Kevätnäyttely

György Spiró: Kevätnäyttely

(Tavaszi Tárlat, 2010)

Avain 2012, 308s.

Suom. Juhani Huotari

Enpä ole aikaisemmin lukenut unkarilaista nykykirjallisuutta, enkä ole kyllä varma, olenko lukenut mitään vanhempaakaan. Kustantaja kuvailee György Spirón Kevätnäyttelyä kafkamaiseksi tarinaksi huono-onnisesta miehestä. En tiedä mitä kafkamaista tässä kirjassa on, sillä en Kafkalta mitään ole lukenut, mutta sen huono-onnisen miehen minäkin sentään tunnistin.

Unkarin kansannousun aikaan, lokakuussa 1956, Gyula Fátray on sairaalassa toipumassa rutiinileikkauksesta. Kun hän lopulta pääsee kotiin, ei kaupunkia ole helppo tunnistaa samaksi. Taistelun jälkiä näkyy  kaikkialla, Stalinin patsas on kaadettu ja neuvostojoukot ovat vallanneet Budapestin. Fátray palaa töihin, vaikka töitä ei enää juurikaan ole. Keväällä Fátrayn nimi liitetään kapinallisiin ja ongelmat alkavat. Kenen puoleen kääntyä, kun hätä on suurin? Keneen vaikeina aikoina voi luottaa?

Kevätnäyttely on kovin eleetön, melkein tylsä kirja. Unkarilaiset nimet vaativat ylimääräistä keskittymistä, eikä Unkarin historian tuntemuksesta olisi ollut haittaa. Minä en ihastunut oikein yhteenkään kirjan hahmoista. Fátray on vaimoaan ja poikaansa kohtaan tyly ja etäinen, Kati-vaimo taas jätti jälkeensä kovin rasittavan jälkimaun.

Ei Kevätnäyttely huono kirja ole, minä en vain tainnut olla sitä otollisinta lukijakuntaa.