keskiviikko 26. huhtikuuta 2023

Naisia autismin kirjolla

Clara Törnvall: Naisia autismin kirjolla
Atena 2023, 197s.
Suom. Christine Thorel

 

Sain ystävänpäivänä ADHD-diagnoosin, yli 43-vuotiaana. Tiedän, ettei ADHD kuulu autismin kirjoon, mutta tunnistan itsestäni valtavan paljon tässäkin kirjassa mainittuja autisteille tyypillisiä piirteitä. Erilaiset taustaäänet voivat häiritä minua kohtuuttoman paljon, stimmailen lähes koko ajan ja saatan innostua jostakin asiasta tai tekemisestä todella paljon. Haastavinta on kuitenkin se, kuinka paljon välillä joutuu pinnistellä peittääkseen sen, kuinka hankalia jotkut sosiaaliset tai arkiset tilanteet voivat olla.

Clara Törnvall kirjoittaa naisten autismista monipuolisesti. Kirjan aikana hän hakeutuu tutkimuksiin ja saa lopulta autismidiagnoosin. Omien kokemustensa rinnalla Törnvall kuljettaa autismitutkimusten historiaa ja varsinkin sen ongelmakohtia. Autismi, kuten masennuskin mielletään herkästi tietynlaiseksi, jolloin poikkeavat ilmenemismuodot sivuutetaan. Eivät läheskään kaikki autistit ole sisäänpäinkääntyneitä neroja, aivan kuten kaikki masentuneetkaan eivät makaa ympäri vuorokauden sängyssä täysin toimintakyvyttöminä.

Autismi on vahvasti periytyvää, mutta sen aiheuttajaa ei tunneta. Siinä missä Down syndrooman aiheuttaa ylimääräinen kromosomi, autististen henkilöiden dna ei poikkea "normaalista". Oli kiinnostavaa lukea siitä, kuinka erään tutkimuksen mukaan autistiset henkilöt osaavat toimia keskenään, mutta ongelmia alkaa ilmetä siinä vaiheessa, kun tutkimusryhmässä sekoittuvat autistiset ja neurotyypilliset. 

Törnvall nostaa useasti esiin sen, että autismeilta vaaditaan sopeutumista neurotyypillisten toimintatapoihin ja rakenteisiin, vaikka samaa sopeutumista ei odoteta neurotyypillisiltä suhteessa autistisiin. Ristiriitaista.

Naisia autismin kirjolla on puhutteleva teos. Erityisesti mieleen jäi kohta, jossa kerrotaan siitä, kuinka vanhempien huolta lapsen mahdollisesta autismista ei oteta todesta, jos lapsi suoriutuu koulusta. Lapsi sinnittelee koulupäivät ja romahtaa kotona, mutta koska se ei näy koulussa, apu viivästyy tai jää kokonaan saamatta.

maanantai 24. huhtikuuta 2023

Kesyttömät

Kaisa Pulakka: Kesyttömät
Eläinjumalia, hirviöitä ja ihmisen parhaita ystäviä
Atena 2023, 221s.

 

Lueskelin Kaisa Pulakan hienoa tietokirjaa Kesyttömät hitaasti nautiskellen. Kirjassaan Pulakka kertoo 19 eläimestä, niihin liittyvistä tarinoista, uskomuksista ja kulttuurien eroista näitä eläimiä kohtaan. Kuvitusta olisin toivonut enemmän, mutta toisaalta yksi näyttävä kuva kustakin eläimestä toimii sekin ihan hyvin.

Kesyttömät olisi aivan mahtava lukupiirikirja! Varmaan liki jokaiselta löytyy omakohtaisia tarinoita eläimistä ja jonkinlaisia käsityksiä eri lajeista on niilläkin, jotka eivät ole eläinten kanssa olleet tekemisissä. Olen kasvanut maatilalla ja eri aikoina pihapiirissämme asui erinäinen määrä lehmiä, lampaita, kanoja, fasaaneja, kaneja, kissoja, koiria ja yksittäisiä sikoja. Lehmät ovat minusta kauniita ja keskimmäisen lapsen silmäripsiä olenkin kehunut lehmän ripsiksi. Kissat näen viehättävän itsenäisinä ja mikäli kuopus ei olisi niin tolkuttoman allerginen, haluaisin hankkia meille oman kissan. Lampaiden kanssa pärjäsin hyvin, kunhan muisti olla kääntämättä selkäänsä pässille liian pitkäksi aikaa - se nimittäin puski mielellään. Pullokaritsat kesyyntyivät melkein riesaksi asti. Ne olivat todella nokkelia karkailemaan aitauksesta ja juoksemaan perään. Kotipiirin eläimistä pääsääntöisesti tykkäsin. Sonneja pelkäsin, samoin päälle hyökkivää kukkoa.

Sutta en ole koskaan nähnyt luonnossa, mutta vuosi pari sitten niitä liikkui kotikodin nurkilla pelottavan paljon. Lapsena jäi kerran Pikku kakkonen kesken, kun isä lähti näyttämään minulle ja isosiskolle karhun jälkeä. Ajettiin jollekin melko läheiselle pellolle ja iltahämärissä tiirailtiin isoa jalanjälkeä. Karhu oli siinä vaiheessa jo ties miten kaukana, mutta minä pelkäsin niin paljon, että juoksin saman tien takaisin autoon ja käperryin takapenkin eteen lattialle piiloon. 

Mutta se minusta ja minun eläinsuhteistani.
Pulakan kirja on hillitystä sivumäärästään huolimatta melkoinen runsaudensarvi. Ensinnäkin "eläinvalikoima" on kiinnostava. Pulakka käsittelee kissoja ja koiria, lehmiä, lampaita ja hevosia, käärmeitä ja korppeja, mehiläisiä ja hämähäkkejä sekä lukuisia muita. Monipuolinen käsittelytapa antaa ainakin tällaiselle korkeintaan keskiverron yleistiedon omaavalle paljon ajateltavaa ja uutta tietoa. En tienny, että karhut osaavat viheltää! Sen haluaisin kuulla. Sopivalta etäisyydeltä.

Rottien kohdalla Pulakka pohtii sitä, millainen yhteys noitavainoilla ja niitä seuranneella kissavihalla (etenkin mustat kissat kun yhdistettiin noituuteen) oli rottien määrän lisääntymiseen ja mustan surman leviämiseen euroopassa. Kiinnostava näkökulma tämäkin.

Pulakan tekstiä on miellyttävä lukea. Tietoa on paljon, mutta faktaähkyä ei synny, kun asiat ilmaistaan näin jouhevasti.

perjantai 21. huhtikuuta 2023

Luonasi ikuisesti

Erika Vik: Luonasi ikuisesti
Atena 2023, 488s.

 

Erika Vik hypähtää uudella Luonasi ikuisesti -teoksellaan fantasiasta reaalimaailmaan. Ei nyt ihan arkisista arkisimpiin koti-työ-prisma -ympyröihin, mutta onhan se musiikkimaailma joillekin arkista. Tai ainakin arkisehkoa. 

Janne Kallamaan musiikkiura ei ole parhaalla mahdollisella tolalla. Kaukana 90-luvulla ovat ne ajat, jolloin kaikki tunsivat Kallamaan nimeltä - taiteilijanimeltä. Nyt Kallamaa vääntää puoliväkisin biisejä sekä itselleen että muille artisteille, mutta viimein levy-yhtiö ilmoittaa lopettavansa yhteistyön. Pian tämän ilmoituksen jälkeen levy-yhtiön pomo löydetään kuolleena. Sattumaako?

Urakriiseilyn lisäksi Kallamaa huomaa ajautuneensa parisuhteeseen, jossa ei oikeasti haluaisi olla. Noora järjestää pakonomaisesti aivan kaiken sievästi järjestykseen, josta Kallamaa ei enää löydä tarvitsemaansa. Kallamaa alkaa saada häiritseviä viestejä oletetulta faniltaan ja kohta onkin vähän kaikki asiat solmussa.

Tässä kirjassa on ihan loistava imu! En tainnut kovin montaa taukoa pitää, kun halusin saada selville, mitä ihmettä nyt oikeasti on meneillään ja miksi. Ja vaikka kuinka ounastelin sitä ja tätä, en tainnut arvata ensimmäistäkään juttua oikein.

Onnistunut genren haltuunotto Vikiltä siis.

perjantai 14. huhtikuuta 2023

Kalma

Sini Helminen: Kalma
Myllylahti 2023, 326s.

 

Blogi on näköjään jäänyt vähille päivityksille Instagramiin liittymiseni myötä. Hupsista... Kokonaan en ole tätä kuitenkaan valmis lopettamaan, joten täällä taas!

Sini Helmisen Kalmaa odotin malttamattomana. Olen pitänyt Lujaverinen-sarjasta todella paljon ja kun edellinen osa loppui erittäin piinaavasti, tähän piti päästä käsiksi mahdollisimman pian.

No, juonesta onkin todella vaikeaa kertoa oikeastaan mitään niin, ettei samalla tulisi paljastaneeksi jotakin oleellista edellisestä osasta. Mutta sanotaan vaikka näin, että tarina jatkuu sujuvasta siitä, mihin se viimeksi jäi. Ja että siinä vaiheessa kun luulin tarinan olevan jo lopussa ja ihmettelin, miten kirjaa on vielä puolet jäljellä, tapahtuikin yllättävä käänne ja taas sitä mentiin. 

Pidän tämän sarjan ideasta todella paljon, samoin hahmoista. Helminen osaa tuoda kuoleman osaksi arkea jopa epämukavan helposti. Haluaisin sanoa, mitä muuta Helminen kuvaa todella kiehtovasti, mutta en voi, etten pilaa mitään!

Että näillä ei-oikein-mitään kertovilla sanoilla yritän sanoa, että Kalma oli mahtava päätös tälle sarjalle, joka alkaa vahvasti ja jatkuu sellaisena viimeiselle sivulle asti.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

Ystävällisyys

John Ajvide Lindqvist: Ystävällisyys
Gummerus 2023, 733s.
Suom. Katriina Huttunen

 

John Ajvide Lindqvistin Ystävällisyys osoittautui kirjaksi, joka ei vastannut odotuksiani ollenkaan, mutta josta tykkäsin todella paljon. 

Norrtälje on pieni, sympaattinen kaupunki, jossa kaikki ovat ystävällisiä toisilleen. Eräänä aamuna koiraansa lenkittäessään mies huomaa satamalaiturilla keltaisen, lukitun rahtikontin. Lähempää konttia tutkiessaan, mies uskoo kuulevansa kontin sisältä liikettä. Alkaa pitkä selvitystyö, jonka tavoitteena on ratkaista, kenen vastuulla kontti - ja siten sen avaaminen - on. 

Siw on yksinhuoltajaäiti, jolla on erikoinen kyky kuulla välähdyksiä tulevasta. Max on lapsesta asti nähnyt kohtauksia pian tapahtuvista onnettomuuksista. Kiitos Pokemon Go:n Siwin ja Maxin tiet kohtaavat. On myös Siwin paras ystävä Anna, jonka lapsuudenperhe on karu kokoelma pikkurikollisia ja Maxin lapsuudenystävä Johan, joka kirjoittaa paitsi omaelämäkerrallista romaania myös nettikeskusteluihin katkeria kommentteja maahanmuuttajista. Lisätään joukkoon vielä Maxin ja Johanin ystävät Marko ja Maria, aikoinaan Jugoslaviasta Norrtäljeen muuttaneen perheen nykyisin aikuiset lapset. Niin ja Siwin Alva-tytär, isoäiti Berit sekä Annan pian vankilasta vapautuva pikkuveli Acke.

Kaikki nämä henkilöt ovat keskeisessä roolissa, kun Norrtäljen ilmapiiri alkaa kontin avaamisen jälkeen vaivihkaa muuttua. Ensin ilmassa on nihkeilyä, epäystävällisyyttä  ja pessimismiä, mutta vähitellen ihmiset alkavat käydä ilkeiksi, vihaisiksi ja jopa väkivaltaisiksi.

Ystävällisyys käynnistyy ja etenee hitaasti. Sitä toki voi pitää huonona asiana, mutta minä nautin kirjan verkkaisuudesta todella paljon. Jotain epämiellyttävää toki kulkee taustalla, mutta jotenkin onnistuin olemaan pelkäämättä oikeastaan koko kirjan ajan - ja minä olen sentään ihan hirveä pelkuri. Pidin näistä kirjan henkilöistä ja heidän monipuolisuudestaan, siitä kuinka heidän taustojaan avattiin. Bonuksena toki oli se, että kirjan populaarikulttuuri oli minulle erittäin tuttua: Pokemon Go ja Mario Kart keskeisimpinä.

Toisaalta, vaikka minä pidin Ystävällisyydestä todella paljon, voisin kuvitella, että kauhua odottavat ehkä pettyvät. En nimittäin osaa mieltää tätä kauhuksi, kauhuelementeistä huolimatta. Jopa lopun "kauhuhuipennukset" ovat yllättävän kesyjä.

Luin tätä melkein koko maaliskuun ajan, aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa, enkä menettänyt yöunia kertaakaan. Tarkoitan tämän kehuksi! :)

sunnuntai 26. maaliskuuta 2023

Faunoidit-trilogia



Tässä taannoin kirjahyllyjä siivotessa vastaan tuli paljon kirjoja, joita en ole lukenut, vaikka kovasti olisin halunnut. Joskus kirjat jäävät uudempien tai kirjaston kirjojen kyseessä ollessa palautuspäivän lähestymisen jalkoihin. Sitten kirjat tulee nostaneeksi sellaiseen hyllyyn, jota ei aktiivisesti tutki ja taas tulee uusia kirjoja lukujonoon.

No, David Mitchellin Pilvikartaston ja monen muun ohella Annukka Salaman Faunoidit-trilogia on tällainen ikuisuuden lukemistaan odottanut kirja(sarja). Päätin kuunnella sen äänikirjana, kun yhden pitkähkön fyysisen kirjan lukeminen on niin pahasti kesken.




Sarjan ensimmäinen osa, Käärmeenlumooja, käynnistyy sen verran vauhdikkaasti, että tarina imaisee mukaansa saman tien. Unna on aina ollut ketterä ja todella taitava kaikissa urheilulajeissa. Hän rakastaa kiipeilyä (paitsi havupuihin), mutta pelästyy herkästi.

Unnan maailma mullistuu, kun hän tapaa huoltoaseman kahviossa Rufuksen. Hänelle selviää, että itseasiassa hän on faunoidi: ihminen, jossa on yli 50% voimaeläintä. Unnan voimaeläin on orava, mikä selittää paljon. Sitä taas ei selitä mikään, kuinka on mahdollista, että Unna ylipäätään on faunoidi, sillä tähän asti kaikki faunoidit ovat olleet miehiä.

Piraijakuiskaajassa faunoidi-maailman laajuus alkaa hahmottua paitsi Unnalle, myös lukijalle. Pari uutta keskeistä hahmoa astuu kuvaan ja Unnan taustoja yritetään selvittää porukalla.

Trilogian päättävä Harakanloukku onkin sitten lähes puhdasta fantasiaseikkailua: yksi Unnan faunoidiystävistä, Vikke, katoaa ja häntä lähdetään etsimään äärimmäisen vaarallisesta metsästäjien kaupungista.

Kuuntelin koko sarjan noin viikossa, eli varsin nopeasti. Kiinnyin etenkin harakka-faunoidiin, Jonneen ja ärsyynnyin kontrolloivaan Rufukseen. (Rufuksen kontrolloimistarpeelle tosin löytyy selitys, mutta se on silti todella ahdistava piirre.) Pisteet Annukka Salamalle siitä, että Unna pitää puolensa oravamaisesta arkuudestaan huolimatta! Lisää pisteitä siitä, että Salamalta sujuu himon ja seksin luonteva kuvaus!

Äänikirjat lukee Anniina Piiparinen ja minä todella pidän hänen lukutavastaan. Dialogi kuulostaa luettunakin luontevalta ja eläytymistä on minun makuuni juuri oikea määrä.

Onneksi tuli siivottua ne kirjahyllyt ja enemmän onneksi oli se, että viimeinkin kuuntelin nämä. Oikein vetävää luettavaa noin yläkoululaisista ylöspäin.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2023

Warren 13. ja kuiskausten metsä

Tania Del Rio: Warren 13. ja kuiskausten metsä
Kumma 2023, 237s.
Suom. Annukka Kolehmainen
Kuvitus: Will Staehle


 

Warren 13. ja kuiskausten metsä on sarjan toinen osa. Ensimmäisessä osassa perintöhotelliaan ahkerasti puunaavaa Warren 13. saa selville jotain hyvin merkillistä itse hotellista. Tästä toisesta osasta on oikeastaan mahdotonta kirjoittaa kertomatta, mikä se hyvin merkillinen juttu on, joten jos ensimmäinen osa on vielä lukematta, kannattaa tämän blogitekstin lukeminen lopettaa välittömästi.

Warren 13. saa olla erittäin tyytyväinen sekä itseensä, että hotellinsa saavuttamaan menestykseen. Liikkuva hotelli on melkoinen myyntivaltti - siihen asti, että hotelli kompastuu ja hotellivieraat lähtevät kiukkuisina matkoihinsa. Warren 13. poistuu myös hotellista, yhdessä ystävänsä Petulan kanssa. Ensin onnekkaalta näyttävä käänne paljastuukin pian hirvittäväksi, kun Warren 13. tajuaa olevansa köytettynä tuoliin ja joku tepastelee Warrenin kaksoisolentona hotellia kohti.

Warren 13. -sarja on todella mainio! Tarinat ovat tapahtumarikkaita seikkailuja, joissa käänteitä ja erikoisia hahmoja ei ole säästelty. Kaikkein eniten sarjassa viehättää kuitenkin sen visuaalisuus. Warren 13. hahmon on luonut sarjan kuvittaja, Will Staehle. Tania Del Rio on paitsi käsikirjoittanut, myös piirtänyt sarjakuvia, joten ei ole mikään ihme, että kaksikko on saanut aikaan todella näyttävän sarjan. 

Kirja on muodoltaan kutakuinkin neliö, mikä jo sinänsä riittää erottamaan Warrenit useimmista muista kirjoista. Kuvitusta on todella runsaasti ja sen rasterimainen pintakuviointi antaa kirjalle hieman vanhahtavan, mutta myös arvokkaan ilmeen. Teksti on palstoitettu, mikä sekin on persoonallinen ratkaisu. Kuvissa on käytetty tehostevärinä kunkin osan kansiväriä, joten kokonaisuus on viimeiseen asti mietitty.

Mutta teksti ei siis todellakaan kalpene kuvituksen, taiton ja kaiken muun rinnalla. Ei todellakaan! Nämä kirjat ovat niin viimeisteltyjä, että tulen hyvälle mielelle jo niiden näkemisestä. :)