torstai 17. joulukuuta 2020

Carry On

 

Rainbow Rowell: Carry On
Macmillan audio 2016, 13h 38min
Lukija: Euan Morton

En edes muista kuinka kauan sitten ostin omaksi Rainbow Rowellin Carry On:in. Tuossa se on hyllyn reunalla tuijotellut minua ja koittanut viestittää, että lue minut. No sitten tuli sellainen päivä, ettei akuutissa lukujonossa ollut mitään muuta ja oikeasti ryhdyin lukuhommiin. Jo muutaman sivun jälkeen tajusin, että tämähän on ihan mainio! Niin mainio, että en olisi halunnut olla kirjasta erossa ollenkaan. Eli käännyin äänikirjan puoleen ja siinäpä se sitten hujahtikin koko opus.

Carry On on Harry Potter fanifiktiota, jonka juuret ovat ymmärtääkseni Rowellin Fangirl-kirjassa, mutta sitä en ole lukenut. Simon Snow on kasvanut kovien paineiden alla, koska onhan hän the chosen one. Simon ei vain tunne itseään erityisen taitavaksi velhoksi, eikä hän sellainen objektiivisesti katsoen olekaan. Monenlaista seikkailua on kouluvuosien aikana ehtinyt osua kohdalle, mutta nyt Simon haluaisi vain nauttia viimeisestä vuodestaan Watfordin velhokoulussa. Tyttöystävän kanssa tulee ero, mutta enemmän Simonia vaivaa kadonnut kämppis, vaikkei hän tästä pidäkään. Baz on nimittäin vampyyri ja Simon ja Baz ovat inhonneet toisiaan niin kauan kuin ovat tunteneet. Tosin joskus vastenmielisyyden taustalta voi löytyä yllätyksiä.

Pidin tästä kirjasta ihan tosi paljon! Hahmot ovat sopivan monikerroksisia ollakseen uskottavia, mutta olematta teennäisiä (ellei sellainen sattunut sopimaan hahmon luonteeseen). Rowell viittaa aiempien vuosien tapahtumiin mukavan vähän siten, että lukija kyllä tajuaa asioiden mittasuhteet, mutta mitään ylipitkiä takaumia ei tarvita. 

Jos tällaista fanifiktiota on olemassa enemmänkin, minä haluan ne lukea! Wayword son on jo hyllyssä ja Fangirlin varasin kirjastosta. ;)

4 kommenttia:

  1. Fanifiktio on mielenkiintoinen ilmiö ja varsinkin se, että nykään sitä julkaistaan kirjoina. En ollut tiennytkään tästä kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anki, Celestine tuossa alla oikaisikin tätä fanifiktioasiaa tän kirjan suhteen. Eli puhtaasta sellaisesta ei Carry Onin kohdalla ole kyse :)

      Muuta fanifiktiota en tiedä lukeneeni, mutta jos tämän tasoista tuotetaan, niin lukisin mielelläni!

      Poista
  2. Tämä on yksi mun lempikirjoista, tässä on jotenkin niin lämpöisen mukava fiilis! Fangirl on tosin kuitenkin ehkä itselle samaistuttavampi ja siksi tärkeämpi. Fangirlin maailmassa on kovasti Harry Potteria muistuttava Simon Snow -kirjasarja, josta kirjan päähenkilö kirjoittaa fanifiktiota. Carry on ei ole kuitenkaan tämä kyseinen fanifiktio, vaan ikään kuin Rowellin itse kirjoittamaa fanifiktiota luomastaan fiktiivisestä teoksesta :) vaikka kyllä tämä nojaa niin paljon Potteriin, että ehkä tämän voi mieltää Potter-ficiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Celestine, kiitos oikaisusta! Olen selvästi sekoittanut sen Fangirlin taustatarinan tähän, enkä nyt vaivautunut googlaamaan varmistuakseni asiasta. Mutta totta on, että tästä kirjasta huokuu Potterien maailma, joten siinä mielessä fanifiktiostatus ei mene aivan pieleen.

      Ja todellakin tässä on aivan ihana tunnelma! Vaikka seikkaillaan ja otetaan yhteen ja mitä kaikkea, niin tämä on kuitenkin tosi herttainen <3

      Poista