keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Postikoira Pontus

Tor Freeman: Postikoira Pontus
(Digby Dog Delivers, 2014)
Kustannus-Mäkelä Oy 2014, 24s.
Suom. Raija Rintamäki

Pontus on töissä postissa. Työhön kuuluu tietenkin postin jakaminen ja tänään Pontuksen täytyy kuljettaa perille kuusi pakettia. Oikeat osoitteet löytyvät rutiinilla, mutta henkilöitä täytyy vähän haeskella.

Kun perheen lasten iät ovat (pian) 2, 6 ja 8, on melko haastavaa löytää kirja, josta kaikki olisivat yhtä lailla kiinnostuneita. Postikoira Pontus osoittautui kaikille pojille mieluisaksi. Kirjassa on vähän tekstiä ja selkeät kuvat, joten pieninkin malttoi kuunnella kaiken. Noin joka toiselle aukeamalle on piilotettu pieniä yksityiskohtia, joiden etsiminen vetosi erityisesti isompiin lapsiin (ja äitiin). Vaikka kuvat ovat selkeitä, oli piilotettujen juttujen löytäminen välillä oikeasti haastavaa.

Olemme lukeneet tämän kirjan jo loppukesällä, mutta bloggaan vasta nyt siitä syystä, että kirja on aina salaperäisesti kadonnut tästä tietokoneen viereltä. Hyvän kirjan merkki sekin: sitä täytyy saada lukea uudestaan ja uudestaan.

2 kommenttia:

  1. Meillä varsinkin 2-v hullaantui tähän. Mutta myös 4v. tykkäsi kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. bleue, Mulle oli yllätys, että isommatkin lapset innostui tästä näin paljon! Ja ne etsimiskuvat oli myös positiivisella tavalla haastavia :)

      Poista