Ihmiskunnan syötävä historia

Tom Standage: Ihmiskunnan syötävä historia

(An Edible History of Humanity, 2009)

Into 2013, 251s. + liitteet

Suom. Leena Teirioja

Tom Standagen Ihmiskunnan syötävä historia tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman ihmiskunnan vaiheisiin. Tavalla tai toisella ruoka on ollut merkittävässä asemassa monissa käänteentekevissä tapahtumissa, sodista teollistumiseen jne. Vaikka tämä näppärän kokoinen (mutta harmillisen tiivisfonttinen) tietokirja käsittelee ruokaa, ei tässä kuitenkaan puhuta varsinaisesti syömisestä. Ruokaohjeita ei siis kannata näiden kansien välistä etsiä, mutta mielenkiintoisia näkökohtia löytyy sitäkin enemmän.

Olen aina kuvitellut, että maanviljelyn keksiminen on ollut yksi parhaista keksinnöistä ikinä. Takaahan maanviljelys leivän pöytää, jos nyt ei pahoja katovuosia lasketa. Viljeleminen tekee myös tarpeettomaksi ruoan perässä juoksemisen ja säästää näin ollen aikaa. Vai säästääkö? Standagen mukaan Kalaharin busmannit kulutavat ruoan metsästämiseen ja keräilyyn 12-19 viikkotyötuntia ja Tansanian hazdapaimentolaiset alle 14 tuntia. Käytännössä ruokaa etsitään pari-kolme päivää viikossa ja lopun ajan voi käyttää muihin puuhiin. Lisäksi maatalous yksipuolistaa ruokavaliota: muutaman perusviljakasvin sijaan busmannit syövät noin 75:täerilaista luonnonvaraista kasvia!

Standage kuvaa havainnollisesti viljelykasvien jalostamista. Villimaissilla ja viljellyllä maissilla ei ole juuri mitään yhteistä, niin runsaasti kasvia on vuosien mittaan muokattu. Toisaalta useimmat viljelykasvit eivät juurikaan ole muuttuneet vuosikausiin, vaan merkittävimmät muokkaukset on tehty maanviljelyn alkuaikoina.

"Kun ihminen alkoi viljellä kasveja, samalla he muokkasivat niiden genetiikkaa. Heti sen jälkeen kasvit tekivät saman ihmisille."

Maanviljelyn aloittaminen vaikutti tietysti myös yhteiskuntarakenteeseen:

"Maatalouden avulla ihmiset asettuivat aloilleen, ja sen tehostumisen myötä he jakautuivat rikkaisiin ja köyhiin, hallitsijoihin ja maanviljelijöihin"

Maya-intiaanit uskoivat, että maissi oli jumalten lihaa ja näin ollen sadonkorjuun aikaan jumalat uhrasivat itsensä taatakseen ihmisten hengissäpysymisen. Ihmisuhreja annettiinkin, "velanmaksuksi" ja jotta jumalat saisivat voimansa takaisin. Atsteekit viittasivat ihmisuhreihin jumalten tortilloina, mikä täten muistiinne ikiajoiksi jääköön.

Kirjan parhaana antina koin juuri kirjan alun sekä idän maustekauppaa koskevat osuudet. Tietysti tiesin Kolumbuksen lähteneen etsimään aiempaa lyhyempää merireittiä Intiaan, mutta vasta nyt käsitin kunnolla reissun motiivin: mausteet ja muut eksoottiset ruoka-aineet. Kun Kolumbus ei Väli-Amerikan saarilta löytänytkään kaivattuja mausteita, pisti hän sinne pystyyn sokeriruokoviljelmiä. Plantaaseille kaivattiin lisää työntekijöitä ja Kolumbus toi Afrikasta orjia. Kolumbuksen pisteet ropisivat näiden tietojen myötä erittäin alas.

Mitä lähemmäksi nykyaikaa Standage eteni, sitä vähemmän jaksoin keskittyä. Etenkin torjunta-aineiden ja säilyketölkkien kehitteleminen - niin tärkeitä ja oleellisia kuin molemmat keksinnöt ovatkin olleet - lähinnä pitkästyttivät, sillä en ole koskaan ymmärtänyt kemiaa.

Ajoittaisista keskittymisvaikeuksista huolimatta pidin Ihmiskunnan syötävästä historiasta kovasti. Kooltaan pienessä kirjassa on hurjan paljon asiaa, enimmäkseen vieläpä mielenkiintoista asiaa lukijaystävällisesti kerrottuna.