Punaisen sään tiikerit

Liza Klaussmann: Punaisen sään tiikerit

(Tigers in Red Weather, 2012)

WSOY 2013, 388s.

Suom. Mari Janatuinen

Nick ja Helena ovat kuin sisarina kasvaneet serkukset, jotka viettävät sotavuodet yhteisessä, vaatimattomassa asunnossa. Sodan loputtua Helena muuttaa kihlattunsa kanssa Hollywoodiin ja Nick odottaa innolla uuden elämän alkua miehensä Hughesin kanssa. He ovat vielä nuoria ja tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia. Elämä ei kuitenkaan etene unelmien mukaan ja kun Nick ja Helena viisitoista vuotta myöhemmin ovat jälleen lapsuuden maisemissa Martha's Vineyardissa, he tuskin puhuvat toisilleen. Teini-ikäiset lapset huitelevat omilla teillään, eivätkä puolisotkaan ole paikalla. Lähistöltä löytyy ruumis, eikä kukaan tunnu osaavan suhtautua asiaan.

Pidän kovasti pitkän aikavälin kertomuksista, sukutarinoista, vaihtuvista kertojista, ihmisten välisistä suhteista sekä arvoituksellisuudesta. Punaisen sään tiikerit tarjosi kaikkea tätä ja sen olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla täydellinen kirja minulle. Kokonaisuutena kirja jätti kuitenkin pettyneen ja höntin olon: tässäkö tämä nyt oli? En kaipaa tarinoille alleviivattuja lopetuksia, kaiken auki kirjoittamista tai muutenkaan joka asiaan tarttumista. Mutta Punaisen sään tiikerit olisi mielestäni hyötynyt pienoisesta sivumäärän lisäämisestä.

Pidin kirjan ensimmäisestä osasta erittäin paljon. Nautin siitä, miten pitkästä aikaa kirjan tarina vei täysin mukanaan ja saatoin kuvitella olevani läsnä heidän elämässään. Toinen osa sijoittui kuitenkin  harmillisen kauas tulevaisuuteen ja sama aikahyppely jatkui myöhemminkin osien (ja samalla kertojien) vaihtuessa. Toki kertojat muistelivat "väliin jääneitä" aikoja, mutta mielestäni ratkaisu ei täysin toiminut.  Mitä tuohon ruumislöytöön tulee, kuvittelin sillä olevan keskeinenkin osa juonen kannalta, mutta asia taisi olla merkityksellinen vain yhdelle ihmiselle. Olisin mielelläni lukenut enemmän Nickin ja Helenan näkökulmista. Lisäksi olisin toivonut myös Helenan miehelle suunvuoroa.

Kirjan suomennos on pääpiirteittäin oikein onnistunut. Teksti soljui miellyttävästi ja luontevasti, paitsi kaksi kertaa tökkäsi pahasti. En kerta kaikkiaan hyväksy suomen kieleen ilmausta "heillä oli seksiä". Voi toki pohtia, jokohan henkilöt X ja O ovat harrastaneet seksiä, mutta "onkohan X:llä ja O:lla jo ollut seksiä?" kuulostaa lähinnä samalta kuin "onkohan X:llä ja O:lla jo ollut vesirokko?".

Paperienkeleitä

Nick Robinson: Paperienkeleitä

(Angel Origami, 2013)

Nemo 2013, 96s.

Suom. Aino Partanen

Joulu kolkuttelee jo postilaatikolla asti ja kotia on koitettu laittaa juhlakuntoon. Siivoamisen ja muun häsläämisen lomassa oli mukavaa istahtaa pöydän ääreen ja opetella lasten kanssa taittelemaan paperienkeleitä tuoreen askartelukirjan ohjeilla.

Paperienkeleitä kirjasta löytyy 15 ohjetta, helpoista vaativiin ja ainakin helpoiksi luonnehdittujen töiden ohjeet olivat selkeät ja hyvin ymmärrettävissä. Kaikki kirjan ohjeet eivät tuota lopputulokseksi enkeleitä, vaikka kirjan nimestä niin voikin kuvitella. Enkeleiden lisäksi kirja sisältää ohjeet muun muassa kirjanmerkkiin, kirjeeseen ja lahjarasiaan.

Kirjan takakanteen kiinnitetyssä kirjekuoressa on nippu origamipaperia, joten taittelemaan pääsee heti kun siltä tuntuu. Minä en raaskinut heti käyttää oikeita papereita, vaan harjoittelimme vanhoilla askartelupapereilla.

Illan origamisatona viisi enkeliä sekä kaksi kirjanmerkkiä. Enemmänkin olisi voinut tehdä, jos vain nuorimmainen olisi jaksanut seurata puuhiamme sivusta. Tai edes leikkiä omiaan, mutta lapsi sattui olemaan kovin osallisstuvalla tuulella. Mukavaa puuhaa ja varmasti erityisen rentouttavaa, jos saa keskittyä taitteluun kaikessa rauhassa eikä tarvitse keksiä aktiviteetteja kiukuttelevalle taaperolle.

Missä on tyrannosaurus?

Thierry Laval & Yann Couvin: Missä on tyrannosaurus?

(Cherche et trouve géant au temps des dinosaures, 2013)

Nemo 2013, n. 10s.

Minä pidin lapsena kirjoista, joiden kuvissa riitti yksityiskohtia tutkittavaksi. Pidän niistä edelleen ja niin pitävät myös meidän lapset. Esikoinen sai aikoinaan synttärilahjaksi Thierry Lavalin Missä on kissa? -kirjan, jota on luettu niin ahkerasti, että se koostuu nykyisin lähinnä teipistä ja kontaktimuovista. Missä on tyrannosaurus? on rakenteeltaan samanlainen kuin aiemmat kirjat, eli kuva-aukeaman peittää etuliepeet, joihin on koottu kuvassa esiintyviä asioita (tämän kirjan tapauksessa erilaisia muinaisliskoja yms.) ja lipareet avaamalla pääsee ihailemaan suurta ja yksityiskohtaista kuvaa. Kuvasta on mukava etsiä yksittäisiä, lipareissa kuvattuja asioita tai otuksia ja niiden etsimisestä voikin kehittää monenlaisia pelejä.

 






Missä on tyrannosaurus? -kirjan aukeamat on koottu fiksusti eri aikakausilta: ensimmäinen aukeama esittelee maailmaa ennen dinosauruksia, seuraava ensimmäiset dinosaurukset, kolmas taas dinosaurusten kulta-aikaa, neljäs viimeisiä dinosauruksia ja viimeinen ensimmäisiä nisäkkäitä. Tekijät ovat perehtyneet muinaisiin eläinlajeihin, mutta luonnollisesti toteutuksessa on käytetty taiteellisia erivapauksia ja dinosaurukset ja muut on muokattu "lapsiystävällisiksi".

Missä on tyrannosaurus? on mainio kirja monenikäisille. Ihan nuorimmat kuvakirjojen ystävät pitävät värikkäistä kuvista ja kouluikäinen voi kirjaa lukiessa oppiakin jotakin. Ainoa hankaluus lapsilukijan kannalta on kirjassa käytetty fontti, sillä kaunokirjoitustekstiä on aikuisenkin vähän haastavaa lukea.

Vaarallinen matka

Tove Jansson: Vaarallinen matka

(Den farliga resan, 1977)

WSOY 1978, 26s.

Suom. Panu Pekkanen

Tutustumiseni Tove Janssonin tuotantoon jatkuu. Vaarallista matkaa en muista lukeneeni aiemmin, mutta kuvat ovat kyllä sen verran tuttuja, että saatan olla väärässäkin.

Vaarallinen matka alkaa vähän tylsänpuoleisena kesäpäivänä. Sanna istua kököttää nurmikolla ja kiukuttelee kisalleen, joka makoilee vieressä tyytyväisenä. Sanna ottaa pois silmälasinsa ja laittaa ne nurmikolle, kun ne yhtäkkiä katoavat ja tilalle ilmestyvät uudet lasit. Uusilla silmälaseilla nähtynä vanha tuttu kissa muuttuu valtavan suureksi ja äkäiseksi otukseksi, joka sähisten ryntää omille teilleen. Sanna juoksee metsään ja lähtee kulkemaan päämäärättä eteenpäin. Matkalla hän kohtaa monenlaisia otuksia, enimmäkseen ystävällisiä. 

Runomuotoinen tarina etenee vahvasti sanojen ja kuvien voimalla. Lapsia kiinnostivat enemmän kuvat, minä pidin myös sanojen rytmistä ja nokkeluudesta. Tarina on sopivan nopeatempoinen ja jännittävä kertaistumalta luettavaksi, eikä lukijakaan ihan hirveästi ehdi hengästyä vaikka yrittäisikin dramatisoida lukemaansa.

Erityiskunniamaininnan ansaitsee kirjan nimiösivu, jolle on jäänyt (tai jätetty) söpö pieni "den":

Muumit sarjakuvaklassikot I-III

Muumit sarjakuvaklassikot I

(WSOY 2008, 96s.)

1. Muumipeikko

2. Muumiperhe

3. Muumiperhe Rivieralla

4. Yksinäinen saari

Muumit sarjakuvaklassikot II

(WSOY 2009, 85s.)

5. Vaarallinen talvi

6. Kuvitteluleikki

7. Talonrakennus

8. Aloitamme uuden elämän

Muumit sarjakuvaklassikot III

(WSOY 2010, 105s.)

9. Muumipeikko rakastuu

10. Viidakkoelämää

11. Muumipeikko ja marsilaiset

12. Muumiperhe ja meri

13. Yhdistyselämää

Tove Janssonin elämäkerran innoittamana olen nautiskellut Muumien seikkailuista ensi kertaa elämässäni sarjakuvien muodossa. Aikaisemmin olen näitä sarjakuvia lukenut vain lehdestä irrallisina strippeinä ja sellaisina Muumit eivät kyllä pääse oikeuksiinsa.

Voi hyvänen aika, miten ihania sarjakuvamuumit ovatkaan! Poissa ovat tv-sarjan siloitellut hahmot, sillä näissä sarjakuvamuumeissa on särmää ja monipuolisuutta. Olen nauttinut suunnattomasti Muumimamman tasaisuudesta, Muumipapan seikkailunkaipuusta ja viskipaukuista, Haisulin tuhmuuksista, Nipsun rahantekopuuhista ja ihan kaikkein eniten olen rakastunut Miskaan, Muumien synkistelevään kotiapulaiseen. (Ikäväkseni skannerimme menehtyi kesäisen ukkoskuuron aikana, enkä kameralla saanut kuin sumuisia höttökuvia, joten kuvin en pääse Miskaa esittelemään.) 

Miskan tarina, Kuvitteluleikki, menee lyhykäisyydessään näin: Vilijonkka tyrmistyy kun kuulee, ettei Muumimammalla ole kotiapulaista. Sellainen todellakin pitäisi olla. Muumimammaa ajatus pelottaa, mutta hän laittaa lehteen ilmoituksen avoimesta työpaikasta ja toivoo, ettei kukaan hakisi sitä. Eteiseen tulvii kuitenkin iso pino hakemuksia, joiden joukosta Niiskuneiti arpoo aran Miskan kirjeen. Ennen Miskan tuloa muumitalo siivotaan perusteellisesti ja hänet toivotetaan tervetulleeksi ilotulituksella, jota Miska luonnollisesti säikähtää kovasti. Miska pelkää kaikkea ja kaikkia. Lisäksi hän on vakuuttunut siitä, että häntä vakoillaan. Yksi pelottavimmista ihmisistä on isosisko, joka kirjeissään kertoo, kuinka menestynyt ja suosittu hän onkaan. Todellisuus on toki aivan toisenlainen. Miskan pessimismi on niin täydellistä, että Ihaa-aasikin jää kevyesti kakkoseksi. En muista koskaan aiemmin kuulleeni Miskasta, vaikka hän todellakin ansaitsisi tulla kuulluksi. Hänet haluaisin koristamaan Muumi-mukia, tai vaikka koko kahviastiastoa!

Muumisarjakuvat ovat kestäneet aikaa mainiosti. Muumien vaatimattomuus ja sopeutumiskyky ovat oiva muistutus kenelle tahansa siitä, että omalla asenteella voi vaikuttaa melkeinpä mihin tahansa. Jos kodin ympärille kasvaa viidakko, on helppo leikkiä Tarzania. Ja jos viidakkoon ilmestyy villieläimiä, niidenkin kanssa voi ystävystyä, kunhan vain sopii pelisäännöistä. Kun Muumit matkustavat Rivieralle, solahtavat he vaivatta seurapiireihin, vaikka rahaa heillä ei ole lanttiakaan. Upea sviitti tuntuu liian suurelta ja pramealta, joten he kyhäävät pylvässängystä sopivan asumuksen.

Näissä sarjakuvissa on jonkin verran kierrätetty kirjojen muumitarinoita, mutta muunneltuina. Piirrosjälki on selkeää ja elävää, tunnelmat ja tunteet välittyvät lukijalle oikein hyvin. Kirjat ovat esineinäkin kauniita ja laadukkaita. Ainoa harmistus iski toisen osan viimeisen tarinan parissa, sillä kirjastosta lainaamani kirja olikin painovirheinen ja kahdelta aukeamalta puuttuivat sarjakuvat kokonaan. Onneksi on facebook, jonka kautta sain selkeän referaatin puuttuvien sivujen tapahtumista.

En olisi uskonut, että pidän Muumisarjakuvista näin paljon. Mikäli joku muu on onnistunut olemaan lukematta näitä, kehotan viipymättä korjaamaan tilanteen!

Lyödään rahoiksi

Terry Pratchett: Lyödään rahoiksi

(Making money, 2007)

Karisto 2013, 373s.

Suom. Mika Kivimäki

Kerran kirjastoautossa, 90-luvun alkupuolella, silmiini osui hassun näköinen kirja, jonka oli kirjoittanut joku Terry Pratchett. Kirjan nimi oli Noitasiskokset ja tykkäsin ihan hirveästi kirjan tyylistä, huumorista ja omalaatuisuudesta. Nykyisin Pratchett on tuttu nimi, vaikka en ole häneltä kovin montaa kirjaa lukenutkaan. Haluaisin kyllä lukea kaikki hänen teoksensa ja siksipä päätin palata Pratchettin pariin Lyödään rahoiksi -kirjan myötä.

Aloitin kirjan avoimin ja luottavaisin mielin. Mutta voihan jämähdys, takeltelin ensimmäisten noin 50 sivun parissa neljä päivää. Sinnikkäästi jatkoin lukemista, vaikka koko ajan takaraivossa jyskyttikin tietoisuus siitä, ettei väkisinlukeminen ole hyvä juttu kirjalle eikä minullekaan. Minulla oli suuren suuria vaikeuksia päästä sisälle kirjan maailmaan ja tapahtumiin.  Asiaa ei helpottanut yhtään se, että ko. kirja on suoraa jatkoa Posti kulkee -kirjalle, jota en siis ole lukenut.

Tahmee von Lipwig on pistänyt Ankh-Morporkin kaupungin postin asiat kuntoon ja homma toimii kuin rasvattu. Elo on vähän turhankin tasaista, sillä Tahmee kaipaa elämäänsä jännitystä ja vaaroja. Sellaista onkin luvassa, kun hän erinäisten tapahtumien seurauksena on äkkiä vastuussa koirasta, joka omistaa pankin. Pankki on kriisissä, mutta Tahmee yrittää ratkaista ongelmat. Tarinaan mahtuu myös muinaisia golemeita, morsian ja tietysti yllin kyllin juonittelua.

Vaikka Lyödään rahoiksi on hauska ja hilpeä kirja, minä olin sille väärä lukija. Varmasti osasyy lukemisen kankeuteen oli nimenomaan se, että en ole lukenut aiempaa osaa ja siksi henkilöihin tutustuminen oli hidasta ja hankalaa. Suomennos on sujuva ja taidokas, mutta miksi henkilöiden nimet on pitänyt kääntää? Onko se kenties ollut tapana Pratchettin kirjoissa alusta asti? Minusta Tahmee kuulostaa ällöltä ja Anna Pusu Sydänkäpynen rasittavalta kuin mikä. Adora Belle Dearheart välittää ihan erilaisen mielikuvan.

Minua harmittaa, että en onnistunut pitämään tästä kirjasta enempää. Ehkä vielä jonakin päivänä saan aikaiseksi aloittaa Pratchettin tuotannon lukemisen ilmestymisjärjestyksessä. Edelleen haluan hänen kirjojaan lukea, mutta jatkossa konsultoin siskoja sen suhteen, mitkä sopivat itsenäisinä kirjoina luettaviksi.

Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta

Tuula Karjalainen: Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta

Tammi 2013, 290s.

Ensi vuonna vietetään Tove Jansson -juhlavuotta, sillä hänen syntymästään tulee kuluneeksi 100 vuotta. Tuula Karjalainen on samaan aikaan tätä kirjaa kirjoittaessaan koonnut suurta taidenäyttelyä, joka avataan Ateneumissa ensi vuoden maaliskussa.

Tove Janssonista on kirjoitettu monia elämäkertoja, mutta tämä on ensimmäinen, jonka minä luin. Kuten varmasti monelle muullekin, minulle Tove Jansson on aina ollut ensisijaisesti Muumien luoja. Tiesin kyllä hänen olleen myös taidemaalari, mutta esimerkiksi poliittisista pilapiirroksista minulla ei ollut aavistustakaan. Jansson itse piti itseään ennen kaikkea taidemaalarina. Erilaiset kuvitustyöt lehtiin ja kirjoihin olivat lähinnä keino ansaita toimeentulo. Kirjoittaminen tarjosi Janssonille keinon paeta todellisuutta, missä sota peitti alleen kaiken. Muumit valloittivat ensin suomen ruotsinkieliset piirit sekä Ruotsin, sitten Englannin. Suomenkielinen yleisö oli jostain syystä paljon vaikeampi saavuttaa ja käännökset ilmestyivätkin hyvin hitaasti. Muumi-sarjakuvista piti tulla Janssonille vakaan toimeentulon takaaja, mutta lopulta jatkuva sarjakuvien tekeminen kääntyikin tukahduttavaksi taakaksi. Tove Janssonin veli, Lars Jansson, jatkoi kysyttyjen sarjakuvien laatimista.

On ihan ymmärrettävää, että Muumien valloittaessa maailmaa Tove Jansson olisi halunnut ottaa niihin etäisyyttä. Hän halusi edelleen olla taidemaalari, mutta moni muu projekti vei maalaamiselta aikaa. Jansson halusi myös jatkaa kirjoittamista, mutta jatkossa hän halusi kirjoittaa aikuisyleisölle.

Tuula Karjalainen on onnistunut kirjoittamaan selkeän, monipuolisen ja houkuttelevan elämäkerran yhdestä merkittävimmistä suomalaisista. Tove Janssonin perhesuhteet, opiskelut, persoona ja ihmissuhteet eivät jää hänen tuotantonsa jalkoihin, eikä päin vastoin. Erityisesti pidin siitä, miten esimerkiksi sota-aika ja sen vaikutukset Janssonin elämään ja työhön kulkevat rinta rinnan. Janssonin seksuaalinen suuntautuminen ei ole minua koskaan sen enempää mietityttänyt, mutta - noloa kyllä - vasta tämän kirjan luettuani tajusin, että homoseksuaalisuus oli tosiaankin rikos vuoteen 1971 ja sairaus 80-luvun alkuun asti. Siksi Tove Janssonin peittelemätön homoseksuaalisuus oli rohkeaa ja julkinen salaisuus.

Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta ei ole kaikenkattava teos, mutta ehdottomasti upea. Se on fyysisesti kaunis kirja, jonka runsas kuvitus tekee lukemisesta miellyttävää. On nimittäin todellakin mukavampaa lukea jostakin maalauksesta, kun vieressä on kuva kuin lähteä erikseen googlettelemaan, että minkähänlaisesta taulusta mahtaa olla kyse. Lisäksi Karjalainen kertoo Tove Janssonin töistä niin houkuttelevasti, että minä ehdin jo varata kirjastosta kaikki puuttuvat Muumikirjat ja -sarjakuvat. Haluan lukea nuo kirjat ns. uusin silmin. Kieltämättä myös Tove Janssonin aikuisten kirjat kiinnostavat nyt suuresti.

Upea kirja, jota suosittelen vilpittömästi.