 |
| Aila Ruoho: Vartiotornin varjossa. Toisenlainen totuus jehovantodistajuudesta Atena 2015, 438s. |
Helmikuussa luin Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan teoksen Usko, toivo ja raskaus. Vaikka olisin kaivannut kirjaan myös positiivisempia kokemuksia lestadiolaisperheiden arjesta, pidin kirjasta erittäin paljon. Aila Ruohon tuore kirja, Vartiotornin varjossa, on hyvin pitkälti samalla, toimivalla kaavalla toteutettu katsaus jehovantodistajuuteen.
Tätä teosta varten Aila Ruoho haastatteli 64 henkilöä, joista valtaosa on entisiä Jehovan todistajia. Muutama vastanneista ei ole itse koskaan kuulunut Jehovan todistajiin, mutta on jollakin tavalla lähellä liikettä. (Esimerkiksi joku vastaajan läheinen on liittynyt, aikeissa liittyä tai eronnut liikkeestä.) Haastattelussa on käytetty laajaa kyselylomaketta, joka löytyy kirjan lopusta.
Toisin kuin lestadiolaisuudesta, jehovantodistajuuteen minulla ei ole käytännössä minkäänlaista suhdetta. Toki heitä on meidänkin ovella käynyt lukemista jakamassa ja tiesin, ettei liikkeessä vietetä esimerkiksi joulua tai syntymäpäiviä. Senkin tiesin, että verta ei saa syödä missään muodossa, eikä verensiirtojakaan hyväksytä. Lisäksi olin hämärästi tietoinen karttamisopista, eli välien katkaisemisesta liikkeestä eronneisiin.
Luultavasti juuri tämä niukka ennakkokäsitys teki lukukokemuksesta lähes pökerryttävän. Monet todistajuuteen liittyvät säännöt ja ajatukset näyttäytyivät minulle käsittämättöminä. Siinä missä monet suomalaiset kuuluvat kirkkoon, mutta eivät uskontoa millään lailla harjoita, Jehovan todistajien liike on todella suorituskeskeinen. Tietenkään edes Jehovan todistajat eivät ole homogeeninen ryhmä, vaan joukossa on sekä liikkeeseen kaikin puolin tyytyväisiä jäseniä että mahdollisimman paljon taustalla pysyviä.
"Todistajuus ei ole tapakristillisyyttä. Se on osallistumista ja suorittamista, jota ei milloinkaan voi tehdä niin paljon, ettei sitä voisi tehdä vielä hieman enemmän." (s. 15)
Valtakunnansalilla pidettäviin kokouksiin pitäisi osallistua aina, eikä harrastusten, opiskelun tai työn pitäisi mennä kokousten edelle. Käännytystyöstä raportoidaan kuukausittain. Jehovan todistajien oppeja ei saa kyseenalaistaa (ainakaan ääneen, mieluiten ei edes omassa päässään). Järjestöllä on oma, heidän oppeihinsa paremmin istuva raamatunkäännös, jota on muokattu tarpeen mukaan.
Jehovan todistajien mukaan aivan pian on tulossa maailmanloppu eli Harmageddon, joka tuhoaa kaiken maallisen ja jättää jälkeensä paratiisin Jehovan todistajien asuttavaksi. Lähestyvän maailmanlopun takia Jehovan todistajien katseita ei ole suunnattu maailmalliseen tulevaisuuteen.
"Tulevaisuuteen ei pidä eikä kannata panostaa. (Nimimerkki Etsin, s. 148)
Pitkiä opintouria ei suositella, kun vähemmälläkin pärjää eikä paratiisissa akateemisia tutkintoja vertailla. Lasten hankkimista kehotetaan harkitsemaan tarkasti, koska lyhyt jäljellä oleva aika olisi parempi käyttää käännyttämistyöhön.
Pääpaino tässä kirjassa on niin kutsutussa karttamisopissa. Viime keväänä Jehovan todistajien virallinen tiedottaja, Veikko Leinonen, on väittänyt, ettei karttamisoppia harjoiteta. Kuitenkin jo tätä kirjaa varten haastateltujen joukosta löytyy lukuisia omakohtaisia ja vierestä todistettuja karttamistapauksia. Aila Ruoho yritti saada kirjaansa varten Leinoselta haastattelua aiheesta, mutta hän kieltäytyi. "Hän ei halunnut selittää karttamisoppia eikä puolustaa todistajien näkemyksiä." (s. 21)
Jehovan todistajat on äärimmäisen sulkeutunut liike. Liikkeen ulkopuolisten eli maailmallisten kanssa tulisi olla tekemisissä mahdollisimman vähän, ellei käännytystyötä oteta lukuun. Koska vain Jehovan todistajat selviävät hengissä Harmageddonista, liikkeestä eronneet allekirjoittavat oman kuolemantuomionsa. Liikkeestä eroaminen ei ole vain hengellinen päätös, sillä liikkeeseen jäävät läheiset voivat katkaista välit täysin. Ruohon haastateltavista löytyy niitä, jotka eivät ole olleet missään tekemisissä perheenjäseniinsä vuosiin tai jopa vuosikymmeniin. Tuollainen totaalinen hylkääminen on ilman muuta kohtuutonta ja henkisesti hirvittävän raskasta.
Aina liikkeestä lähteminen ei ole oma päätös. Jehovan todistajista voidaan erottaa monesta syystä. Syyksi riittää vaikkapa vaaleissa äänestäminen, huumekokeilut, alkoholin väärinkäyttö tai verensiirron hyväksyminen. Nimimerkki Timo erotettiin, koska hän ei suostunut karttamaan liikkeestä eronnutta pikkusiskoaan.
Kuten aiemmin totesin, tiesin karttamiskäytännöstä jollain tasolla jo etukäteen. Sen sijaan en tiennyt, että Jehovan todistajilla on omat oikeuskomiteansa, joissa käsitellään pienten rikkeiden lisäksi myös rikoksia. Oli järkyttävää lukea kokemuksia siitä, miten raiskauksen uhria kohdeltiin!
"[N]aimattomalle yhdyntä on kaikissa muodoissaan synti. Järjestössä uskotaan, että jos nainen on vaarassa tulla raiskatuksi, hän on itse aiheuttanut sen esimerkiksi käytöksellään, pukeutumisellaan tai hakeutumalla huonoon seuraan." (s. 248)
Käytännössä uhri on todella heikoilla. Todistaakseen raiskauksen (tai lapsen hyväksikäytön) tapahtuneelle pitäisi olla kaksi ulkopuolista todistajaa, mikäli tekijä ei itse tekoaan tunnusta. Asiaa ei todellakaan kehoteta viemään poliisille, vaan oikeuskomitean miehet ottavat asian hoitaakseen. Paitsi että eivät todellakaan hoida, ainakaan ihmismäisellä tavalla.
"Tämä henkinen raiskaus näiden neljän miehen taholta oli vielä paljon pahempi kuin alkuperäinen fyysinen." (Nimimerkitön 17, s. 249)
Suhtautuminen seksiin ja seksuaalisuuteen ylipäätään, väkivaltaan, hyväksikäyttöön ja raiskauksiin on ihan käsittämätön. Ahdasmielistä, vääristynyttä, julmaa ja usein naista alentavaa.
Aikaisemmin olen suhtautunut Jehovan todistajiin harmittomina tapauksina, mutta Vartiotornin varjossa onnistuu valaisemaan niitä normaalisti salassa pidettäviä puolia. Itsenäisen ajattelun kieltävä, äärimmäisen kontrolloiva lahko ei ole harmittomuutta nähnytkään.
"Kirjassaan Hyvä, paha ihminen psykologian tohtori Markku Ojanen – – toteaa, että kun ihminen uskoo olevansa vahvasti hyvän puolella, hän kokee saavansa tehdä muille mitä tahansa. Hyvyyden nimissä tehdään suunnattomasti pahaa. Idealisti, omaa hengellistä aatettaan vaaliva, voi olla häikäilemätön, sillä hän ei useinkaan tunne sääliä toisinajattelevia kohtaan. Ojasen mukaan hengellisyydessä pahuus tulee mukaan siinä vaiheessa, kun muita ihmisiä halutaan väkisin kuljettaa paratiisiin." (s. 408)
Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, tässä kirjassa oli erittäin runsaasti (minun mielestäni) huomionarvoisia kohtia. Tähän bloggaukseen sentään kokosin vain muutamia asioita, ettei menisi koko kirjan referoimiseksi. Vartiotornin varjossa on aiheellista luettavaa sekä liikkeestä eronneille, että siihen liittymistä harkitseville. Samoin siitä on varmasti paljon apua niille, jotka ovat jollakin tavalla lähellä liikettä. Kaikille muille suosittelen tätä noin niin kuin yleistiedon kannalta.
PS: Mikäli blogitekstissä on asiavirheitä, ne ovat ihan omiani.
Kiinnostavan kuuloinen kirja, laitan lukulistalle. Uskonnot ja lahkot kiinnostavat minua paljon, vaikka/koska itse olen uskonnoton. Tällä viikolla tuli telkkarista Docventuresissa skientologiaan liittyvä dokkari, joka jäi valitettavasti minulta osin näkemättä, täytyisi sekin katsoa kokonaan. Sulkeutuneet, kontrolloivat lahkot ovat mielestäni pelottavia: niiden vallankäytöstä on hyvyys, viattomuus ja henkilökohtainen vakaumus kaukana.
VastaaPoistaSuketus, Sama juttu: uskonnot ja lahkot kiinnostavat minuakin. On jotenkin kummallista, että uskonnon/lahkon/herätysliikkeen kaltainen yksittäinen asia voi muodostua joillekin niin vallitsevaksi ja elämää määritteleväksi että heidän käsityksensä ns. arkimaailmasta hämärtyy täysin. Fanaattisuus missään asiassa ei ole suotavaa, mutta näissä uskontokysymyksissä se on pelkästään pelottavaa.
PoistaIsä tuosta Docventuresista puhuikin, mutta en muistanut katsoa! Täytyypä kurkata, jos se löytyisi vielä nettipalvelusta.
PS: Suosittelen myös Gustav Björkstrandin kirjaa Maria Åkerblom, Elämän ja kuoleman lähettiläs, joka kertoo 1900-luvun alussa erityisesti täällä Pohjanmaalla vaikuttaneesta unissasaarnaajasta.
Näyttäisi olevan vielä Areenassa saatavilla tuo Docventures. Otan sen alkavan lomaviikon ohjelmaan.
PoistaTuon Björkstrandin kirjan olen lukenut ja blogannutkin. Maria Åkerblom tuli opiskeluaikana tutuksi, erikoislaatuinen tapaus sekin!
Jehovan todistajien yhteisö on niin suljettu, että ulkopuolinen ei tosiaankaan pääse näkemään ja kokemaan siitä paljon mitään. Siksi Aila Ruohon uusi kirja on valtavan tärkeä tiedonlähde. Eräs kirjan lukenut kuvaili kirjan lukemista matkaksi vieraaseen kulttuuriin. Moni ihmettelee, miten Suomessa voi olla tällainen yhteisö, mikä pitää otteessaan jäseniään ja hallitsee pelolla.
VastaaPoistaYllä olevassa kirjaesittelyssä mainittiin "oikeuskomiteat". Uskontojen uhrien tuki teki keväällä 2014 niistä selvityksen ja toimitti oikeusministerille. Selvitykseen liittyi omakohtaisia kokemuksia, joita voi lukea täältä:
http://johanneksenpoika.fi/oikeuskomitea/kokemuksia.html
UUT selvitti myös seksuaalirikosten käsittelemistä oikeuskomiteoissa. Niistä voi lukea täältä:
http://johanneksenpoika.fi/oikeuskomitea/kokemuksia_2.html
Lasten asema suljetuissa yhteisöissä on aina ongelmallinen, usein lapsilta jää normaali lapsuus elämättä. UUT:n selvitykseen liittyviä kokemuksia lapsuudesta löytyy täältä:
http://johanneksenpoika.fi/lapset_nuoret/index.html
Suosittelen todella Aila Ruohon kirjaa kaikille, jotka haluavat tietää, miten uskonnollinen yhteisö voi evätä uskonnonvapauden, sananvapauden ja mielipiteenvapauden omilta jäseniltään. Jehovan todistajien kohdalla myös julma karttamisoppi on ihmisoikeuksien vastainen. Se on hengellistä väkivaltaa. Karttaminen ei ole kenenkään henkilökohtainen valinta Jehovan todistajien yhteisössä, se on järjestön oppi, mitä kaikkien on pakko noudattaa. Järjestö siis kehottaa, yllyttää ja vaatii katkaisemaan välit erotettuihin ja eronneisiin. Tämä koskee myös sukulaisia.
Jari-Pekka Peltoniemi, Kiitos kommentistasi ja linkeistä syventäviin teksteihin!
PoistaTätä kirjaa lukiessa tosiaan kävi hyvinkin ilmeiseksi se, miksi jehovantodistajuus on liikkeen ulkopuoliselle melkoinen mysteeri. Kun liike on noin sulkeutunut ja kanssakäymistä ulkopuolisten kanssa pyritään välttämään, niin eihän siinä tietokaan liiku.
Kuten blogitekstistänikin voi jo päätellä, moni asia tyrmistytti minua. Kolmen lapsen äitinä hätkähdytti sekin, kuinka Jehovan todistajille demonit (jotka meitä maailmallisia piinaavat ja ilmeisesti pitävät hallussaan) ovat arkinen ja todellinen asia. Vanhempien pitäisi lohduttaa lapsia silloin kun heitä pelottaa, ei muistuttaa demoneista.
Toivottavasti Vartiotornin varjossa saa runsaasti näkyvyyttä ja tieto Jehovan todistajien toiminnan kääntöpuolesta leviäisi laajalle!
Huh, tätä lukiessa tuli kylmä. Olen aina ajatellut olevani kaukana jehovantodistajien maailmankatsomuksesta, ja kieltäytynyt kohteliaasti kun ovelle on tultu tarjoamaan lehtiä, mutta tuo kuvailtu kontrollointi on kyllä paljon pahempaa kuin aavistinkaan...
VastaaPoista(Erityisen paha termi muuten tuo "häikäilemätön idealisti". Hyvään voi kätkeä loputtomasti pahaa. )
Tiina, Kaikenlainen kyttääminen tuntuu liittyvän tiiviisti todistajiin: jotkut tunnustavat syntinsä ihan itse, mutta vielä ahkerammin niistä kertovat muut todistajat. Kanteleminenkin on vain toisista välittämistä.
PoistaTuo lainaus, missä Aila Ruoho siteeraa Markku Ojasen kirjaa on inhottavan totta. Ja sopii totta kai moniin muihinkin ryhmiin (ja yksittäisiin henkilöihinkin) kuin Jehovan todistajiin.
Minun täytyy tämä ehdottomasti lukea myös eli saalistuslistalle pamahti. Omakohtaisuuden(kin) takia tämä kirja kiinnostaa. Edellisessä lukemassani kirjassa (Tortured) sivuttiin myös Jehovan todistajia.
VastaaPoistaElegia, Tämä kyllä kannattaa lukea, vaikka omat kokemukset todistajista olisivatkin erilaisia. Toivottavasti saalistus tuottaa tulosta!
PoistaKiinnostavan kuuloinen kirja. Harvoin kuitenkaan luen uskonnollisuudesta kertovia kirjoja.
VastaaPoistaJenni, No harvoinpa näitä tulee itsekään luettua, mutta aihe kuitenkin kiinnostaa todella paljon. Ihmisen mieli on niin merkillinen muutenkin, mutta näissä uskontokysymyksissä "normaalikin" ihminen saattaa heittäytyä ihan päättömäksi. Suosittelen tutustumaan tähän, mikäli kohdalle osuu!
PoistaSinulle on tunnustus ja haaste blogissani. Tämä kirja on ehdottomasti lukulistallani.
VastaaPoistaKirjakko ruispellossa, Kiitos tunnustuksesta! :) Tartun siihen, jahka ehdin.
PoistaVartiotornin varjossa on ehdottomasti yksi tämän vuoden väkevimmistä lukukokemuksistani, joten suosittelen suuresti.
Kirja pitäisi lukea, jotta voisi kommentoida. Jehovan todistajana voin vain todeta, että sen kommentoimiseen ja jokaiseen argumenttiin menisi niin pitkä aika, ettei siihen luultavimmin kukaan tule ryhtymään: Siitä olisi kirjoitettava ihan oma kirjansa, mutta kuka sitä lukisi? Sinänsä Veikko Leinoselta fiksu linjaus.
VastaaPoistaOlin itse viittä vaille osallistumassa ko. kirjan haastateltavaksi ainoana aktiivisena Jehovan todistajana, mutta tajusin viime tipassa mihin olin ryhtymässä.
Eikö ole muuten ihmeellistä, että jos asiat todella olisivat niin mustavalkoisia kuin Aila kirjassaan tuo esille, miksi tällaisessa uskonnollisessa yhteisössä kukaan ylipäätään haluaisi pysyä?
uncdeman, Kiitos kommentistasi!
PoistaSaatat olla oikeassa siinä, ettei todennäköisesti tulisi luettua tälle kirjalle kirjoitettua vastinetta jos se olisi kokonaisen kirjan mittainen. Ainakaan siinä tapauksessa en lukisi, jos kirjoittaja ja julkaisija olisivat vahvasti sidoksissa Jehovan todistajiin. Liikkeen ulkopuolinen toimittaja ja riippumaton julkaisija taas muuttaisivat tilanteen.
Sanot, että Ruoho tuo kirjassaan asiat esille mustavalkoisina, mutta et kuitenkaan ole lukenut kyseistä kirjaa. Oletan siis että olet tehnyt päätelmäsi ainakin osin tämän minun blogitekstini pohjalta. Blogitekstini varmasti onkin mustavalkoinen, mutta minusta Ruohon teoksessa kuvattiin myös niitä harmaita alueita - ja myös positiivisia kokemuksia todistajista.
Mitä tulee tuohon kysymykseesi liikkeessä pysymisen syistä, niin niitä Ruohon kirjassa tulee ilmi useita.
Eipä mittää kiittelemistä Maija! Kysymys oli vain retorinen, mutta mikäs siinä kun vastaus näytti niin helpolla tulevan.
VastaaPoistaVakavien kysymysten äärellä ollaan, ymmärrät sen tai et, tai ymmärtääkö kukaan täällä? Toivottavasti. Jos nimittäin on niin - ja väistämättäkin on - että joku porukka, oli se sitten Jehovan todistajat tai mikä muu tahansa, olisi eksytetty, se olisi tapahtunut niin taitavalla tavalla, ettei siitä vapautumiseen ihmisäly oikeastaan riitä. Tämä on suuri surun aihe ja onnettomuus. Uskonnollista eksytystä vain on olemassa ja se on tosi juttu. Joku sanoo uskovansa Jeesukseen ihan satasella ja silti voi olla väärässä. Joku toinen sanoo uskovansa Jehovaan 110% eikä silti kuitenkaan usko. Maailma on välillä niin sekava paikka, että ihmettelen, miten täällä voi kukaan kohta enää pysyä järjissään.
Ja loppujen lopuksi mitä voi pieni ihminen kaiken tämän kanssa, joka kohtaa täällä maan päällä? Kovin kovin vähän. Hyvä kun omasta navasta pystyy huolehtimaan, aina ei edes siitä.
Mielestäni olet hahmottanut hyvin kirjan keskeisen sanoman. Olen entinen Jehovan todistaja ja kirjan informantti.
VastaaPoistaRonja, Kiitos kommentistasi. En tietenkään tiedä, millä nimimerkillä kirjassa esiinnyit, mutta kenenkään kokemukset eivät olleet helppoja. Kaikkea hyvää sinulle jatkossa!
Poista