Mantelimaa

Miina Supinen: Mantelimaa
WSOY 2015, 317s.

Mantelimaa on erikoinen ostoskeskuksen ja huvipuiston sekoitus, joka sykkii valoa ja pursuaa joulua vuoden ympäri. Molli Nieminen vihaa joulua ja hänen tyttärensä ovatkin kutakuinkin Suomen ainoat lapset, jotka eivät ole Mantelimaahan päässeet. Asia kuitenkin muuttuu, kun Mollin aviomies saa pahan sähköiskun. Koomassa makaavasta miehestä ei ole perheen elättäjäksi ja Mollin on pakko ottaa vastaan työtarjous Mantelimaasta. Kaiken kimalteen ja imelän jouluisen säihkeen alle kätkeytyy kuitenkin jotakin omituista, pahaa ja pelottavaa.

Mantelimaa on oivallinen esimerkki Miina Supisen kertojanlahjoista. Niin henkilöt, miljöö kuin tapahtumatkin ovat kutkuttavasti lähes uskottavia, mutta kuitenkin sen verran vinksahtaneita että mitä tahansa voi tapahtua. Ja melkein mitä tahansa tapahtuukin. Vauhtia riittää ja lyhyet luvut houkuttelevat lukemaan vielä ainakin yhden. Supisen huumorintaju on välillä kepeää kuin tontun askel, välillä taas synkkää kuin… no jokin tosi pimeä.

Joulu on luonnollisesti keskeisessä roolissa ja yksi parhaista jouluajatuksista löytyi tästä Mollin aito joulu -pohdinnasta:

"Käpertyminen on tärkeintä. Rauhoittumista. Perheen kanssa rauhoittumista.
Jotain sellaista.
Niin, ja Jeesus syntyi.
Valo syttyi pimeyteen.
Lammas heräsi jouluaamuna ja meni syömään, mutta sen ruokakipossa olikin Jeesus."

Mantelimaa oli hauskaa ja vauhdikasta luettavaa. Tykkäsin sekä kirjoitustyylistä että ideasta. Mutta pakko myöntää, että kirjan loppu oli yksi suuri lässähdys. Totta kai on hyvä jättää lukijan omallekin mielikuvitukselle tilaa, mutta ei näin paljoa. Tämä lopetus tuntui lähes huijaamiselta. Ainakin minä olin kirjan loppupuolella erittäin jännittynyt ja luin lähes pakonomaisesti eteenpäin. Pelkäsin vaikka mitä tapahtuvaksi, mutta sivumäärästä näki että loppu on jo (liian) lähellä.

Mikäli jätetään huomioimatta minusta epätyydyttävä loppu, Mantelimaa oli kaikin puolin laadukasta viihdettä. Tämä sopisi varmasti erikoisen hyvin joulun pyhinä luettavaksi.