Cecilia Samartin: Señor Peregrino
(Tarnished Beauty, 2008)
Bazar 2010, 381s.
Suom. Tiina Sjelvgren
Omasta hyllystä
EDIT: Blogger temppuilee jotakin omituista. Yritin julkaista tämän tekstin aiemmin, mutta blogiin ilmestyi vain valkoisia palkkeja, nyt en näe enää sitäkään. Toivottavasti vika on väliaikainen.
Aloitin Señor Peregrinon lukemisen lukumaratonilla ja luinkin sen loppuun nopeaan tahtiin. Cecilia Samartin kirjoittaa miellyttävän sulavasti ja siten, ettei lukemista malttaisi millään lopettaa.
Jamilet joutuu jo syntyessään mekiskolaisen kotikylänsä silmätikuksi. Isätön tytär syntyy selkäpuolellaan valtavan suuri, punainen syntymämerkki, kuin paholaisen kädenjälki. Jamilet itse ymmärtää erilaisuutensa vasta ensimmäisenä koulupäivänä, joka jää myös viimeiseksi. Äitinsä kuoleman jälkeen Jamilet lähtee etsimään apua syntymämerkkinsä poistamiseen Yhdysvalloista, ylittää luvatta rajan ja asettuu tätinsä luo asumaan. Pian Jamilet saa työpaikan läheisestä mielisairaalasta, jossa hänen työnään on hoitaa yhtä ainoaa, ylimmässä kerroksessa asuvaa potilasta. Mies ei ole poistunut huoneestaan moneen vuoteen, eivätkä aiemmat hoitajat ole tulleet toimeen hänen kanssaan kuin lyhyitä aikoja. Tuo erikoinen potilas, Señor Peregrino, alkaa kertoa Jamiletille omaa elämäntarinaansa: nuoruutensa pyhiinvaellusmatkasta Santiago de Compostelaan.
Pidin kirjasta kovasti. Vaihtuvat kertojat erottuivat hyvin, hahmot olivat mielenkiintoisia ja tietynlaisesta yksipuolisuudesta huolimatta sympaattisia. Erityisen paljon viehätyin tietenkin työteliäästä ja vaatimattomasta Jamiletista, mutta Señor Peregrino kiinnosti myös paljon.
Erikoista kyllä, tämän kirjan kansiteksteissä ei mainita, että se on Peregrino-trilogian ensimmäinen osa. Tänä syksynä ilmestyy suomeksi toinen osa, La Peregrina, jonka lukemista odotan jo kovasti. Mielenkiintoista seurata, mihin suuntaan Jamiletin tarina etenee.
(Aivoni ovat edelleen Rauhalan Taivaslaulun lamaannuttamat ja sen vuoksi tämäkin blogiteksti jää ihan liian pintapuoliseksi. Lukeminen ei oikein ota luonnistuakseen, sillä palaan ajatuksissani usein Aleksin ja Viljan pariin.)
Minäkin pidin kovasti tästä kirjasta, mutta yllärinä tuli että jatkoakin on luvassa. Ihan kiva ylläri sinänsä, ei siinä mitään. :)
VastaaPoistaMinäkin pidin tästä, mutta Nora & Alicia ei iskenyt ihan samalla tavalla.
VastaaPoistaBlogger tosiaan taitaa temppuilla, yritin lukea juttuasi jo eilen illalla, kun sen otsikko blogiluettelossani näkyi, mutta sain virheilmoituksen ettei sivua löydy.
VastaaPoistaKirjasta pidin minäkin, se oli mielestäni yltiöromanttinen, mutta juuri oikealla tavalla :)
^ Samaa tulin sanomaan kuin Erja yllä, yritin eilen lukea arviotasi mutta Blogger tosiaan herjasi ettei sivua ole olemassa. Höh!
VastaaPoistaOlen lukenut Samartinilta tämän Senor Peregrinon ja Nora & Alician, ja pitänyt ensin mainitusta huomattavasti enemmän. Jään odottelemaan ensimmäisiä blogiarvioita tulevasta La Peregrinasta, kirja kiinnostaa sen verran että saatan hyvinkin lukea sen jossain vaiheessa. Ei Samartinista ole suosikkikirjailijaani tullut, mutta kyllä hänen romaaneitaan ihan mielellään lukee. :)
Tykkäsin Peregrinosta, minkä tietysti jo tiiätkin :) Se oli vanhanaikaisella (lue: klassisella) tavalla romanttinen ja tarina kuljetti mukavasti mukanaan. Ilman mitään kikkailuja, mitä arvostan. Jatko-osa pitää kyllä lukea...
VastaaPoistaTämä oli minusta aika omituinen tarina...en voi sanoa, että tykkäsin.
VastaaPoistaElegia, Minullekin tuo sarjan olemassaolo valkeni vasta kun tutkiskelin syksyn kirjakatalogeja ja huomisan La Peregrinan siellä. Ihan ehjä kokonaisuushan tämä Senor oli tällaisenaankin, mutta toisaalta ihan mielelläni luen lisääkin. :)
VastaaPoistaKatri, Minä tykkäsin Nora & Aliciastakin, vaikka loppua kohti se menikin jo vähän turhan dramaattiseksi. Toki vastoinkäymisiä kasaantuu toisille enemmän kuin muille, mutta meni vähän överiksi silti.
Erja, juu, hyvällä tavalla romanttinen! :)
Sara, Minustakin tämä Senor Peregrino oli parempi - jotenkin kypsempi. Minulle Samartinista on tullut sellainen luottokirjailija, jonka kirjojen parissa saa uppoutua hyvään tarinaan, eikä tarvitse ajatella turhia.
Tiina, Ajattelinkin sulle erikseen vinkata tuosta jatko-osasta, jos et olisi täältä asiaa huomannut :) Minusta tämä oli sopivasti kaikkea eikä liikaa mitään.
Mai, Oletko kirjoittanut tästä blogiisi? Luen mielelläni tekstisi, jos vain google sen löytää. Harmi, että et tykännyt, mutta eihän kaikesta voikaan. :)
Juuri tästä Samrtinin kirjasta minäkin pidin paljon. Haluaisin nähdä tämän myös elokuvana. Uusi eli jatko tähän ilmestyy kohta...
VastaaPoista