Enid Blyton: SOS ei anna periksi
(Good Work, Secret Seven, 1954)
Tammi 1999, 117s.
Suom. Kaisa Peltonen
Enid Blyton on yksi niistä kirjailijoista, jotka ovat kaikille tuttuja vähintään nimeltä. Monen muun lailla minäkin kannoin kirjastosta Viisikkoja, Salaisuus- ja SOS -kirjoja luettavakseni ja muistan kyllä viihtyneeni niiden parissa oikein hyvin.
Iltasaduksi tämä SOS ei anna periksi päätyi lähinnä siksi, että edellinen kirja oli luettu ja äkkiä piti hyllystä napata jotakin edes hitusen lapsia kiinnostavaa. Arvelin, ettei SOS ainakaan liian jännä voi olla ja oikeassa olin. Pienempi tosin nukahtaa iltaisin jo muutaman lauseen jälkeen, mutta eskarilainen kuunteli innoissaan salaseuralaisten touhuja.
SOS ei anna periksi on erittäin lyhyt, mutta aika paljon siinä ehtii tapahtua. Salaseuralaiset odottavat suurta kokkojuhlaa, vertailevat sinne hankkimiaan ilotulitteita ja yrittävät selvittää, ketkä olivat ne kaksi miestä, jotka varastivat Janetin ja Peterin isän auton huomaamatta takapenkillä torkkuvia lapsia. Nokkelina lapsina salaseuralaiset tietenkin ratkaisevat arvoituksen ja saavat mieluisen palkkion.
Eskarilaisen mielestä kirja oli oikein hyvä:
"Kun niillee selvis että kuka se rosvo oli niin se oli kiva. Tosi jännittävä, mutta mä en jaksa niin paljoa kertoa."
Minä taas en voi väittää hirveästi nauttineeni tämän lukemisesta. Toki ymmärrän, että melkoisella tahdilla täytyy tapahtumien edetä, että noin pienessä sivumäärässä ehditään kokonainen seikkailu kokea, mutta silti loppuratkaisu tuli eteen aivan liian yht'äkkiä. Eniten tyrmistyin kuitenkin siitä, ettei Janetin ja Peterin isä ilmoittanut autovarkaudesta poliisille, kun kerran sai auton ja lapset vahingoittumattomina takaisin. Ovathan ajat muuttuneet, mutta isän huoleton suhtautuminen tuntui silti omituiselta.
Toivottavasti lapset joskus innostuvat lukemaan Blytoneita lisää, sillä pidän hänen kirjojensa tietynlaisesta viattomuudesta. Ja vaikka kaikissa sarjoissa lapset joutuvat välillä hyvinkin kiperiin tilanteisiin, lukija ei joudu olemaan jännityksessä pitkiä aikoja.
Oi, minä rakastin aivan erityisesti Salaisuus-kirjoja, Pulla oli sankarini. Itse asiassa olen divareista ostellut niitä vielä aikuisenakin, toivottavasti typy ihastuu niihin myös :)
VastaaPoistaVera, minäkin pidin eniten Salaisuus-kirjoista! :) Niitä minulla onkin kaksi omana, ehkä vielä jossain vaiheessa luen nekin pojille. Tai sitten luen ihan yksin, muistellen lapsuusaikoja.
VastaaPoistaMinun suosikkejani olivat Viisikot, mutta tuli näitä SOSejakin luettua. Olisi mielenkiintoista kokeilla lukea jokunen nyt uudestaan, vaikka niiden hohto saattaa kyllä hieman himmentyä...
VastaaPoistaSos-kirjoja luin minäkin, mutta eniten pidin Viisikoista ja Seikkailujen-sarjasta. Pitäisi kokeilla lukea Blytonin Arvoitus-sarjaa, jota on vasta viime vuosina suomennettu!
VastaaPoistaPitäisi lukeakin joku SOS-kirja. Saran tavoin pidin lapsena eniten Viisikoista ja Seikkailujen-sarjoista, mutta SOS:kin jätti hyvän muiston. Ehkä voisin lukea näitä ekaluokkalaisen tyttöni kanssa. :)
VastaaPoistaIhanaa ystävänpäivää sinulle, blogistani löytyy haaste :)
VastaaPoistaLuru, uudelleen lukeminen on aina vähän riskialtista. Olen muutaman upean kirjan pilannut toisella lukukerralla, kun se ei olekaan ollut niin hyvä kuin muistelin.
VastaaPoistaSara, Arvoitus-sarja on minulle ihan tuntematon! Voisi mielenkiintoista lukaista sellaisenkin, jos kirjastosta löytyy.
Katja, Nämä ja muut Blytonin kirjat ovat varmasti ekaluokkalaiselle sopivaa luettavaa!
Annika, Myöhästyneet ystävänpäivätoivotukset sinullekin! Ja kiitos haasteesta, vastailen mahdollisimman pian. :)