Gilead

Marilynne Robinson: Gilead

(Gilead, 2004)

Bazar 2010 (pokkari), 287s.

Suom. Laura Jänisniemi

Marilynne Robinson hypähti lukulistalle Nick Hornbyn The Complete Polysyllabic Spreen ansiosta. Hornby kehui Robinsonia suurin sanoin ja halusin katsoa, olivatko kehut liioiteltuja. Eilisen googlettelun jäljiltä tosin ihmettelen, miten Gilead ei ole jättänyt mitään muistijälkiä, vaikka se on ollut ihan hyvin esillä kotimaisissakin kirjablogeissa, mm. Sivukirjastossa ja Sinisen linnan kirjastossa.

Gilead on oikeastaan iäkkään pappismiehen, Pastori John Amesin, jäähyväiskirje 7-vuotiaalle pojalleen. Amesin terveys on heikko, mutta hän haluaa jättää pojalleen muistoksi ajatuksiaan ja muistojaan. Pastori kun on, Ames kirjoittaa aika paljon uskosta ja seurakunnista, mutta myös perheensä historiasta sekä kummipojastaan John Ames Boughtonista.

Mitähän tästä kirjasta nyt sitten sainoisi...

Aluksi nautin kerronnan verkkaisuudesta ja rauhoittavasta vaikutuksesta. Jossain vaiheessa tuskastuin, mutta se ei toisaalta kauheasti yllättänyt: uskonasioilla tahtoo olla minuun vähän ahdistava vaikutus. Loppua kohti meno parani ja kirjan suljettuani tunsin tyytyväisyyttä. Kyllä tämä oli hyvä ja hieno kirja, ajoittaisesta laahaavuudesta huolimatta. Kirjemuotoinen kerronta toimi erittäin hyvin loppuun asti.

Ehkä joskus luen myös osittain samoista henkilöistä kertovan Kotiin-teoksen. Mietin vain, pääsisivätkö Robinsonin kertojantaidot paremmin oikeuksiinsa englanniksi? Hauska sattuma: toissapäivänä, kun olin siskon ja kummitytön kanssa kirpputorilla, löysin Robinsonin Talonhaltijat-kirjan, joten ehkä se on seuraava kosketukseni Robinsoniin.

Anna, sisaresi...

Marguerite Yourcenar: Anna, sisaresi...

(Anna, soror..., 1981)

Like 2002, 93/118s.

Suom. Jussi Lehtonen

Marguerite Yourcenar ei ole minulle entuudestaan tuttu kirjailija. Tiedän kuitenkin jo tämän yhden kirjan perusteella, että en halua tutustua hänen teoksiinsa enempää. Anna, sisaresi... on Yourcenarin nuoruudenteos, joka on kuitenkin julkaistu vasta viitisenkymmentä vuotta kirjoittamisen jälkeen. Kirjan lopussa onkin kirjailijan jälkisanat, joissa hän käy läpi kirjan syntyhistoriaa.

Takakannessa kerrotaan, että Anna, sisaresi... on "intensiivinen kertomus ylhäisestä sisarusparista, Annasta ja Miguelista, ja heidän kiihkeästä mutta tuhoisasta kiintymyksestä toisiinsa." Tapahtuma-aikana ja paikkana on 1500-luvun Italia, missä uskonnollisuus jyllää vahvana.

Vaikka kirjan aihe on sisarusten välinen seksuaalinen suhde, se ei todellakaan jäänyt päällimmäisenä mieleen. Kirja on nimittäin "intensiivinen" tasan siinä mielessä, että tarina etenee vauhdilla. Mitään ei liiemmin pysähdytä kuvailemaan tai miettimään vaan eteenpäin pusketaan kuin kiukkuinen pässi. Minä en tavoittanut minkäänlaista tunnetta, en edes häivähdystä intohimosta tai - mikä vielä omituisempaa - inhoa aihetta kohtaan. Henkilöt jäivät harvinaisen etäisiksi eikä heidän kohtalonsakaan näin ollen liiemmin kiinnostanut.

Kaiken kaikkiaan kirjasta jäi sellainen olo, kuin se olisi ollut vasta kirjan karkea runko. Omituinen tekele. Ei ollenkaan minun kirjani.

Ikkunat auki Eurooppaan: Italia

Omituinen Peili

Pekka Manninen: Peili

WSOY 2010, 141s.

Kirsin Kirjanurkka vietti blogisynttäreitä viime kuussa ja juhlan kunniaksi Kirsi uudelleensijoitti muutamia kirjoja. Minä tarjosin uuden kodin tälle Pekka Mannisen Peilille, sen tapahtumat kun sijoittuvat nykyiseen kotikaupunkiin.

Takakansitekstissä kirjaa kuvataan mm. sanoilla "romaani on taidokas kuvaus hengellisten arvojen konfliktista nyky-yhteiskunnan armottomuuden kanssa". Mielestäni tästä asetelmasta olisi saanut varmasti kasaan laadukkaan kirjan. Mutta se ei kirjailijalle riittänyt kuin alkusysäykseksi.

Kirjan päähenkilö Mirjam on saanut tiukan uskonnollisen kasvatuksen. Hän menee naimisiin ja tulee raskaaksi, koska uskonsa vuoksi hän ei hyväksy ehkäisyä. Ilmeisesti ehkäisy ei ole koskaan tullut puheeksi puolisoiden kesken, sillä raskaudesta kuultuaan Mirjamin mies suuttuu ja kysyy "miksi Mirjam ei ollut käyttänyt e-pilleriä." Mies painostaa Mirjamin aborttiin ja muutamien käänteiden jälkeen Mirjam päättää vetäytyä hylätylle Trullögrundetin majakkasaarelle erakoksi.

Majakkasaarella elo ei kuitenkaan ole rauhallista ja seesteistä. Ensin Mirjamilta varastetaan lammas, sitten hän löytää rantavedestä vauvan ruumiin. Kammottavien valmistelujen jälkeen Mirjam kuskaa kuolleen vauvan läheiseen Tankarin majakkasaareen kasteelle ja hautaa tämän sitten Trullögrundetille. Koska eletään elokuun loppua, kaupungin asukkaat valmistautuvat viettämään Venetsialaisia (loppukesän juhlaa, huvilakauden päättäjäisiä) ja kas kummaa, omituinen joukko juhlijoita saapuu myös Mirjamin majakkasaarelle. Venetsialaisnaamioita lukuunottamatta alastomat juhlijat pistävät pystyyn äänekkäät orgiat, joiden aikana sekaannutaan myös lampaisiin. Muutamaa juonenkäännettä myöhemmin Mirjam joutuu joukkoraiskauksen ja pahoinpitelyiden kohteeksi, mutta jo muutamaa sivua myöhemmin Mirjam menee naimisiin meriaiheisia tauluja toreilla kaupittelevan miehen kanssa. Yhdessä miehen ex-naisystävän kanssa Mirjam kuitenkin hukuttaa miehen Trullögrundetin rantaan ymmärtääkseni jo hääpäivän iltana.

Mistähän nyt aloittaisin tämän lukukokemuksen purkamisen? Kokkolasta saa kyllä maantieteellisesti ajatellen realistisen kuvan. Mutta kaikki muu tässä kirjassa tuntui omituiselta, häiritsevällä tavalla vinksahtaneelta. Se uskonnollisuuden ja nyky-yhteiskunnan ristiriita jäi kyllä tasan tuohon aborttiasiaan, joka oli ohi jo sivulla 23. En myöskään huomannut Mirjamin harrastavan oikein minkäänlaista itsetutkiskelua, tosin kyllähän hänen ympärillään tapahtui niin omituisia asioita, ettei moiselle ollut aikaakaan. Täytyy kyllä sanoa, että Mirjam vaikutti alusta alkaen henkisesti tasapainottomalta. Sellaiselta henkilöltä, jolle edes oma usko ei tuo turvaa ja vakautta. 

Kirja vilisi kirjoitusvirheitä. Kummallisia sanavalintoja pysähdyin ihmettelemään monen monta kertaa. En myöskään ymmärtänyt, miksi venetsialaiset oli jatkuvasti kursivoitu, vaikka juhlien sisältö ja merkitys oli selostettu jo kirjan alussa. Lisäksi minun oli vaikea hahmottaa, mihin vuoteen (edes noin suurinpiirtein) kirjan tapahtumien oli tarkoitus sijoittua. Torille odotettiin esiintymään Aki Sirkesaloa ja Kirkaa, Estonian onnettomuudesta oli aikaa muutama vuosi ja käytössä eurot.

En ymmärtänyt, mikä tämän kirjan pointti oli. Mitä ihmettä tällä haluttiin sanoa? No, jos näin lopuksi sanon vielä jotakin positiivista, niin onneksi tämä kirja ei herättänyt oikein minkäänlaisia tunteita. Joku toinen kertoja olisi voinut saada aikaan valtavasti ahdistusta kuvailemalla vastaavia tapahtumia, mutta nyt ei kyllä ollut mitään pelkoa siitä, että tapahtumat olisivat tulleet liian lähelle.

Peilistä löytyy arvioita ainakin seuraavista blogeista Kaiken voi lukea!, Kirjainten virrassa, P.S. Rakastan kirjoja ja Kirjava kammari.

Ripa

Varpu Vilkuna: Ripa

Mäntykustannus 2010, 166s.

Tartuin tähän kirjaan iloisen odottavaisin mielin. Ajattelin, että olisi hauskaa uppoutua rippileiritunnelmiin ja nuorten ajatusmaailmaan. Olen myös lukenut Vilkunan neljä aiempaa nuortenromaania ja pitänyt niistä. 

Onni valmistautuu viettämään rennon viikon kesän ensimmäisellä rippileirillä. Samalla leirillä ovat myös paras kaveri Juuso sekä Onnin ihastuksen kohde, Aada. Leiri ei kuitenkaan käynnisty kovin hilpeissä merkeissä, kun leirin papiksi tuleekin, vastoin odotuksia ja toiveita, Jaakkima "Jäykkis" Murto. Leirin aikana yksi pojista, Veeti, juo salaa kännit ja sammuu kesken oppitunnin. Syyksi käytökseen löytyvät kotimurheet: Veetin isä tekee kuolemaa. Tyttöjen saunavuoron aikana Aada on näkevinään jonkun oudon hiipparin ikkunan takana ja muutaman päivän kuluttua Aada joutuu Jäykkiksen käpelöinnin kohteeksi. Rippileiri ei siis olekaan ihan sellainen, mitä nuoret etukäteen odottivat. Kesä pitää sisällään monenlaista kasvunpaikkaa ja syksyllä pidetäänkin odotettu jatkoripari.

No, ensinnäkin se ripariosuus oli aika pieni osa kirjaa. Toiseksi, minua jäi vaivaamaan äärettömän paljon se, että kun pappi lähenteli yhtä tytöistä, ohjaajat ottivat yhteyttä kirkkoherraan ja tuomiokapituliin eivätkä poliisiin. Poliisi vilahti kuvioissa vasta myöhemmin kesällä, kun Aada omatoimisesti haki Jäykkikselle lähestymiskieltoa. Kirjassa oli vähän liian paljon asiaa, eikä Onnin syvälliset ajatukset tuntuneet järin uskottavilta. Lisäksi, vähempikin paatos olisi riittänyt.

Toisaalta ne omat riparimuistot kyllä nousivat pintaan. (Sekin leiri oli kesän ensimmäinen. Ja minä rikoin sääntöjä salakuljettamalla sinne mankan. Kiinni jäin, kun pojat kanteli isosille.) Kirjassa kuvattu leirikeskus oli helppo tunnistaa siksi samaksi, jossa itsekin on ollut. Onnin kotitalon voisin näyttää kartalta.

Kokonaisuutena kirja jäi vähän tympeäksi juuri tuon mainitsemani liiallisen sisällön vuoksi.

Tätä ei ole liiemmin blogeissa esitelty, mutta ainakin Sanna, jonka arvonnasta tämän oman kappaleeni voitin, on siitä kirjoittanut. :)

Osallistun tällä myös Satun Minihaasteseen 6/11, Pienkustantamot.

Åkerblom

Gustav Björkstrand: Maria Åkerblom - Elämän ja kuoleman lähettiläs (Maria Åkerblom. Sändebudet med makt över liv och död)

Schildts 2011, 314s.

Käsikirjoituksesta suomentanut Mirja Huovila

Maria Åkerblom oli vielä nuori tyttö, kun hän aloitti toimintansa unissasaarnaajana vuonna 1917. Hän piti puheensa yleensä sängyssään maaten, kädet kohotettuina. Åkerblom tuntui tietävän läsnäolijoiden salaisuudet ja ajatukset ja hän ennusti tulevia tapahtumia. Alussa Åkerblom julisti Uudenmaan seurakunnissa, mutta siirtyi hiukan myöhemmin Pohjanmaalle, Kokkolan seudulle. Pohjanmaan ruotsinkielisten keskuudessa Åkerblom saavutti melko nopeasti suosiota ja keräsi ympärilleen lukuisia kannattajia (Åkerblomilaisia), jotka olivat valmiit tekemään kaiken, mitä Åkerblom pyysi: varkauksia, petoksia, pahoinpitelyitä, vääriä valoja ja löytyypä listalta vielä murhayrityskin. Åkerblomin talossa, "Palatsissa", oli lukuisia salakäytäviä ja piilopaikkoja, joihin pystyi paeta poliisia.

Ei siis ole ihme, että Åkerblom ja osa kannattajista oli useita kertoja syytettynä oikeudessa ja usein tuomittuinakin. Åkerblom ei kohtaloonsa helpolla alistunut, vaan pakeni niin Kokkolan poliisivankilasta kuin Hämeenlinnan naistenvankilastakin. Kerran Åkerblom myös hyppäsi liikkuvasta junasta kesken vankikuljetuksen Vaasasta Kokkolaan.

Pohjanmaalla Åkerblom ei saanut esiintyä seurakunnissa sen jälkeen, kun hän eräässä kokouksessa kielloista huolimatta oli noussut saarnastuoliin puhumaan. Åkerblom jatkoi toimintaansa mm. rukoushuoneella, mutta piti myös pienempiä kokouksia yömyöhään omassa kodissaan. Åkerblomin toiminta herätti pahennusta paitsi kirkon piirissä myös kaupunkilaisten keskuudessa. Monin keinoin Åkerblomia yritettiin "savustaa" pois kaupungista ja vuonna -23 Åkerblom kannattajineen muutti eteläsuomeen. 

Åkerblomin ja kannattajien asunto, Toivolan huvila Meilahdessa.

kuva täältä

Åkerblom piti laumaansa tiukasti otteessaan:

"Sosiaalinen kontrolli oli tiukka. Kannattajat eivät saaneet olla tekemisissä laumaan kuulumattomien kanssa. Kielto ei koskenut vain työtovereita vaan myös perheenjäseniä ja muita sukulaisia. --- Radion hartauksia ei saanut kuunnella, eikä kaupungin muissa hengellisissä kokouksissa tai jumalanpalveluksissa saanut käydä."

Toisinaan Åkerblom myös päätti, mikä nimi kannattajien lapsille piti antaa.

Heinäkuussa -27 Maria Åkerblom tuomittiin väärästä valasta ja yllytyksestä murhaan 13 vuodeksi vankeuteen. Vapauduttuaan viimeisen tuomionsa jälkeen vuonna -33 Åkerblom aika pian jätti saarnaamisen ja ryhtyi liikenaiseksi ja koirankasvattajaksi. Tosin Åkerblomin rehellisyydessä olisi vieläkin ollut parantamisen varaa: hänet suljettiin koiranäyttelyistä, koska hän turvautui vilppiin voittaakseen.

Lahkolaisista osa palasi takaisin kotiseudulleen, osa aloitti uuden elämän etelä-suomessa.

Minä tartuin tähän kirjaan ainakin kahdesta syystä. Historia on mielenkiintoista ja paikallishistoria vielä mielenkiintoisempaa. On jännittävää ajatella, että tässä ihan lähellä on tapahtunut jotakin näin omituista. Toisaalta minua kiinnostaa uskonnollinen puoli: kuinka tällainen "hurahtaminen" on mahdollista? Mikä saa tavalliset ihmiset antautumaan täysin toisen käskyvallan alle uskonnon nimissä? Kirjoittaja toteaa kirjan lopussa, että tämän kaltaisten liikkeiden analysointi on tärkeää myös siksi, että "huomattaisiin, ettei uskonnollisuus takaa millään tavalla, että kaikki siihen liittyvä kestäisi kriittistä eettistä tarkastelua."

En ymmärrä lahkolaisuutta tämän kirjan jälkeen yhtään paremmin. Tai no, tavallaan kyllä. Luultavasti tarpeeksi karismaattinen ja manipuloiva ihminen pystyy pyörittelemään ihmisiä ympärillään halunsa mukaan yhtä hyvin uskonnon kuin poliittisen näkemyksen nimissä.

Maria Åkerblom - Elämän ja kuoleman lähettiläs oli mielenkiintoinen teos. Kirjan lopussa tuli aika paljon toistoa, mutta pidin siitä, että Björkstrand kertoi myös kirjantekoprosessista. Björkstrand on väitellyt tohtoriksi kirkkohistoriasta vuonn 1976, aiheenaan åkerblomilaisuus. Väitöskirjaansa varten Björkstrand yritti useaan kertaan tavata itsensä Maria Åkerblomin saadakseen kuulla hänen kantansa tapahtumiin, mutta Åkerblom kieltäytyi. Hän ei suostunut keskustelemaan aiheesta edes puhelimessa.

En oikein osaa suositella tätä kenellekään, mutta minusta tämä oli hyvä.