Marilynne Robinson: Gilead
(Gilead, 2004)
Bazar 2010 (pokkari), 287s.
Suom. Laura Jänisniemi
Marilynne Robinson hypähti lukulistalle Nick Hornbyn The Complete Polysyllabic Spreen ansiosta. Hornby kehui Robinsonia suurin sanoin ja halusin katsoa, olivatko kehut liioiteltuja. Eilisen googlettelun jäljiltä tosin ihmettelen, miten Gilead ei ole jättänyt mitään muistijälkiä, vaikka se on ollut ihan hyvin esillä kotimaisissakin kirjablogeissa, mm. Sivukirjastossa ja Sinisen linnan kirjastossa.
Gilead on oikeastaan iäkkään pappismiehen, Pastori John Amesin, jäähyväiskirje 7-vuotiaalle pojalleen. Amesin terveys on heikko, mutta hän haluaa jättää pojalleen muistoksi ajatuksiaan ja muistojaan. Pastori kun on, Ames kirjoittaa aika paljon uskosta ja seurakunnista, mutta myös perheensä historiasta sekä kummipojastaan John Ames Boughtonista.
Mitähän tästä kirjasta nyt sitten sainoisi...
Aluksi nautin kerronnan verkkaisuudesta ja rauhoittavasta vaikutuksesta. Jossain vaiheessa tuskastuin, mutta se ei toisaalta kauheasti yllättänyt: uskonasioilla tahtoo olla minuun vähän ahdistava vaikutus. Loppua kohti meno parani ja kirjan suljettuani tunsin tyytyväisyyttä. Kyllä tämä oli hyvä ja hieno kirja, ajoittaisesta laahaavuudesta huolimatta. Kirjemuotoinen kerronta toimi erittäin hyvin loppuun asti.
Ehkä joskus luen myös osittain samoista henkilöistä kertovan Kotiin-teoksen. Mietin vain, pääsisivätkö Robinsonin kertojantaidot paremmin oikeuksiinsa englanniksi? Hauska sattuma: toissapäivänä, kun olin siskon ja kummitytön kanssa kirpputorilla, löysin Robinsonin Talonhaltijat-kirjan, joten ehkä se on seuraava kosketukseni Robinsoniin.
Minulla on tämä kirja hyllyssä odottamassa lukuvuoroaan. Olen jo kauan suunnitellut tutustuvani Robinsonin kirjoihin. Kiitos arviostasi:)
VastaaPoistaSanna, Niitä vuoroaan odottavia kirjoja tahtoo aina olla ;) Gilead onkin minulle yksi niistä harvoista, jotka luin heti ostamisen jälkeen. Sitä ei tapahdu liian usein :D
VastaaPoistaMinua ei uskonasioiden käsittely kirjoissa häiritse ja ensin koin kirjan kiirettömyyden ja seesteisyyden rauhoittavana, mutta myöhemmin minäkin vähän tuskastuin. Alkoi tuntua liian abstraktilta ja ryppyotsaiselta. Siis lukiessani pidin paljon mutta jälkimaku jotenkin haalistui :)
VastaaPoistaMinuakin Robinson on kiinnostanut jonkin aikaa, mutta toisaalta laahavuus ei. :) Olen ollut kiinnostunein Talonhaltijoista, mutta nyt kyllä tämäkin pomppasi, kun sanoit, että kerronta on kirjemuotoista - minun suosikkimuotoni. :) Muuten ei kyllä kuulosta niin minun kirjaltani, joten katsotaan...
VastaaPoistaMaria, mulla on jäänyt traumoja kiihkouskovaisista ja näköjään kaikki "liian hengellinen" saa aikaan ikäviä tuntemuksia. Minä odotin Gileadin lopulta takakannen perusteella jotain räväkämpää.
VastaaPoistaKaroliina, Gileadin kirjemuotoisuus oli vähän erilainen kuin mihin minä olen tottunut. Tästä puuttuu mm. päivämäärät kokonaan ja ne alku- ja lopputervehdykset, joten tätä oli minusta hitaampi lukea, kuin perinteisiä kirjeromaaneita. Mutta kannattaahan sinun kokeilla tätä muutaman sivun verran, jos ehkä sittenkin pitäisit :)