Salaisuuksia haudan takaa

Charlaine Harris: Salaisuuksia haudan takaa
(Grave Secret, 2009)
Gummerus 2016, 303s.
Suom. Sari Kumpulainen

Kaipasin hömppää ja luin tuoreimman suomennoksen Charlaine Harrisilta.
Sain sitä mitä odotinkin.

Harper Connelly -sarjan päätösosa, Salaisuuksia haudan takaa, pysyy uskollisena Harrisin tyylille. Teksti on kevyttä ja ihan letkeää luettavaa, mutta hyvin toisteista ja paikoin kömpelöä. Luojan kiitos tässä osassa ei kuvattu Harperin seksielämää yhtä pitkään ja hartaasti (ja huonosti!) kuin edellisessä osassa.

Tällä kertaa Harper kutsutaan ikään kuin näytösmielessä vierailemaan eräällä sukuhaudalla. Harper tulee ohimennen paljastaneeksi yhdestä vainajasta sellaisia tietoja, joihin kuulijat eivät olleet varautuneet. Hyvin pian Tolliveria ammutaan olkapäähän hotellin ikkunan lävitse ja Harperkin saa tappouhkauksen. Sitten mietitäänkin, että kuka jahtaa ketä ja miksi. Lisäksi kerrataan jälleen useaan kertaan Harperin ja salaman kohtaaminen ja sitä seurannut erikoinen kyky, Harperin ankea lapsuus, sisaren katoaminen ja blaa blaa blaa. Ah, lisäksi kohtaamme tietenkin Manfredin, tuon lävistyksillä koristellun selvänäkijän, joka on luonnollisesti palavasti rakastunut Harperiin.

Sisaren katoaminen on tässäkin kirjassa aika isossa roolissa ja kirjan lopussa hänen kohtalonsa selviääkin.

Hyvällä tahdollakaan en voi väittää, että juonikuviot olisivat pysyneet kauhean hyvin kasassa, mutta ilman muuta luen tätä laatua jatkossakin.

Rautasormus ja muita rakkaustarinoita sotavuosilta

Mikko Porvali: Rautasormus ja muita rakkaustarinoita sotavuosilta
Atena 2013, 236s.

Mikko Porvalin sympaattisen pienikokoinen Rautasormus pitää sisällään 12 erilaista tarinaa, joissa sota on tavalla tai toisella vahvasti läsnä. Minua alaotsikon rakkaustarinat sanavalinta harhautti sen verran, että odotin tosiaan kertomusten olevan romanttisia rakkaustarinoita. Sen sijaan tarinoiden kirjo on ihastuttavan laaja, rakkautta kun on niin monenlaista.

Luin näitä tarinoita hitaasti, sillä halusin rauhassa pysähtyä ajattelemaan kutakin tarinaa. Porvalin kerrontatyyli on miellyttävä. Hän ei lipsahda paasaamaan, ylitunteilemaan, syyllistämään tai vouhkaamaan muutenkaan millään tavoin, vaan onnistuu kertomaan tarinat lempeän kiihkottomasti, empaattisesti.

Jokaisen tarinan perässä on lyhyt kertomus siitä, miten kyseinen tarina päätyi Porvalin tietoon ja nämä kertomukset olivat minusta yhtä mielenkiintoisia kuin varsinaiset tarinat.

Rautasormus on sellainen kirja, jota voisi luetuttaa vaikkapa yläkoululaisilla tai ainakin lukiolaisilla.

Butcher's Crossing

John Williams: Butcher's Crossing
(Butcher's Crossing, 1960)
Bazar 2016, 334s.
Suom. Ilkka Rekiaro

John Williamsin Stoner oli viime vuoden kirjatapaus, myös minulle. Vähäeleinen kertomus erään miehen elämästä on edelleen vahvasti muistissa.

Butcher's Crossing on erilainen, mutta ei missään nimessä huonolla tavalla. On vuosi 1873, kun Will Andrews jättää yliopisto-opinnot kesken ja lähtee länteen. Butcher's Crossingista hän löytää isänsä vanhan tuttavan, jolla olisi tarjota Willille siisti sisätyö. Will ei kuitenkaan ole jättänyt entistä elämäänsä taakseen viettääkseen päivänsä toimistohommissa. Pian hän onkin jo rahoittanut biisoninmetsästysreissun Coloradon vuoristoon. Muut suhtautuvat neljän miehen uhkarohkeaan matkaan epäillen, mutta joukon johtaja uskoo asiaansa järkkymättä.

Vaikka tarina on aivan toisenlainen kuin Stonerissa, kieli ja kerronta on yhtä laadukasta. En näköjään osaa edes pukea sanoiksi tarinan parhaita puolia: hallittua hitautta, maisemankuvausta ja tunnelmia. Will Andrews lähtee matkaan lähes kliseisen viattomana, mutta tarinan päättyessä Will on jo aivan toinen mies.

Karua, rankkaa, julmaakin luettavaa, mutta minulle täydellisyyttä hipova lukukokemus.

Ja kannestakin on pakko todeta, että jälleen on valittu harvinaisen puhutteleva kuva. Tuo biisoni on upea, kunnioitusta herättävä ja kaunis, mutta silmistä heijastuu väsymys, pettymys ja suru.

Benjamin Hawk - Merirosvon oppipoika

Juha-Pekka Koskinen: Benjamin Hawk - Merirosvon oppipoika
Karisto 2016, 186s.

Tässäpä on kuulkaa meidän lasten tuorein suosikkikirja. Eikä vain lasten, sillä äiti ihastui myös. 

14-vuotias Benjamin Hawk asuu Portsmouthin satamakaupungissa, vuosi on 1692. Isä on lähtenyt merille vuosia sitten ja jäänyt sille tielleen. Suutarina työskentelevä setä on ottanut Benjaminin, tämän äidin ja sisarukset kattonsa alle, mutta ei toki hyvää hyvyyttään: lapsista on jo kovasti apua suutarin verstaassa ja voisipa hän ottaa (kadonneen) veljensä vaimon omaksi puolisokseen. Samoissa nurkissa elelee myös isoisä, entinen merten kauhu, joka huitelee enimmäkseen omilla teillään, pääosin kapakoissa. Benjamin haaveilee merimiehen elämästä, vieraista maista ja seikkailuista. Vastoin äitinsä toiveita Benjamin ottaa ja karkaa merille, mukanaan vain muutama tavara, homehtunut leipä ja isoisän antama nahkapussukka, jonka sisältä paljastuu aarrekartta.

Benjamin Hawk - Merirosvon oppipoika on mainion perinteinen merirosvoseikkailu. Juoni vetää loistavasti ja jännitystäkin riittää. Benjamin on varsin neuvokas poika, kuten tällaisten seikkailujen sankarit useimmiten ovat, eikä hän lannistu isoistakaan vastoinkäymisistä. Minä pidin erittäin paljon siitä, ettei kirjan kieli ollut liian siloiteltua ja lapsellista, vaan merirosvot kiroilevat, riitelevät ja uhkailevat toisiaan käyttäen myös rumaa kieltä. Ainoastaan yhden koirankullin jätin lukematta, mutta sekin sensuuri tapahtui suunnittelematta. Kielen lisäksi myöskään kirjan tapahtumat eivät ole tylsistyttävän latteita, eivätkä asiat todellakaan aina käänny parhain päin.

Aloitimme tämän kirjan eräänä iltapäivänä ja hoksasimme, että iltasadun voi tosiaan aivan hyvin lukea jo ennen kuin lapset pötkähtävät sänkyihinsä. Tällä uudella taktiikalla myös tuo pian 8-vuotias salamanukahtaja pysyi hereillä ja oli useimmiten ensimmäisenä vaatimassa vielä yhtä lukua. 

Kirjan tapahtumat päättyvät kutkuttavasti, enkä pistäisi lainkaan pahakseni, vaikka Benjamin Hawk seikkailisi useammassakin kirjassa.

2 X Shaun Tan

Shaun Tan: Ankomsten, (The Arrival, 2006), Kabusa Böcker 2010, 128s.

Etäisten esikaupunkien asioita, (Tales from outer suburbia, 2008), Lasten Keskus ja Kirjapaja 2015, 94s. Suom. Jaana Kapari-Jatta

Voiko sanoa lukeneensa kirjan ruotsiksi, jos ainoat tekstit ovat etu- ja takakannessa? Shaun Tanin Ankomsten on upeasti kuvitettu sanaton sarjakuvamainen kertomus perheestä, jonka täytyy muuttaa toiseen maahan. Ensin matkaan lähtee isä, joka matkustaa höyrylaivalla hyvin pitkän matkan eriskummalliseen maahan, jossa oikeastaan mikään ei muistuta kotimaasta. Isä ikävöi perhettään, samoin vaimo ja lapsi häntä. Heti kun mies on saanut järjestettyä välttämättömimmät asiat, hän kutsuu perheensä luokseen.

Ankomsten on todella tunnelmallinen ja puhutteleva kertomus. Sen voi lukea fantasiatarinana tai kertomuksena siitä, millaista on jättää taakseen kaikki tuttu ja asettua elämään aivan uudenlaiseen ympäristöön. Viehättävä kokonaisuus.

Etäisten esikaupunkien asioita on luokiteltu lastenkirjaksi, mutta minä luin sen mielelläni ihan itsekseni. Tanin lyhyet tarinat eivät ole perinteisiä satuja, vaan mitä eriskummallisimpia välähdyksiä omituisistakin asioista. Yhdessä tarinassa hylätyllä tontilla istuu vesipuhveli, jolta ihmiset kysyvät mielellään neuvoja. Toisessa vaari muistelee, miten ennen vanhaan mentiin naimisiin: se ei ollut ollenkaan niin vaivatonta, kuin nykyisin. Tarinoissa nähdään myös erikoisia tikku-ukkoja, pikkuruinen vaihto-oppilas, salainen sisäpiha sekä ballistisia ohjuksia kaikilla pihoilla.

Omat lapseni tuskin olisivat näistä tarinoista viehättyneet, enkä voi väittää itsekään niitä suoranaisesti ymmärtäneeni. Mutta tarinoissa on yllätyksellisyyttä ja niin erikoisia asetelmia, että tykkäsin todella paljon. Näitä tarinoita voisi lukea iltasaduksi itselleen.

Mun muikkarit

Russell Brand: Mun muikkarit
(My Booky Wook, 2007)
Teos 2016, 415s.
Suom. Kaisa Sivenius

Jopas, jopas.
Russell Brandin muistelmientapaisten alaotsikkona on Seksiä, huumeita ja seisomakomiikkaa, joten ei ehkä pitäisi yllättyä siitä, että kirja sisältää kaikkia edellämainittuja. Tosin huomattavasti enemmän seksiä ja huumeita, kuin komiikkaa. Itse asiassa Brand ehtii kirjan aikana käydä sekä seksi- että huumeriippuvuuden takia vieroituksessa, komiikan pysyessä ilmeisesti terveissä rajoissa. Ajallisesti kirja kattaa Brandin elämän syntymästä noin vuoteen 2005, joten esimerkiksi Katy Perryä koskevia paljastuksia on aivan turha toivoa.

Brandin kerronta ja sanailu on omalaatuista, eikä kääntäminen ole varmasti ollut mikään helppo tehtävä. Sivenius on kuitenkin tehnyt ammattitaitoista työtä. Oli mielenkiintoista lukea Brandin lapsuudesta, joka ei ollut seesteisin mahdollinen. Pidin myös koulumuisteloista ja siitä, kuinka Brand innostui näyttelemisestä.

Laadukkaasta käännöksestä huolimatta Mun muikkareiden lukeminen alkoi puolivälin jälkeen puuduttaa todella pahasti. Sen verran tiukkis olen, että en kerta kaikkiaan jaksa lukea loputtomasti huumeista, ryyppäämisestä, pettämisestä, huorista ja panemisesta. (Voin jo kuvitella, miten monta pettynyttä googlaajaa päätyy blogiini tämän tekstin julkaisemisen jälkeen…) Mitä siihen komiikkaan tulee, sekin sisälsi tuskastuttavan paljon edellä mainittuja aiheita sekä muita ei-niin-hauskoja elementtejä.

Mun muikkareissa keskitytään tosiaan Russell Brandin elämän sekavimpiin vuosiin. Olisi ollut mielenkiintoista mielenkiintoisempaa kuulla myös uran kehittymisestä ja selväpäisemmistä ajoista.

Loistava ystäväni

Elena Ferrante: Loistava ystäväni
(L'amica geniale, 2011)
WSOY 2016, 362s.
Suom. Helinä Kangas

Kirjan alussa, nykyajassa, Lenù saa puhelun Lilan pojalta, Rinolta. Lila on kadonnut, jo pari viikkoa aiemmin. Ei Lenù voi asian - tai Rinon - hyväksi mitään tehdä, mutta hän päättää kirjata muistiin kaiken, mitä hän Lilasta ja heidän ystävyydestään muistaa.

Lenù ja Lila tutustuvat sodanjälkeisessä Napolissa. Tyttöjen ystävyys ei ole sitä ylitsevuotavaisen ripustautuvaa, uskoutuvaa, uhrautuvaa, ihannoivaa ja heittäytyvää laatua, jollaiseksi helposti kuvittelisi parhaiden ystävien välit. Lilassa on jotakin hyvin omalaatuista, ennakoimatonta. Joskus hän ymmärtää Lénua puolesta sanasta, joskus hän on julma.

Loistava ystäväni on loistava kirja. Ferranten kerronta on varsin pienieleistä, mutta vahvaa. Kertoja Lenù ei edes teeskentele ymmärtävänsä Lilan kaikkia oikkuja, ei vaikka tapahtumista on aikaa jo vuosikymmeniä. Edelleen Lila on suuri omalaatuinen mysteeri. En tietenkään osaa sanoa, kuinka realistista ajankuvausta Ferrante kirjoittaa, mutta täysin uskottavaa ainakin. Lenùn kasvuympäristö on vaatimaton ja hyvin suppea, reviiri laajenee vasta pakon edessä.

Loistava ystäväni on neliosaisen sarjan avausosa. Olen monet kerrat motkottanut sarjojen rasittavuutta, mutta tälle kirjalle odotan jatkoa innolla. Haluan kovasti tietää, mitä Lilalle ja Lenùlle tapahtuu seuraavaksi. Arvata en osaa, siitä olen varma, sillä etenkään Lilan mielenliikkeet ja teot eivät ole ennakoitavissa.

Minulle Loistava ystäväni oli lukunautintoa alusta loppuun.