Alice Hoffman: Aavikon kyyhkyset
(The Dovekeepers, 2011)
Gummerus 2014, 619s.
Suom. Raimo Salminen
Aavikon kyyhkyset sijoittuu ensimmäiselle vuosisadalle, Masadan linnoitukseen, jonne noin 900 juutalaista on paennut roomalaisia valloittajia. Neljä naista kertoo vuorollaan oman tarinansa kuvaten samalla koko Masadan elämää ja yhä vaikeammaksi muuttuvaa tilannetta. Jaelin äiti on kuollut tyttärensä synnytyksessä, eikä Jaelin isä ole koskaan antanut tätä anteeksi tyttärelleen. Isoveli Amram ryhtyy isänsä tavoin salamurhaajaksi ja pian perheen on paettava Jerusalemista. Revka taas huolehtii tyttärensä kahdesta pojasta, jotka ovat kadottaneet äänensä. Aziza on nuori, kaunis nainen, jonka kohtalo on jossain muualla kuin kangaspuiden ja keittoastioiden ääressä. Šira, Moabin noita, tekee amuletteja ja pieniä taikoja niitä pyytäville, vaikka kaikki magia onkin kiellettyä. Näiden neljän naisen elämät risteävät Masadassa, kyyhkyslakassa, jonne heidät on nimetty töihin.
Minun odotukseni olivat korkealla tämän kirjan suhteen. Periaatteessa siinä on kaikki ainekset todella hyvään kirjaan: faktoihin perustuvia historiallisia tapahtumia, naiskohtaloita, ihmissuhteita ja jännitystä. Tarina ei ole todellakaan moneen kertaan kuultu, vaan minulle uskoakseni ensimmäinen tähän aikakauteen ja ympäristöön sijoittuva kertomus. Mutta vaikka tarina itsessään oli mielenkiintoinen, lukeminen oli takkuista. Normaalisti eläydyn kirjojen tapahtumiin helposti, mutta Aavikon kyyhkyset tuntui työntävän minua koko ajan jonkin näkymättömän turvavälin päähän itsestään. Teksti tuntui etenkin ensimmäisessä osassa kylmältä, sieluttomalta. En tiedä, onko suomennos tehnyt tekstistä kalseaa vai onko alkuperäinen teksti samanlaista.
Onneksi kirja parani loppua kohti, mutta kokonaisuutena tarinasta jäi kuitenkin puuttumaan jotakin. Tiivistäminenkään ei olisi ollut pahaksi, sillä kirjassa toistettiin muutamia pieniä asioita turhan usein. Esimerkiksi Jaelin isän kyky liikkua kuin aave, kadota toisten silmien edessä, olisi tullut selväksi huomattavasti vähemmilläkin maininnoilla.
Hoffman on tehnyt tätä kirjaa varten paljon taustatyötä ja kirjassa viitataankin moniin todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin. Aavikon kyyhkyset oli minusta hiukan liian pitkitetty ja sieluton, mutta mielenkiintoinen kirja.
Kävin just tänään kirjastossa, ja tää oli uutuushyllyssä, ja pyörittelin kirjaa käsissäni, mutta jotenkin en syttynyt kirjan ensivaikutelmalle, vaikka jotain kiinnostavaa siinä oli. Ajattelin vain, etten jaksa taas taistella jonkin tylsyyden kanssa, jos niin harmillisesti sattuis! En tiedä sitten... =D
VastaaPoistaOlipa mielenkiintoista lukea arviosi! Aion itsekin lukea tämän, sillä mieleeni on jäänyt Elma Ilonan ihastunut arvio, kun hän joskus aikoja sitten luki kirjan alkukielellä. Tylsää, jos käännöksessä kirjasta on kadonnut jotain oleellista. Tai voihan vain olla, että kirjamakunne ovat tässä kohtaa erilaiset. Palaan tänne, kunhan saan jossain kohtaa kirjan itsekin luettua... :)
VastaaPoistaIrene, Lukijoita on onneksi moneen lähtöön ja voihan olla, että sinä ihastuisit tähän. :)
VastaaPoistaSara, Pitääkin käydä kurkkaamassa Elma Ilonan teksti! Toivon, että minä olin kirjalle väärä lukija, sillä siinä olisi kyllä kaikki ainekset upeaan tarinaan.
Vilkaisin varovasti tekstiäsi, sillä en halua tietää siitä liikaa. Kirja tuntuu äärettömän mielenkiintoiselle. Luin sitä viime yönä, luen harvoin myöhään. En ole lukenut tuon aikakauden kaunoa. Jotenkin lukemastani jäi käsitys, että se olisi saatava lukea ajan kanssa, pidemmissä pätkissä. Tänään päiväni meni puutarhan kimpussa ja Ehtoolehdon vanhusten kanssa. Linkitän juttusi, kunhan saan luettua.
VastaaPoistaUlla, Uskon että sellainen yhtämittaisempi lukeminen olisi tälle kirjalle eduksi. Mutta minä taisin kuitenkin olla vääränlainen lukija, sillä edelleen kirja muistuu mieleen etäisenä.
PoistaMinullakin olisi pihahommia vaikka kuinka paljon, mutta ei oikein mahdollisuutta ja välineitä ryhtyä puuhaan. Onneksi kevät on vasta alussa ;)
Itse luin "Aavikon kyyhkyset" kolmella rupeamalla (yövuorojen aikana; viime yönä sain luettua loppuun). Minua kirja piti maagisessa otteessaan alusta loppuun. Vain puolivälissä tuntui tarinan kulku hieman junnaavalta, mutta toisaalta se saattaa johtua väsymyksestä... Kirjan kerronta viritti aivan omanlaiseen tunnelmaan ja käännöstyö oli erittäin onnistunut; tarina eli, eikä tullut vaikutelmaa käännöskirjallisuudesta. Nautin lukukokemuksesta suunnattomasti! Vähän samaan tapaan kuin joskus nuorena tyttönä rakastuessani Sinuhe Egyptiläisen kerrontatyyliin. "Aavikon kyyhkyset" on mielestäni kirja, joka pitäisi lukea alusta loppuun mahdollisimman intensiivisesti, ilman katkoja; näin tunnelma pysyy yllä koko ajan ja alkaa itsekin elää kirjan naisten tarinaa. Loppua kohden teos todellakin parani ja viritti lukijaa viimeiseen kliimaksiin. Lopussa miltei itkin. Sokerina pohjalla väristyksiä aiheutti loppusanoissa esiin tuodut historialliset faktat ja taustatutkimus, joita lukiessa aloin miltei uskoa, että koko se hurja tarina oli totta! :)
VastaaPoistaSmyrmeli, Minustakin kirjan lopussa kerrotut taustat antoivat tarinalle ihan uudenlaista väkevyyttä!
Poista