 |
| Siri Kolu: Hohtavat Tammi 2024, 200s. |
Odotin kovasti Siri Kolun uutta kirjaa, Hohtavat, jota kuvataan esittelytekstissä muun muassa näin: "hätkähdyttävä nuorten aikuisten romaani ihmisistä, joista osa saa ilmoituksen maailmanlopusta." Tämän perusteella odotin vauhdikasta maailmanlopun meininkiä.
Vähän ennen syyslomaa asemalle saapuu juna, josta astuu ulos hohtavia. Nämä hahmot käyvät antamassa hohtavan merkin osalle ihmisistä, loput eivät hohtavia edes näe. Ani saa merkin, samoin hänen äitinsä ja pikkusiskonsa. Anin isä ja tyttöystävä jäävät kuitenkin ilman. Hohtavat ovat kertoneet, että maailmanloppu tulee viikon kuluttua. Tietysti tieto lähestyvästä tuhosta leviää nopeasti myös kaikille niille, jotka eivät saaneet merkkiä ja sinänsä sitä lähestyvän lopun aiheuttamaa ahidstusta onkin ilmassa.
Kuitenkin Hohtavat tuntuu jotenkin tahmealta. Tarina ei oikein käynnisty, eivätkä henkilöhahmot saaneet minussa aikaan minkäänlaista tunnereaktiota. Luen tunteella ja oli hyvin hämmentävää lukea näin dramaattisesta aiheesta niin, etten välittänyt yhtään siitä, mitä kenellekin tapahtuu. Ja heti perään tavallaan kumoan tämän tunteiden puuttumisen, sillä koko tästä hohtavien antamasta merkistä ja siitä, kuinka heistä puhutaan välillä enkeleinä yms. tulee tietysti uskontofiilikset, ja niitä en kaivannut ollenkaan. On valittuja ja on niitä, jotka (ehkä) voivat vielä pelastua. Ja siis, miten nämä ihmiset onnistuu vielä viimeisellä viikollaan riitaantumaan niin paljon?! Missä on rehellinen, avoin kommunikointi? Missä kiitokset, rakkaudet ja halaukset?
Kolun käyttämä kieli ei ole helppoa. Teksti on maalailevaa, vihjailevaa ja vertauskuvallista. Se on kaunista, kyllä, mutta myös etäännyttävää.
Olisin halunnut tykätä Hohtavista, mutta nyt tämä tuntui liian syksyiseltä. Pimeää, ankeaa, toivotonta, synkkää, kylmää, märkää, mähmäistä.
