Aapeli 100v! - Timonen ja muita tuttavia

Aapeli: Timonen ja muita tuttavia
WSOY 1963, 125s.
Kuvitus: Pauli Soisalo

Aapelin eli Simo Puupposen pakinakokoelma Timonen ja muita tuttavia alkaa vähän synkeissä olosuhteissa, sairaalan vuodeosastolla. Kertojan sängynpäätyyn ilmaantuu Timonen, eilen kuolleen marsun haamu, joka yrittää kovasti ilahduttaa sairaalassa tylsistyvää potilasta. Timosen ja potilaan keskustelu on höperöä, mutta välillä jutut lipsahtavat kuolemaankin.

"Ikkunassa oli myös terveysikkuna. Kuten kaikki sairaaloissa olleet tietävät, ikkunat ja eritoten terveysikkunat on niissä konstruoitu siten, että lähinnä makaava saa vetoa, siitä keuhkokuumeen ja poistuu ajasta siististi kalliiden patenttilääkkeiden saattelemana antaakseen tilaa uudelle makaajalle, luultavimmin lääkärin yksityispotilaalle. 

Mutta hra A-sonin ei käynyt kuinkaan. 

Hra A-sonin terveysikkuna osoittautui maailman kieroimmaksi terveysikkunaksi. Se kyllä välitti vedon moitteettomasti, mutta hyppäsi hra A-sonin yli, aivan vastoin sääntöjä!"

Internetistä juuri opin, että tässä kokoelmassa on runsaasti omaelämäkerrallisia aiheita. Aapeli sairasti keuhkotuberkuloosia, joka vaati myös sairaalahoitoa. Kesäpäiväkirjasta -alaotsikolla varustetut pakinat taas sijoittuvat kustantajan kesänviettopaikkaan, missä Aapeli oli kirjoittamassa.

Aapelin kirjoitustyyli on, kuten pakinoissa yleensäkin, humoristista ja kepeää. Sanoja pyöritellään sen verran vauhdikkaasti, että oma hupinsa on jo jutun juonessa mukana pysymisessä.

"Aivan, meitä oli siinä Tatu ja minä ja Villgrenin Joosef ja minä - -"

Monet pakinoista ovat kuin pätkiä vanhoista Suomi-Filmeistä, melkein voi nähdä näyttelijätkin roolien takana.

Minulle Aapeli on tutuin Koko kaupungin Vinskistä, jonka olen lapsena kuunnellut ja lukenut (isompanakin) hyvin monta kertaa. Niin paljon kuin Vinskistä  ja Aapelin kirjoitustyylistä pidänkin, Timonen ja muita tuttavia ei noussut suosikkikirjoihini. Minusta kokonaisuus on vähän turhan levällään. Ymmärrän toki, ettei kukaan voi samasta aiheesta kirjoittaa kymmeniä pakinoita ja harva haluaisi samasta aiheesta aina lukeakaan, mutta ehkä tälle kirjalle olisi ollut parempi jos jutut olisi jaoteltu enemmän aiheittensa perusteella.

Timonen ja muita tuttavia ei ehkä ole kestänyt aikaa parhaalla mahdollisella tavalla, mutta ainakin sen avulla voi kurkistaa 60-luvun alun maisemiin ja ihmisiin.