Astrid Lindgren: Saariston lapset 235s. (Vi på Saltkråkan, WSOY, 13. painos 2004, suom. Laila Järvinen)
Saariston lapset ovat minulle aiemmin tuttuja ainoastaan tv:n puolelta, enkä ole varma olenkin yhtään jaksoa katsonut kokonaan. Aloin lukea tätä lapsille iltasatuna, mutta neljän illan jälkeen luovutin. Odotin Saariston lapsilta samanlaista leppoisaa kepeyttä kuin Melukylän lapsissa on, mutta tämä olikin yllättävän raskassoutuinen kirja. Ainakin ääneenluettavaksi koin tämän aivan liian... niin, raskaaksi.
Yksinhuoltajaisä Melker Melkerson vuokraa kesäksi talon saaresta, Saltkråkanista. Isän lisäksi perheeseen kuuluvat Malin, Johan, Niklas ja Pelle. Malinin osa perheen ainoana naispuolisena henkilönä ja lapsista vanhimpana ei ole helpoimmasta päästä, sillä hän kantaa suuren vastuun niin kodinhoidosta kuin pikkuveljistäänkin. Melker on vähän haihattelevainen ja epäkäytännöllinen mies, joka tuntuu keskittyvän lähinnä haaveiluun.
No, lapset (siis ne pojat) viettävät ihania kesäpäiviä saarella uusien ystäviensä kanssa. Sattuu ja tapahtuu kaikenlaista: rakennetaan piilomaja, ostetaan kani, hoidetaan hyljettä jne. Malin kokee ensirakkauden huumaa ja kaikki on ah, niin kovin idyllistä.
Ihan kiva kirja, mutta ei Lindgrenin parhaimmistoa minun mielestäni.
--------
Sinisen linnan kirjastossa on meneillään mukava keskustelu kirjablogeissa kiertävistä haasteista. Kerroin siellä ujostelevani haasteisiin osallistumista, koska olen blogimaailmassa vielä niin uusi tulokas. Ihanan kannustavien kommenttien rohkaisemana aloitan monen muun kanssa Lumikin ideoiman kaunokirjallisen maailmanvalloituksen.
Pääsääntöisesti tulee luettua kirjoja, joiden tapahtumat sijoittuvat Suomeen, Amerikkaan tai Iso-Britanniaan. Ainakin nyt tuntuu siltä, että en lähde rytinällä lukutottumuksia muuttamaan, vaan luen niitä kirjoja jotka muutenkin kiinnostavat. Mutta ehkäpä uusien maiden valloittamisen mahdollisuus rohkaisee tarttumaan toisinaan myös niihin kirjoihin, jotka muuten jäisivät mukavuusalueen ulkopuolelle.
Valloitukseni aloitan Saariston lapsilla, ruksi ruutuun Ruotsi. :)
Onnea haasteeseen osallistumisesta! :)
VastaaPoistaOi voi, harmi ettet juuri pitänyt Saariston lapsista. Minä pidin siitä kovasti lapsena, olen ajatellut lukea sen joskus aikuisenakin. Toivottavasti en päädy samaan lopputulokseen kuin sinä... en osaa yhtään arvella, millainen kirja nyt olisi, koska muistan vain pitäneeni siitä, mutta en muista kirjan sisällöstä juuri mitään. Ei siis ollut niin suuri suosikki kuin jotkut muut, että olisin lukenut uudelleen ja uudelleen ja osaisin yhä ulkoa!
Kiitos, Jenni! :)
VastaaPoistaHaasteenhan ei pitänyt vaikuttaa lukemisiini mitenkään, mutta ruohoa leikatessa harmistuin, kun tajusin kesken olevan kirjan sijoittuvan ei-minnekään, kuviteltuun maailmaan! Heti kauhea stressi, kun en saa siitä yhtä maata lisää :D
Saariston lapset ei tainnut olla lapsena lemppareitani, mutta aikuisena olen siitä nauttinut suuresti. Saarelaiset on kuvattu inhimillisinä ja kirja on ehkä "romaanimaisempi" kuin moni muu Lindgrenin kirjoista. Ainakin realistisempi ja puuttuu se historiallinen etäisyys/kultaus, joka näkyy Melukylässä ja Vaahteramäessä, vaikka ei niissäkään satuja kerrota.
VastaaPoistaKaisa, aivan totta, Saariston lapset on huomattavasti nykyaikaisempi kuin Melukylät. Luultavasti oma ennakkokäsitykseni oli niin paljon lapsekkaampi ja kevyempi, että juuri sen vuoksi en tähän ihastunut. Yllätyksekseni vanhempi poikani kyseli eilen Saariston lasten perään, eli kyllä pettymys taisi olla puhtaasti henkilökohtainen.
VastaaPoista