Isä muuttaa yläkertaan

Gerbrand Bakker: Isä muuttaa yläkertaan

(Boven is het stil, 2006)

Karisto 2012, 323s.

Suom. Antero Helasvuo

Helmer van Wonderen elää kotitilallaan vanhan, kuolemaa lähestyvän isänsä kanssa. Helmer hoitaa lampaat, nuorkarjan, kanat ja aasit, mutta isän hän kantaa yläkertaan. Helmer on katkera isälleen, eikä haluaisi nähdä ja kuulla häntä mieluiten lainkaan. Kaksoisveli on kuollut jo kolmisenkymmentä vuotta sitten, äitikin on ollut kuolleena jo muutaman vuoden. Helmerin arjen täyttävät velvollisuudet, joista hän huolehtii rutiinilla. Hiukan valoa arkeen tuo naapurin Ada ja tämän kaksi poikaa. Eräänä päivänä Helmer saa kirjeen Rietiltä, veljensä entiseltä morsiamelta ja pian maatilan arki muuttuu.

Bakkerin kirjasta on sanottu, että se muistuttaa Anne B. Ragden Berliininpoppelit -trilogiaa. Tähän vertaukseen on pakko yhtyä. Pidin Ragden sarjasta valtavasti ja kun vauhtiin pääsin, Isä muuttaa yläkertaan piti otteessaan hyvin samalla tavalla. Kerronta on verkkaista, eikä maatilan arjessa kauheasti tapahdu, mutta jokin tässä arkisuudessa viehättää suuresti. Bakkerin käyttämä kieli Antero Helasvuon onnistuneena käännöksenä on nautinnollista luettavaa. Ainoat miinukset annan kirjan kalseasta kannesta sekä muuten niin sulavan tekstin seasta silmille hyppivät perseet. Kun kirjassa ei kiroilla tai muutenkaan käytetä ronskia kieltä, niin neutraalimpi 'takapuoli' olisi tuntunut paremmalta.

Kirjan on lukenut myös Lumiomenan Katja, joka kyllä piti siitä, mutta koki kirjan hivenen liian hidastempoiseksi.

Gilead

Marilynne Robinson: Gilead

(Gilead, 2004)

Bazar 2010 (pokkari), 287s.

Suom. Laura Jänisniemi

Marilynne Robinson hypähti lukulistalle Nick Hornbyn The Complete Polysyllabic Spreen ansiosta. Hornby kehui Robinsonia suurin sanoin ja halusin katsoa, olivatko kehut liioiteltuja. Eilisen googlettelun jäljiltä tosin ihmettelen, miten Gilead ei ole jättänyt mitään muistijälkiä, vaikka se on ollut ihan hyvin esillä kotimaisissakin kirjablogeissa, mm. Sivukirjastossa ja Sinisen linnan kirjastossa.

Gilead on oikeastaan iäkkään pappismiehen, Pastori John Amesin, jäähyväiskirje 7-vuotiaalle pojalleen. Amesin terveys on heikko, mutta hän haluaa jättää pojalleen muistoksi ajatuksiaan ja muistojaan. Pastori kun on, Ames kirjoittaa aika paljon uskosta ja seurakunnista, mutta myös perheensä historiasta sekä kummipojastaan John Ames Boughtonista.

Mitähän tästä kirjasta nyt sitten sainoisi...

Aluksi nautin kerronnan verkkaisuudesta ja rauhoittavasta vaikutuksesta. Jossain vaiheessa tuskastuin, mutta se ei toisaalta kauheasti yllättänyt: uskonasioilla tahtoo olla minuun vähän ahdistava vaikutus. Loppua kohti meno parani ja kirjan suljettuani tunsin tyytyväisyyttä. Kyllä tämä oli hyvä ja hieno kirja, ajoittaisesta laahaavuudesta huolimatta. Kirjemuotoinen kerronta toimi erittäin hyvin loppuun asti.

Ehkä joskus luen myös osittain samoista henkilöistä kertovan Kotiin-teoksen. Mietin vain, pääsisivätkö Robinsonin kertojantaidot paremmin oikeuksiinsa englanniksi? Hauska sattuma: toissapäivänä, kun olin siskon ja kummitytön kanssa kirpputorilla, löysin Robinsonin Talonhaltijat-kirjan, joten ehkä se on seuraava kosketukseni Robinsoniin.

Kartanossa kummittelee

Sarah Waters: Vieras Kartanossa (The Little Stranger)

Tammi 2011, 592s.

Suom. Helene Bützow

Sarah Watersin Vieras kartanossa on ollut näkyvästi esillä kirjablogeissa tänä kesänä. Kirjalla on ollut kysyntää, sillä odotin lukuvuoroani kirjaston jonossa kaksi kuukautta.Tartuin kirjaan innolla, mutta jostain syystä lukeminen on ollut viime viikkoina hirveän työlästä ja hidasta. Niinpä lukeminen kesti kohtuuttoman kauan, varsinkin kun ottaa huomioon sen, että tämä oli mielestäni hyvä.

Kirjan idea on jo varmasti tullut tutuksi: Tohtori Faraday kutsutaan potilaskäynnille Hundreds Hallin rapistuneeseen kartanoon.  Taloa yrittää pitää pystyssä leskiäiti aikuisten lastensa, sodassa haavoittuneen pojan ja vanhapiika-tyttärensä kanssa. Sotien jälkeinen maa elää muutosten aikaa, eikä siinä enää ole tilaa suurtilallisille. Vähitellen kartanon asukkaat alkavat kuulla ja kokea selittämättömiä asioita.

Watersin kirja on ihailtavan monipuolinen. Siinä on kummitustarinaa, ihmissudekiemuroita, ajankuvausta ja vaikka mita muutakin. Muutamissa blogeissa on moitittu kirjaa hitaasta temmosta ja kaivattu tiivistämistäs. Minä pidin kirjasta tällaisenaan. Minusta kerronnan verkkainen rytmi sopi oikein hyvin minä-kertoja Faradayn tyyliin. Toki kirjassa oli joitakin juonen kannalta tarpeettomia kohtia, esim. kuvauksia potilaskäynneistä, mutta ne tekivät tarinasta vain uskottavamman. Joskus kirjoissa kiirehditään turhan nopeasti, mutta tästä kirjasta jäi jotenkin reaaliaikainen tunnelma.

Vaikka tähän kirjaan ei ole mahdutettu kovin montaa "kummituskohtausta", minua pelotti enemmän kuin aikoihin! Kehuista huolimatta Vieras kartanossa oli parempi kuin odotin. 

Watersia on luettu ahkerasti, tässä muutama linkki:
Karoliina
Kirsi
Susa
Ahmu
Norkku
Liisa
Sanna

Tämä kirja sopii myös lukuisiin haasteisiin:
Kirjallinen maailmanvalloitus: Iso-Britannia
Totally British: Gothic Fiction & Stiff Upper Lip
Satun minihaaste 4/11, 500+

Murrr!

Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu 243s. (Battle Hymn of the Tiger Mother, Siltala, 2011 Suom. Auri Paajanen ja Susanna Tuomi-Giddings)

Amy Chua on toisen polven amerikankiinalainen. Hän on naimisissa juutalaismiehen kanssa ja heillä on kaksi tytärtä, Sophia ja Lulu. Amy on päättänyt kasvattaa lapsensa kiinalaisten oppien mukaan, vaikka se toisinaan tarkoittaa sitä, että omat toimintamallit täytyy pitää ystäviltä ja kollegoilta salassa. Sophia ja Lulu eivät saaneet esimerkiksi "Kutsua leikkikavereita kotiin, katsoa televisiota tai pelata tietokonepelejä, valita itse harrastuksiaan, tuoda kotiin kymppiä huonompia arvosanoja, jäädä kakkoseksi missään muussa aineessa kuin liikunnassa ja ilmaisutaidossa".

Chua kirjoittaa hyvin ja mukaansatempaavasti, luultavasti myös rehellisesti. Silti hänen äänensä kuulostaa paikoin hyvin puolustelevalta. Uskon, että kirja on tarkoitettukin provosoivaksi ("Hän ei saisi harrastaa tyhjänpäiväisyyksiä, kuten "askartelua", tai sellaisia vaarallisia hullutuksia kuin esimerkiksi rumpujen soitto, josta on vain lyhyt askel huumeiden käyttäjäksi"), mutta tätä oli kamalaa lukea. Teki mieli tehdä vihaisia alleviivauksia punakynällä, ravistella Chuan lapatossumaista miestä ja välillä heittää koko kirja pois. (Mutta ei, jokin vimma pakotti lukemaan tämän hyvin nopeasti.)

Kerran Sophia tuli toiseksi kertolaskun nopeuskokeessa, minkä vuoksi äiti teetti hänellä viikon ajan 20 harjoituskoetta, joissa jokaisessa oli 100 tehtävää. Aikaa otettiin sekuntikellolla, mutta tämän jälkeen Sophia voitti aina.

Hirveän vaikeaa löytää sanoja kuvaamaan tuntemuksia juuri nyt!
Jossain määrin olen Chuan kanssa samaa mieltä siinä, että "länsimainen" kasvatusmalli on aika lepsu. Kyllä lapsilta saa ja kuuluukin vaatia vaikkapa hyvää käytöstä ja vanhempien kunnioittamista. Mutta täytyy lasta ja lapsuuttakin kunnioittaa.