Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia
Wsoy 1951 (7. painos), 231s.
Hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa yritän kertoa teille, mitä pidin Pessistä ja Illusiasta. En ole lukenut tätä aikaisemmin, enkä muista nähneeni siitä tehtyä elokuvaa sen paremmin kuin balettiakaan. Nyt luin tämän lapsille iltasatuna ja se oli kyllä suuri virhe. Tarina lienee pääpiirteissään tuttu kaikille: keijukainen Illusia tulee sateenkaarelta tutkimusmatkalle maahan, kohtaa peikon (Pessin), menettää siipensä eikä pääse palaamaan kotiinsa. Pessi opettaa Illusialle, miten luonnossa pärjätään.
Tiesin Kokon kirjoittaneen Pessin ja Illusian jatkosodan aikana lapsilleen, mutta enpä arvannut sodan olevan läsnä myös kirjassa. Jälkikäteen ajatellen se on toki ihan ilmeistä ja ymmärrettävää. Tiesin myös kirjan sisältävän runsaasti luontokuvausta, mutta sen sijaan, että kirjassa olisi keskitytty luonnon kauneuteen, saimmekin kuulla lukuisia esimerkkejä luonnon raadollisuudesta. Kyllä Kokko siitä luonnon kauneudestakin kertoo, mutta kuolema tuntuu olevan paljon vahvemmin läsnä.
Biisami olikin muuttanut pois eräänä pilvisenä ja pimeänä yönä. Kukaan ei tiennyt, minne se oli lähtenyt. Ehkä äyriäiset loppuivat suvannosta ja ravinnon puute oli lähdön syynä. Ehkä biisami maailmaa kokeneena miehenä tiesi, että mitä vähemmän keijukaisiin ja peikkoihin tutustuu, sitä suuremman sadun hohteen heistä säilyttää mielessään. - - Ehkäpä ilmoitus, joka aikoinaan ilmestyi kenttäelokuviemme seinään, tuli myöskin biisamin kohtaloksi:"Ylikersantti Palmros 1354 ostaa kaikkia riistaeläinten nahkoja päivän korkeimpiin hintoihin."
Koska luin tätä iltasatuna, piti olla todella tarkkana ja jättää lukematta tai sensuroida ne kohdat, joiden arvelin olevan liikaa meidän lapsille. Etenkin kirjan loppupuolella, missä Pessin ja Illusian kotivaara muuttuu taistelutantereeksi, oli ääneen lukeminen varsin haastavaa.
Vastoin tahtoaan Pessi meni ulos. Kuu oli noussut taivaalle. Sen säteet taittuivat lähteen pintaan ja niiden valossa Pessi näki ihmisen kasvot aivan edessään. - - Ihmisen silmät olivat sulkeutuneet, hänen huulensa olivat hymyssä ja hän oli juuri ojentanut kätensä lähteeseen, koska lähteen pinta vielä väreili, mutta Pessi vaistosi, että ihminen oli kuollut.
Iltasaduksi (ainakaan meidän perheessä) Pessi ja Illusia ei siis sovi ja siksipä päällimmäinen ajatukseni kirjasta onkin pettymys. Mutta jos ajattelen tarinaa noin muuten, näen kyllä sen kauneuden. Vaikka kerronta ei ole jouhevinta mahdollista ja kieli on vanhahtavaa (esim. piisami on tosiaan biisami, "närhen" on taivutettu "närhin" jne.) on Pessin ja Illusian tarina kuitenkin ansainnut paikkansa kotimaisten klassikkojen joukossa. Kirja on kuvitettu Yrjö Kokon ottamilla mustavalkoisilla valokuvilla, jotka ovat kyllä kauniita, mutta eivät välttämättä nykypäivänä tee kovin suurta vaikutusta.
Seuraavalla kerralla - sillä uuden lukukerran Pessi ja Illusia ehdottomasti ansaitsee - luen tämän kyllä ihan itsekseni ja ilman sensuuria. Mutta tulipahan nyt luettua ensimmäinen kirja Kuusi kovaa kotimaista -haasteeseen kuitenkin.
Tämän klassikon haluaisin lukea! Hyvä, että vinkkasit että ei ole ihan lapsille sopiva :)
VastaaPoistaVillasukka, Toki riippuu ihan lapsista, joillekin tämä voi sopiakin. Mutta luulen, että aikuinen nauttii tästä eniten ihan itsekseen luettuna :)
VastaaPoistaMinä tykkäsin tästä tosi paljon, mutta olen kyllä samaa mieltä että ei tämä varmasti ihan nuorille lapsille ole se paras iltasatu. Aikuisena kuitenkin nautin tästä paljon:)
VastaaPoistaHei Maija, aloin tätä joku aika sitten lukemaan vähän vanhemmille lapsille. Kiinnostuksemme sitten lopahti aika pian alun jälkeen ehkä sitten juuri vanhahtavan tyylin takia. Muistan kuitenkin lapsena, että minulle olisi luettu satua ja valokuvia olen selaillut kirjasta. Palaan tähän myöhemmin itsekseni!
VastaaPoistaSanna, Onneksi pojille ei tuntunut jäävän mitään traumoja tästä. Pienempi nukahtaa nopeasti ja ilmeisesti onnistuin saamaan isommankin keskittymään iloisiin kohtiin.
VastaaPoistaSara, Mukava saada tästä lisää arvioita! Minä olisin mielelläni lukenut enemmän Pessistä ja Illusiasta. Nyt muilla ötököillä ja pikkueläimillä oli minun makuuni vähän liikaa palstatilaa.
Uh, enpä minäkään tiennyt, että elämän raadollisuus on Pessissä ja Illusiassa noin vahvasti läsnä. Mielenkiintoista olisi silti lukea tämä klassikko!
VastaaPoistaLuru, kannattaa tämä lukea, jos yhtään kiinnostaa :) Ja ehkä nuo kuolema-jutut ei niin kauheasti pistä silmään silloin, kun niitä osaa odottaa.
VastaaPoistaMonesti olen halunnut tähän tarttua, mutta aina on jäänyt jostain syystä. Suurin kiinnostus heräsi silloin kun luin Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi. Ehkä nyt sitten olisi jo aika :)
VastaaPoistaNoora, no minä pidin Pessistä ja Illusiasta miljoona kertaa enemmän kuin tuosta päivänlaskusta :D
VastaaPoistaMuistan että tämä kirja yllätti varsinkin luontokuvailun paljoudella ja sillä, että tarina kertoi Pessistä ja Illusiasta yllättävän vähän. Lähes joka luku taisi muistaakseni kertoa vähän jostain muusta, mutta Pessi ja Illusia olivat taustalla mukana.
VastaaPoistaOlipa kiinnostava lukea juttusi! Minä muistelen, että meille luettiin tätä päiväkodissa, mahtoikohan se sitten olla kuinka sensuroitu versio. :)
VastaaPoistaReta, Pessi ja Illusia olivat tosiaan aika lailla statisteina - siellä jossakin taustalla.
VastaaPoistaLinnea, Ehkäpä täti on sensuroinut olan takaa tai sitten luonnon luonnollisuus on ollut itsestäänselvyys, eikä turhia hätkäytellyt.(kuinka luonteva lause!) Minä aion tämän vielä joskus lukea uudestaan, ilman lapsia. Mutta en aivan vielä.