tiistai 21. helmikuuta 2012

Riisiä tiskin alta


Liisa Karvinen: Riisiä tiskin alta, Tarinoita nousevan auringon maasta
Gummerus 2012, 275s.

Minusta tuntuu siltä kuin olisin juuri palannut matkalta Tokioon. Liisa Karvisen kirja Riisiä tiskin alta on nojatuolimatkailua parhaimmillaan: runsaasti tietoa helposti lähestyttävässä muodossa. Kirja jakaantuu viiteen osaan, joissa keskitytään johonkin Tokion alueeseen. Samalla kun Karvinen esittelee nähtävyyksiä, tulee hän luontevasti kertoneeksi Japanin historiasta ja kulttuurista. Karvisella on myös kerrottavanaan lukuisia omakohtaisia kokemuksia tai japanilaisten ystävien tarinoita, jotka luovat lukijalle Japanista hyvin elävän kuvan. Karvinen työskentelee YLE Uutisten ulkomaantoimittajana. Hän on koulutukseltaan japanologi ja on myös asunut Tokiossa.

Vaikka Riisiä tiskin alta ei ole matkaopas, ei sen lukemisesta varmasti olisi ainakaan haittaa Japaniin matkustaville. Pieneen kirjaan mahtuu runsaasti käytännön vinkkejä aina pöytätavoista junalla matkustamiseen. Siinä missä kotimaassa juna voi olla helposti myöhässä puoli tuntia, junien keskimääräinen myöhästymisaika Japanissa on puoli minuuttia. Täsmällisyys on tosin myös pakollista, sillä junia voi kulkea jopa muutaman minuutin välein.

Jokainen lienee kuullut kertomuksia työlleen omistautuneista japanilaisista, jotka tekevät hyvin pitkiä työpäiviä ja jopa yöpyvät työpaikallaan. Työpäivät saattavat todella venyä hyvin pitkiksi, sillä työpaikalta ei haluta poistua ennen pomoa. Työaika voi kuitenkin kulua varsinaisen työnteon ohella tai sijasta vaikkapa torkkuen tai papereita päämäärättömästi järjestellen.


"Suuri syy tehottomuuteen on japanilainen työkulttuuri. Työvoimaa on ollut varaa pitää niin paljon töissä, ettei kaikille aina edes riitä tehtävää. Lisäksi työtehtävät tai projektit on tavallisesti pilkottu moneen osaan ja jaettu eri henkilöiden hoidettaviksi. Jokainen vastaa vain ja ainoastaan omasta tehtävästään. Kun pitkän ketjun jokin osa syystä tai toisesta katkeaa eli joku ei saa hommaansa tehtyä, vaikuttaa se koko ketjun loppuosaan."
Tällä hetkellä Japanissa eletään melkoista murrosten aikaa. Talous on ollut kriisissä jo pitkään, eikä töitä riitä kaikille. Pätkätyöt lisääntyvät ja ammattiin valmistuvien on entistä vaikeampaa löytää töitä. Myös perinteiset perhemallit muttuvat vähitellen. Aikaisemmin naiset jättäytyivät työelämästä lasten synnyttyä, nykyään yhä useampi haluaa jatkaa töissä. Työn ja perheen yhteensovittaminen on kuitenkin vaikeaa, sillä päivähoitopaikkaa voi olla hyvin vaikea saada. Suuri haaste on myös viime vuoden maanjäristyksen ja tsunamin tekemien tuhojen korjaaminen ja pahimmin kärsineiden alueiden ihmisistä huolehtiminen.

Japani on monessa mielessä erikoinen maa, jossa riittää kokeneellekin matkailijalle ihmeteltävää pitkäksi aikaa. Jotain suomalaisillekin tuttuja piirteitä japanilaisista kuitenkin löytyy. Harva suomalainenkaan kehuu itseään ja kahvipöydän tarjoiluja tai tuliaisia vähätellään. Samat tavat, joskin korostetummin, ovat nähtävissä Japanissakin.

Ainoa miinus kirjalle tulee värikuvien puutteesta. Pienikin värikuvaliite olisi ollut mukava lisä. Jos olisin matkustelevaa tyyppiä (ja rahakas), suunnittelisin jo kovaa kyytiä matkaa Tokioon. 

7 kommenttia:

  1. Kuulostaa aika mielenkiintoiselta, hyvä löytö! Täytyy katsoa josko osuis silmään kirjastoreissulla!

    VastaaPoista
  2. Norkku, kannattaa pitää silmät auki! :) Luulisin, että tämä toimii hyvin myös ns. selaillen luettavana.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. No joo! Juuri huomasin tämän kirjan ja pääsen käsiksi siihen loppuviikosta. Odottelen innolla, vaikka en olekaan Japaniin matkalla, mutta kun nuo Aasia-kirjat kiinnostavat.

    VastaaPoista
  5. Mari A, Tämä oli minusta herttaisen jutustelevaan sävyyn kirjoitettu. Toivottavasti sinäkin pidät tästä, vaikka tässä ei sinulle niin paljon uutta tietoa olisikaan :)

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa lupaavalta. Kannattaa lukea myös Helena Petäistön "Ranskalaiset korot" jos Ylen toimittajan muistelot Ranskasta kiinnostavat. Mukana on jonkin verran politiikkaa, mutta myös paljon muuta kevyempää aiheistoa. :)

    VastaaPoista
  7. Maukka, kiitos lukuvinkistä! :)

    VastaaPoista