Lightfall: Viimeinen liekki

Tim Probert: Lightfall, kirja 1
Viimeinen liekki
WSOY 2024, 247s.
Suom. Kati Valli

Lightfall-sarjakuvasarjan ensimmäisessä osassa on aivan kaikki kohdallaan!
Piirrostyyli on todella hienoa ja se pääsee oikeuksiinsa nelivärikuvituksessa. Värimaailma on kaunis ja tukee osaltaan tarinaa luontevasti. Viimeinen liekki on sarjan ensimmäinen osa, mutta se ei silti jää pelkäksi pohjustukseksi. Totta kai tässä jää paljon asioita aivan auki ja jatkoa jää odottamaan, mutta runsas sivumääräkin kertoo siitä, että kyseessä on myös omilla jaloillaan seisova sarjakuva-albumi. Erityisen hienoa on se, että tämä on suomennettu! Suomeksi ilmestyy todella vähän laadukasta sarjakuvaa, lapsille ja nuorille suunnatuista sarjakuvaromaaneista nyt puhumattakaan. Vaikka tässä fantasiaseikkailussa on myös taisteluita, sopii se sisältönsä puolesta vallan hyvin jo alakoululaisille.

Bea asuu adoptioisoisänsä kanssa syrjäisessä mökissä. Isoisä on tunnettu velhontaidoistaan ja Beakin tietää liemiin ja tinktuuroihin tarvittavista ainesosista yhtä ja toista. Eräällä raaka-aineidenkeruureissullaan Bea kohtaa Cadin. Galduureiden uskotaan kuolleen sukupuuuttoon, mutta Cad on ilmielävä galduuri, todennäköisesti viimeinen lajiaan. Sattumalta Cad on matkalla Bean isoisän luo, mutta kotimökki osoittautuukin tyhjäksi. Isoisä on lähtenyt suorittamaan jotakin tehtävää. Bea ja Cad lähtevät jäljittämään isoisää ja suuri osa kirjasta kertookin Bean ja Cadin pitkästä vaelluksesta ja niistä sattumuksista, joita heidän kohdalleen osuu.

Tykkäsin ihan älyttömästi sekä Beasta että Cadista. Cad on tuommoinen etäisesti sammakkoeläintä muistuttava hujoppi, joka on loputtoman innostunut, kiinnostunut ja positiivinen. Bea saa ahdistuskohtauksia, eikä hänellä tahdo usko riittää kaikkien vastoinkäymisten edessä.

Toivon, että sarjan seuraavat osat ilmestyvät suomeksi pian, mutta niitä odotellessa taidan lukea tähän mennessä ilmestyneet osat englanniksi.

Nothing can possibly go wrong

Prudence Shen: Nothing can possibly go wrong
Pan Macmillan 2023, 280s
Piirrokset: Faith Erin Hicks

 

Käytän tässä varmasti vähän väärää sanastoa, kun ei tuo yhdysvaltojen oppilaskuntatoiminta ole mulle tuttua senkään vertaa kuin kotimainen. Tässä sarjakuva-albumissa jonkun sortin oppilaskunnan puheenjohtajan tai vastaavan vaalit ovat tulossa. Samainen henkilö saa päättää, mihin käytetään X määrä rahaa. Cheerleaderit haluaisivat uudet esiintymisasut, robottikerholaiset taas haluaisivat käyttää rahan omaan toimintaansa. Niinpä robottikerhoaktiivi Nate asettuu ehdokkaaksi ja cheerleaderit nimittävät omaksi ehdokkaakseen poikien korsipallojoukkueen kapteenin Charlien, joka ei todellakaan ole kiinnostunut kyseisestä hommasta. Nate ja Charlie asuvat naapureina ja ovat vuosia aiemmin olleet jonkin sortin kavereita. Tässä vaalihötäkässä heidän on lopulta pakko olla tekemisissä toistensa kanssa.

Pidin tästä sarjakuva-albumista erityisesti siksi, että kerrankin nuorille suunnatun tarinan keskiössä ei ollut romanssi. Tässä pyöritään nimenomaan ystävyyden ja yhteistyön tarpeellisuuden ympärillä - ja taistelurobottien myös!

Faith Erin Hicksin piirrostyyli miellyttää mun silmää ja tässä albumissä pääsee ihailemaan myös sitä, kuinka Hicks kuvaa vauhtia. (Paljastus: taitavasti :D)

Nothing can possibly go wrong sopii vinkattavaksi noin kutosluokkalaisista ylöspäin.

Kuolema kintereillä

Robert Galbraith: Kuolema kintereillä
Otava 2023, 957s.
Suom. Ilkka Rekiaro

 

Lukeminen ei ole sujunut kauhean hyvin nyt alkuvuodesta, mutta tän uusimman Cormoran Striken kohdalla sellaista ongelmaa ei ollut ollenkaan. Olisin halunnut lukea tätä tuntikausia ja niin teinkin, mikäli esim. työt tai muut velvollisuudet eivät olleet esteenä.

Etsivätoimistoon ottaa yhteyttä mies, jonka jo aikuinen poika on ollut vuosia tavoittamattomissa. Olinpaikka on tiedossa: poika on liittynyt Universaaliin Humanitaariseen Kirkkoon, jonka jäsenet elävät eristyksissä muusta maailmasta. Paitsi silloin, kun rekryävät lisää jäseniä tai ovat keräämässä rahaa. Toinen etsivätoimisto on yrittänyt tavoittaa poikaa tuloksetta, joten asiakas kääntyy Cormoran Striken ja Robin Ellacottin puoleen. 

Tarina käynnistyy jouhevasti ja sulavalla tavallaan Galbraith/Rowling kuljettaa sekä "päätarinaa" että etsivätoimiston muita juttuja ja ihmissuhdekuvioita hyvässä tasapainossa. Takakansiteksti paljastaa, että Robin liittyy Universaaliin Humanitaariseen Kirkkoon saadakseen sisäpiirin tietoa kirkosta ja sen toimintatavoista sekä todisteita mahdollisista väärinkäytöksistä. Nämä Robinin osuudet ovatkin kirjan ahdistavinta antia. Suhteeni uskontoihin ylipäätään on nihkeä, mutta nämä hurmioituneet lahkot ovat erityisen vastenmielisyyden kohteena. Galbraith kuvaa hyvin sitä, miten suljetussa, tarkkaan rajatussa ja aikataulutetussa ympäristössä, nälkäisenä ja fyysisesti uupuneena on todella vaikeaa yrittää pitää kiinni omista ajatuksistaan ja näkemyksistään.

Kuolema kintereillä on paksu kirja, mutta minusta siinä ei ole yhtään tyhjäkäyntiä. Jännite pysyy yllä hyvin ilman että sisältö tuntuisi liian täyteen tupatulta. Ihmissuhdekuviot ovat edelleen erittäin ärsyttäviä ja turhauttavia, mutta sentään yksi inhokkihahmoni poistuu viimeinkin kuvioista. Toisaalta yksi todella vastenmielinen ilmaantuu joukkoon, mutta jospa hänestä ei tule pysyvää hahmoa...

Vaikka kirjan kerronta on jouhevaa ja lukeminen ripeää, käännös olisi kaivannut vielä pientä viilaamista. Ilmeisesti käännösaikataulu on ollut tälläkin kertaa todella tiukka, mutta mieluummin odottaisin käännöstä vähän pidempään, kuin kompastelisin sellaisiin sanatöksähdyksiin kuin trusti, trikki, pasaasi ja lyhyet kengän korot... (Pari muutakin olin kirjoittanut ylös, mutta nyt en sitä lappua löydä.)

Joka tapauksessa suosittelen edelleen Cormoran Strike -sarjaa niille jotka kaipaavat jännitystä, mutta eivät raakuuksien yksityiskohtaista kuvausta; (pääasiassa) todella sujuvaa tekstiä ja ärsyttävyydessäänkin todentuntuisia henkilöhahmoja.

Kirjallisuuden kiihottava historia

Silvia Hosseini: Kirjallisuuden kiihottava historia
Gummerus 2023, 378s.

 

Silvia Hosseinin teos Kirjallisuuden kiihottava historia, perustuu kirjailijan samannimiseen audiosarjaan, mutta on sisällöltään laajempi. Hosseini kuljettaa lukijaa kuin aikamatkailijaa antiikista nykyaikaan, perehtyen kunkin aikakauden eroottiseen kirjallisuuteen. Luonnollisesti erotiikka on eri aikakausina ja eri puolilla maailmaa nähty eri tavoin, joten Hosseinin esittelemät teokset ja tekstit eivät nykylukijan näkökulmasta välttämättä vaikuta järin hekumallisilta. Maantieteellisesti Hosseini on rajannut kirjassa käsiteltävät teokset pääosin Eurooppalaiseen ja Pohjois-Amerikkalaiseen kirjallisuuteen. Näin rajattunakin tarjolla oleva kattaus kirjallisuutta on hyvin mielenkiintoinen ja runsas.

Kirjallisuuden kiihottava historia toimii, kuten parhaat tietokirjat aina: se tempaa mukaansa ja saa haluamaan enemmän (sic!) tietoa. En edes kuvitellut tuntevani vanhempaa eroottiseksi luokiteltavaa kirjallisuutta, mutta näköjään nykykirjallisuuden tuntemuksessani on isoja aukkoja siinäkin.

En edes yritä tiivistää kirjan sisältöä tähän, mutta eräs Hosseinin esiin nostama asia tavallaan yllätti. Kun on elokuvien, television ja muun kuvallisen viestin saralla ikään kuin tottunut vahvaan mieskatseeseen, voi tulla yllätyksenä, että kirjallisuuden saralla heteromiehet ovat jääneet naisten ja seksuaalisen moninaisuuden varjoon. "[N]ykyisin heteromiesten eroottinen mielikuvitus leimataan herkästi tunkkaiseksi, vastenmieliseksi, jopa kyseenalaiseksi.", kirjoittaa Hosseini.

Teoksessa on runsaasti tekstinäytteitä ja olikin kiinnostavaa nähdä, kuinka erilaisin tavoin erotiikasta on kirjoitettu. On eufemismeja ja kuvailematta jättämistä, on runollista ja vertauskuvallista lähestymistapaa. Kuvataan tunteita tai jätetään ne täysin sivuun, sanoitetaan yksityiskohtaisesti mitä kukakin tekee kenelle ja millä tavoin. On häveliästä ja hätkähdyttävän roisia kielenkäyttöä. 

Jos jaksaa etsiä, kirjallisuus tarjoaa erotiikankin saralla ihan varmasti jokaiselle jotakin.

Viimeinen tuolihissi

John Irving: Viimeinen tuolihissi
Tammi 2023, 1235s.
Suom. Aleksi Milonoff

 

Rakastan John Irvingin Garpin maailmaa. Olen lukenut ja katsonut elokuvaversionkin monesti. Irvingin vanhat kirjat ylipäätään ovat olleet minulle mieluisia, mutta viime vuosien tuotokset ovat olleet ristiriitaisia kokemuksia. Hyvääkin niissä on ollut, mutta lukeminen on ollut nihkeää ja jälkimaku pettynyt.

Viimeinen tuolihissi joutuikin hankalaan tilanteeseen: halusin pitää siitä paljon, mutta odotukset eivät olleet korkealla. Heti kirjan alkusivuilla vastaan tuli useita Irvingille tyypillisiä juttuja. Päähenkilö, Adam, on yksinhuoltajaäidin poika, joka ei tunne isäänsä tai edes tiedä, kuka tämä on. Puhutaan hotellista, lumesta, mitä erikoisemmista ihmisistä, ihmissuhteista, seksistä, politiikasta, kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta, elokuvista ja haamuistakin. Painikin mainitaan myöhemmin kirjassa, mutta olikohan tässä yhtään moottoripyörää tai karhua? Niitä en ainakaan nyt saa päähäni... On myös Em, joka ryhtyy miimikoksi ja lakkaa puhumasta, arvaamattomia kiihkoilijoita ja epätodennäköisiä onnettomuuksia.

Rakastin tätä kirjaa.
Tämä tuntui kuin Garpin maailman osasista kootulta, mutta täysin erilaiselta tarinalta.
Rakastin kirjan rönsyilevää ja runsasta rakennetta, mahtavan monipuolista ja moniulotteista hahmopaljoutta, kaikkia näitä tarinoita tarinan sisällä. Irvingin hahmot ovat samaan aikaan sulkeutuneita ja äärimmäisen avoimia. On asioita, joista ei puhuta (Adamin isä) sekä asioita, joista puhutaan riemastuttavan suoraan ja avoimesti (seksi ja seksuaalisuus). Perhedynamiikka on erikoinen, mutta lopulta niin tasapainoinen, että siitä soisi monen ottavan mallia.

Toki Viimeinen tuolihissi on pitkä kirja ja siinä on paljon myös aiemmin mainittujen juttujen kertausta. Eli tavallaan tätä olisi voinut tiivistääkin. Toisaalta näin pitkän kirjan lukeminen on harvoin kovin nopeaa, joten kertaus voi tulla tarpeeseenkin - etenkin, kun henkilöhahmoja on näin runsaasti.

Minulla on vielä muutama Irvingin vanhemmista teoksista lukematta. Tämän kirjan jälkeen uskallan luottaa hänen tulevaan tuotantoonsa sen verran, että en väkisin lykkää niiden vanhempien lukemista "pahan päivän varalle".

Olivia online

Erika Vik: Olivia online
S&S 2023, 288s.

 

12-vuotias Olivia rakastaa tanssia. Tanssiessa hän lähes lentää! Parhaan ystävänsä, Venlan, kanssa Olivia tekee tanssivideoita TikTokiin ja kun Olivia saa yksityisviestin Juneboy-07:lta, alkaa Olivian vatsassa kuplia ihanasti. Kotona on kylläkin ihan hirveää, sillä äiti on alkanut tapailla hampuusin oloista Ilmaria. Isän luona Helsingissä on mukavaa, vaikka isän työmatkojen vuoksi Olivia ei pääsekään sinne niin usein kuin haluaisi.

Erika Vik kirjoittaa vetävävsti ja uskottavasti varhaisteinin ajatuksista ja elämästä, ystävyydestä, ihastumisesta ja omien rajojen tunnistamisesta. Tarinassa on paljon raskaita aiheita ystävien välirikosta avioliiton ja alkoholismin kautta groomingiin, mutta silti kirja pysyy yllättävän kevyenä. Missään tapauksessa aiheita ei käsitellä pinnallisesti tai silotellusti, niitä vain ei kuvata tarpeettoman yksityiskohtaisesti.

Olivia online on kirja, joka mahdollisimman monen olisi hyvä lukea. Ei ainoastaan nuorten ja varhaisnuorten vaan myös aikuisten, jotta osaisimme paremmin puhua näistä(kin) asioista.

Nämä pienet asiat

Claire Keegan: Nämä pienet asiat
Tammi 2023, 114s.
Suom. Kristiina Rikman

 

Nämä pienet asiat on pieni kirja, joka käsittelee isoja asioita. Miten paljon pitäisi vain hyväksyä, puuttumatta asioihin?  Bill Furlongilla on vaimo ja pari lasta, oma koti ja hiiliä ja polttopuita toimittava firma. Joulu lähestyy, samoin kylmät ilmat, joten kiirettä pitää. Toimittaessaan tilausta läheiseen luostariin Furlong näkee jotakin, mikä jää vaivaamaan häntä. Vaimon mielestä asian pitää antaa olla ja muualtakin Furlong saa samansuuntaisia ohjeita. 

Keeganin kirja käsittele Irlannissa vuoteen 1996 asti toimineita naisten työlaitoksia, Magdalena-pesuloita. Toimintaa pyöritti Katolinen kirkko valtion tukemana. Työlaitoksiin päätyi tuhansia nuoria naisia, jotka odottivat aviotonta lasta. Osa lapsista annetiin adoptoitavaksi, tuhansia kuoli hämärissä olosuhteissa. Tarkkoja lukuja ei ole, sillä arkistoja on kadonnut ja tuhottu, eikä kaikkiin säilyneisiinkään ole päästy käsiksi.

Keegan lähestyy tätä epäkohtaa kuin sivusta. Bill Furlong on sympaattinen ja ystävällinen mies, joka oman taustansa vuoksi näkee avun tarpeen ja avun antamisen eri tavalla kuin muut kyläläiset. Työlaitoksessa työskennelleen naisen näkökulmasta kerrottuna tämä tarina olisi paljon, paljon karumpi. Nämä pienet asiat ei sinänsä kaunistele mitään, mutta onnistuu jättämään jälkeensä toiveikkuutta ja lämpöä.