 |
| Karen Joy Fowler: Olimme ihan suunniltamme (We Are All Completely Beside Ourselves, 2013) Tammi 2015, 362s. Suom. Sari Karhulahti |
Kuinkahan monta blogitekstiä olen aloittanut toteamalla, että "tätä kirjaa olen odottanut todella paljon"?
No, tässä jälleen yksi paljon odotettu teos. Etukäteen kuulin, että Karen Joy Fowlerin Olimme ihan suunniltamme olisi yllättävä, ravisteleva ja häkellyttävä. Välttelin arvioiden lukemista, sillä en halunnut etukäteen edes aavistella, mikä se kirjan tarjoama shokkielementti olisi. Enkä tosiaankaan arvannut.
Kirjan kertojana on Rosemary, joka aloittaa tarinansa kertomisen keskeltä. Lukijalle selviää, että yliopistossa opiskelevan Rosien perhe on kokenut suuria menetyksiä. Ensin Rosien sisko on kadonnut ja sitten isovelikin on lähtenyt. Kummastakaan Rosie tai kumpikaan vanhemmista ei puhu käytännössä ollenkaan. Fowlerin kerrontaa voisi kuvata härnääväksi. Lukija pakotetaan tekemään omia olettamuksiaan menneisyyden tapahtumista ja väitän, että jokainen yllättyy. Asioiden selkiytyessä Fowler pääsee käsittelemään suuria eettisiä kysymyksiä.
Ikävä kyllä minä koin kerronnan tyylin ja aiheen olevan niin ristiriitaisia, että koko kirja menetti makunsa. Aiheen kiistattomasta kiinnostavuudesta huolimatta Fowlerin asenne oli häiritsevä, vähän samaan tapaan lukijaa aliarvioiva kuin Jussi Valtosen kirjassa He eivät tiedä mitä tekevät. Aivan kuin lukijalle pitäisi alleviivata ja korostaa aivan kaikkea, jotta tämä osaisi varmasti ajatella. Fowlerin mieltymys erikoisiin sanoihin kävi sekin hyvin selväksi.
Kirjan idea on ilman muuta omaperäinen ja hyvä. Harmi, ettei tarina yllä idean tasolle.
Lopuksi on todettava jälleen kerran sekin, että onneksi lukijoita on erilaisia. Vilpittömästi toivon tälle kirjalle paljon lukijoita ihan vain niiden teemojenkin takia. Toivon jääväni vähemmistöön lukupettymykseni kanssa.
Odotin uteliaisuudella arviota, kun näin Goodreads-pisteytyksesi. "Yleisestä linjasta" eroavat arviot yleensä antavat jotain lisää.
VastaaPoistaKirjalla on upein nimi pitkiin aikoihin, muttei taida muuten olla kovin korkealla lukulistallani.
Calendula, Näin hetken kirjaa sulateltuani olen entistä vahvemmin sitä mieltä, että tästä aiheesta (jota en halua eritellä, koska tämän kirjan yllätysefekti lössähtäisi täysin) olisi saanut varmasti mielettömän hyvän tarinan sellaisenaan, ilman alun salailua. Se "yllätysaihe" herättää valtavasti kysymyksiä ja aiheesta olisi mielenkiintoista keskustella vapautuneesti, mikä ei tämän kirjan kohdalla spoilaamatta onnistu.
PoistaVähemmistö ilmottautuu. Tosin Valtosen kirjasta tuo alleviivaus yllättää! En itse kokenut sitä noin, vaan hyvinkin älykkäänä monen tason kirjana, jossa sain ajatella ihan itse perusteemoja syvemmälle.
VastaaPoistableue, Hih, minä olin Valtosta lukiessa puolikuntoinen ja varmaan jo siksikään en jaksanut ajatella mitään aiheita valmista tekstiä pitemmälle. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että HETMT olisi saanut rutkasti lisäpotkua, mikäli sitä olisi tiivistetty. :)
PoistaMinä olen näitä arvioita lueskellut, kun luotan kanssabloggaajiin etteivät mene mitään liian oleellista paljastamaan, enkä vieläkään tiedä onko tämä minun kirjani vai ei?!
VastaaPoistaJane, Tästä kirjasta on minusta tavallista vaikeampi sanoa, kenelle se sopii ja kenelle ei. (Tai no tietysti tämä sopii kenelle tahansa, mutta en osaa arvioida ketkä tähän väistämättä ihastuisivat…)
PoistaOletko lukenut Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät? Minusta tässä oli samaa henkeä; teräviäkin huomioita yhteiskunnasta ja ihmisistä, mutta turhan alleviivaavaan tyyliin.