Hamelnin pillipiipari

Russell Brand: Hamelnin pillipiipari
(The Pied Piper of Hamelin (Trickster Tales), 2014)
Jalava 2016, 128s.
Suom. Tuomas Nevanlinna
Kuvitus: Chris Riddell

Jos kirjan mainoslauseessa viitataan Roald Dahliin, se on ilman muuta luettava. Minusta on ihanaa, että lapsillekin on kirjoitettu tarinoita, joissa ei kaikkea siloitella ja peitellä, jotka saavat ehkä nauramaan tyrmistyksestä.

Russell Brandin versio Hamelnin pillipiiparista on totta kai aivan erilainen kuin se perinteinen tarina. Tämän tarinan Hameln ei ole mikään idyllinen pikkukaupunki, vaan sen asukkaat ovat ällöttävän maireaa, itsekeskeistä ja ilkeää väkeä. Kaupungissa arvostetaan kauneutta yli kaiken, mutta vain tietynlaista kauneutta tietenkin. Kaikki "vialliset" yksilöt suljetaan jo vauvoina epätäydellisten lasten hoitolaan. Kaikki sujuu ääliömäisten hamelnilaisten pillin mukaan siihen saakka, kun kesken Hamelnin hemaisevin kersa -kisan kaupunkiin tulvii järjetön määrä räyhäkkäitä rottia, jotka riehuvat ja rellestävät niin kuin vain nämä rotat pystyvät. Pian näyttämölle astuu androgyyni Pillipiipari, joka tarjoutuu auttamaan rottaongelmassa.

Chris Riddellin kuvitus on näyttävää, runsasta ja paikoin todella ällöttävää. Erityinen oksennusvaroitus täytyy antaa sivusta, jolla esitellään muutaman hamelnilaislapsen maantieraadoista kyhäämä mekaaninen metsäzombiearmeija: kapinen jänis, päätön mäyrä ja nurinkurinturkkinen kettu. Noin muuten kuvitus on toimiva yhdistelmä rumaa ja hauskaa.

Hamelnin pillipiipari oli sekä minun että lasten mielestä sopivan inhottava ja riittävän hauska. Siellä täällä on alaviittein selostettu vähän vaikeampia sanoja, kuten kalabaliikki, friikki ja rahoituskriisi. Itse en hirveästi pidä alaviitteiden tarinaa pätkivästä vaikutuksesta, mutta eipähän tarvinnut vaivata omaa päätä keksimällä sopivia selostuksia. Tarinan juonikuvio ei kenties ole erikoisen onnistunut ja etenkin Pillipiipari jää etäiseksi hahmoksi. Mutta, kuten sanottua, joskus päättömyys on juuri sitä mikä toimii parhaiten.