maanantai 6. toukokuuta 2013

Paperinarujumala

Hanna Hauru: Paperinarujumala
Like 2013, 95s.

Hanna Haurun pienoisromaani Paperinarujumala on fiktiivinen, mutta tositapahtumiin perustuva kertomus uskonnollisesta (herätys)liikkeestä. Kirjassa Laina saa työpaikalleen puhelun Jumalalta. Tämä kehottaa Lainaa kokoamaan 800 ihmistä, tai maailmanloppu tulee ja kaikille käy kalpaten. (Wikipedian mukaan Jumala ei toki tyytynyt 800 ihmiseen, vaan seuraajia piti saada kasaan 800 000.) Yhdessä sisarensa kanssa Laina jakelee lentolehtisiä mm. kapakoissa ja pian suljetuissa rukoushetkissä on väkeä lattian täydeltä.

Paperinarujumala on lyhyt jopa pienoisromaaniksi. Taitto on hyvin väljä ja lukeminen sujuu joutuisasti. Siksipä yllätyin siitä, miten eheä kokonaisuus oli. Lahko kehittyy nopeasti, seuraajat syövät kädestä, odotetaan yhdessä bunkkerissa maailmanloppua ja kun sitä ei tulekaan, alkaa vähän hävettää.

Olen kiinnostunut erilaisista herätysliikkeistä ja lahkoista. En liittymismielessä, vaan haluaisin ymmärtää, mikä saa ihmiset niihin hurahtamaan. Toissa vuonna luin kirjan Maria Åkerblomista, unissasaarnaajasta, joka kietoi ihmisiä pikkusormensa ympärille ja nautti seuraajiensa varauksetonta ihailua. Omituisia - me ihmiset.

Haurun tyyli on kiehtovaa, joten lukenen häneltä vielä jotain muutakin. 

8 kommenttia:

  1. Haurulla on hurjia, pieniä novelleja. Luepa niitä. Olen lukenut monta vuotta sitten ja vieläkin muistan tunnelmia.

    VastaaPoista
  2. Tämä kirja kiehtoo kovasti, aion lukea ilman muuta. En tiennytkään että Haurulla on novelleja, nimi oli minulle ennestään tuntematon.

    VastaaPoista
  3. Paperinarujumala tuntuu olevan varsin pidetty teos! Moni moittii vain sen lyhyyttä :-).

    VastaaPoista
  4. Minna, Vilkuilinkin Haurun novellikokoelmia kirjastossa, mutta näyttivät niin ohuilta, että lainasin Utopian ensin. Mutta hyvä kuulla, että novellitkin toimivat!

    Arja, Minäkään en ollut Haurusta aiemmin kuullut, mutta onneksi blogeista oppii. :)

    Paula, No onhan tämä lyhyt, kun taittokin on hurjan väljää. Mutta minä koin tarinan niin ehjänä ja täyteläisenä, etten voi pituudestakaan valittaa.

    VastaaPoista
  5. Minä olen saamassa tämän kirjan, jei! Olen lukenut Haurua aiemmin, tosin vain yhden kirjan sain loppuun. Toinen lukemani meni hieman yli hilseen. Pitäisi kokeilla uudelleen joku kerta, jos vaikka olisin nyt valmiimpi. :)

    Haurun kirja, johon suorastaan rakastuin, on nimeltään Tyhjien sielujen saari. Olisin voinut lukea aiheesta kokonaisen suurromaanin!

    VastaaPoista
  6. Elegia, Kävin hamstraamassa kirjastosta loputkin Haurut, mutta en tiedä vielä missä välissä ne lukisin ja mistä aloittaisin. :)

    Toivottavasti pidät Paperinarujumalasta!

    VastaaPoista
  7. Kuulostaa kiinnostavalta. Täytyypä suunnata kirjastoon.

    Maija, jos herätysliikkeet kiinnostavat, suosittelen Per Olov Enqvistin romaania Matkamies.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi, kiitos kirjavinkistä!

    VastaaPoista