maanantai 16. marraskuuta 2015

Piikojen valtakunta

Tiina Miettinen: Piikojen valtakunta.
Nainen, työ ja perhe 1600-1700-luvuilla
Atena 2015, 169s.

Yksi tämän vuoden Tieto-Finlandia-ehdokkaista on Tiina Miettisen Piikojen valtakunta, jossa nimestä poiketen käsitellään kaikkien yhteiskuntaluokkien naisten elämää 1600-1700-luvuilla. Miettinen haluaa poistaa vääriä käsityksiä entisaikojen varhain solmituista avioliitoista, ydinperheistä ja tyttöjen ja naisten huonosta osasta.

Historiankirjoituksessa on pitkään keskitytty ylempiin yhteiskuntaluokkiin, mistä johtuen alempisäätyisten elämä on jäänyt pitkälti arvailujen varaan. Koska talonpoikaisväestö ei kirjoittanut kirjeitä tai päiväkirjoja, on tietoa säilynyt lähinnä käräjäpöytäkirjoissa, joiden valossa rahvaasta saa vähintäänkin vääristyneen kuvan kauhua herättävinä rikollisina ja/tai uhreina. Joitakin päätelmiä arjesta voidaan kuitenkin tehdä käräjäpöytäkirjojen ja kirkonkirjojen perusteella.

Toisin kuin yleisesti luullaan, ei ennen vanhaankaan kiirehditty naimisiin suoraan rippikoulusta. Talollisten tyttäret kyllä saattoivat solmia avioliiton varhain, mutta tilattomien tytöt lähtivät palkollisiksi tienaamaan elantonsa. Kuten nykyään, kihlaus saattoi olla hyvinkin pitkä, kun osapuolet työskentelivät tahoillaan kerätäkseen tarpeeksi säästöjä yhteisen elämän aloittamiseen. Avioton lapsi ei välttämättä ollut tae yhteisön syrjinnästä ja ankeasta loppuelämästä.  Talon tyttärien naimakelpoisuus ei aviottomasta lapsesta alentunut, mutta merkintä aviottomasta lapsesta säilyi kirkonkirjoissa (ja luultavasti myös kyläläisten puheissa) loppuun asti.

Minä odotin tältä kirjalta jotakin hätkähdyttävän toisenlaista näkemystä entisaikojen piikojen elämästä. Kuvittelin, että Miettinen onnistuisi jotenkin todistamaan, että oikeastaan piikoja on aina kohdeltu hyvin ja palkolliseksi lähteminen olisi ollut pääosin tytön oma valinta. Sellaisia yleispäteviä väitteitä kirjassa ei kuitenkaan esitetä. Miettinen kertoo kirjassaan useiden naisten tarinat, joista osa jää kuitenkin harmillisen sirpaleisiksi tietojen puutteellisuuden vuoksi. Kuinka suuria yleistyksiä sitten voi muutamien naiskohtaloiden perusteella tehdä, sitä voi jokainen pohtia tahollaan.

Lisäksi odotin Piikojen valtakunnalta huomattavasti laajempaa katsausta naisten arjen historiaan. Piioilla oli toki mahdollisuus päästä parempiin työtehtäviin taitojen karttuessa, mutta kuinka monelle piikuus alunperin oli valinta? En usko, että monikaan piika koki olevansa itsenäinen urasinkku.

Kirjassa yritetään ravistella myös ydinperhekäsitettä. Totta kai ennen vanhaankin oli uusperheitä ja yksinhuoltajia, mutta syyt olivat silloin (pääasiassa) aivan toisenlaiset kuin nykyään. Harva nykyäänkään paheksuu leskeksi jääneen uutta avioliittoa tai yksinhuoltajuutta, kun taas eronneita tai vapaaehtoisesti yksinhuoltajuuden valinneita voidaan edelleen arvostella hyvinkin karuin sanoin.

Vaikka en kokenut kirjan muuttavan merkittävästi käsityksiäni piikojen asemasta, oli se kuitenkin mielenkiintoista luettavaa. Erityisen kiinnostavaa oli tutustua siihen, miten laissa suhtauduttiin kihlaukseen, esiaviolliseen seksiin ja aviottomiin lapsiin. Tosin oli turhauttavaa huomata, kuinka suhteilla oikeisiin ihmisiin on ollut merkittävä rooli mahdollisten seuraamusten kanssa: jos tunsi oikeita ihmisiä ja sai heidät puhumaan puolestaan niin ei huolta, muussa tapauksessa huonosti kävi.


Yksi taittoon(?) liittyvä seikka harmitti. Tietokirjoissa on usein päätekstin lisäksi tietolaatikoita. Ne ovat kivoja ja mukava lisä, mutta miksi ihmeessä niitä sijoitetaan sellaisiin paikkoihin, ettei niitä voi pysähtyä lukemaan "häiritsemättä" päätekstiä?

Kaikesta tästä napinastani huolimatta Piikojen valtakunta oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä teos.

4 kommenttia:

  1. Tämä kirja kiinnostaa. Luin jostakin lehdestä kiinnostavan artikkelin kirjan ilmestyessä, mutta sitten asia unohtui. Tuo urasinkku-aspekti kiinnostaa minua erityisesti. Minäkään en usko, että useimmille kyseessä olisi ollut tietoinen valinta, vaan kyse itsensä elämättämisestä, mutta se kiinnostaa, jättivätkö jotkut menemästä naimisiin säilyttääkseen itsenäisyytensä. Myöhemminhän tämä oli varsin yleistä tietyissä
    viroissa keskiluokan muodostuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, Nyt en tietenkään voi asiaa mistään tarkistaa, mutta sellainen muistikuva jäi, että naimattomuutta harvoin valittiin. Suosittelen kyllä tämän kirjan lukemista, vaikka minun mielestäni tämä ei vanhoja käsityksiä suuremmin muuta.

      Poista
  2. Jotenkin olen myös siinä uskossa, että 1600-1700 -luvuilla piikomaan lähteminen on ollut välttämättömyys, eikä niinkään pako avioliitosta. Sitä, kun käsittääkseni tuohon maailmanaikaan pidettiin normaaliin luonnonjärjestykseen kuuluvana seikkana. Yksinäinen ihminen, varsinkin nainen, oli turvattomampi. Enkä siis tarkoita suhteessa miesten lähentelyihin, vaan esim. onnettomuuden sattuessa yksinäinen (nais)ihminen saattoi jäädä hyvin yksin. Avioliitolla turvattiin myös oma elämä. Piikomalla saatiin elatettua itsensä ennen avioliittoa. Olisko asia ollut jotenkin näin? Kiinnostavan tuntuinen kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kia, No juuri noin asia kirjassakin enimmäkseen ilmaistiin! Toki piikomalla oli mahdollista säästää vanhuuden varalle, mutta jos työkyvyn menetti, niin eipä silloin ollut yhteiskunnalla tarjolla häävisti tukea, rahallista tai muutakaan.

      Poista