Päivänvalolla ei näe

Kerstin Gier: Päivänvalolla ei näe
Muista minut -trilogia
Gummerus 2023, 436s.
Suom. Heli Naski

 

Olen pitänyt kaikista lukemistani Kerstin Gierin kirjoista ja kokenut ne todella koukuttaviksi luettaviksi. Siksipä oli selvää, että luen Päivänvalolla ei näe :n heti kun se ilmestyy.

Quinn on ystävänsä luona aivan tavallisissa kotibileissä. Hänen tavoitteenaan on saada jätettyä tyttöystävänsä, mutta ilta saakin odottamattoman suunnan. Ensin Quinniä lähestyy tuntematon, sinihiuksinen nuori nainen, joka haluaa puhua Quinnin kanssa ulkona mahdollisimman pian. Jonkin ajan kuluttua Quinn näkee ikkunasta, kuinka epämääräisen näköinen mies näyttää uhkailevan sinitukkaista ja Quinn ponkaisee ikkunan kautta apuun. Alkaa epätodellinen takaa-ajo, joka päättyy Quinnin kohdalta ajoradalle auton eteen ja siitä sairaalaan. Kun Quinn pääsee kotiin toipumaan, hänellä on selvitettävänään liuta uusia ja outoja asioita. Naapurissa asuva Matilda päätyy Quinnin avustajaksi ja asia kerrallaan heille alkaa valjeta toisenlaisen todellisuuden olemassaolo.

Päivänvalolla ei näe on varsin vauhdikasta fantasiaa. Toivon, että sarjan muut osat ilmestyvät suhteellisen tiiviillä aikataululla, etteivät aiemmat tapahtumat ehdi hautautua liian syvälle muistin perukoille. 

Hahmoista eniten pidin Matildasta, joka on ollut ihastunut Quinniin jo pitkään, mutta jonka olemassaolosta Quinnillä tuntuu olevan vain hämärä mielikuva. Lisäksi Quinn sekoittaa Matildan aivan liian usein tämän kiistatta samannäköiseen, mutta luonteeltaan aivan erilaiseen - ja ärsyttävään - serkkuun. Toinen lempihahmoni on läheisen hautausmaan runoilijapatsas, joka on hauskalla tavalla keskeinen, mutta kuitenkin auttamatta sivuroolissa.

Jään mielenkiinnolla odottamaan Muista minut -trilogian seuraavaa osaa.

Pilvilinna

 

Kerstin Gier: Pilvilinna
Gummerus 2019, 375s.
Suom. Heli Naski

Kerstin Gierin Pilvilinna on ollut lukulistallani ilmestymisestään asti. Jostakin syystä sille ei kuitenkaan löytynyt lukuaikaa ennen kuin se valikoitui YA-lukupiirimme joulukuun kirjaksi. Olen pitänyt aiemmista Gierin kirjoista, joten oletin viihtyväni tämänkin parissa. Ja niin tein!

Fanny on jättänyt lukion kesken ja pestautunut Sveitsin vuoristossa sijaitsevaan hotelli Pilvilinnaan. Fanny toimii lastenhoitajana ja avustaa siellä täällä muissakin hommissa. Pilvilinna on perinteikäs ja jo osin rupsahtanut paikka, mutta tunnelma siellä on aivan omaa luokkaansa. Vieraat ovat rahakkaita ja nimekkäitä, mutta jotain erikoista tuntuu olevan meneillään tänä jouluna.

Ensin Fannyn suurin haaste ovat hankalasti kaitsettavat lapset, mutta pian ongelmaksi nouseekin jalokivivaras ja kidnappaajat. Luvassa on takaa-ajoja, piileskelyä - ja niin, myös hieman romantiikkaa.

Pilvilinna käynnistyy hieman hitaasti, mutta kun pääsin uppoutumaan siihen kunnolla, lukeminen sujui ihastuttavan helposti. Tavallaan kirjan tapahtumat ovat pieniä ja verkkaisiakin, mutta pidin hotellin tunnelmasta niin paljon, ettei asia minua suuremmin haitannut. Romanssikuviot tuntuivat kieltämättä hieman päälleliimatuilta ja minusta tuntui siltä, kuin Geir olisi vahingossa unohtanut hyödyntää erään juonikuvion, jota mielestäni pohjustettiin mielenkiintoisesti kirjan alkupuolella. 

Tämä kirja sopi oivallisesti luettavaksi näin joulun alla.

Liitto. Unien kolmas kirja

Kerstin Gier: Liitto. Unien kolmas kirja
(Silber - Das dritte Buch der Träume, 2015)
Gummerus 2016. 382s.
Suom. Heli Naski

Kerstin Gierin Unien kirjat -sarja on tullut päätökseensä. Liv Silberin elämä näyttää kääntyneen jälleen parempaan suuntaan. Erimielisyydet poikaystävän kanssa näyttävät jääneen taakse ja kotonakin tuntuu olevan kaikki kohdallaan. Koulussa ei ole hetkeen tapahtunut mitään ihan kamalaa, mutta kun kesken ruokatunnin yksi opettajista nousee pöydälle ja huutelee julki suurimpia salaisuuksiaan, aika lailla kaikki muuttuu epävarmaksi ja pelottavaksi. Liv, Henry ja Grayson yrittävät selvittää asioita niin uni- kuin valvemaailmassakin, mutta kommunikointi ei (edelleenkään) kuulu kenenkään vahvimpiin puoliin.

Liitto on yhtä jouhevaa luettavaa kuin Gierin aiemmatkin kirjat. Vaikka Livin ympärillä tapahtuu myös pahoja ja pelottavia asioita, kirjan sävy on enimmäkseen kepeä ja humoristinen. Samalla kun selvitellään, onko ilkeän Anabelin demoni todellinen vai keksitty, Liville tuottaa vähintään yhtä paljon päänvaivaa se, ettei hänellä ole ennen Henryä ollut poikaystäviä. Livin ja Henryn "ekakerta" onkin vähän turhan korostetusti esillä. Liv häpeää kokemattomuuttaan, eikä taaskaan osaa puhua asioista suoraan kenellekään, vaan ajautuu hankaliin ja kiusallisiin tilanteisiin. Hirveää energian tuhlaamista!

Aivan kuten Gierin aiemman Rakkaus ei katso aikaa -sarjan kanssa, tämänkin sarjan kohdalla petyin loppuratkaisuun. Jotenkin sitä loppuratkaisua pedattiin niin pitkään ja lupailtiin jotain todella järisyttävää, että varsinaiset tapahtumat olivat pettymys. Vähän niin kuin ilotulitusraketti, joka ei syystä tai toisesta räjähdäkään: sitä valmistautuu pamaukseen ja väriloistoon, mutta kuuluukin vain sytytyslangan sihinä ja sitten ei mitään.

Noh, Liitto oli loppupettymyksestä huolimatta letkeää ja viihdyttävää luettavaa. Edelleen tykkäsin tästä unimaailma-ajatuksesta. Olisi mielenkiintoista päästä vierailemaan tiettyjen ihmisten uniin. Vai olisikohan sittenkään?

Vala. Unien toinen kirja

Kerstin Gier: Vala, Unien toinen kirja
(Silber - Das zweite Buch der Träume, 2014)
Gummerus 2015, 337s.
Suom. Heli Naski

Minä näen paljon unia. Yleensä muistan ne aamullakin hyvin ja miehen vastalauseista huolimatta usein selostan tarkasti, mitä unta näin. Joskus unet ovat niin todentuntuisia, että niistä on jopa vähän vaikea irtautua.

Minä tykkään nukkumisesta ja unimaailmoista ja siksikin Kerstin Gierin tuorein nuortenkirjasarja on minulle sopivaa luettavaa. Sarjan toinen osa, Vala, ei ole yhtä dramaattinen kuin avausosa Lupaus oli. Oikeastaan hyvä niin, sillä veikkaan että kolmannessa kirjassa rytisee kyllä tämänkin osan edestä.

Liv Silber nauttii elämästään, kun pelottava Anabel on suljettu mielisairaalaan eikä hänellä ole enää mitään pelättävää. Hänellä on hurmaava poikaystävä, jota on kiva pussailla ja kotonakin kaikki on enimmäkseen siedettävää. Eniten päänvaivaa aiheuttaa äidin miesystävän äiti, joka puhuu halveksien Liville tärkeimmistä aikuisista: äidistä ja Lottiesta. Unimaailmassa on enimmäkseen seesteistä sielläkin, mutta pikkusisko-Mian unissakävelyn muuttuessa vaaralliseksi, ei nukkuminenkaan enää houkuttele.

Tykkään tämmöisestä humoristisesta teinidraamasta, joka ei kärsi liiasta realistisuudesta. Uniseikkailuista olisi varmasti saanut irti enemmänkin, mutta ehkä on ihan fiksua säästellä vähän, ettei idea kulu liikaa. Seurustelukuviot muistuttavat hyvin paljon Gierin aiemman sarjan viritelmiä: tyttö ylianalysoi päässään aivan kaikkea, mutta ei ota mitään puheeksi koska se pussailu on niin kivaa jne.

Valan lukeminen oli ihanan helppoa. Päätä ei tarvinnut vaivata pohtimalla yhtään mitään, vaan pystyin helposti tekemään samalla muitakin asioita. (No tosin vain niitä perusjuttuja, ruoanlaittoa ja virkkaamista, mutta kuitenkin.)

Lupaus. Unien ensimmäinen kirja

Kerstin Gier: Lupaus. Unien ensimmäinen kirja

(Silber - Das Erste Buch der Träume, 2013)

Gummerus 2015, 338s.

Suom. Heli Naski

Ilahduin, kun huomasin Gummeruksen kirjakatalogissa uuden Kerstin Gierin nuortenkirjan. Gierin edellinen nuorten sarja, Rakkaus ei katso aikaa -trilogia, oli minusta kömpelöä loppuratkaisua lukuunottamatta oikein viihdyttävää luettavaa. Viihdyttävä on myös tämä uuden sarjan avausosa, jossa seikkaillaan enimmäkseen unissa.

15-vuotias Liv Silber pikkusiskoineen ei pääsekään asumaan idylliseen Oxfordiin vaan Lontooseen, lähelle äidin uutta miesystävää. Hajamielisen professorin karikatyyriä muistuttava äiti on äiti lähinnä nimellisesti, sillä Liv ja Mia ovat kasvaneet pääasiassa lasten-/taloudenhoitajan Lottien hoidossa. Jälleen kerran tytöt aloittavat uudessa koulussa, eikä aikaakaan kun Livistä kirjoitellaan koulun juorublogissa, jonka ylläpitäjän henkilöllisyys on kaikille arvoitus. Eräänä yönä Liv näkee erikoisen todentuntuista unta, jossa ovat mukana myös hänen uusi velipuolensa Grayson ja kolme tämän ystävää. Pian Liv saakin kuulla hyvin epäuskottavan salaisuuden ja vastoin järjen ääntä hän lähtee mukaan poikien uniseikkailuihin.

Lupaus on Gierin aiempien kirjojen tavoin helppolukuinen, vauhdikas ja humoristinen. Teksti on pääosin kelpo suomea, mutta kananlihalla-ilmausta käytettiin jotenkin hassusti väärin. Laitoin kyllä merkin siihen kohtaan, mutta nuorimmainen on hyvä nyppimään muistilaput pois, enkä nyt löytänyt esimerkkilausetta tähän hätään.

Reaali- ja unimaailman yhdistäminen yhdeksi tapahtumapaikaksi on toteutettu toimivasti siten, että unimaailman surrealistisuus ja arvaamattomuus säilyy. Tässäkin sarjassa on mukana ihastumiskuvio, sellainen kiltti pussailutason suhde. Ehkä kirjan muuhun sisältöön verrattuna Graysonin ja tämän ystävien salainen "harrastus" onkin yllättävän raju. Demonit, veriuhrit ja mystiset rituaalit ovat hyvin kaukana siitä hormonihuuruisesta teinimaailmasta, jossa nuoret päivänsä viettävät.

Odotan mielenkiinnolla, mihin suuntaan Livin tarina tästä lähtee etenemään. Oikeastaan Lupaus olisi toiminut ihan kohtuullisesti itsenäisenäkin teoksena, mutta onhan tarinan idea sen verran mehevä että aivan mielelläni seikkailen Livin ja muiden unissa vielä parin kirjan verran.

Smaragdinvihreä

Kerstin Gier: Smaragdinvihreä

(Smaragdgrün, 2010)

Gummerus 2014, 480s.

Suom. Ilona Nykyri

Smaragdinvihreä on Rakkaus ei katso aikaa -trilogian päätösosa. Edeltävät osat ovat Rubiininpuna ja Safiirinsini, jotka molemmat ovat tarjonneet kevyttä ja helppoa viihdettä.

16-vuotias, aikamatkustusgeenin perinyt Gwendolyn Shepard on keskellä teinirakkausdraamaa ja monimutkaista salaseurakuviota. Ikivanhat aikakirjat sanelevat tarkalleen, milloin Gwendolynin tulisi matkustaa, minne ja usein myös miksi. Jotakin hämäräperäistä on tekeillä, mutta arvoituksen ratkaiseminen on vaikeaa kun ei tiedä, keneen voi luottaa - eikä sydänsuruiltaan oikein jaksaisi asiaa kaiken aikaa pohtiakaan.

Kirjasarjojen kanssa on aina sama ongelma: kun osien väliin jää tarpeeksi paljon aikaa, tapahtumia unohtaa väkisinkin eikä uuden osan alussa tahdo muistaa, kuka kukin on ja mitä tarkalleen ottaen olikaan tapahtunut. Smaragdinvihreä jatkuu tismalleen siitä, mihin edellinen osa päättyi ja minulta kestikin harmillisen kauan palauttaa mieleeni edes pääpiirteittäin edellisten kirjojen tapahtumat. Kirjan alku tuntui muutenkin vähän turhan junnaavalta, mutta kyllähän sitä toimintaa loppua kohti tuli lisää ihan riittävästi. Juonellisesti tämä kirja jätti sellaisen olon, kuin kirjailija ei olisi oikein tahtonut keksiä kunnollista loppuratkaisua. Minusta tarinaan jäi ristiriitaisuuksia ja epäkohtia, enkä voi väittää pitäneeni eräästä Gwendolyniin liittyvästä merkittävästä paljastuksesta.

Lukeminen oli vaivatonta, mutta käännös aiheutti kyllä muutaman kerran melkoista kompurointia. Ainakaan täällä meillä päin ei puhuta yöklubeista vaan yökerhoista ja Secret Servicekin voidaan kyllä kääntää ihan luontevasti salaiseksi palveluksi.

Rakkaus ei katso aikaa -sarja tuskin nousee nuortenkirjallisuuden klassikoksi, mutta minulle se on tarjonnut viihdyttävää vaihtelua lukemistoon. Kohderyhmälleen uskoisin tämän sarjan uppoavan helposti ja luulenpa, että kansikuvatkin houkuttelevat tarttumaan näihin.

Safiirinsini

Kerstin Gier: Safiirinsini

(Saphirblau, 2010)

Gummerus 2013, 355s.

Suom. Riitta Virkkunen

Arvostelukappale

Viime vuonna ihastuin suuresti Rubiininpunaan, aikamatkailu-rakkaus-teinikirjaan. Jatko-osaa olen odottanut malttamattomana ja voin kertoa, että Safiirinsini tuli luettua vauhdilla.

Safiirinsini jatkaa tismalleen siitä, mihin Rubiininpuna loppui, vaikkakin alun prologi sekoitti ensialkuun muistikuviani. Gwendolyn jatkaa aikamatkailujuttuihin sopeutumista ja ihastumiskuviot ovat ärsyttävästi ja ihanasti takkuisia. Kronografien kanssa säädetään monessa ajassa ja paikassa, salaseurakuvioita sekoitetaan entisestään ja samaan aikaan Gwenin pitäisi opetella entisaikojen tapoja sanastoista tansseihin. Niin ja hoitaa koulunkäynti kunnialla. Unohdinko kertoa, että Gwen näkee kummituksia ja demoneita ja pystyy keskustelemaan niiden kanssa? Sekin tuo oman, yleensä humoristisen, lisänsä tarinaan.

Periaatteessa Safiirinsini on aika kehno kirja. Se on edellisen kirjan tapahtumien muistelua ja seuraavan kirjan pohjustusta, mutta itsenäisenä teoksena sillä ei ole juurikaan mahdollisuuksia. Gwenin ja Gideonin suhdekiemurat ovat rasittavuuteen asti epäselviä, mutta niin kai ihastumiset usein ovat. Erityisesti kirjassa kompuroidaan aikamatkailuasioiden ympärillä: miten nykyajassa ei muista jotakin, joka tapahtuu menneessä, vaikka se tapahtuisikin nykyajasta katsoen tulevaisuudessa? Jos henkilö B matkustaa ensi viikolla 50 vuotta ajassa taaksepäin ja tapaa henkilö A:n, niin kuinka A ei muista sitä tänään?

Heikkouksistaan huolimatta tykkäsin tästäkin kirjasta kovasti. Gier on kirjoittanut viihdyttävän, koukuttavan ja sympaattisen kirjan, jota luin erittäin innokkaasti, enkä olisi halunnut sen loppuvan. Gwendolyn on mukava hahmo ja nämä aikamatkailuhommat ovat (hitaasta etenemisestään huolimatta) mielenkiintoisia. Missään nimessä en suosittele lukemaan Safiirinsineä yksittäisenä kirjana, vaan ehdottomasti Rubiininpunan jatkona. Ja sitä viimeistä osaa, Smaragdinvihreää, jään odottamaan kieli pitkällä.

Rubiininpuna

Kerstin Gier: Rubiininpuna

(Rubinrot, 2009)

Gummerus 2012, 342s.

Suom. Riitta Virkkunen

Juuri tätä olen kuulkaa kaivannut: hyvää nuortenkirjasarjaa, johon voisin hurahtaa kuten aikoinaan Stephenie Meyerin Houkutus- ja Maggie Stiefvaterin Väristys-sarjoihin. Virkistävää on muun muassa se, ettei Kerstin Gierin Rakkaus ei katso aikaa -trilogia sisällä vampyyreitä tai ihmissusia, keijuja tai maahisia vaan aikamatkailua. Ja vieläpä tällaisessa scifikammoisellekin sopivassa muodossa, ilman aikakoneita ja liikoja teknisiä yksityiskohtia. Kerrassaan verratonta!

16-vuotias Gwendolyn Shepherd perheineen elelee päällepäin aivan tavallista elämää. Heillä on kuitenkin varjeltavanaan uskomaton salaisuus. Gwendolynin suvussa kulkee erikoinen aikamatkustusgeeni, joka aktivoituu yleensä teini-iässä. Geenin periytymisen logiikka ei ole tiedossa, vain kantajien syntymäpäivät tiedetään etukäteen. Gwendolynin serkkua, Charlotte Montrosea, on koulutettu aikamatkustamista silmällä pitäen lapsesta asti, sillä tiettävästi hän on tuon geenin uusin kantaja. Yllätys - ja järkytys - on melkoinen, kun Gwendolyn huomaa huimauskohtauksen jälkeen siirtyneensä ajassa taaksepäin.

Aikamatkusteluun liittyy rutkasti salakähmäisyyttä, piilottelua ja peittelyä, vuosisataisia perinteitä ja jopa eräänlainen vartijoiden lahko. Vaikka Rubiininpuna onkin sarjan ensimmäinen osa ja sen vuoksi keskittyy paljolti tulevien tapahtumien pohjustamiseen, hurmaannuin täysin. Gwendolyn on maanläheinen tyttö, eikä tiedä aikamatkailusta juurikaan lukijaa enempää, joten häneen on helppo tykästyä. Niin, tietysti kirjaan mahtuu myös romantiikkaa, mutta mukavan luontevasti muiden tapahtumien lomassa eikä mitenkään korostetusti.

Sarjan jatko-osien julkaisuaikataulusta ei vielä löytynyt tietoa, mutta toivon pääseväni Gwendolynin seuraan jälleen mahdollisimman pian.