Augustus

John Williams: Augustus
(Augustus, 1971)
Bazar 2017, 429s.
Suom. Ilkka Rekiaro

Rakastin John Williamsin Stoneria ja ihastuin myös hänen toiseen romaaniinsa Butcher's Crossingiin. Oli selvää, että haluan lukea tuoreeltaan myös Williamsin viimeiseksi jääneen teoksen, Augustuksen, heti sen ilmestyttyä.

Aloitin kyllä Augustuksen heti kun sen sain, mutta kovasta yrityksestä huolimatta en meinannut millään päästä tarinaan sisään. Lopulta luovutin. Näin puolisen vuotta myöhemmin sisuunnuin ja päätin, että nyt tämä on luettava vaikka väkisin. Tällä kertaa osasin valmistautua hitaaseen alkuun, mutta yllättävän äkkiä juoni pääsikin jo kunnolla vauhtiin.

Augustuksesta tuli Rooman ensimmäinen keisari 33-vuotiaana. Tämä kirja on eräänlainen kirjemuotoinen elämäkerta miehestä, joka kylmän viileästi raivasi tiensä Rooman hallitsijaksi. Ääneen pääsevät Augustuksen läheiset, vihamiehet, sukulaiset ja monet muut aikalaiset, harvemmin mies itse.

Tekstit eivät ole kronologisessa järjestyksessä ja Augustuksella tuntuu olevan niin monta nimeä, etten aina ollut varma, puhutaanko hänestä vai jostakusta muusta. Vauhtiin päästyäni tuntui kuin olisin lukenut aitoja asiakirjoja ja tavallaan niin teinkin, sillä Augustus perustuu vahvasti todellisiin tapahtumiin, henkilöihin ja asiakirjoihin.

Augustus on hieno romaani, joka tahmeasta alustaan huolimatta lunasti sille asettamani korkeat odotukset.

Joe Speedboat

Tommy Wieringa: Joe Speedboat
(Joe Speedboat, 2005)
Avain 2008, 304s.
Suom. Titia Schuurman

Lokakuun lopulla Kirsi kertoi kirjanurkassaan unohdetuista kirjoista kustantamoiden näkökulmasta. Kiinnostuin Kirsin bloggauksen perusteella hollantilaisen Tommy Wieringan kirjasta Joe Speedboat. Olisin ostanut kirjan omaksi, mutta tätäpä onkin ihan turha etsiä nettikirjakaupoista, joten käännyin kirjaston puoleen.

Joe Speedboat saapuu Lomarkin kylään ryminällä. Perheen muuttoauto karauttaa suoraan erään talon olohuoneeseen ja samassa rytäkässä Joen isä kuolee. Pian Joen saapumisen jälkeen ennen niin rauhallisessa kylässä alkaa tapahtua erilaisia räjähdyksiä. Tarinaa kertoo pyörätuolista käsin Fransje, joka pääsee viimein palaamaan kouluun vakavan onnettomuuden ja pitkän sairaalajakson jälkeen. Fransje, Joe, Engel ja Christof muodostavat hyvin rosoisen kaveriporukan. Joe on porukalle eräänlainen pomo, tai ainakin hän saa ne hulluimmat ideat. Hänen ideansa lentokoneen rakentaminenkin on.

Kirjan aikana aikuistuvista pojista lukijalle läheisimmiksi tulevat selkeästi Joe ja Fransje. Engelin ja Christofin merkitys vähenee vuosien edetessä. Joe on sellainen heppu, ettei hänestä ota selvää kukaan, tuskin edes hän itse. Hänellä riittää toinen toistaan omalaatuisempia ideoita ja virtaa toteuttaa ne kaikki.

Tämä kirja kyllä todellakin ansaitsisi nousta unohduksen alhosta. Wieringan kertomus Titia Schuurmanin taitavana käännöksenä on kerta kaikkiaan virkistävä kokemus kaikessa päättömyydessään. Joe Speedboat ei ole mikään hupsu hyvänmielenkirja, vaikka huumoriakin tästä kirjasta löytyy. Jokin tässä kaikessa sekalaisuudessa muistuttaa (varhaisesta) John Irvingistä. Moottoripyörien sijaan tässä ajetaan lentokoneella ja tuunatulla kaivurilla, eikä tässä kirjassa näy karhujakaan, mutta omalaatuisia henkilöitä, erikoisia kuolinsyitä ja vimmaista nuoruutta kyllä.

Himmelin harmonia

Eija Koski: Himmelin harmonia
Maahenki 2017,87s.

Tänäkin syksynä olen tiiraillut teiden varsia sillä silmällä, että löytyisiköhän jostakin himmeliin sopivaa heinää. Näin kaupungissa on ihan turha haaveilla aidosta oljesta, mutta onneksi on olemassa muitakin himmeleihin sopivia heiniä. Ja onhan sitä materiaalia taas kertynyt.

Eija Kosken uusimmassa himmeli-kirjassa, Himmelin harmonia, esitellään jälleen hienoja ja persoonallisia himmelimalleja. Kirjan alun tekstiosiot puheineen himmelin pyhyydestä, materiaalin pyhyydestä ja himmelin pyhästä levollisuudesta eivät oikein olleet minun makuuni. Luonnollisesti pidän himmeleitä arvossa, mutta en osaa ajatella niitä mitenkään pyhinä. Minä näen himmelit ihanina ja upeina taidonnäytteinä. Uudet, persoonalliset ideat ihastuttavat, mutta mitään harrasta en himmeleihin liitä.

Tämän kirjan malleista olen toteuttanut himmeli-korvakorut. Tosin en tehnyt niistä neliöön pohjautuvia, vaan viisikulmioon pohjautuvat, sillä se on perusmuodoista eniten mieleeni.

Pidän näistä ihan valtavasti, sillä ne sopivat yhtä hyvin arkikäyttöön kuin juhliinkin, eivätkä paina käytännössä lainkaan. Liotin näitä ohjeen mukaisesti liima-vesi-seoksessa yön yli, minkä pitäisi kovettaa olki (tai tässä tapauksessa heinä) huomattavasti tavallista lujemmaksi.



Ihastuin ensinäkemältä tuohon kannessa näkyvään Asanoha-malliin. Minusta se sopisi mustista pilleistä tehtynä täydellisesti koristamaan makuuhuoneen valkoista seinää, mutta toistaiseksi en ole saanut miestä innostumaan ajatuksesta. Ehkä vain teen Asanohan ja näytän, miten hyvältä se näyttäisi.

Tällä hetkellä teen Äiti maa -himmeliä. Se koostuu neljästä eri kerroksesta, jotka on yhdistetty toisiinsa kulmista.Valmiina on vasta kaksi ylintä kerrosta, mutta tästä tulee varmasti todella näyttävä.

Himmelin harmonian malleista löytyy muutamia melko helppoja, mutta enimmäkseen kirjan ohjeet sopivat perusasiat jo osaaville.

Velhon morsian 1-5

Kore Yamazaki: Velhon morsian
(Mahoutsukai no Yome, 2014-2016)
Punainen jättiläinen, 2017
Suom. Antti Valkama

15-vuotias japanilaistyttö kaupataan erikoisessa huutokaupassa viidellä miljoonalla. Tyttö on sleigh peggy, ihminen joka näkee keijuja ja haltijoita. Tietämättään hänellä on myös erikoisia voimia. Tytön ostaa Elias, pääkallopäinen olio, joka on jotakin velhon ja ihmisen väliltä. Hän antaa tytölle nimen Chise ja ottaa tämän oppilaakseen, josta on myöhemmin tuleva hänen vaimonsa.

Näissä sarjan viidessä ensimmäisessä osassa Chise opettelee käsittelemään omia voimiaan sekä ymmärtämään kaikkia niitä lukuisia uusia hahmoja keijuista hirvittäviin pahiksiin. Chiselle magian käsitteleminen ei kuitenkaan ole helppoa, sillä hänen on vaikea säädellä sen määrää. Mitä niihin kaikkiin erikoisiin olentoihin tulee, myös Elias on Chiselle pitkälti iso kysymysmerkki.

Sarjan piirrosjälki on miellyttävää, joskin ajoittain mangalle tyypillisesti turhankin söpöä ja välillä makuuni liian pornoa. Jälkimmäisestä esimerkkinä olkoon Leannan sith, eräänlainen vampyyri, joka imee uhristaan verta ja antaa vastalahjaksi miehelle lahjakkuutta jossain asiassa. Leannan sithillä on hillittömät rinnat pikkuriikkisissä rintsikoissa ja jalassa niin minimaaliset pikkuhousut, että luultavasti ne pysyvät paikoillaan vain jonkin taian avulla.

Tapahtumat sijoittuvat pääosin Englantiin, vaikka toki välillä sujahdetaan aivan toisenlaisiin maailmoihin.Ehkä silti juuri tämä englantilais-japanilainen yhdistelmä tekee tarinasta tunnetasolla jähmeän. Vaikka Elias ja Chise tuntevat kuuluvansa yhteen, en minä kokenut näiden kahden väliltä löytyvän oikein minkäänlaisia tunteita. Kumpikaan ei liikoja puhu tai kysele, vaan pohtii asioita itsekseen.

Parasta tässä sarjassa on monet pienet tarinat varsinaisen tarinan sisällä. Erityisesti pidin, julmuudestaan huolimatta, tarinasta nuorukaisesta joka yritti ilkeän  kiertävän taikurin ohjeilla pelastaa sairaalloisen vaimonsa.

Selvät sävelet, Jeeves

P.G. Wodehouse: Selvät sävelet, Jeeves
Jeeves tarinoita 6
Teos 2017, 445s.
Suom. Kaisa Sivenius

Tämä blogiteksti voisi alkaa sellaisella ihastuneella huokauksella, josta heti kuulisi, että voi miten oli ihanaa tavata jälleen vanhoja tuttuja.

P.G. Wodehousen Jeeves-tarinat ovat aina yhtä ilahduttavia ja niillä on minuun piristävä vaikutus. Lukiessa näen tietenkin Jeevesin Stephen Fryna ja Bertie Woosterin Hugh Lauriena ja nautin suuresti tästä päänsisäisestä televisio-ohjelmasta.

Selvät sävelet, Jeeves on kuudes Jeeves-tarinoita sarjan kirja. Kahdeksassa novellissa ja yhdessä pienoisromaanissa Bertie onnistuu järjestämään itsensä pulaan jos toiseenkin ja yhtä monta kertaa järkähtämätön Jeeves pelastaa nuoren herrasmiehen pulasta. Useasti ongelmia aiheuttaa nuori nainen, joka syystä tai toisesta haluaa naimisiin Bertien kanssa. Yleensä syynä ei ole tunteiden palo, vaan esimerkiksi se, ettei se mieluisin vaihtoehto kenties olekaan suostuvainen neitokaisen määräiltäväksi.

Kaisa Siveniuksen suomennosta on ilo lukea. Tarinat kulkevat sujuvasti, eikä näitä oikein hymyilemättä voi lukea. Vallan mainio kirja, suosittelen!

Suuri lapaskirja

Jorid Linvik: Suuri lapaskirja
45 hauskaa ohjetta
Sitruuna kustannus 2017, 215s.
Suom. Kaija Koirikivi

Jorid Linvikin Suuri Lapaskirja on upea sisarteos Suurelle sukkakirjalle. Kirjan 45 mallia esitellään sekä sanallisesti että kuvallisesti ja ohjeita on helppo seurata, kunhan saa kirjan pysymään auki. (Pyykkipojista on tähän ongelmaan hyvä apu: rivi pyykkipoikia kiinni sivun laitaan ja jo vain pysyvät kannet auki.)

Lapaskirjan malleista löytyy kirjoneulelapasia yhtä lailla lapsille ja aikuisille. Kokotaulukot ovat selkeitä, joten oikean kokoisten lapasten valmistaminen on helppoa, kunhan muistaa tarkistaa oman neulontakäsialansa.

Ensimmäiseksi päätin neuloa lapaset kummitytölle. Tässä kohtaa voin kertoa, että en tehnyt mallitilkkua ja lapasista tuli hurjan paljon isommat kuin mitä kuvittelin. Kummityttö täyttää pian vuoden, mutta luulen että nämä lapaset ovat sopiva lahja vasta kolmen vuoden kuluttua... Kuten hailakasta kuvasta näette, tein myös sen virheen, että en valinnut lankoja, joiden värien välillä olisi riittävästi kontrastia. Pikkuketut  ja kämmenpuolen käpäläkuvio ovat kyllä olemassa, mutta turhan haaleina. No, virheistä oppii.

Ehkä parasta Linvikin malleissa on se, että näissä ei  pääse syntymään pitkiä langanjuoksuja. Langan sitominen työn taakse on ainakin oman kokemukseni mukaan aika hidasta, joten on mainiota kun sellaista ei tarvitse tehdä kuin hyvin harvoin.

Suuri lapaskirja on oiva valinta kirjoneuleista pitävän himoneulojan pukinkonttiin.

Äärimmäisen onnen ministeriö

Arundhati Roy: Äärimmäisen onnen ministeriö
(The Ministry of Utmost Happiness, 2017)
Otava 2017, 477s.
Suom. Hanna Tarkka

Arundhati Royn ensimmäinen kirja, Joutavuuksien jumala, teki minuun suuren vaikutuksen kaksi vuosikymmentä sitten. En muista kirjan sisällöstä juuri mitään, mutta edelleen jo kirjan ajattelemisesta tulee sellainen jännä "että tällaisiakin kirjoja on!" -tunne. Harmittelin silloin tällöin sitä, ettei Roylta ilmestynyt lisää kirjoja ja kylläpäs olikin huima yllätys, kun sellainen aivan yhtäkkiä ilmestyikin.

Äärimmäisen onnen ministeriö on siis Arundhati Royn toinen kirja. Se on huumaavan täynnä ihmisiä ja ihmissuhteita, Intiaa, uskontoja, kasteja, taisteluja, konflikteja, uskoa parempaan ja vaikka mitä muuta.

Lukuisista henkilöistä keskeisin on Anjum, Aftab-nimiseksi pojaksi syntynyt mutta sittemmin Haaveiden talon asukkaaksi liittynyt hijra, jonka ympärille muiden kirjan henkilöiden tarinat tavalla tai toisella kietoutuvat. Hijrat ovat kolmannen sukupuolen edustajia, jotka muodostavat oman alakastin.

Royn kerronta on poukkoilevaa, kiertelevää ja kaartelevaa, laveaa ja runsasta. Kronologiasta voi vain haaveilla ja välillä täytyi pinnistellä ihan tosissaan, että pysyi kärryillä siitä mihin kohtaa aikajanaa tapahtumat sijoittuvat. Äärimmäisen onnen ministeriö pitää sisällään niin monta aihetta aina muunsukupuolisista Kashmirin alueen itsenäisyyshaaveisiin ja kaikkeen siltä väliltä, että ihan pakahduttaa. Jälkikäteen ei voi kuin ihmetellä, että kaikki se runsaus ihan todella mahtuu yksien kansien väliin.

Kirjan kaksi viimeistä lukua kuuntelin äänikirjana automatkalla. Valitsin englanninkielisen version, silläArundhati Roy lukee kirjan itse, mikä tuo kuuntelukokemukseen lisää hienouspisteitä. Toki kielen vaihtaminen kesken kirjan vaati hieman sopeutumista, mutta nopeasti palaset loksahtelivat paikoilleen. Royn lausumana urdun ja/tai hindin kieliset runot heräsivät eloon aivan erilailla kuin itse luettuina.

Kaikessa paljoudessaan ja kiemuraisuudessaan Äärimmäisen onnen ministeriö on hivenen tavallista enemmän keskittymistä vaativaa luettavaa, mutta ehdottomasti pienen vaivannäön arvoinen.