Luettuja ja kuunneltuja

Alexander McCall Smith: Fatty O'Leary's Dinner Party
W F Howes 2014, 3h 47min.
Lukija: Steven Crossley

Pidän kovasti Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe-sarjasta ja ajattelin että ehkä tämä Fatty O'Leary's Dinner Party tarjoaisi jotakin vähän saman tyyppistä viihdykettä.

Miljöö on kovasti erilainen kuin kuuma Botswana, sillä tässä kirjassa 40-vuotta täyttävä Fatty O'Leary lähtee vaimonsa kanssa Irlantiin, esi-isiensä maahan. Fatty on mukava mies, jolla on paljon ystäviä. Hän on myös reilun kokoinen, mikä aiheuttaa ongelmia heti odotetun matkan alussa ahtaassa lentokoneessa. Irlanti näyttää juuri sellaiselta kuin Fatty on aina kuvitellutkin, mutta mikään ei suju suunnitelmien mukaan.

Fatty O'Leary's Dinner Party muistuttaa hieman P.G. Wodehousen tyyliä, jossa kommellukset seuraavat toisiaan. Mutta siinä missä Wodehouse onnistuu pitämään tunnelman enimmäkseen hilpeänä, McCall Smithin tarina aiheuttaa kiusaantuneisuutta. Tässä kirjassa nimittäin kaiken "hauskuuden" lähteenä pidetään nimenomaan Fattyn lihavuutta. Että hahhah! lihavan miehen matkalaukku katosi, samoin kuin sen vaatteet pyykkikoneesta! Mistäs noin isolle muka saataisiin vaatteita päälle! Ja hohhoh! nyt se ei saanut tarpeeksi ruokaa ja sille jäi nälkä! Vielä pitäisi huvittua veneretkestä, jonka päätöksen voinette arvata ja monesta muusta vastaavasta "hupaisasta" tilanteesta.

Kiukutti kuunnella, mutta toivoin koko ajan, että homma muuttuisi paremmaksi. Ei muuttunut.

Ahndongshik: Lindbergh 8
Sangatsu Manga 2017, 192s.
Suom. Juha Mylläri

Lindbergh-sarjan viimeistä osaa en voi mennä kehumaan.  Tässä osassa käydään pitkitettyä lopputaistelua, tehdään muutama paljastus menneisyydestä, taistellaan vielä vähän ja jätetään se minua eniten kiinnostanut arvoitus (Knitin istän kohtalo) täysin auki.

Jotenkin niiiiiin turhauttava sarja, ettei mitään rajaa.

Kore Yamazaki: Velhon morsian 6
Punainen jättiläinen 2017, 187s.
Suom. Antti Valkama

Velhon morsiamen kuudennessa osassa ollaan joulutunnelmissa. Chise saa salaperäisen kutsun saapua Lontooseen - jouluostoksille. Kotikyläänsä palattuaan hän törmää hätääntyneeseen tyttöön, jonka pikkuveli on kadonnut. Erityisen oudoksi katoamisen tekee se, etteivät tytön vanhemmat tai isovanhemmat muista poikaa koskaan olleenkaan.

Pidän Chisestä, mutta Eliaksesta en saa oikein minkäänlaista otetta. Hän on välillä enemmän ohikulkija kuin yksi päähenkilöistä. Edelleenkään Chisen ja Eliaksen väliltä en löydä mitään tunnelatausta, mutta ehkä sellainen kuitenkin on olemassa - tai kehittyy joskus myöhemmin.

Vaikka en ihan täysin myyty sarjalle olekaan, pidän sen ideasta ja piirrostyylistä niin paljon, että ehdottomasti seuraan Chisen ja Eliaksen vaiheita jatkossakin.

Roddy Doyle: Smile
Random House UK 2017, 5h 3min.
Lukija: Roddy Doyle

Victor Forde on juuri muuttanut asumaan yksin suurin piirtein lapsuutensa maisemiin. Hän käy joka ilta Donnelly's pubissa oluella, kaikessa rauhassa. Eräänä iltana hänen seuraansa änkeää mies, joka käyttäytyy tuttavallisesti, vaikka Victorilla ei ole hajuakaan miehen henkilöllisyydestä. Ehkä hänellä on edes hämäriä mielikuvia Fitzpatrickiksi esittäytyneen miehen sisaresta?

Smile jättää jälkeensä paljon kysymyksiä, mutta pidin siitä. Victor melkeinpä pakotetaan muistelemaan kouluaikojaan ja ensimmäistä naisystäväänsä, josta tuli myöhemmin hänen vaimonsa, vaikka avioliittoa ei koskaan solmittukaan. Doyle on lukijana persoonallinen ja hänen hivenen ärtyneenoloinen äänensä sopi tähän kirjaan todella hyvin.

Mikään hupailutarina Smile ei missään nimessä ole, mutta kirjan nimelle on selkeä syynsä. Pidin tästä yllättävän paljon, ehkä eniten lopun jättämän häkellyksen ansiosta.

Bomarn: Pahispomo ja kissat
Punainen jättiläinen 2017, 128s.
Suom. Antti Valkama

Yllättäen posti toi tällaisen höpsön hauskan huumorimangan, Pahispomo ja kissat. Elokuvissahan gangsteripomoilla ja muilla pahiksilla on toisinaan lemmikkinään kissa ja tässä sarjakuvassa kissa ja pahis -kombosta muodostetaan ihan viihdyttävää huumoria.

Kissathan ovat, noin stereotypioituna, itsekkäitä ja viihtyvät laatikoissa. Ne vaativat huomiota hankalissakin tilanteissa ja tykkäävät leikkiä milloin milläkin.

Jos siis pahispomolla on salkku täynnä lunnasrahoja, se on kissalle mitä oivallisin petipaikka. Ja jos samainen pomo hellyydenpuuskassaan tilaa kissoille hulppean pikku mökin, kissat ihan takuulla valtaavat sen pakkauslaatikon.

Sarjan piirrostyyli on vähän jäykkä, eikä tässä tainnut olla yhtään oikeaa sanaa - vain hohotusta ja muita huudahduksia. Kissat ovat kuitenkin niin hassuja, että kyllä tätä lukiessa joulustressi ainakin hetkeksi hellitti.

Alto Yukimura: Hopeasokerimestari ja musta keiju 1+2
Alkuteos: Miri Mikawa
Sangatsu Manga 2016-2017
Suom. Antti Valkama

Hopeasokerimestari ja musta keiju on kaksiosainen sarja orvoksi jääneestä Annista, joka haluaa äitinsä muistoa kunnioittaakseen tulla hopeasokerimestariksi. Ann lähtee pitkälle ja vaaralliselle matkalle pääkaupunkiin turvanaan torilta ostamansa soturikeiju Schar. Hellämielinen Ann kohtelee Shcaria ja muitakin keijuja vertaisinaan, mitä kaikki ihmiset eivät katso hyvällä ja keijutkin suhtautuvat Annin kiltteyteen epäillen.

Matkalla Ann kohtaa vaaroja ja monia haasteita, mutta määrätietoisesti hän sinnittelee kohti unelmaansa.

Hopeasokerimestari ja musta keiju on söpö ja hienovireisen romanttinen tarina. Pidän kovasti sarjan piirrostyylistä, jonka hempeys ja herkkyys sopii tarinaan oivallisesti.

Juba: Viivi ja Wagner - On-nöff-suhde
Otava 2017, 64s.

Joulupukki toi minulle yhden kirjalahjan, jonka lukaisin heti aattona. Viivi ja Wagner -sarjan kahdeskymmenes osa oli ihan kiva. Osittain strippien huumori ei nappaa sitten yhtään, sillä esimerkiksi Wagnerin jatkuva kaljan ryystäminen on vain ärsyttävää. On tällä albumilla silti hyvätkin hetkensä, kuten vaikka Wagnerin kahden pallon pallomeri tai piparkakkumuurahaiskeko.

Sekalaisia sarjakuvia

Hugleikur Dagsson: Kuvitetut klassikot
Maailmankirjallisuuden helmiä Hugleikurin tapaan
Atena 2014, 96s.
Suom. Ville Lähteenmäki

Vuorossa on jälleen satunnaisten sarjakuvien koontipostaus.

Hugleikur Dagssonin hupailut ovat sellaista lajia, josta ei koskaan voi etukäteen tietää tuleeko naurattamaan vai kiristääkö kukkahattu entistä enemmän. Dagssonin Popular Hits -kokoelmat ovat naurattaneet isosti, mutta monet muut "vitsit" ovat lähinnä ällöttäneet.

Kuvitettuihin klassikoihin uskalsin tarttua Kirsin bloggauksen ansiosta. Tunnettujen kirjojen uudistetut kannet ovat hillittömän hauskoja ja napakkuudessaan erittäin hyvin toimivia. Suosikkini on Saatanalliset säkeet, jonka kannessa nainen lukee mikrofoniin: "…ja Edward syleili kiihkeästi Bellaa…"

Juba: Viivi ja Wagner 17, Kyljys kainalossa
Otava 2014, 63s.

Mies on hankkinut minulle vuosien mittaan syntymäpäivälahjaksi lähes kaikki Viivi ja Wagner -sarjakuva-albumit. Kyljys kainalossa on jo seitsemästoista albumi ja edeltäjiensä tapaan se tarjoaa samaa  perushyvää viihdykettä.

Viivi ei vieläkään ole luovuttanut sikansa kouluttamisen suhteen, vaikka mikään oppi ei ole vuosien saatossa tainnut mennä kovin hyvin perille. Wagner viihtyy edelleen parhaiten sohvalla röhnöttämässä tai missä tahansa, missä on tarjolla kaljaa.

Juba: Viivi ja Wagner 15, Vau, kuuma kinkku!
Arktinen Banaani 2013, 184s.

Viidestoista Viivi ja Wagner -albumi minulla on tällaisena kovakantisena pokkaripainoksena. Mustavalkoisten strippien ruudut on aseteltu allekkain ja se toimii oikein hyvin.

Yksi strippi kirvoittu erityisen suuret naurut. Wagner nimittäin testaa vanhaa juhannustaikaa kerrostalo-olosuhteissa: koska omaa kaivoa ei ole, Wagner kurkistaa vessanpyttyyn nähdäkseen tulevan puolisonsa. Kun pöntön vedestä heijastuu olan yli kurkkiva Viivi, Wagner huudahtaa: "Voi ei! Ei tuota samaa!"

Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga
Like 2014, 168s.
Suom. Antti Koivumäki

Brian K. Vaughanin käsikirjoittama ja Fiona Staplesin kuvittama Saga kiinnitti huomioni, kun sitä jossakin jo unohdetussa yhteydessä kehuttiin suurin sanoin. Kolmen Eisner-palkintoa voittanut sarjakuva ei voi olla huono.

Tiesin, että kyseessä on sarjan ensimmäinen osa, joten osasin odottaakin tietynlaista irrallisuutta. Sagassa on paljon hyvää ja kiehtovaa, ihan jo perusideansakin ansiosta: galaksien ja näiden rotujen välinen sota riehuu ties kuinka monennetta vuotta, mutta entiset viholliset, Alana ja Marko, keskittyvät yhteisen lapsensa syntymään ja elämän turvaamiseen. Pienen perheen on yritettävä löytää rauhallinen ja mahdollisimman turvallinen paikka, jossa pieni jälkeläinen voisi todennäköisimmin pysyä hengissä ja toivottavasti elää onnellisena.

Parasta tässä kirjassa ovat Alana ja Marko, jotka ovat jo hahmoina kiehtovia ja (ainakin oman lukijahistoriani valossa) erilaisia kuin sankarit yleensä. En kuitenkaan voi väittää mitenkään häikäistyneeni Sagan upeudesta. Se on liian selvästi sarjan alku, eikä oikein toimi itsenäisenä albumina. Tässä ehditään juuri ja juuri tutustua keskeisimpiin henkilöihin ja tehdä ylenmalkainen yleiskatsaus taustoihin, kun tuleekin jo takakansi vastaan. Sarja toimisi varmasti parhaiten suhteellisen tiiviiseen tahtiin luettuna, jolloin hahmot ja oleellisimmat juonenkäänteet pysyisivät paremmin muistissa.

Marguerite Abouet & Clément Oubrerie: Aya of Yop City
Jonathan Cape 2009, 106s.

Pidin hyvin paljon Marguerite Abouetin ja Clément Ouberien Aya-sarjakuvasta, jonka luin alkusyksystä. Nyt sain ensimmäisen jatko-osan kirjastosta ja erikoisen hyvä oli tämäkin.

Aya jatkaa opiskeluaan, vaikka ystävän lapsen hoitaminen viekin hyvin paljon hänen aikaansa. Adjouan tulevat appivanhemmat kyseenalaistavat poikansa isyyden ja lopulta myös Adjouan isälle selviää, kenen lapsi pieni Bobby oikeasti on. Bintou tapailee äveriästä ranskalaismiestä, mutta kaikki ei ole aivan siten kuin tuo unelmien mies väittää. Ayan isäkin joutuu seuraavassa osassa selittelemään melkoisesti omia tekosiaan.