maanantai 29. huhtikuuta 2019

Koiramies valloillaan

Dav Pilkey: Koiramies valloillaan
(Dog Man Unleashed, 2017)
Tammi 2019, 222s.
Suom. Jaana Kapari-Jatta

Koiramies, tuo tyhmän poliisimiehen ja fiksun poliisikoiran yhdistelmä, seikkailee jälleen! Koiramies alkaa työkavereineen järjestää pomolleen syntymäpäiväyllätystä. Koiramies saa tehtäväkseen ostaa pomolle lahjaksi kalan ja niin hän tekeekin. Harmi vain, että kala on vahingossa syönyt ison määrän superjärkikarkkeja ja muuttunut vaarallisen älykkääksi. Ilkeä Pete-kissa karkaa vankilasta, sillä häntä syytetään rikoksesta, jota hän ei todellakaan ole tehnyt. Syntyy monta sotkua ja vaaratilannetta, mutta ei hätää: Koiramies ratkaisee kyllä tilanteen!

Jälleen kerran Koiramies katosi lukupinostani jälkikasvun luettavaksi. Kaikki kolme lukivat tätä innoissaan ja sivut vain kahisivat liikkuva-kuva-sivuja vispatessa. Nuorimmainen ei ollut aikaisemmin lukenut ensimmäistä Koiramiestä, mutta korjasi vahingon tämän osan luettuaan. Naapurin pojan kanssa hän vietti reilun tunnin piirtäen kirjan lopussa olevien ohjeiden mukaan Koiramiestä ja Peteä.

Kauttaaltaan nelivärikuvitettu lastensarjakuva on edelleen mielestäni loistava juttu. Esikoista lukuunottamatta meidän perheen lapset lukevat vain Aku Ankkaa, vaikka runsaasti muutakin sarjakuvaa on tyrkyllä. (Ja Aku Ankassahan ei ole mitään vikaa, mutta toivoisin heidän tutustuvan sarjakuviinkin monipuolisesti.)

Koiramies on hahmona ihan pöhkö ja työkaverina taatusti rasittava, mutta näitä seikkailuja on kiva lukea.

lauantai 27. huhtikuuta 2019

Sydänsurujen kääntöpuoli

Becky Albertalli: Sydänsurujen kääntöpuoli
(The Upside of Unrequited, 2017)
Otava 2019, 270s.
Suom. Peikko Pitkänen

17-vuotias Molly ei ole koskaan seurustellut, käynyt treffeillä tai suudellut. Hän on kyllä ollut ihastunut monesti, 26 kertaa tarkalleen ottaen, mutta koskaan hän ei ole tehnyt minkäänlaista aloitetta. Molly on pulska ja ehkä se on yksi syy siihen, että hän on olettanut olevansa epäkiinnostava. Säästääkseen itseään pettymyksiltä, hän ei ole aiemmin ottanut torjutuksi tulemisen riskiä.

Mollyn kaksossisko rakastuu ja alkaa aktiivisesti tyrkyttää Mollya uuden tyttöystävänsä parhaalle ystävälle, Willille. Will on kyllä komea ja ihan kiinnostavakin, mutta toisaalta kesätyöpaikan Reid on hänkin omalla tavallaan ihana.

Sydänsurujen kääntöpuoli oli jotenkin herttainen kirja. Albertalli käsittelee ihastumisia ja monia seurusteluun liittyviä asioita lämmöllä ja suoruudella, jota olisin itse nuorena arvostanut. Arvostan kyllä nytkin, mutta silloin moni huomio olisi ollut tarpeen. Luulen, että tänä (naisten) karvattomuutta normina pitävänä aikana on vain terveellistä huomauttaa nuorille lukijoille, ettei tyttöjen tarvitse ajella alapäätään ellei itse halua. Sama pätee poikiin. Jokaisen omat karvat, jokaisen oma valinta.

Molly on hahmona tunnistettavan epävarma, mutta silti ihastuttavalla tavalla tietoinen oman persoonallisuutensa hyvistä puolista. Pidin hänestä kovasti.

torstai 25. huhtikuuta 2019

Paper Girls 5

Brian K. Vaughan: Paper Girls 5
Image Comics 2018, 128s.
Kuvitus: Cliff Chiang

Viime kesänä luin Paper Girlsin neljännen osan ja silloin oli vähän vaikeuksia päästä tarinaan mukaan. Sama ongelma vaivasi tämän viidennenkin osan kohdalla. Muistin kyllä 80-luvun lehdenjakajatyttöjen päätyneen vuosituhannen vaihteeseen, mutta siinäpä se. Vasta tämän kirjan puolivälin paikkeilla muisti oli palautunut sen verran, että saatoin hetkisen nauttia vauhdikkaasta seikkailusta.

Tytöt ovat aiemminkin onnistuneet välittämään itselleen viestejä tulevaisuudesta tai menneisyydestä heidän silloiseen nykyhetkeensä ja tällä kertaa he saavat käsiinsä paperin, jossa ilmeisesti kerrotaan, kuinka he viimeinkin pääsisivät takaisin omaan aikaansa. Sen verran spoilaan heti, että sarja ei pääty tähän.

Koska tapahtumiin oli niin vaikea päästä mukaan, olisi varmaan järkevämpää lukea loput osat vasta sitten joskus kun sarja on tullut päätökseensä. Ehkä tästä nauttisi enemmän, kun ei olisi joka kirjasta alkupuoliskoa ihan pihalla.

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Kevään mangaa

Kohei Horikoshi: My Hero Academia 1 ja 2
Sangatsu Manga 2019, 191 ja 207s.
Suom. Antti Valkama

Sain iloisena yllätyksenä My Hero Academian kaksi ensimmäistä numeroa. Izuku on poikkeus muiden joukossa. Lähes kaikilla muilla on jokin supervoima, oikku, mutta häneltä sellainen puuttuu tyystin. Supersankaruus on arkinen juttu, mutta sankareissakin on eroja: jokainen haluaisi mieluiten olla se paras. Izuku kohtaa yhden suurimmista supersankareista, All Mightyn, ja pääsee kuin pääseekin pyrkimään supersankarikouluun.

Esikoinen luki nämä nopeasti ja oli aivan innoissaan. Minulta meni aika paljon kauemmin, sillä toistuvat taistelut tekevät kirjojen yleisilmeen mielestäni sekavaksi ja sotkuisiksi. Sinänsä supersankaritarina oli kiinnostavan erilainen kuin ne, joihin olen tähän mennessä törmännyt.

My Hero Academia ei herättänyt suuremmin mielenkiintoani, mutta jo mainittu lapsi lukee näitä nyt toiseen kertaan ja ilmoitti harkitsevansa koko sarjan hankkimista omaksi.

--------------------------------------------------------

Kei Sanbe: Poissa 4
Punainen jättiläinen 2019, 191s.
Suom. Taavi Suhonen

Poissa-sarjan neljäs osa taas oli kovastikin mieluista luettavaa.

Satoru on palannut uudestaan lapsuuteensa. Hän aikoo jälleen pelastaa koulutoverinsa murhaajalta ja korjata muutaman muunkin vääryyden. Tällä kertaa Satorun muuttunut olemus ei jää kaikilta huomaamatta ja yllättäen Satoru saa myös apua yritykseensä.

Yllätyin siitä, kuinka tämä osa loppui lähes seesteisesti. Ei minkäänlaista jännitysmomenttia! Hetken jo luulin sarjan loppuvan kokonaan, mutta jatkoa on luvassa ainakin viiden osan verran. Jännä nähdä, kuinka paljon Satoru onnistui asioita muuttamaan tällä kertaa.

Piirrostyyli on miellyttävää ja tarinassa pysyy hyvin mukana.

torstai 18. huhtikuuta 2019

Kauneimmat koulukäsityöt

Katri Maasalo: Kauneimmat koulukäsityöt
SKS 2019, 129s.

Kauneimmat koulukäsityöt on todennäköisesti hellyttävin tietokirja ikinä! Tätä ei voi lukea ilman tunnereaktioita, jotka vaihtelevat nostalgian sävyttämistä turhautumisista ihastukseen ja riemuun.

Katri Maasalo on koonnut kirjaan 50 (enimmäkseen) koulussa tehtyä käsityötä eri aikakausilta, 1950-luvulta 2010-luvulle. Kukin työ on kuvattu ammattimaisesti yksiväristä taustaa vasten, jolloin työ saa kaiken ansaitsemansa huomion. Kunkin käsityön taustoista kerrotaan arvostavasti ja kauniin sanoin. Luovuutta ja soveltamista on tarvittu käsityötunneilla kautta aikojen. Esimerkiksi tuota kannessakin näkyvän työn oli tarkoitus olla patalappu, mutta koska virkuutyö halusi kehittyä ennemmin suppiloksi, syntyi mustekala. Käsityötunneilla tehtävien töiden laatuun on aina vaikuttanut myös materiaalien saatavuus. Kierrättämistä on hyödynnetty vuosikymmeniä ja muutamat materiaalit ovat muodostuneet kestosuosikeiksi. Luultavasti sinäkin olet tehnyt jossain vaiheessa käsityötunneilla jotakin vessapaperirullan hylsyistä tai juuttikankaasta. Kirjasta löytyy muun muassa juuttikankainen nuorisokassi!

Minulla ei ole tallessa omia koulukäsitöitä, paitsi vanhempien luona luultavasti pitkään kukkapöytänä toiminut kyhäelmä. Omien lasten askarteluja ja käsitöitä pyrin pitämään mahdollisimman paljon esillä, koska tietysti ne ovat minusta harvinaisen ihania. Lasten luvalla saan esitellä tässä muutaman suosikin.


Kynttilälyhty

Kierrätystä ja rouheutta. 
Pohja on kauniin kupera, joten lyhty asettuu tasaisella alustalla persoonallisesti vinoon.



Taulu

Kaksi punatulkkua ikkunalla. Päiväkerholaisen ensimmäinen askartelu. 
Saksia on käytetty ahkerasti ja ennakkoluulottomasti.


Majakka

Tämä on oikea aarre!
Majakassa on lapsen itse asentamat sähkötkin!


Naulakko

Pohjoismaiseen tyyliin pelkistettyä muotoilua.
Aikaa on säästetty suorittamalla maalaus yhdellä paksulla maalikerroksella,
jota pensselin jäljet elävöittävät.
(Maalia on kenties saatu koululle edullisesti, koska tätä samaa vihreää löytyy myös majakkasaarelta.)


 Kaksi enkeliä ja (ehkä) varpunen

Erään joulunajan askarteluja.
Koululaisveljekset tekivät enkelit ja päiväkotilainen linnun.
Työt ovat pysyvästi esillä vessan oven vieressä.


Linnunpesä

Savesta ja heinistä huolellisesti tehty linnunpesä pääsiäisasukkailla.
Kaunis, mutta altis keräämään pölyä.


Talvisotahenkinen lumisadepallo

Koululta ohjeistettiin tuomaan kannellinen lasipurkki ja pieni muovilelu.
Iloisempiakin leluja olisi ollut tarjolla, jos käyttötarkoitus olisi ollut tiedossa.
Lopputulos on kuitenkin mainio.




Jos olet joskus tehnyt koulussa käsitöitä, Kauneimmat koulukäsityöt on kirja sinulle!

tiistai 16. huhtikuuta 2019

Huijarin oppipoika

Anniina Mikama: Huijarin oppipoika
WSOY 2019, 408s.

Kuuntelin viime syksynä äänikirjana Anniina Mikaman kirjan Taikuri ja taskuvaras. Pidin todella paljon tarinan miljööstä ja tunnelmista, joten sarjan toinen osa, Huijarin oppipoika, pomppasi lukupinon päällimmäiseksi heti kun sen sain käsiini.

Mikaman kirjoitustyyli on suorastaan lumoavaa. Tarina vie upeasti mennessään, vaikka alkuun tuntuikin nurinkuriselta lukea pelkästään ensimmäistä osaa edeltävistä tapahtumista. Ihan harmittaa, että arki päätti viskoa käpyjä ja muita ankeuksia niskaan niin tiheään, että en päässyt nauttimaan kirjasta häiriöttä.

Tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun alkupuolen Krakovaan. Wiktor on 15-vuotias ja viettää paljon aikaa naapurin eläväisen Zofian kanssa. Wiktorin isä on kuollut, isoveli muuttanut pois kotoa ja pikkuveli vakavasti sairas. Eräänä yönä Wiktor näkee taivaalta tipahtavan jotakin aivan kodin lähistölle. Hän lähtee tutkimaan asiaa, mutta joutuu onnettomuuteen, joka muuttaa hänen elämänsä pysyvästi.

Vaikka Wiktor kokee menetyksiä, hänen elämäänsä tulee myös uutta sisältöä. Taitava kelloseppä Seweryn ottaa Wiktorin oppiinsa ja yhdessä he korjaavat kellojen lisäksi sen, jonka tippumisen Wiktor onnettomuusyönään näki.

Huijarin oppipoika on upean täyteläinen kirja. Siinä riittää seikkailuja ja juonenkäänteitä viimeisille sivuille asti. Lukiessa yritin kovasti muistella ensimmäistä osaa ja päätellä, ketkä kaikki tämän kirjan hahmoista ovat yhdessä vielä sen tapahtumien aikaan. Paljoa en muistanut, mutta pysyipähän jännitys paremmin yllä!

Sarjan viimeinen osa ilmestyy ensi keväänä ja sen toivon saavani lukea ilman ulkopuolisia häiriötekijöitä.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Käsikirja supersankareille, osa 1: Käsikirja

Elias & Agnes Våhlund: Käsikirja supersankareille, Osa 1: Käsikirja
(Handbok för superhjältar. Del 1: Handboken, 2017)
S&S 2019, 87s.
Suom. Arja Kantele

Käsikirja supersankareillle on houkutteleva kirja. Se on kuin sekoitus sarjakuva-albumia, kuvakirjaa ja lukukirjaa. Yhdistelmä toimii todella hyvin!

9-vuotias Alisa on muuttanut toistaiseksi mumminsa luo, sillä hänen äitinsä on joutunut joksikin aikaa töihin ulkomaille. Mummin luona on kyllä mukavaa, mutta uudessa koulussa ei todellakaan. Koulun ilkimykset kiusaavat Alisaa jatkuvasti tämän hieman höröllään olevista korvista. Usein Alisa pakenee kiusaajia kirjastoon ja eräänä päivänä hyllystä pistää silmään punainen kirja, jota ei löydy kirjaston tietokannasta. Kirja on Käsikirja supersankareille ja sen opeilla Alisa aikoo opiskella supersankariksi.

Teksti ja kuvat kulkevat saumattomasti yhdessä ja lyhyessä kirjassa ehtii tapahtua vaikka mitä, joskin loppu tuli silti vastaan yllättävän pian. Idea on oivallinen ja kuvavoittoinen kirja taatusti vetooa monenlaisiin lukijoihin. Neliosaisen sarjan toinen osa ilmestyy suomeksi jo tänä syksynä, joten halukkaat pääsevät seuraamaan Alisan alkavaa supersankarin taivalta ilahduttavan nopeasti.