Rakkaani, romaanihenkilö

Toim. Päivi Artikainen, Kirsi Haapamatti, Mervi Heikkilä & Merja Mäki: Rakkaani, romaanihenkilö

Avain 2014, 138s.

Rakkaani, romaanihenkilö on ihastuttava kirja. Siinä kaksikymmentä paljon lukevaa ihmistä esittelee itselleen syystä tai toisesta läheiseksi muodostuneen romaanihenkilön. Läheskään aina kyse ei toki ole suoranaisesta romanttisesta rakkaudesta, vaan ystävyydestä, vertaistuesta, samastumiskohteesta tai sympaattisuudesta. Tekstien tyylilajit vaihtelevat, mutta se ei tällaisessa teoksessa häiritse millään tavalla. Osa kirjoittajista on valinnut tekstilajiksi kirjeen tärkeälle romaanihenkilölleen, osa taas keskittyy esittelemään omien lämpimien tunteittensa kohteen tämän kirjan lukijoille.

Lueskelin tätä tekstin kerrallaan, mikä oli hyvä strategia. Jännittävintä oli lukea niitä tekstejä, joissa käsitelty hahmo oli itselle entuudestaan tuttu. Tuntui hullulta, että Hanna Johde kirjoitti omassa tekstissään innostuneesti Gillian Flynnin Kiltin tytön Nick Dunnesta, joka minua niin suuresti ahdisti, ärsytti, yökötti ja kammotti. Silja Järventausta taas kirjoittaa Hannu Mäkelän Herra Huusta, joka minulle näyttäytyi jotenkin vaivaannuttavana tapauksena. Osa käsitellyistä henkilöistä taas ei ole jättänyt minulle suuriakaan muistikuvia, kuten Mario Puzon Michael Corleone ja tuntemattomista vain harva herätti suurempaa mielenkiintoa.

Herkullisinta antia oli ehdottomasti Sari Peltoniemen teksti Tove Janssonin Miskasta. Minä havahduin Miskan olemassaoloon vasta lukiessani Muumi-sarjakuvia viime vuoden joulukuussa, mutta Miskasta tuli välittömästi yksi rakkaimmista muumimaailman hahmoista. Miska on äärettömän taitava näkemään kaikessa jotakin itseensä kohdistuvaa arvostelua tai muuten vain synkkää ja pahaenteistä. Peltoniemi osaa tiivistää Miskan loistavasti:

"Miskan tunnistettavin ja tutuin piirre on kuitenkin se, miten hän asettuu suhteessa muihin. Jansson kuvaa sitä kirpeästi, mutta ymmärtäen. Miska ei oikein tiedä, mitä hän muille puhuisi. Kun hän yrittää olla kohtelias, suusta tulee onnahtelevia fraaseja. Miskan pitää olla hyvin vihainen, jotta hän kykenee puhumaan vilpittömästi, ja vihaisuus taas on harvoin eduksi ihmissuhteita luodessa."

Rakkaani, romaanihenkilö on antoisaa luettavaa ja vain yhdestä tekstistä hiukan pahoitin mieleni. L.M. Montgomeryn Sininen linna on nimittäin ollut lukulistallani pitkään, mutta Tuija Lehtinen tulee Valancy Stirlingista kirjoittaessaan paljastaneeksi kirjan sisällöstä vähän liikaakin. Toisaalta minun olisi kyllä pitänyt osata varautua tällaiseen mahdollisuuteen kaikkien tekstien kohdalla ja hypätä yli ne, joista en ollut valmis paljastuksia lukemaan.

Kokonaisuudessaan Rakkaani, romaanihenkilö oli todella kiva kirja. Se sai myös pohtimaan, ketkä romaanihahmot ovat muodostuneet minulle tärkeiksi ja miksi.