Rakkaudenhirviö

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö (2015)
Tammi 2018, 13h 31min.
Lukija: Anni Kajos

Sivuhenkilöstä blogatessa tuskailin, kun Rakkaudenhirviö oli jäänyt hyllyyn odottamaan lukuvuoroaan. Kun huomasin sen ilmestyneen äänikirjana, napsautin sen saman tien kuunteluun. Ja kuuntelinkin tuplanopeudella kahdelta istumalta, sillä tykkäsin tästä enemmän kuin kuvittelin olevan mahdollista.

Kirjan päähenkilö kasvaa jossakin itäisen Suomen kaupungissa, perheessä jossa tavallisuus on tavoittelemisen arvoista. Että kunhan kaikki olisi mahdollisimman normaalisti, se riittäisi. Parasta on, jos on niin tavallinen, ettei kukaan (esim. naapurit) ajattele perheestä käytännössä mitään, paitsi korkeintaan kuvailisi normaaleiksi. Erityisen tärkeää on, että tytöt ovat mahdollisimman tavallisia. On turha haaveilla mistään erikoisista ammateista, kun joku vaatimaton perustyö kyllä ajaa asiansa. Mutta entä jos se vanhempien tavallinen ei riitä tyydyttämään yhtään mitään?

Rakkaudenhirviö on kerta kaikkiaan mahtava kirja. Vaikka itse olen kasvanut kirjan päähenkilöön verrattuna aivan Suomineidon vastakkaisella kyljellä, tunnistin tästä paljon itselle tuttuja juttuja. Juuri tuo tavallisuuden tavoittelu ja kauhea stressaaminen siitä, mitä muutkin nyt ajattelevat ja ylipäätään se älä-tee-itsestäsi-mitään-numeroa -asenne! Jos yrittää väkisin ahtautua mihin tahansa muottiin, niin raskastahan se on.

Jos muuten lapset eivät olisi olleet nukkumassa, olisin varmaan huutonauranut sille päähenkilön äidin yksinäiselle ystävälle, joka on töissä kirjastossa ja harrastaa tuhannen palan palapelejä! Kas kun olen itse töissä kirjastossa ja juuri viime postauksessa kehuskelin palapeliflowlla ja tätäkin kuunnellessa kasasin onnellisena 1098-palaista Star Wars -palapeliä.

Rakkaudenhirviön kuunteleminen (ja sen palapelin kasaaminen) oli loistava tapa viettää myrskytuulista ja sateista juhannusta.