Jay Asher & Carolyn Mackler: Sinä ja minä sitten joskus
(The Future of Us, 2011)
Otava 2012, 317s.
Suom. Laura Honkasalo
En enää muista kenen blogissa näin jutun tästä kirjasta, mutta idea kuulosti niin hauskalta ja kiehtovalta, että tein heti kirjastoon varauksen. Sinä ja minä sitten joskus sijoittuu vuoteen 1996, aikaan jolloin internet ei vielä ollut tuttu juttu edes joka toiselle amerikkalaisteinille. Facebook keksittäisiin vasta vuosia myöhemmin. Tästä huolimatta 16-vuotias Emma kirjautuu internetiä asentaessaan suoraan Facebookiin, jossa kovasti tutun näköinen, saman niminen, mutta noin kolmekymppinen nainen kertoo elämästään muutamilla lauseilla. Emma pääsee siis kurkistamaan omaan tulevaisuuteensa.
Yhdessä naapurin Joshin kanssa Emma yrittää ymmärtää, onko kyseessä jonkun tekemä kepponen vai ihan oikeasti Emma itse vuosien kuluttua. Pienetkin nykyhetkessä tehdyt päätökset näyttävät muokkaavan Facebook-Emman elämää. Kolmekymppinen Emma ei vaikuta kovin onnelliselta, joten teini-Emma yrittää parhaansa mukaan muokata tulevaisuutensa paremmaksi. Josh taas näyttäisi olevan onnellisesti naimisissa ja perheellinen, hyvin toimeentuleva mies. Josh yrittääkin elää mahdollisimman normaalisti, jotta tulevaisuus ei häiriintyisi.
Vaikka kirja onkin perusajatukseltaan perinteinen teinikirja ihastuksineen ja angsteineen kaikkineen ja vaikka tarinan opetus* on aivan liian alleviivattu, pidin tästä kovasti. Suurin syy oli ihan varmasti nostalgisuus, sillä olin itsekin vuonna -96 kovasti saman ikäinen kuin Emma ja Josh. Green Dayn Dookie oli kova sana, tietokoneet olivat juuri tuollaisia suuria ja hitaita (1,5h latausajat ovat onneksi nykyään jo harvinaisia), ihastumiset aina lopullisia ja vanhemmat maailman tyhmimpiä. Moni asia oli omasta nuoruudesta niin tuttu, etten voinut olla hymyilemättä. Suurin ero minun ja Emman välillä oli tietysti siinä, että minä en kulkenut kouluun omalla autolla. Koulumatkat taittuivat linja-autoilla, jotka olivat jo hyvinkin eläkeiässä. Joskus sivuovi oli teipattu kiinni ja etuoven avausmekanismi jäässä niin että kuljettajan piti käsipelillä se reuhtoa auki.
Toinen syy, miksi pidin tästä kirjasta, on idea. Miltä olisi tuntunut teininä päästä kurkistamaan omaa nykyistä Facebook-profiilia? Millaiseksi teiniminä kuvittelisi elämäni statuspäivitysten ja kuvien perusteella? Pitäisikö varmuuden vuoksi kirjoittaa omaan profiiliinsa "Näin on hyvä!", ettei nuorempi minä yrittäisi hätäpäissään muuttaa kaikkea?
Ja lopuksi on pakko todeta, että onneksi meidän nuoruudessa ei ollut Facebookia ja nettiinkin pääsi hyvin harvoin! Kyllä en olisi osannut käyttäytyä ihmisiksi silloin, kun välillä pitää vieläkin itseään sensuroida.
* Nauti elämästäsi joka hetki, älä keskity liikaa tulevaisuuteen (tai menneeseen). Kuinka uusi ajatus!
Onhan tästä ollut parissa muussakin blogissa arvostelu, mutta vasta nyt jotenkin kiinnitin tähän huomiota ja mietin, että voisi olla mielenkiintoista lukea tämä kirja. Jay Asherin toinen kirja on TBR-listallanikin, joten ehkä luen sen ensin, ja jos pidän, luen tämänkin.
VastaaPoistaHauska konsepti! Panenpa korvan taakse. ^^
VastaaPoistaHeippa! Blogissani on jotain sinulle ♥
VastaaPoistaMaija, pidin myös tästä kirjasta! Elokuvakin on kuulemma tekeillä. Aikamatkailu on aina kiehtonut minua ja kirjassa on kehitetty raikas idea siihen. :)
VastaaPoistaHauska idea! 90-luvun teinille tämä voisi kieltämättä olla mukava lukukokemus...
VastaaPoistaMinäkin pidin tästä :) Osin juuri siitä syystä, että olin melko samanikäinen -96 kuin nuo päähenkilötkin, joten samaistumispintaa löytyi. Muutenkin idea oli kivasti toteutettu.
VastaaPoistaAnnami, Ainakin tämä kirja oli oikein joutuisaa luettavaa, joten jos kohdalle osuu, kannattanee ainakin yrittää lukea. :)
VastaaPoistaMaukka, ei tämä ehkä mahdu korvan taakse... hah! Olen kauhean hauska :D
Mari A, Kiitos haasteesta! Vastailin kysymyksiin tänään :)
Sara, Tästä saadaan varmasti aikaan hyvä elokuva! Voisin jopa katsoa sen, jos vain muistan. :)
Luru, Minun mielestäni tämän kirjan toinen kohderyhmä ovat juuri 90-luvun teinit. :)
Tintti, Toteutus oli tosiaan onnistunut. Ja melkein aloin haikailla teinivuosien perään - mutta vain melkein. ;)