Tavataanko oikeasti?

Sophie Kinsella: Tavataanko oikeasti?
WSOY 2021, 404s.
Suom. Maija Heikinheimo

Sophie Kinsellan tuorein suomennettu kirja, Tavataanko oikeasti?, oli aika lailla tismalleen sitä mitä odotinkin. 

Helppoa ja nopeaa luettavaa? Kyllä.
Kevyttä ja huumorilla sävytettyä sisältöä? Kyllä.
Ihastumiskuvausta ja maailman parhaita ystäviä? Kyllä.

Entä epäuskottavia käänteitä? Kyllä, todellakin.
Ärsyttäviä hahmoja? Kyllä, päähenkilöstä lähtien.
Järjestyykö kaikki parhain päin? Tietenkin.

Ava elää tunteella ja vaistojensa varassa, haaveilee muun muassa kirjailijuudesta, aromaterapiasta ammattina ja hänellä on huonosti käyttäytyvä löytökoira sekä koti tupaten täynnä värejä ja tavaraa. Kirjailijahaavettaan edistääkseen hän osallistuu kirjoitusretriittiin, joka järjestetään idyllisessä ympäristössä Italiassa. Samassa paikassa (entisessä luostarissa) järjestetään muitakin kursseja ja kun itsepuolustuskurssin vetäjä äkillisesti sairastuu, osa näistä kurssilaisista liittyy kirjoituskurssilaisten joukkoon. Kurssilla ei kerrota itsestä mitään, vaan kukin saa valita itselleen salanimen. Ja voitte kenties kuvitella, että jos ihastuu/rakastuu tällaisessa kuplassa, kotiinpaluu ja arki voi tuoda mutkan jos toisenkin siihen siloiseen yhteiseloon?

Vaikka kirjan kaikki hahmot olivat enemmän tai vähemmän ärsyttäviä, juoni ennalta-arvattava ja äärimmäisen epäuskottava, ei kirjan keskeyttäminen käynyt mielessäkään. Tämä oli lyhyen kesäloman aloitukseen juuri oikeanlaista "aivot narikkaan"-luettavaa.

Kevyttä kesälukemista

Nelli Hietala: Varotoimia
Karisto 2020, 167s.

Taimi on ollut viettämässä viikonloppua ystävänsä luona ja on palaamassa illan viimeisellä bussilla kotiin. Eräältä pysäkiltä kyytiin nousee tummakulmainen mies, joka istuu Taimin viereen, vaikka muuallakin olisi tilaa. Kun bussi pysähtyy huoltoasemalle kymmeneksi minuutiksi, Taimi suuntaa vessaan, mutta järkyttyy kun bussi onkin jatkanut matkaa etuajassa. Näköjään myös se tummakulmainen mies, Samir, on jäänyt kyydistä!

Vakuutusalalla työskentelevä Taimi on mestari kartoittamaan riskejä ja keksimään, mikä kaikki voisi mennä kamalalla tavalla mieleen. Tämä oli Taimissa hauska piirre, vaikka oikeassa elämässä moinen olisi varmasti rasittavaa. Syrjäinen huoltoasema ei ole ihanteellinen paikka jäädä jumiin, varsinkaan hetkeä ennen sulkemisaikaa, varsinkaan talvella.

Varotoimia on nopealukuinen ja kepeä, viihdyttäväkin kirja. Idea on hauska, mutta Samir jää todella ohueksi ja epämääräiseksi hahmoksi, mikä on harmi. Suosittelen tätä silti, etenkin hikisiä päiviä viilentämään.

----------------------------------------------------------------

Sophie Kinsella: Sitä saa mitä antaa
WSOY 2020, 406s.
Suom. Kaisa Kattelus

Sophie Kinsellan ei-Himoshoppaaja -kirjat ovat olleet minulle pääsääntöisesti taattua viihdettä. Sitä saa mitä antaa ajoi asiansa kevyenä kesälukemisena, vaikka ei mitenkään loistokas tyylilajinsa edustaja olekaan.

Fixie on niin kova laittamaan asioita kuntoon - omia, mutta myös muiden - että lapsuudessa saatu lempinimi on jäänyt arkikäyttöön. Fixie työskentelee edesmenneen isänsä perustamassa kaupassa, jota äiti nykyisin johtaa. Myös isosisko ja isoveli ovat mukana bisneksessä, tosin kumpaakaan ei kaupalla juurikaan näy. Kun äiti lähtee melko yllättäen siskonsa luo Espanjaan, sisarukset jäävät pitämään kauppaa pystyssä. Samoihin aikoihin Fixiellä on mieshuolia, tietenkin.

Sitä saa mitä antaa on kevyttä ja ihan kivaa luettavaa, jonka keskeisimmät juonenkäänteet arvaa jo kirjan alussa.

Yllätä minut

Sophie Kinsella: Yllätä minut
(Surprise me, 2018)
WSOY 2018, 11h 21min
Suom. Kaisa Kattelus
Lukija: Leena Pöysti

Sophie Kinsellan ei-Himoshoppaaja-kirjat ovat minun luottohömppiäni. Yllätä minut viihdytti yhtä takuuvarmasti kuin aiemmatkin.

Sylvie ja Dan ovat onnellinen aviopari. Heillä on kiva koti, kaksi lasta ja molemmilla ihan mieluisat työpaikat ja tosiaan se parisuhdekin voi oikein hyvin. Mutta sitten käy ilmi, että molemmat ovat fyysisesti niin hyvässä kunnossa, että yhteisiä vuosia on edessä jopa 68. Ja yhtäkkiä yhteinen tulevaisuus tuntuukin melkein kammottavan pitkältä. Ettäkö melkein 70 vuotta tuon yhden ja saman ihmisen kanssa? Sylvie ehdottaa Danille, että heidän olisi hyvä pitää avioliittonsa virkeänä järjestämällä toisilleen yllätyksiä, koska mikä voisi mennä vikaan! Iki-pitkän avioliiton ohella Sylvietä vaivaa se, että Dan suhtautuu nihkeästi Sylvien edesmenneeseen isään. Sylvie itse muistaa isänsä hurmaavana ja aika lailla täydellisenä miehenä, mutta Dan ei tunnu muistavan samoja asioita.

Yllätyksiä onkin luvassa, osa hulvattoman hauskoja (yhdelle nauroin ääneen), osa kiusallisia ja lopulta surullisiakin. Viihdyin kirjan parissa vallan mainiosti, missä toki auttoi mainiosti eläytyvä lukija, Leena Pöysti.

Takuuvarmaa viihdykettä flunssaisellekin päälle!

Kuka on pomo

Sophie Kinsella: Kuka on pomo
(My Not So Perfect Life, 2017)
WSOY 2017, 412s
Suom. Kaisa Kattelus

Olen jatkanut lukemisten suhteen hömppälinjalla.

Sophie Kinsella edustaa minulle (näillä ei-Himoshoppaaja -kirjoillaan) hömpän aatelia: teksti on sujuvaa, tapahtumat sopivan epäuskottavia ja sankarittaret jotenkin pöhköjä. Juoni on toki pohjimmiltaan ennalta-arvattava, mutta useimmiten Kinsella kuljettaa tarinaa hieman odottamattomia reittejä.

Kuka on pomo kertoo Katie Brenneristä, Somersetissa kasvaneesta nuoresta naisesta, joka on suurin piirtein koko ikänsä haaveillut elämästä ja urasta Lontoossa. Nyt Katiella onkin Lontoossa sekä työpaikka että asunto, tai no huone, joskin aika kaukana toisistaan. Elo ei muutenkaan ole aivan niin hohdokasta kuin kuvitelmissa, mutta Instagramiin Katie suoltaa kuvia täydelliseksi uskottelemastaan elämästään. Katien isä ja tämän naisystävä päättävät perustaa luksuslomakylän, jonka perustamisessa Katie on suureksi avuksi. Sitten tapahtuu tietenkin kaikenlaista lukijaa viihdyttävää sekä työ- että rakkausrintamalla.

Viihdyin tämän kirjan parissa oikein hyvin. Tietysti Katien teeskentely ja kulissien pystyttely ärsytti ja turhauttikin, mutta en sitten jaksanut ottaa mitään kovin vakavasti. Romantiikkaa olisi saanut olla vähän enemmänkin.

Hääyöaie

Sophie Kinsella: Hääyöaie

(Wedding Night, 2013)

WSOY 2014, 388s.

Suom. Aila Herronen

Pidän kovasti (hyvistä) romanttisista komedioista. Olen kuitenkin laiska seuraamaan elokuvauutisia, enkä siis ole perillä siitä, mitä olisi ylipäätään tarjolla. Tästä syystä nautin romanttisen viihteen yleensä kirjan muodossa. Minulle sopivaa, ennalta-arvattavaa ja nauruhermoja kutkuttavaa höpsöttelyä osaa kirjoittaa Sophie Kinsella.

Hääyöaie alkaa hivenen kiusallisesta kohtauksesta. Väärinkäsitysten ja naisellisten oletusten vuoksi Lottie valmistautuu vastaamaan myöntävästi pitkäaikaisen poikaystävänsä kosintaan - jota ei tule. Suhde päättyy siihen ja kuinka ollakaan, teiniaikainen ensirakkaus, Ben, ottaa yllättäen yhteyttä. Lottie ja Ben huomaavat tuntevansa vetoa toisiinsa edelleen ja päättävät mennä naimisiin pikavauhtia ja pidättäytyä seksistä hääyöhön asti. Lottien katkeraa avioeroa läpikäyvä isosisko pitää Lottien avioliittoa hirveänä virheenä ja päättää estää hääyön keinoja kaihtamatta.

Kirja on vauhdikas ja täynnä koheltamista, kiusallisia ja absurdeja tilanteita. Viihdyin niin hyvin, että välillä nauroin ääneenkin, vaikka kieltämättä vitsi vähän väljähtyi tarinan venyessä hiukan liian pitkäksi. Hääyöaie ei ole järin uskottava, mutta mielestäni tällaisen kirjallisuuden ei tarvitse yrittääkään olla realistinen.

Hääyöaie (jonka nimi muuten tuntuu mukavalta lausua!) sopii erinomaisesti kevyen höpöhöpöviihteen kaipuuseen.


Kirjabingo: "Romantiikka".

Soitellaan, soitellaan!

Sophie Kinsella: Soitellaan, soitellaan!

(I've Got Your Number, 2012)

WSOY 2012, 372s.

Suom. Irmeli Ruuska

Tähän väliin kaipasin kunnollista hömppää. Kunnollisen hömpän määritelmästä voidaan toki olla montaa mieltä, mutta minulle sopivat mainiosti nämä Kinsellan ei-himoshoppaaja-kirjat: vaivatonta, vauhdikasta, hauskaa ja ennalta-arvattavaa viihdettä.

Poppy Wyatt valmistautuu tuleviin häihinsä kovalla tohinalla. Tuleva aviomies on tietysti aivan ihana, vaikka kovin pitkään he eivät vielä ole tunteneetkaan. Mutta jos mies kosii yllättäen vain kuukauden seurustelun jälkeen, perintösormuksella varustautuneena, niin täytyyhän kaiken olla hyvin. Väistämätön alamäki on kuitenkin edessä: Poppy hukkaa sormuksensa. Ja heti seuraavassa hetkessä varastetaan kännykkä. Onneksi hotellin aulan roskiksesta löytyy hylätty puhelin, jonka Poppy ottaa käyttöönsä - kyseessähän on hätätilanne. Lyhyehkön neuvottelun päätteeksi puhelimen oikea omistaja, Sam, suostuu lainaamaan puhelinta Poppylle vähäksi aikaa, kunhan tämä välittää kaikki hänelle tarkoitetut viestit ja sähköpostit oikeaan osoitteeseen. Luonnollisesti Poppy tulee lukeneeksi Samin viestit ja sähköpostit, eikä voi vastustaa kiusausta vastata muutamiin. Sam tuntuu tulevan tutuksi, vaikka suhteen määritteleminen onkin vaikeaa.

Soitellaan, soitellaan! oli juuri sitä, mitä odotinkin. Turhia ei tarvinnut pysähtyä pohtimaan kirjan teemoja tai opetuksia, vaan lukeminen oli ihanan kevyttä. Tuntui, kuin olisin katsonut herttaisen höpsöä tyttöjen leffaa, romanttista komediaa juuri oikeanlaisilla näyttelijöillä. Liialla uskottavuudella kirjaa ei ole pilattu, mutta kukapa sellaista tällaiselta odottaisikaan.

Mainio kirja helteillä luettavaksi!

Salaisuuksia ilmassa

Sophie Kinsella: Salaisuuksia ilmassa

(Can You Keep A Secret?, 2003)

WSOY 2008, 336s.

Suom. Ulla Selkälä

Kaipasin lisää kevyttä, helppoa ja hauskaa luettavaa ja Kinsellan Salaisuuksia ilmassa täytti vaivatta kaikki nämä kriteerit.

25-vuotias Emma Corrigan on palaamassa työmatkalta Skotlannista, kun lentokone joutuu turbulenssiin. Emma on jo kentällä koettanut lievittää lentopelkoaan muutamalla drinkillä ja lentokoneen hurjat tärähdykset saavat hänet uskomaan, että maahansyöksy on väistämätön. Kauhuissaan Emma alkaa tunnustaa salaisuuksiaan bisnesluokan toiselle matkustajalle, amerikkalaismiehelle, joka saa kuulla mitä yksityisempiä paljastuksia. Kaikkien onneksi lentokone pääsee määränpäähänsä turvallisesti ja arkinen elämä voi jatkua. Ainakin siihen asti, kunnes Emman työpaikalle tulee yllätyskäynnille firman toinen omistaja, juuri tuo herra, joka sai lentokoneessa kuulla Emmasta kaiken...

Kinsellan huumori tuntuu uppoavan minuun mainiosti. Emma on varsin herttainen koheltaja, joka ajautuu väkisinkin kiusallisiin tilanteisiin, eikä myötähäpeältä voi välttyä. Hihittelin ja kihersin milloin millekin älyttömälle tilanteelle ja samalla pelkäsin sitä, kuinka ennalta-arvatta ja kliseinen loppu kirjalla mahtaa olla. No, eihän sitä loppuratkaisua voi kovin omaperäiseksi kehua, mutta sentään sinne päädytään vähän useampien mutkien mutkien kautta kuin aivan suoraviivaisimmassa hömpässä. Henkilöhahmoja täytyy vielä kehua erikseen, sillä sen verran monipuolisia, omituisia ja aidonoloisia tyyppejä tarinaan mahtuu.

Varsinainen talousihme

Sophie Kinsella: Varsinainen talousihme

(The Undomestic Goddess, 2005)

WSOY 2007, 386s.

Suom. Ulla Selkälä

Nähtävästi minun aivoni ovat jumiutuneet loma-asetuksille. En kerta kaikkiaan saa luettua mitään vähänkään aivotyöskentelyä vaativaa, mutta tällainen viihde tuntuu sopivan vallan hyvin. No, ei se mitään. Itse asiassa tässä yhtenä päivänä tämän vuoden luettujen kirjojen listaa vilkuillessani oikein hämmästyin siitä, miten vähän hömppää on tullut luettua. Joten ehkä tämä on jotakin alitajuista lukutilaston normalisointia.

Varsinainen talousihme on jälleen yksi Kinsellan ei-himoshoppaaja-kirja. Samantha Sweeting työskentelee lakimiehenä maineikkaassa lontoolaisessa firmassa, jonka osakkuudesta hän on haaveillut jo pitkään. Työpäivät ja -viikot venyvät pitkiksi, sosiaaliseen elämään tai kotitöihin ei yksinkertaisesti jää aikaa. Kun sitten se päivä koittaa, jolloin Samantha päätetään ottaa osakkaaksi, Samantha saa päähänsä siivota sotkuisuudesta tunnetun työpöytänsä. Ikävä kyllä papereiden joukosta löytyy asiakirja, joka olisi vaatinut jatkotoimia jo hyvän aikaa sitten. Kun Samantha tajuaa, kuinka kalliiksi hänen virheensä firmalle tulee, hän menee paniikkiin ja lähtee työpaikaltaan. Jotenkin hän päätyy junaan ja jää pois satunnaisella asemalla. Seuraavana aamuna Samantha herää pehmeästä, vieraasta vuoteesta ja järkyttyy tajutessaan pestautuneensa taloudenhoitajaksi. Hänellä ei ole alkeellisimpiakaan ruoanlaittotaitoja, siivous- ja pyykkäystaidoista nyt puhumattakaan. Onneksi puutarhuri Nathaniel tulee apuun ja pikkuhiljaa Samantha ottaa tilanteen haltuun.

Luulen, että olen yrittänyt lukea tätä joskus aikaisemminkin, sillä kirjan alku oli todella tutun tuntuinen. Kirja etenee vauhdilla ja luonnollisesti mukaan mahtuu myös romantiikkaa ja väärinkäsityksiä. Välillä nauroin ääneen, mutta itkulta sentään säästyin. Erityisen äänekkään naurukohtauksen sai aikaan tämä kohta, jossa Samantha treenaa rakastuneen naisen ruumiinkieltä:

"Ja sitten ruumiinkieleen. Yritän otsa rypyssä muistella tv:stä kuulemiani sääntöjä. Jos nainen tuntee vetoa mieheen, hänen pupillinsa laajenevat. Hän myös nojautuu vaistomaisesti eteenpäin, nauraa miehen vitseille ja paljastaa ranteensa ja kämmenensä.

     Nojaudun kokeilumielessä kohti peilikuvaani ojentaen samalla käsiäni.

     Näytän Jeesukselta.

     Yritän lisätä mukaan keimailevan naurun. "Hah hah hah!" remahdan. "Minä kuolen nauruun!"

     Näytän iloiselta Jeesukselta.

     En ole ollenkaan varma lisääkö se minun mahdollisuuksiani."

Nopealla googlailulla löysin Varsinaisen talousihmeen seuraavista blogeista: Kirjakirppu, Kuuttaren lukupäiväkirja ja Luettuja maailmoja.

Varsinainen talousihme saa myös kunnian päättää Totally British-haasteen osaltani. Täytyy kyllä sanoa, että Totally British on ollut mielettömän kiva haaste! Todella monipuolinen ja joko hyvin laaja tai suppea, ihan riippuen omasta innostuksesta. Olisin halunnut lukea myös dekkareita (lukemattomia Agatha Christieitä kun on hyllyssä vaikka kuinka paljon) ja Multicultural Britain olisi kiinnostanut myös, mutta aika loppuu kesken. Innolla odotan, mitä kaikkia haasteita ensi vuosi tuo tullessaan. :)

Muistatko minut?

Sophie Kinsella: Muistatko minut?

(Remember me? 2008)

WSOY 2009, 362s.

Suom. Kaisa Kattelus

Tämän kirjan idea on oikeastaan ahdistava: Lexi Smart herää eräänä päivänä sairaalassa ja aika pian hän huomaa, ettei muista kolmesta edellisestä vuodesta mitään. Ei edes komeaa aviomiestään tai sitä, missä vaiheessa hänen oma ulkomuotonsa on muuttunut. Lexi on ollut auto-onnettomuudessa ja kärsii nyt amnesiasta. Lääkäreiden mukaan muisti voi palautua osittain tai kokonaan - tai sitten ei.

Kun pääsin alun kauheuksien yli tarina kyllä vei mukanaan. (Niin ja ne kauheudetkin olivat lähinnä omassa päässäni, kun mietin että mitä jos itselle kävisi noin! Olisipa kauheaa, jos ei muistaisi vaikka nuorempaa lastaan ollenkaan jne.) Huumoria oli sopivassa määrin ja kohellustakaan ei ollut liikaa. Lexin yritys sopeutua takaisin omaan elämäänsä ei tietenkään suju mutkattomasti, mutta senhän toki saattoi arvata.

Eipä tästä kirjasta paljon muuta voi sanoa kuin että ihan kelpo hömppää, josta jää hyvä mieli. Eiköhän nyt suurimmat kiukut ja äreydet väistyneet sen verran, että ehkä se joulumielikin kohta löytyy :)

Muistatko minut? pääsee mukaan Totally British -haasteeseen, British Chick Lit alakategoriaan.

Kevytkenkäinen kummitus

Sophie Kinsella: Kevytkenkäinen kummitus

(Twenties girl, 2009)

WSOY 2010, 437s.

Suom. Aila Herronen

Sophie Kinsella tunnetaan parhaiten Himoshoppaaja kirjoista. Olen lukenut niistä yhden ja inhosin sitä valtavasti. Mutta koska Totally British haasteen Chick Lit osio ei ole lähtenyt käyntiin ja löysin tämän halvalla kirpparilta, niin päätin ottaa ärsyyntymisriskin.

Lara Lingtonilla on murhe jos toinenkin. Ihana poikaystävä on äskettäin jättänyt ilman suurempia selityksiä ja Lara haaveilee kiihkeästi yhteenpaluusta. Parhaan ystävän kanssa perustettu Headhunter-firma on pulassa, kun se paras ystävä rakastuu lomamatkallaan ja jättää alaa tuntemattoman Laran vastuuseen kaikesta. Kun isotäti-Sadien haamu ilmestyy Laralle kesken omien hautajaistensa, ei elämä tunnu varsinaisesti helpottuvan. Kummitus vaatii hautajaisten keskeyttämistä ja sehän onnistuu - kun Lara keksii väittää 105-vuotiaana edesmenneen tädin kuolemaa murhaksi.

Kirja on aika tavalla perinteinen hömppäkirja kohelluksineen kaikkineen. Tästä löytyy niin romantiikkaa, väärinkäsityksiä kuin kiusallisia tilanteitakin. Etukäteen en odottanut tältä kirjalta kovin tasokasta viihdettä (juuri sen aiemman, surkean himoshoppaajamuiston vuoksi), mutta tämäpäs osoittautuikin tosi hyväksi. Nauroin jopa ääneen muutaman kerran. Niitä Himoshoppaajia en aio lukea jatkossakaan, mutta ehkäpä näitä sarjan ulkopuolisia kirjoja voisin kokeillakin.

Toki Kevytkenkäinen kummitus on välillä järjettömän epäuskottava (vaikka sen itse kummituksen jättäisikin huomioimatta) eikä myötähäpeäntunteiltakaan säästy, mutta onneksi kirjallisuutta ei tarvitsekaan ottaa aina niin vakavasti.

Nopsalla haulla löysin tämän kirjan seuraavista blogeista: Susan kirjasto, Kujerruksia ja Kirjahyllyn kätköistä.