Kuin jokin päättyisi

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi

(The Sense of an Ending, 2011)

WSOY 2012, 157s.

Suom. Kersti Juva

Julian Barnesin Kuin jokin päättyisi on viime aikoina ollut esillä "kaikissa kirjablogeissa". Ensin en tästä juurikaan kiinnostunut, mutta sitten Minnan vilpittömän ihastunut arvio herätti mielenkiinnon ja pistin kirjan varaukseen.

Eläkkeellä oleva Tony Webster muistelee nuoruuttaan, vanhoja ystäviään ja entistä tyttöystäväänsä. Kaveriporukan erikoisuus on Adrian, ylifiksu poika, joka tuntuu aina osaavan valita ne oikeat sanat opettajillekin puhuessaan. Tonyn leppoisa arki saa särön, kun hän saa yllättävän perinnön: 500 puntaa sekä pari asiakirjaa, jotka kuitenkin ovat perinnönjättäjän tyttären hallussa. Miten Tony saisi asiakirjat nähtäväkseen ja muuttaisivatko ne hänen käsitystään menneestä?

Tämä oli kuulkaa erikoinen ja vähän omituinenkin lukukokemus. Luin ohuen ohutta kirjaa miltei viikon, hitaasti nautiskellen hämmästyttävän hienosta tunnelmasta ja kerronnasta. Jokin Tonyn kertojanäänessä ja persoonassa viehätti suuresti ja kieltämättä olin kiinnostunut saamaan selville, mikä "vaikeaselkoinen arvoitus" menneisyyteen liittyy.

Lukeminen itsessään oli oikeasti ihanaa, mutta juonesta en oikein pitänyt. Olenkohan jotenkin kranttu ihmisten suhteen, kun tässäkin kirjassa tuntui olevan liikaa ärsyttäviä ja teennäisiä ihmisiä? Adrianin älykkyys ei tehnyt vaikutusta ja Veronican (Tonyn opiskeluaikaisen tyttöystävän) mielenliikkeet tuntuivat kautta linjan häiritsevän epäjohdonmukaisilta. Entäs sitten se arvoitus? No voi hyvänen aika, minulle se ei kyllä selventänyt oikein mitään. Ehkä en vain tajunnut jotain oleellista.

(Tuntuu, että valitan kirjoitusvirheistä vähän väliä, mutta mainitsen asian taas. Vaikka kirja on ohut, kirjoitusvirheitä ja omituisia virkkeitä tuntui riittävän. Erityisen moneen kertaan luin tämän kohdan: "Kaksi viikkoa myöhemmin rouva Marriot oli tilaisuudessa antamaan minulle herra John Fordin sähköpostiosoitteen.")

Lyhyesti sanottuna tämä kirja oli ihanaa luettavaa, mutta sisältöön en ihastunut. Barnesin nimen painan kuitenkin mieleeni, sillä näin taitavaa kertojaa lukee mielellään vaikka sisältö ei aivan kolahtaisikaan.

Pipo on pääasia

Niina Hakkarainen, 

Suvi Heikkilä, 

Hanna-Kaisa Hämäläinen ja 

Kristel Nyberg: 

Pipo on pääasia - Uusi suomalainen pipokirja

Minerva 2012, 153s.

Kohta on talvi ja niin kylmä, että ilman pipoa ei pärjää. Vaikka kudon (tai neulon, kuten oikeasti kuuluisi sanoa) vähintään yhden pipon vuodessa, minulla ei ole ikinä kivaa/sopivaa/mukavaa/käyttökelpoista päähänpantavaa. Peruspipoista tulee aina vähän tylsiä, liian pieniä tai isoja. Jos koko onkin hyvä, vähintään lanka kutittaa. Viime talvena yritin jo epätoivoisena omia miehelle kutomani Transformers-pipon, huonolla menestyksellä.

Pipo on pääasia sisältää ohjeet 22 pipoon, yksiin lapasiin ja kämmekkäisiin sekä pantaan. Vaikeusasteita löytyy hyvin helposta vaativaan, joten olipa neuletaidoiltaan aloittelija tai konkari, tästä kirjasta löytää varmasti jotakin omille taidoilleen sopivaa. Jokaisen pipon kohdalla kerrotaan, millaisesta langasta malli on neulottu, puikkojen koko ja neuletiheys. Koska langan juoksevuus on selkeästi merkitty, on suhteellisen helppoa korvata mallissa käytetty lanka jollakin toisella, ehkä helpommin saatavilla olevalla langalla. Ohjeet ovat (kahden pipon kokemuksella) selkeät ja ruutupiirrokset helppoja seurata, joten luulenpa uskaltautuvani kokeilemaan vähän erikoisempiakin malleja. Ainoa hankaluus on kirjan fyysinen muoto: melkoiset kyhäelmät sain kasata pitämään kirjan auki oikean aukeaman kohdalta. Kierreselkämys olisi käytännöllinen, mutta sellainen ei tahdo käytössä kestää hirveän hyvin.

Jos tekee mieli kutoa, mutta ei oikein tiedä mitä tekisi, niin tästä kirjasta löytyy ainakin inspiroivia malleja. (Pipoissa on sukkiin ja lapasiin verrattuna se hyvä puoli, että ei tarvitse tehdä kahta samanlaista, joten niiden kutomiseen ei kyllästykään yhtä nopeasti.) Mallit löytyvät muuten myös ravelrysta, hakukenttään vain kirjan nimi. Ravelryssa on vain aina se vaara, että löytää vahingossa noin 8 uutta mielenkiintoista neulemallia.

Erityisesti pidin muuten kirjan lopussa olevasta tekniikkaosiosta, jossa opetetaan mm. kalanruotoraidan ja onteloneuleen neulominen sekä virkkausaloitus. Viimeksi mainittua olen yrittänyt joskus kokeilla englanninkielisten ohjeiden mukaan ja siitä ei tullut kerta kaikkiaan mitään. Mutta nytpäs onnistuin! Onteloneulekin houkuttelee, mutta siihen kerään vielä rohkeutta.

Kaikki peliin

David Nicholls: Kaikki peliin

(Starter for Ten, 2003)

Otava 2012, 414s.

Suom. Sauli Santikko

Kävin lasten kanssa häämatkalla mummulassa (tuore aviomies jätettiin kotiin ja töihin) ja siellä sain lukuvaihteen käyntiin. Tosin ihan pienen vaihteen, mutta kuitenkin. Pidin kovasti Nichollsin edellisestä suomennetusta kirjasta Sinä päivänä ja odotukset tämän uutukaisen suhteen olivatkin korkealla. Takakannessa käytetään kirjan kuvailemiseen sanoja "Armottoman hauska, sydämellinen komedia aikuiseksi kasvamisesta, oman taustan hyväksymisestä ja todellisen rakkauden tunnistamisen vaikeudesta." Ja kuten kansikuvastakin näkee, luvassa olisi jotakin "niin noloa, niin totta, niin hauskaa".

Kirjan päähenkilö, Brian, lähtee yliopistoon opiskelemaan englantilaista kirjallisuutta. Opiskelija-asunto ja kämppikset eivät ehkä aivan täytä odotuksia, mutta mitäpä väliä sillä, kun voi keskittyä kauniin ja suositun Alice Harbinsonin iskemiseen. Miten sitten aknesta kärsivä melko lihakseton Brian voisi voittaa Alicen suosion? No liittymällä yliopistonsa tietovisajoukkueeseen - tietenkin!

Hupainen idea, joka kuitenkin jää kaiken muun jalkoihin. Olin varautunut sellaiseen myötähäpeä-huumoriin, jollaista hyödynnettiin esimerkillisesti alkuperäisessä The Officessa, mutta Brianin tekemiset aiheuttivat lähinnä vaivaantuneisuutta. Vaikka en itsekään ollut opiskeluaikoina se ahkerin ja tunnollisin oppilas, ärsyynnyin valtavasti Brianin laiskuuteen. Ainoastaan Alicen suhteen hän jaksoi ryhtyä yhtään mihinkään, mikä taas tuskastutti, sillä lukijalle Alice näyttäytyy tietenkin kovin erilaisessa valossa kuin päättömästi ihastuneelle Brianille.

Kaikki peliin oli siis melkoinen pettymys. En vain tiedä, petyinkö suurten odotusten vuoksi vai siksi, että en pitänyt Brianista. (Oikeasti Brian vaikutti sellaiselta henkilöltä, jota tosielämässä pyrkisin välttelemään. Eikä välttelyn syynä olisi akne.) Ehkä kirja olisi tehnyt paremman vaikutuksen, jos olisin opiskellut yliopistossa 80-luvun puolivälin tienoilla ja silloinen opiskelijaelämä olisi herättänyt nostalgisia muistoja. Nyt muistoja herättivät vain Aprin kuorintavoide sekä finnejä korostava peiteväri.

Olen laiska linkkaamaan, mutta Amma on ollut ahkera ja hänen blogistaan löytyy rutkasti linkkejä muiden arvioihin.

keskittymisvaikeuksia

Syksy.
En ole tippaakaan syysihminen, vaikka olenkin syntynyt syyskuussa. (Olen kyllä vielä vähemmän talvi-ihminen, mutta valitan sitä vasta sitten talvella.) Syksyllä on märkää ja koleaa ja pimeää, lyhyesti sanoen äärimmäisen otolliset olosuhteet kaikenlaiselle ankeilulle ja synkistelylle.

Toisaalta syksyisin ilmestyy uusia kirjoja kiihtyvällä tahdilla ja ulkoilulle epäsuotuisat sääolosuhteet rohkaisevat lukemisen pariin. (Hah! Ihan kuin muka muutenkaan ulkoilisin! :D ) Mutta joskus se runsaudenpula tuo uusia haasteita, kuten minulle nyt. Varsinkin kun myös vanhemmissa kirjoissa riittää niitä houkuttelevia tapauksia. Kirjoja on haalittu niin kirjastosta kuin kirjakaupoistakin, mutta en osaa keskittyä mihinkään! Aloittanut olen vaikka kuinka montaa kirjaa, mutta sisäinen hötkyilijäni ei kerta kaikkiaan rauhoitu. Tuskallista!

Jenny Lawson: Let's Pretend This Never Happened (A Mostly True Memoir)
- Tämän on pakko olla hauska :)

Elizabeth Crane: We Only Know So Much
- Kiinnostuin kirjailijasta Liinan ansiosta, mutta koska tuota Liinan esittelemää novellikokoelmaa on ollut vaikea löytää mistään, ajattelin aloittaa tällä.

Annika Eräpuro: Eve Ilves Espanjassa
- Yhteinen lukuprojekti pojan kanssa.

Anders Fager: Pohjoiset kultit
- Pohjoismaisia kauhutarinoita!

Stephen Fry in America
- Stephen Fry kaipaa perusteluja yhtä vähän kuin Eric Northman.

Mike Bender & Doug Chernack: Awkward Family Photos sekä Awkward Family Pet Photos
- Hihittelyn tarpeeseen hassuja potretteja.

Sari Savikko: Pienten pukimet
- Koitan kuvitella, että ehtisin kutoa vauvalle jonkun herttaisen 50-lukua henkivän villa-asun. Todennäköisesti en ehdi, mutta ainahan sitä haaveilla saa.

Alexander McCall Smith: The Saturday Big Tent Wedding Party
- Mma Ramotswea on hyvä olla varalla, jos haluaa rentoutua.

Sarah Winman: Kani nimeltä Jumala
- Jokin tässä kiehtoo kovasti, ihan kansikuvaa myöten.

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi
- Tämä on ehtinyt kerätä rutkasti kehuja, mutta Minnan teksti sai vakuuttuneeksi siitä, että tämä on yksinkertaisesti pakko lukea.

Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi
- Jos kirjalla on hauska nimi, niin ehkä sisältökin on viihdyttävää.

David Nicholls: Kaikki peliin
- No kun Sinä päivänäkin oli hyvä.

Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani
- Oatesilta olen lukenut vain Kosto: rakkaustarinan, mutta haluan kovasti lukea lisää.

Eli lukemista on tosiaan käden ulottuvilla vaikka muille jakaa. (Mutta en tietenkään jaa! Nämä kaikki on minun! Ainakin siihen asti, kun kirjastosta sanotaan että nyt riittää...)

Lukuhaasteetkaan eivät etene yhtään mihinkään ja silti haaveilen lukudiplomin suorittamisesta, kun hdcanis alkoi sellaista haastetta isännöidä. Pitäisi vain ensin malttaa keskittyä sen verran, että saisin valittua yhden luokkatason.

Poikani ääni

Chris Cleave: Poikani ääni

(Incendiary, 2005)

Gummerus 2012, 338s.

Suom. Irmeli Ruuska

Poikani ääni on miehensä ja pienen poikansa jalkapallo-otteluun tehdyssä terrori-iskussa menettäneen äidin kirje Osama bin Ladenille. Äiti toivoo, että kirje saisi Osaman lopettamaan ihmisten räjäyttelyn. Nainen (jonka nimi ei käy ilmi) kertoo rehellisesti elämästään ennen ja jälkeen terrori-iskun, eikä yritä maalata kenestäkään siloiteltua kuvaa. Vaikka nainen on kotonaan iskun tapahtuessa, hän loukkaantuu vakavasti kiiruhtaessaan etsimään miestään ja lastaan. Edessä on tuskallinen ja epätoivoinen yritys jatkaa elämää ilman rakkaimpiaan.

Jo alkuun nainen toteaa olevansa surkea kynäniekka ja teksti onkin kauttaaltaan puhekielistä, eikä kielioppisääntöjä ole liikoja noudatettu.Tyyli tuntuu sopivan kirjaan hyvin, mutta jokin tarinassa esti eläytymästä siihen. Pelkäsin nimittäin, että näin loppuraskaudesta hormonit pitäisivät huolen siitä, että itkeä vollotan silmät päästäni enkä päästä tuota meidän omaa 4v 3kk:n ikäistä poikaa silmistäni hetkeksikään, mutta toisin kävi. (Naisen poika oli siis juuri saman ikäinen, kirj.huom.) Alussa kyllä tuntui pahalta kertojan puolesta, mutta mitä pitemmälle luin, sitä enemmän ihmiset ärsyttivät minua. Ehkä syy oli siinä, miten kukaan kirjan keskeisistä hahmoista ei ollut järin mukava. Kertoja pettää miestään mm. terrori-iskun tapahtumahetkellä ja jättää toisinaan lapsen yksin kotiin nukkumaan lähtiessään pubiin etsimään panoseuraa. Jasper, mies jonka kanssa nainen touhuaa, menettää iskun jälkeen otteensa omasta elämästään ja ajautuu käyttämään kokaiinia. Jasperin naisystävä, Petra, taas on äärimmäisen urakeskeinen ja ensivaikutelmaltaan kylmä ihminen.

Vaikka itse en tähän kirjaan oikein ihastunutkaan, on pakko myöntää että Cleave kuvaa ihmismielen hajoamista erittäin todentuntuisesti. Tavasta, jolla nainen näkee milloin kenenkin syttyvän palamaan, tulee mieleen Rescue men Tommy Gavin. (Hyvä sarja, suosittelen.) Kirja jätti vähän hömelön olon, sillä odotin tältä järisyttävää tunnekuohua ja sydämeenkäyvää tarinaa.

Kirjan alkuperäiseen julkaisupäivään liittyy muuten erittäin ikävä sattuma, josta voi lukea mm. täältä Minnan blogista.

Tapaaminen Elämän kanssa

Cecelia Ahern: Tapaaminen Elämän kanssa

(The Time of My Life, 2011)

Gummerus 2012, 519s.

Suom. Terhi Leskinen

Fifty Shadesin jälkeen kaipasin jotakin kevyttä mutta laadukasta luettavaa. Cecelia Ahernin tyylistä olen tykännyt, joten Tapaaminen Elämän kanssa tuntui juuri sopivalta tähän väliin ja niin se kyllä olikin.

Lucy Silchesterin elämä on hyvin rutinoitunutta: töihin, kotiin, nukkumaan, töihin, kotiin, nukkumaan. Välillä Lucy tapaa ystäviään, mutta kiiruhtaa noistakin tapaamisista mahdollisimman pian kotiin. Kotiin, jossa yksikään ystävä ei ole käynyt kylässä ja jonka vessan lamppu paloi jo pari vuotta sitten. Kaukana ovat ne ajat, kun Lucy asui avarassa loft-asunnossa elämänsä rakkauden kanssa, teki unelmiensa työtä ja matkusteli ympäri maailmaa. Jotakin tapahtui, mutta mitä, siitä ei Lucy ole kertonut kenellekään - hyvä jos myöntää totuutta itselleenkään.

Lucy alkaa saada kirjeitä Elämältään, joka ehdottaa tapaamista. Lucy yrittää viimeiseen asti vältellä kohtaamista, mutta luovuttaa viimein. Elämä osoittautuu melko nuoreksi mieheksi, jolla ei näytä menevän hyvin: mitä huonommin Lucylla menee, sitä huonommin Elämä voi. Muutoksia on tapahduttava ja niitähän tapahtuu, etenkin kun valehtelemaan taipuvaisen Lucyn on opeteltava puhumaan totta. Elämä nimittäin paljastaa yhden totuuden jokaista valhetta kohti.

Tämä oli nautinnollisen rentouttavaa luettavaa. Pidän siitä, miten Ahern osaa ujuttaa tarinoihinsa jonkin omituisen elementin (kuten tässä Elämän), joka lukijan on vain hyväksyttävä voidakseen heittäytyä tarinan vietäväksi. Kerronta on sulavaa ja dialogi nasevaa sekä hauskaa, eikä käännöstäkään voi moittia. Tapaaminen Elämän kanssa oli erinomaista lääkettä Fifty Shadesin jättämiin (henkisiin) haavoihin.

Ennustus

Hanna van der Steen: Ennustus

Karisto 2011, 405s.

Nukkumaanmenoaika on ollut meillä viime aikoina erityisen jännittävä, sillä iltasatuna on luettu Hanna van der Steenin Tähtisilmät-trilogian ensimmäistä osaa, Ennustusta. Alkuun luettiin/kuunneltiin maltillisesti yksi tai kaksi lukua illassa, mutta loppua kohti satuhetket alkoivat venyä koko ajan pidemmiksi kun sekä äiti että edelleen hereillä oleva isoveli halusivat edetä tarinassa vielä yhden (tai kolmen) luvun verran. Kirjan loppupuolella luvut tosin lyhenivätkin ihan parin sivun mittaisiksi, joten äkkiähän ne lukaisi.

Ennustus on hurmaavan täyteläinen fantasiakertomus Armadasta ja Elenasta, Tähtilinnan prinsessakaksosista, jotka on erotettu toisistaan heti syntymänsä jälkeen. Syynä tähän on ikiaikainen ennustus, jonka toteutuminen tuhoaisi koko Tähtilinnan valtakunnan ja sen asukkaat. Armadan kasvaessa Tähtilinnassa Elena viettää vaatimatonta elämää Suomessa, pienessä Pernaisten kylässä isoäitinään pitämänsä kuninkaallisen lastenhoitajan, Orvokin, kanssa. Varotoimista huolimatta Armadalle on selvinnyt siskon olemassaolo ja kuningasparin poistuessa Tähtilinnasta tämä päättää hankkia Elenan luokseen. Ennustuksethan ovat vain taikauskoisten höpinöitä, mitä niitä turhaan pelkäämään! Tyttöjen 13-vuotissyntymäpäivän lähestyessä linnan alta alkaa kuitenkin kantautua pelottavia karjahduksia ja lopulta edessä on jännittävä - joskin hyvin lyhyt - seikkailu.

Voi, minä pidin Ennustuksesta kovasti. Välillä ihan harmitti, että en lukenut tätä vain itsekseni, sillä olisin mielelläni lukenut paljon nopeampaan tahtiin. Toisaalta taas oli ihanaa, kun pojatkin (ainakin tuo 6-vuotias, joka ei malttanut nukahtaa kesken sadun) pääsivät uppoutumaan Tähtilinnan erikoiseen maailmaan. Juonellisesti Ennustus on melko perinteinen, mutta tapahtumaympäristö on kutkuttavan monipuolinen ja omalaatuinen. Tähtilinnassa asustelee mitä erikoisempia hahmoja: tsonttuja, karvamahakkaita, iikkiöitä, ällörulliaisia, pörkkejä jne. Oma suosikkini on kyllä Reino, Armadan yksisarvinen, joka on niin hellyttävän höpsö, eikä ollenkaan sellainen jylhä, ylväs ja jalo jollaisiksi yksisarviset perinteisesti kuvataan.

Tarina oli mielestäni sopivassa määrin jännittävä, ei ollenkaan liian pelottava iltasaduksikaan. Mielenkiinto pysyi yllä, vaikka vauhti aluksi tuntuikin vähän turhan junnaavalta. Vaikka Ennustuksen juonen olisi voinut mahduttaa huomattavasti vähempäänkin sivumäärään, olen iloinen ettei kirjaa ole liikoja tiivistetty. Fantasiamaan erikoisuuksien kuvaaminen teki Tähtilinnasta eloisan ja moniulotteisen, äärimmäisen mielenkiintoisen ja mielikuvitusta kutkuttavan.

Nyt luettavaksi on otettu trilogian toinen osa, Kirous, ja eiköhän viimeinenkin osa pääse iltasatukirjaksi, kunhan se ensin ilmestyy. :)