Luettuja ja kuunneltuja

Alexander McCall Smith: Fatty O'Leary's Dinner Party
W F Howes 2014, 3h 47min.
Lukija: Steven Crossley

Pidän kovasti Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe-sarjasta ja ajattelin että ehkä tämä Fatty O'Leary's Dinner Party tarjoaisi jotakin vähän saman tyyppistä viihdykettä.

Miljöö on kovasti erilainen kuin kuuma Botswana, sillä tässä kirjassa 40-vuotta täyttävä Fatty O'Leary lähtee vaimonsa kanssa Irlantiin, esi-isiensä maahan. Fatty on mukava mies, jolla on paljon ystäviä. Hän on myös reilun kokoinen, mikä aiheuttaa ongelmia heti odotetun matkan alussa ahtaassa lentokoneessa. Irlanti näyttää juuri sellaiselta kuin Fatty on aina kuvitellutkin, mutta mikään ei suju suunnitelmien mukaan.

Fatty O'Leary's Dinner Party muistuttaa hieman P.G. Wodehousen tyyliä, jossa kommellukset seuraavat toisiaan. Mutta siinä missä Wodehouse onnistuu pitämään tunnelman enimmäkseen hilpeänä, McCall Smithin tarina aiheuttaa kiusaantuneisuutta. Tässä kirjassa nimittäin kaiken "hauskuuden" lähteenä pidetään nimenomaan Fattyn lihavuutta. Että hahhah! lihavan miehen matkalaukku katosi, samoin kuin sen vaatteet pyykkikoneesta! Mistäs noin isolle muka saataisiin vaatteita päälle! Ja hohhoh! nyt se ei saanut tarpeeksi ruokaa ja sille jäi nälkä! Vielä pitäisi huvittua veneretkestä, jonka päätöksen voinette arvata ja monesta muusta vastaavasta "hupaisasta" tilanteesta.

Kiukutti kuunnella, mutta toivoin koko ajan, että homma muuttuisi paremmaksi. Ei muuttunut.

Ahndongshik: Lindbergh 8
Sangatsu Manga 2017, 192s.
Suom. Juha Mylläri

Lindbergh-sarjan viimeistä osaa en voi mennä kehumaan.  Tässä osassa käydään pitkitettyä lopputaistelua, tehdään muutama paljastus menneisyydestä, taistellaan vielä vähän ja jätetään se minua eniten kiinnostanut arvoitus (Knitin istän kohtalo) täysin auki.

Jotenkin niiiiiin turhauttava sarja, ettei mitään rajaa.

Kore Yamazaki: Velhon morsian 6
Punainen jättiläinen 2017, 187s.
Suom. Antti Valkama

Velhon morsiamen kuudennessa osassa ollaan joulutunnelmissa. Chise saa salaperäisen kutsun saapua Lontooseen - jouluostoksille. Kotikyläänsä palattuaan hän törmää hätääntyneeseen tyttöön, jonka pikkuveli on kadonnut. Erityisen oudoksi katoamisen tekee se, etteivät tytön vanhemmat tai isovanhemmat muista poikaa koskaan olleenkaan.

Pidän Chisestä, mutta Eliaksesta en saa oikein minkäänlaista otetta. Hän on välillä enemmän ohikulkija kuin yksi päähenkilöistä. Edelleenkään Chisen ja Eliaksen väliltä en löydä mitään tunnelatausta, mutta ehkä sellainen kuitenkin on olemassa - tai kehittyy joskus myöhemmin.

Vaikka en ihan täysin myyty sarjalle olekaan, pidän sen ideasta ja piirrostyylistä niin paljon, että ehdottomasti seuraan Chisen ja Eliaksen vaiheita jatkossakin.

Roddy Doyle: Smile
Random House UK 2017, 5h 3min.
Lukija: Roddy Doyle

Victor Forde on juuri muuttanut asumaan yksin suurin piirtein lapsuutensa maisemiin. Hän käy joka ilta Donnelly's pubissa oluella, kaikessa rauhassa. Eräänä iltana hänen seuraansa änkeää mies, joka käyttäytyy tuttavallisesti, vaikka Victorilla ei ole hajuakaan miehen henkilöllisyydestä. Ehkä hänellä on edes hämäriä mielikuvia Fitzpatrickiksi esittäytyneen miehen sisaresta?

Smile jättää jälkeensä paljon kysymyksiä, mutta pidin siitä. Victor melkeinpä pakotetaan muistelemaan kouluaikojaan ja ensimmäistä naisystäväänsä, josta tuli myöhemmin hänen vaimonsa, vaikka avioliittoa ei koskaan solmittukaan. Doyle on lukijana persoonallinen ja hänen hivenen ärtyneenoloinen äänensä sopi tähän kirjaan todella hyvin.

Mikään hupailutarina Smile ei missään nimessä ole, mutta kirjan nimelle on selkeä syynsä. Pidin tästä yllättävän paljon, ehkä eniten lopun jättämän häkellyksen ansiosta.

Bomarn: Pahispomo ja kissat
Punainen jättiläinen 2017, 128s.
Suom. Antti Valkama

Yllättäen posti toi tällaisen höpsön hauskan huumorimangan, Pahispomo ja kissat. Elokuvissahan gangsteripomoilla ja muilla pahiksilla on toisinaan lemmikkinään kissa ja tässä sarjakuvassa kissa ja pahis -kombosta muodostetaan ihan viihdyttävää huumoria.

Kissathan ovat, noin stereotypioituna, itsekkäitä ja viihtyvät laatikoissa. Ne vaativat huomiota hankalissakin tilanteissa ja tykkäävät leikkiä milloin milläkin.

Jos siis pahispomolla on salkku täynnä lunnasrahoja, se on kissalle mitä oivallisin petipaikka. Ja jos samainen pomo hellyydenpuuskassaan tilaa kissoille hulppean pikku mökin, kissat ihan takuulla valtaavat sen pakkauslaatikon.

Sarjan piirrostyyli on vähän jäykkä, eikä tässä tainnut olla yhtään oikeaa sanaa - vain hohotusta ja muita huudahduksia. Kissat ovat kuitenkin niin hassuja, että kyllä tätä lukiessa joulustressi ainakin hetkeksi hellitti.

Alto Yukimura: Hopeasokerimestari ja musta keiju 1+2
Alkuteos: Miri Mikawa
Sangatsu Manga 2016-2017
Suom. Antti Valkama

Hopeasokerimestari ja musta keiju on kaksiosainen sarja orvoksi jääneestä Annista, joka haluaa äitinsä muistoa kunnioittaakseen tulla hopeasokerimestariksi. Ann lähtee pitkälle ja vaaralliselle matkalle pääkaupunkiin turvanaan torilta ostamansa soturikeiju Schar. Hellämielinen Ann kohtelee Shcaria ja muitakin keijuja vertaisinaan, mitä kaikki ihmiset eivät katso hyvällä ja keijutkin suhtautuvat Annin kiltteyteen epäillen.

Matkalla Ann kohtaa vaaroja ja monia haasteita, mutta määrätietoisesti hän sinnittelee kohti unelmaansa.

Hopeasokerimestari ja musta keiju on söpö ja hienovireisen romanttinen tarina. Pidän kovasti sarjan piirrostyylistä, jonka hempeys ja herkkyys sopii tarinaan oivallisesti.

Juba: Viivi ja Wagner - On-nöff-suhde
Otava 2017, 64s.

Joulupukki toi minulle yhden kirjalahjan, jonka lukaisin heti aattona. Viivi ja Wagner -sarjan kahdeskymmenes osa oli ihan kiva. Osittain strippien huumori ei nappaa sitten yhtään, sillä esimerkiksi Wagnerin jatkuva kaljan ryystäminen on vain ärsyttävää. On tällä albumilla silti hyvätkin hetkensä, kuten vaikka Wagnerin kahden pallon pallomeri tai piparkakkumuurahaiskeko.

The Commitments

Roddy Doyle: The Commitments
Random House Audio 2013, 3h 38min
Lukija: Laurence Kinlan

The Commitments on minulle sellainen henkilökohtainen nostalgiaklassikkoelokuva. En tiedä monestiko olen sen nähnyt, mutta tosi. Joitakin vuosia sitten ostin itselleni Roddy Doylen Barrytown trilogian (kirjana siis), mutta kas kummaa, senkin lukeminen on jäänyt. Tavallaan onneksi jäi, koska tämä Laurence Kinlanin lukema äänikirja on ehkä paras äänikirja ikinä!

The Commitmentshan on kaveriporukalla koottu bändi, joka treenaa erinäisissä autotalleissa ja varastoissa. Keikoillekin toki päästään ja yleisö tykkää. Mutta sitten on sellaista ylimääräistä säätöä ja keskinäistä kärhämää.

Kinlanilla on mitä mainioin irlantilaisaksentti, joka jo yksinään olisi riittänyt tekemään kuuntelukokemuksesta erikoisen hyvän. Mutta aksentin lisäksi Kinlan laulaa! Hän tulkitsee James Brownia yhtä antaumuksella kuin The Commitmentsin treenejä ja keikkoja. Ihan parasta!

Suosittelen tätä nimenomaista äänikirjaa kaikille niille, jotka kaihtavat äänikirjoja sekä niille, joille The Commitments-elokuva on ollut rakas.

Paddy Clarke

Roddy Doyle: Paddy Clarke Hähhähhää (Paddy Clarke Ha Ha Ha)

WSOY 1994, 276s.

Suom. Leena Tamminen

Paddy Clarke on 10-vuotias irlantilaispoika, joka elää vauhdikasta ja jännittävää elämää ystävien kanssa. Välillä tehdään luvattomia tutkimusmatkoja läheiseen latoon, juostaan keskeneräistä viemäriputkea päästä päähän, rakennetaan maja ja varustetaan sen ympäristö ansoilla vihollisten varalle, pelataan jalkapalloa ja kiusataan pikkuveljeä.

Kerronta on vauhdikasta ja minä-muotoista. Lapsen näkökulma on toimiva ja hyvin aidon kuuloinen.

Joidenkin meidän koulun poikien äiti oli Cadburylla töissä. Meidän äiti ei ollut eikä Kevinin, ja Aidanin ja Liamin äiti oli kuollut. McEvoyn Ianin äiti oli, ei tosin koko vuotta, pääsiäisen ja joulun alla vain. --- Äiti sanoi että McEvoyn täti oli Cadburylla töissä vain koska sen oli pakko.
Minä en ymmärtänyt.
"Sinun isälläsi on parempi työpaikka kuin Ianin isällä", äiti sanoi. Sitten se sanoi: "Ethän varmasti sano Ianille mitään."
McEvoyt asuivat meidän kadulla.
"Meidän isällä on parempi työpaikka kuin teidän isällä!"

Koulussa on ehkä hiukan rauhallisempaa, mutta kyllä sielläkin tapahtuu vaikka mitä: käydään terveystarkastuksessa ja yritetään syödä iso pallokarkki tunnilla niin ettei opettaja huomaa. Kotona on kivaa, mutta yhtäkkiä isä ja äiti alkavat riidellä. Ensin melkein huomaamatta, kuiskien, mutta pian äänet kohoavat.

Luin tämän nyt kolmannen kerran ja pidin edelleen. Jostain syystä muistikuvissani tarina oli hilpeämpi, nyt Paddyn vanhempien välien huononeminen tuntui vahvemmin kuin aiemmin. Omalla listallani tämä on Roddy Doylen paras kirja (niistä, jotka olen lukenut), mutta onhan tämä voittanut myös Booker-palkinnon, eli laadukkaasta tarinasta on kyse.

Jos jotakin negatiivista haluaa kuulla, niin minusta Irlantilaiset nimet eivät taivu luontevasti "Jokisen Ellu" -muotoon. "Ian McEvoyn äiti" kuulostaa minun korvaani paremmalta kuin "McEvoyn Ianin äiti". Mutta tosiaan, ihan makuasiastahan tässä(kin) on kyse. :)

Tällä kirjalla osallistun Satun minihaasteeseen 5/11, Lapsen silmin,
Totally British-haasteeseen, Éirinn go Bràch! sekä
valtaan kartalta Irlannin.