koulun jälkeen ja Vesta-Linnea odottaa innoissaan yhteisiä leikkejä. Mutta puhelin ei soi, ei vaikka sitä kuinka tuijottaa. Odottaminen on jännittävää, mutta myös hermostuttavaa. Miksi Mindy ei soita tai lähetä viestiä? Onko Vesta-Linneassa jokin vika, jonka vuoksi Mindy ei halua olla hänen kanssaan?

Vesta-Linnea ja kaverit on lämminhenkinen tarina kaverisuhteista. Joskus on vaikea muistaa arvostaa vanhoja tuttuja asioita, kun jotakin uutta ja houkuttelevaa saattaisi olla tarjolla. Ystävyydessä on kuitenkin tärkeää pitää kiinni annetuista lupauksista ja yhdessä sovituista asioista. Pienenkin lupauksen pettäminen satuttaa toista.

Näin koulujen äskettäin alettua kaverijutut ovat erityisen ajankohtaisia. Meidän perheessä kaksi kolmesta lapsesta aloitti enemmän tai vähemmän uudessa ryhmässä, joten kaverikuviot ovat jo senkin puolesta olleet pinnalla. Vesta-Linnea ja kaverit sopikin erityisen hyvin tuoreen ekaluokkalaisen luettavaksi.

Karhu on karhu (tai ehkä joku muu...)

Karl Newson: Karhu on karhu (tai ehkä joku muu)
Lasten keskus 2019, 24s.
Suomeksi riimitellyt: Tuula Korolainen
Kuvitus: Anuska Allepuz

Enpä olisi uskonut, että kuvakirja voi saada oloni näin ristiriitaiseksi, mutta niin vain kävi.

Karhu on karhu (tai ehkä joku muu...) on päällisin puolin söpö tarina karhusta, joka unohtaa olevansa karhu. Hän testaa, onko hän ehkä sittenkin lintu tai hirvi, kettu tai orava, mutta päätyy lopulta olemaan taas karhu.

Ensimmäisenä tuleekin mieleen, että kirja rohkaisee kaikkia olemaan juuri sellaisia kuin ovat. Kenenkään ei tarvitse muuttua joksikin toiseksi, vaan näin on hyvä.

Harmikseni tarinan voi tulkita myös vanhoilliseksi pojat on poikia ja tytöt tyttöjä -kertomukseksi. Että turha yrittää poiketa jäykistä perinteistä, ruotuun on palattava kuitenkin. Tämä tulkinta ahdistaa minua todella paljon.

Haluan kuitenkin pitää tästä kirjasta, vaikka jo erityisen suloisen kuvituksen takia, joten ensinmainittu tulkinta tarinan opetuksesta olkoon minulle se oikea.

Lapset tykkäsivät etenkin karhun pyöreästä olemuksesta todella paljon, minä myös.

Lennetään ja etsitään

Carl Johanson: Lentävä sanakirja
Etana Editions 2019, 39s.
Suom. Kirsikka Myllyrinne

Eräänä päivänä postilaatikosta löytyi kaksi hauskaa kuvakirjaa, joita alettiin lukea saman tien.

Carl Johansonin Lentävä sanakirja sisältää kymmenittäin erilaisia lentohärveleitä perinteisistä lentokoneista ja helikoptereista kakkalaskuvarjoon ja lentävään matoon. Mitään tarinaa ei siis ole, mutta näitä lentäviä asioita tutkiessa voi kyllä keksiä ihan itse vaikka kuinka monta tarinaa.

Meillä eniten ihastusta ja tutkiskelua sai osakseen Supersankari, jolla on kaksi tai kolme jalkaa. Aivan mainio illuusio tällä ukkelilla! (En laita kuvaa, koska haluan että luette itse koko kirjan.)

Chloé Perarnau: Orkesteri karkuteillä
Etana Editions 2019, 32s.
Suom. Leena Virtanen

Orkesteri karkuteillä taas on etsiskelykirja, joista ainakin meillä on aina tykätty. Korsetti on tulossa, mutta orkesterin jäsenet ovat lähteneet matkalle ties minne päin maailmaa. Onneksi orkesterin johtaja on saanut kaikilta postikortteja, joiden avulla hän lähtee jäljittämään kadonneita soittajia.

Kullakin aukeamalla on kaupunkinäkymä täynnä ihmisiä ja vasemmassa ylänurkassa kyseisestä paikasta lähetetty postikortti. Kortteja on lähetetty muun muassa Islannista, Norsunluurannikolta ja Ranskasta. Soittajia oli kiva etsiä, mutta soitinten tunnistaminen oli yllättävän vaikeaa! Viulut, pianot ja rummut olivat kyllä tuttuja, mutta etenkään puhallinsoittimista en osannut kuopukselle sanoa varmuudella, mikä soitin milloinkin oli kyseessä.

Lintunaapurini

Karoliina Pertamo: Lintunaapurini
S&S 2019, 32s.

Karoliina Pertamon Lintunaapurini on viehättävä lintukirja pienille lapsille. Tai no, oikeasti se sopii kyllä ihan kaiken ikäisille.

Tekstiä on niukasti, kauniita piirroksia paljon. Jokainen aukeama esittelee jonkin otsikon alle sopivia lintuja: muuttolintuja, pöllöjä, kolopesijöitä, lintulaudan vakiovieraita sekä erilaisten asuinympäristöjen mukaan valittuja lintuja.

Haluaisin sanoa tuntevani yleisimpiä lintuja aika hyvin, mutta totuus taitaa olla toinen. Sekoitan silloin tällöin talitintin ja sinitiaisen, enkä todellakaan erota sepelkyyhkyä kesykyyhkystä. Samaten kaikki lokit ovat minulle kalalokkeja tai ei-kalalokkeja, vaikka todennäköisesti ne kalalokitkaan eivät ole kalalokkeja vaan joitain ihan muita.

Siispä kun lapset tiedustelevat jonkin näkyvissä olevan linnun lajia, voin jatkossa tehdä tämän kirjan avulla pikaisen lajitunnistuksen. Ja jos ei kyseistä lintua kirjasta löytyisikään, niin osaisinpa kuitenkin todennäköisesti sanoa, mikä lintu se ei ainakana ole.

Lintunaapurini on kaunis ja informatiivinen kirja, ihan kaikille.

Kolme kivaa kuvakirjaa

John Kelly: Hys! Minä luen nyt
Mäkelä 2019, 32s.
Kuvitus: Elina Ellis
Suom. Terhi Leskinen

Minä rakastan (tai vähintään pidän kovasti) kirjoista, jotka kertovat kirjoista ja/tai lukemisesta. Hys! Minä luen nyt on siis selvästi kuvakirja minun makuuni.

On sunnuntai ja Emma lukee ihan parasta kirjaa. Hän lukee, vaikka merirosvot haluaisivat seikkailla Emman kanssa. Hän ei pistä kirjaa sivuun, vaikka pingviinit houkuttelevat Emmaa mukaan esitykseensä. Edes avaruusolioiden hyökkäys ei saa Emmaa luopumaan kirjastaan, jossa on juuri meneillään kirjan paras kohta.

Elina Ellisin värikäs ja vauhdikas kuvitus on oikein kiva ja tarina tosiaan mieleiseni. Olen kovasti yrittänyt näyttää pojilleni lukevan aikusien mallia, mutta joskus asiat on kuultava joltain muulta kuin äidiltä. Ehkä kuvakirja voi olla se joku muu tässä asiassa. Kirjat ovat niin mahtavia, että toisinaan seikkailut voi laittaa hetkeksi sivuun.

-------------------------------------------------

Jeanne Willis: Kroko mekossa
Mäkelä 2019, 32s.
Kuvitus: Stephanie Laberis
Suomeksi riimitellyt: Raija Rintamäki

Eräänä aamuna Aki-krokotiili löytää lammen rannalta perin kummallisia vaatteita: juhlamekon, räiskyvän punaiset korkokengät, röyhelöpikkarit ja upeat helmet. Aki pukee löytämänsä vaatteet päälleen ja tuntee olonsa upeaksi! Mutta sitten paikalle osuu kaksi kiusankappaletta, jotka uhkaavat kertoa Akin mekkokekkuloinnista tämän karskille isälle ja upea olo karisee siinä paikassa. Onneksi Akilla on joukko ihania kavereita ja lopulta kaikki kääntyy hyväksi.

Kroko mekossa on kerta kaikkiaan herttainen kirja! Ensinnäkin Raija Rintamäki on tehnyt loistavaa työtä kirjan suomenkielisen version kanssa. Tarina ei kompuroi kömpelöissä riimeissä, vaan teksti soljuu kuin tanssi.

On mahtavaa, että kuvakirjoissa käsitellään myös aiheita, jotka ovat joillekin aikuisillekin todella vaikeita. Tai no, lapsille nämä asiat harvoin ovat järin vaikeita, he kun suhtautuvat erilaisuuten usein aikuisia luontevammin. Ehkä tämä kirja rohkaisee lapsia (ja vanhempia) unohtamaan esimerkiksi niin sanotut tyttöjen ja poikien värit ja pukeutumaan vaikka siihen mekkoon, jos kerran haluaa.

-------------------------------------------------

Tracey Corderoy: Täyden palvelun tarinapuoti
Mäkelä 2019, 32s.
Kuvitus: Tony Neal
Suom. Raija Rintamäki

Tiedättekö sen tarinan, jossa ritari taistelee lohikäärmettä vastaan? Tämä ei ole sellainen tarina, sillä lohikäärme on lähtenyt lomalle! Ritarin onneksi paikalle osuu oksia keräillyt eukko, joka saattaa tämän Täyden palvelun tarinapuotiin. Kyseinen puoti on pullollaan tarinoita tai vaikka taisteluvastustajia, jos sellaista on vailla! Ritari haluaisi tietysti lohikäärmeen, mutta ne ovat loppuneet. Ei kuitenkaan hätää, sillä fretti löytyy! Silloin kyllä tarvitaan myös toisenlainen tarina, mutta vaihtoehtoja riittää loputtomiin.

Täyden palvelun tarinapuoti on vekkuli höpsöttelytarina, jonka käänteitä ei takuulla arvaa etukäteen. Tony Nealin kuvitus on ilmeikästä ja hauskaa, värit iloisia.

Tätä lukiessa sekä minulla että 4-luokkalaisella oli naamalla koko ajan leveä virne, niin paljon meitä huvitti ritarin odottamattomat seikkailut. 

Eläintarhan hampaidenpesupäivä

Sophie Schoenwald: Eläintarhan hampaidenpesupäivä
Art House 2019, 24s.
Piirrokset: Günther Jakobs
Suom. Hanna Härtsiä

Eläintarhan johtaja on kummissaan. Kevät on kukkeimmillaan ja aurinkokin paistaa, mutta eläintarhassa ei näy ensimmäistäkään vierailijaa. Sen sijaan nenään tunkee öklöttävän tympeä haju. Sepeteus Piparminttu Siili on eläimistä ainoa, joka ei kyhjötä piilossa aitauksensa nurkassa, joten eläintarhan johtaja menee siilin juttusille. Käy ilmi, että eläintarhan haju johtuu harjaamattomista hampaista! Mitäpä muutakaan silloin on tehtävissä, kuin ryhtyä toimiin tilanteen korjaamiseksi.

Eläintarhan hampaidenpesupäivä on oiva keino saada lapsi innostumaan hampaiden pesusta, mikäli sen puuhan kanssa haasteita ylipäätään on. Kirjan höpsö tarina ja Günther Jakobsin pehmeän humoristinen kuvitus vetoavat varmasti. Kannen teksti ja hammastahnat ovat saaneet kivan kimallekuorrutuksen, joka jostain syystä jaksaa viehättää aikuisiakin.

Paljon kirjan tehosta kertoo sekin, että lukemista seuranneina parina päivänä kuopusta ei tarvinnut edes muistuttaa hampaiden pesusta!

Dekkareita pikkulapsille

Lars Mæhle & Odd Henning Skyllingstad:

Kuka vei silmälasit?
Kuka tuli sisälle ulkokengät jalassa?
Tactic 2018

Suom. Eeva-Liisa Nyqvist

Olen aina ollut kehno dekkareiden lukija, mutta lapset ovat alkaneet toivoa jotain salapoliisityyppistä luettavaa. Kuinka ollakaan, äskettäin on ilmestynyt kaksi alle kouluikäisille suunnattua kuvakirjamuotoista dekkaria, joissa päiväkodissa sattuu outoja juttuja ja kaksi lasta alkaa tutkia asioita.

Luin nämä iltasatuna kahdelle nuorimmalle lapselle, kun vanhimmalla oli kaveri yökylässä eikä hän malttanut osallistua iltasatuhetkeen. Ensin luimme Kuka tuli sisälle ulkokengät jalassa?, jossa päiväkodissa valmistaudutaan juhliin. Kaikki paikat on puunattu puhtaiksi ja vieraat alkavat saapua paikalle, kun yhtäkkiä lattia onkin täynnä kuraisia kengänjälkiä! Kuka kumma on sotkenut puhtaat lattiat?

Kuka vei silmälasit? taas sijoittuu ihan tavalliseen päiväkotipäivään. Ruoanlaiton lomassa yksi lapsista saa haavan sormeensa ja kohta Elinan silmälasit ovat kadonneet? Mitä seuraavaksi?

Näitä kiperiä mysteerejä ratkovat Leo ja Liisa, jotka tarttuvat toimeen innolla ja täynnä energiaa.

Mainiosti kuvitetut kirjat olivat menestys. Ketään ei hirveästi jännittänyt, mutta oli hauskaa seurata lasten tutkimuksia. Kirjojen loputtua kuopus tiedusteli, oisko näitä vielä lisää. No vielä ei ole, mutta toivon että sarjan suomentamista jatketaan. Ainakin kolme muuta näyttäisi olevan jo olemassa.

Ympyräiset

Anne-Maria Kuusela: Kiva Kirahvin kannustus
Räyhä Ravun kiukkupuuska
Sisu Kettu ei anna periksi
Kustannus Mäkelä 2017
Kuvitus: Matias Teittinen

Sain pyytämättä itselleni Räyhä Ravun kiukkupuuska -kirjan, jossa käsitellään tunnetaitoja. Vaikka kirja tuntuikin näin kotioloihin vähän turhan opettavaiselta, lainasin kirjastosta sarjan muutkin kirjat.

Räyhä Rapu -kirjassa opetellaan huomioimaan toisten tunteita ja pyytämään anteeksi, Sisu Kettu -kirjassa sinnikkyyttä ja toisten auttamista ja Kiva Kirahvi -kirjassa positiivisuutta ja kannustamista. Kaikki aiheet ovat totta kai tärkeitä ja voisin kuvitella, että näille kirjoille olisi kovasti kysyntää esimerkiksi päiväkodeissa. 

Tarinat ovat lyhyitä ja siellä täällä tarinoiden ohessa on kysymyksiä, joiden avulla on helppo keskustella kirjan teemoista lapsen/lasten kanssa. Esimerkiksi Kiva Kirahvi -kirjassa pohditaan, missä kukin on taitava ja millaisista asioista voi tulla surulliseksi. 

Kirjojen kuvitus on hyvin ympyräistä, mikä sopiikin sarjan nimeen, Ympyräiset, oikein hyvin. Meidän makuun nämä kirjat ovat kuitenkin vähän liian söpöjä ja tarinoiltakin kaipaamme enemmän vauhtia.

Lastenkirjakooste

Sylvie Misslin & Amandine Piu:
Missä olet, prinssi Hurmelo?
Lasten Keskus 2017, 34s.
Suom. Rauna Sirola

Missä olet, prinssi Hurmelo? on ihastuttava kuvakirja, jossa lukija (tai kuuntelija) saa valita mihin suuntaan tarina etenee. Olen itse rakastanut tämän tyyppisiä "valitse itse" -kirjoja ja minusta on kerta kaikkiaan mahtavaa, että joku on hoksannut tehdä tällaisen pienille lapsille!

Kaksi prinsessaa, Ruusu ja Josefiina, eivät jaksa enää odottaa unelmiensa prinssin saapumista, vaan päättävät lähteä itse prinssiä etsimään. Matkalla voi tietysti sattua vaikka mitä odottamatonta ja lopputulokseen vaikuttavaa: syödäkö vadelmia vai juodako vettä? Tutkiako autiotaloa vai jatkaa matkaa? Pitäisikö uskaltautua kärryjen kyytiin vai seurata annettuja ohjeita oletetun prinssin talolle?

Olen lukenut tätä kirjaa noin kuukauden pian 5 täyttävälle pojalle. Hän osaa jo ulkoa sen, mitä minkäkin valinnan takana piilee ja nauttii suunnattomasti sitä enemmän mitä pitemmäksi hänen onnistuu lukutuokiota jatkaa. Minusta kirjan kuvitus on todella suloinen, eikä lapsikaan ole sitä moittinut.

Pasi Pitkänen: Kadonneiden eläinten saari
WSOY 2017, 64s.

Kadonneiden eläinten saaren halusin lukea, koska pidän Pasi Pitkäsen kuvitustyylistä. Tässäkin kirjasta parasta on sen kuvitus, joka on pehmeää, värikästä ja täyteläistä.

Juoni on sekä jännittävä että opettavainen. Alussa Matias vie pikkusiskonsa sirkukseen, jonne (mielellään leijona-asuun pukeutuva) Jenni on aina halunnut. Jenni on onnensa kukkuloilla, kun hän pääsee silittämään pientä leijonanpentua, mutta äkkiä jostakin ilmestyy iso otus, joka kaappaa Jennin mukaansa. Matias lähtee takaa-ajoon, joka johtaa syrjäiselle saarelle, joka on täynnä kadonneiksi (eli sukupuuttoon kuolleiksi) luultuja eläimiä.

Tarina oli minun makuuni vähän valju, mutta kuvituksen ansiosta tätä oli ihan mukava lukea useampaankin kertaan.

Timo Parvela: Maukan ja Väykän hyvä päivä
Tammi 2017, 71s.
Kuvitus: Virpi Talvitie

Minä sitten rakastan Maukkaa ja Väykkää. Etenkin Väykkää, mutta ilman Maukkaa en ehkä huomaisi kaikkia Väykän hyviä puolia.

Maukan ja Väykän hyvä päivä on yhden päivän kuvaus. Väykkä herää kärpäsen kutiteltua hänen kuonoaan ja siitä se päivä sitten lähtee käyntiin. Paljon yhdessä päivässä ehtiikin tapahtua: vähän huonosti suunniteltu keksintö, yllättävä paketti postilaatikossa, puheen suunnittelu ja sen pito sekä paljon, paljon muuta.

Pidän kovasti siitä rauhallisesta tunnelmasta, joka tästäkin Maukka ja Väykkä -kirjasta jää päällimmäisenä mieleen, vaikka kovasti kohelletaankin välillä. Kaverukset sopivat hyvin yhteen, vaikka ovatkin kovin erilaisia. Toki kylän muutkin asukkaat ovat sympaattisia ja persoonallisia tapauksia.

Ihana kirja. <3

Andy Lee: Älä avaa tätä kirjaa
Tactic 2017, 32s.
Suom. Elina Vuori
Kuvitus: Heath McKenzie

Säästin parhaan kirjan viimeiseksi. Andy Leen Älä avaa tätä kirjaa on ehdottomasti hauskinta, mitä olen lasten kanssa lukenut aikoihin. Ensinnäkin merkillepantavaa on jo tämä: isommat lapset eivät enää halua kuunnella iltasatuja ja innostuvat muutenkin tosi nihkeästi kuvakirjoista. Tämän hekin lukivat omasta halustaan heti kirjan nimen luettuaan (kuten myös mieheni, mikä sekin on äärimmäisen harvinaista). Kaikkein parasta on se, että joka ikinen nauroi ääneen!

Takakannessa Andy Lee kertoo kirjoittaneensa kirjan siskonpoikansa 1-vuotislahjaksi. Tämän oli siis tarkoitus jäädä uniikiksi kappaleeksi, mutta onneksi niin ei käynyt.

Kirjan idea on se, ettei kannessa näkyvä olento, tuollainen pitkäjalkainen peikohko, haluaisi kenenkään avaavan tätä kirjaa. Aluksi hän pyytää kauniisti sulkemaan kirjan kannet, mutta mitä enemmän sivuja kääntelee, sitä isompaan ääneen ja näyttävämmin elein hän yrittää saada lukijan jättämään kirjan kesken. Tietenkään tätä ei voi jättää kesken ja loppuratkaisu on ihan hulvaton.

Heath McKenzien kuvitus on mainion ilmeikästä. Taustat on jätetty pääosin yksivärisiksi, mikä toimii valtavan hyvin.

Tykkäsin tästä ihan tosi paljon kuten lapsetkin. Kun kauppareissulla näin tämän hyllyssä, en pysähtynyt harkitsemaan hankintaa vaan ostin heti omaksi. Ehkä pitäisi käydä ostamassa yksi tai kaksi joulupukin konttiin pakattavaksi.