Varpu Vilkuna: Ripa
Mäntykustannus 2010, 166s.
Tartuin tähän kirjaan iloisen odottavaisin mielin. Ajattelin, että olisi hauskaa uppoutua rippileiritunnelmiin ja nuorten ajatusmaailmaan. Olen myös lukenut Vilkunan neljä aiempaa nuortenromaania ja pitänyt niistä.
Onni valmistautuu viettämään rennon viikon kesän ensimmäisellä rippileirillä. Samalla leirillä ovat myös paras kaveri Juuso sekä Onnin ihastuksen kohde, Aada. Leiri ei kuitenkaan käynnisty kovin hilpeissä merkeissä, kun leirin papiksi tuleekin, vastoin odotuksia ja toiveita, Jaakkima "Jäykkis" Murto. Leirin aikana yksi pojista, Veeti, juo salaa kännit ja sammuu kesken oppitunnin. Syyksi käytökseen löytyvät kotimurheet: Veetin isä tekee kuolemaa. Tyttöjen saunavuoron aikana Aada on näkevinään jonkun oudon hiipparin ikkunan takana ja muutaman päivän kuluttua Aada joutuu Jäykkiksen käpelöinnin kohteeksi. Rippileiri ei siis olekaan ihan sellainen, mitä nuoret etukäteen odottivat. Kesä pitää sisällään monenlaista kasvunpaikkaa ja syksyllä pidetäänkin odotettu jatkoripari.
No, ensinnäkin se ripariosuus oli aika pieni osa kirjaa. Toiseksi, minua jäi vaivaamaan äärettömän paljon se, että kun pappi lähenteli yhtä tytöistä, ohjaajat ottivat yhteyttä kirkkoherraan ja tuomiokapituliin eivätkä poliisiin. Poliisi vilahti kuvioissa vasta myöhemmin kesällä, kun Aada omatoimisesti haki Jäykkikselle lähestymiskieltoa. Kirjassa oli vähän liian paljon asiaa, eikä Onnin syvälliset ajatukset tuntuneet järin uskottavilta. Lisäksi, vähempikin paatos olisi riittänyt.
Toisaalta ne omat riparimuistot kyllä nousivat pintaan. (Sekin leiri oli kesän ensimmäinen. Ja minä rikoin sääntöjä salakuljettamalla sinne mankan. Kiinni jäin, kun pojat kanteli isosille.) Kirjassa kuvattu leirikeskus oli helppo tunnistaa siksi samaksi, jossa itsekin on ollut. Onnin kotitalon voisin näyttää kartalta.
Kokonaisuutena kirja jäi vähän tympeäksi juuri tuon mainitsemani liiallisen sisällön vuoksi.
Tätä ei ole liiemmin blogeissa esitelty, mutta ainakin Sanna, jonka arvonnasta tämän oman kappaleeni voitin, on siitä kirjoittanut. :)
Mielenkiintoista! Juuri itse kirjoitin omassa blogissani Kirjoita nuorille -teoksesta ja mietin sitä, miten nuortenkirjoja sensuroidaan. Olisiko tässä pieni silottelu jopa ollut tarpeen - ei ehkä aiheiden ja kerronnan vuoksi, mutta tuon kertomasi latauksen takia? Tarviiko kaikkea sulloa samaan kirjaan?
VastaaPoistaToisaalta elämä on juuri sellaista, että joskus asioita tapahtuu kerralla paljon. Monesti juuri rippikouluaika saattaa olla sellaista. Että ei se silottelu ehkä sittenkään ole paikallaan.
Minullakin tuli omat rippikouluajat mieleen. Minun papistani liikkui huhuja, että hän kurkki tyttöjä saunassa. Ehkäpä ne jutut olivat teinityttöjen paisuttelua..?
Paula, ei tässä minusta mitään sensuroimisen "arvoista" ollut, mutta jotenkin kaikki asiat sivuutettiin nopeasti. Veeti tuntui toipuvan isänsä kuolemasta kohtuuttoman nopeasti, sillä jo syksyn jatkoriparilla asenne oli "elämän on jatkuttava". Ylipäätään ne tunteet eivät oikein välittyneet lukijalle asti.
VastaaPoistaMeidän riparilla puhuttiin ainoastaan yhdestä toisesta papista, jonka väitettiin tirkistelevän tyttöjä. En tosin enää muista, oliko niissä puheissa totuutta takana vai ei.
Parhaiten muistan rippileiriltä ne viattomat kiusanteot tyttöjen ja poikien välillä. Kerran lipputangossa liehui poikien kalsarit ja tikkataulua koristi rintsikat. :)
Tämä on mielenkiintoinen postaus ja kirjakin, onko kirjailija sukua Kustaalle.
VastaaPoistaOlen käynyt vain rippikoulun, äidin mielestä partioleirit riittivät leireiksi.
Jokke, ymmärtääkseni ovat sukulaisia, mutta en nyt yhtään muista millaista. (Pitää huomenna kysyä äidiltä, se varmasti tietää.)
VastaaPoistaMeilläpäin rippikoulu ja -leiri kuuluvat jotenkin automaattisesti asiaan, oli koti sitten hengellinen tai ei. Ja toisaalta, kun oli lapsesta asti kuullut, että diskoon pääsee sitten rippikoulun jälkeen, niin pitihän se hoitaa kunnialla alta pois :)