Maamies ja lohikäärme

J.R.R. Tolkien: Maamies ja lohikäärme

(Farmer Giles of Ham, 1949)

WSOY 1978, 80s.

Suom. Panu Pekkanen

Kuvitus: Pauline Diana Baynes

Jälleen vuorossa no-luetaan-vaikka-tuo -iltasatukirja. J.R.R. Tolkienin Maamies ja lohikäärme on lyhyt ja melko perinteinen satu. Maamies Giles hätistää eksyneen jättiläisen pois mailtaan ja nousee kyläläisten sankariksi. Kuningaskin kuulee uroteosta ja lähettää Gilesille palkinnoksi komean miekan, Pyrstönpurijan, joka ei pysy huotrassaan mikäli lähettyvillä on lohikäärme. Kun lohikäärme sitten liikkuu lähialueilla, kyläläiset kääntyvät rohkean Gilesin puoleen. Mutta maamiehellä riittää syitä, joihin vedoten hän kieltäytyy lohikäärmejahdista viimeiseen asti. Lopulta hänen on taivuttava, vaikka mitään hinkua sankaritekoihin ei olekaan.

Maamies Giles ei ole kiinnostunut ritarin arvonimestä tai sankaruudesta, mutta yleisen (ja kuninkaallisen) painostuksen vaikutuksesta hänestä tulee lopulta nimekäs ja maineikas mies. Lohikäärme on juonikas otus, mutta ymmärsin sen hahmoa yhtä hyvin kuin maamiestäkin. Kahden vastahakoisen hahmon neuvottelut ja sopimukset ovat oivallisia esimerkkejä oman edun tavoittelusta.

Maamies ja lohikäärme oli ihan hyvä satu, mutta enpä usko siitä kovin pysyviä muistikuvia jäävän minulle tai lapsillekaan. Tolkienin kerronta on hitaahkoa ja nimien erikoisuus teki ääneenlukemisesta haastavaa. Väsyneelle äidille "Chrysophylax" ja "Ægidius Ahenobarbus Julius Agricola de Hammo" tuottivat välillä melkoisia hankaluuksia.