Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea

Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea

(The Statistical probability of Love at First Sight, 2011)

Otava 2012, 203s.

Suom. Joel Kontro

Olipa kerran Maija, joka halusi lukea teinihömppää. Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea kuulosti juuri sopivalta: 17 vuotias Hadley on matkalla New Yorkista Lontooseen, isänsä häihin. Hadley myöhästyy lennoltaan, saa paikan seuraavaan koneeseen ja päätyy istumaan kentällä jo aiemmin tapaamansa Oliverin viereen. Pitkän lennon aikana he tutustuvat toisiinsa ja (väittämän mukaan) rakastuvat, mutta kadottavat toisensa Lontoon päässä. Tietenkään he eivät ole vaihtaneet yhteystietojaan, eivätkä tiedä edes toistensa sukunimiä! Tapaavatko he enää koskaan? Kuinka julmaa on rakastua ja kadottaa tämä suuri rakkaus saman tien?! Ah ja voih tätä draamaa!

Nyt kävi niin, että minä en ollut lainkaan samalla aaltopituudella kirjan kanssa. Lukeminen sujui vaivattomasti, käännös oli hyvä ja ideakin (kliseisyydestään huolimatta) ihan kiva, mutta ne suuret tunteet jäivät kyllä jonnekin piiloon. Ensinnäkin, minulta meni ihan ohi Hadleyn ja Oliverin "rakastuminen". Ylipäätään tuo yhteinen lentomatka kuvattiin kovin lyhykäisesti ja muutamaa lyhyttä keskustelua lukuunottamatta Hadley tuntui lähinnä torkkuvan. Missä välissä ne tunteet siis leimahtivat? Eipä näkynyt liekkiä minulle asti... Toinen kompastuskivi tässä kirjassa oli sen ennalta-arvattavuus. Jos on lukenut muutaman hömppäkirjan ja/tai katsonut edes pari romanttista elokuvaa, ei loppuratkaisu todellakaan voi tulla yllätyksenä. Toisinaan ennalta-arvattavuus on plussaa (esim. Anni Polvan romaaneissa pidän juuri siitä ettei tarvitse jännittää, mitä lopussa tapahtuu), mutta tältä kirjalta odotin jotakin raikasta ja nykypäiväisempää.

Plussaa kirjan lyhyydestä, sillä olisi harmittanut, jos tähän olisi kulunut enemmän aikaa.

Charlaine Harris: Deadlocked

Charlaine Harris: Deadlocked

Gollancz 2012, 327s.

Deadlocked on Sookie Stackhouse -sarjan tuorein osa. Ilmeisesti Harris on suunnitellut sarjasta 13-osaisen, eli vielä yksi kirja on odotettavissa. Kyllähän tässä kirjassa on jo aistittavissa lopun makua. Esimerkkinä mainittakoon se, ettei tässä esitelty enää yhtään uutta yliluonnollista "lajia". Eksoottisin uusi hahmo oli painija, mutta onhan showpainijatkin aika kesyjä muihin Sookien ympärillä pyöriviin olioihin verrattuna.



Kovin hitaasti tuntui tämän kertainen seikkailu lähtevän käyntiin. Tai sitten minulla oli vain liian suuria vaikeuksia muistaa edellisen osan tapahtumia ja niiden muistelemiseen meni liikaa energiaa. Moneen asiaan olen vähän pettynyt, mutta mainittakoon pahimpana puutteena vampyyreiden (ja erityisesti Ericin) pieni rooli. Takakannessa (jota ei muuten kannata lukea etukäteen) keskitytään epäselvään kuolemantapaukseen, jonka tutkiminen jää kuitenkin vähän sivuun, kun "keijumaailmassa" tapahtuu niin paljon kaikenlaista.

Kuten aiemmissakin osissa, myös tässä on meneillään hyvin monta sivujuonta. Sentään osa juonikuvioista saadaan vietyä loppuun asti ja ihan mielenkiinnolla odotan sitä viimeistäkin osaa. Deadlocked ei ole sarjan paras osa, mutta ei tämä nyt suoranaisesti huonokaan ole.

Deadlockedin ovat ehtineet lukea ainakin marjis ja kata. Olkaa varovaisia kommentteja lukiessanne, sillä niistä saattaa spoilaantua!

Taisin erehtyä ovesta

Anni Polva: Taisin erehtyä ovesta

Karisto 1978, 271s.

Kannen kuva: Arvo Granholm

Anni Polvan kirja Taisin erehtyä ovesta on yksi kirjahyllyni ylpeyksistä. Miksikö? No, ihan kannen perusteella :) Tällä kansikuvalla on minuun väistämätön hihittely-vaikutus, niin ettei vaikkapa kaatosade enää tympäisekään ihan niin paljoa kuin normaalisti. Katsokaa nyt vaikka tuon väärän oven avanneen naisen tyrmistynyttä ilmettä ja verratkaa sitä pehmyttukkaisen pulisonkimiehen levolliseen, kenties rakkaudenkyllästämään katseeseen. Ihailkaa hetki Miehen raikasta pyyhettä ja miettikää, millainen mies aloittaa pukeutumisensa kravatin solmimisella. Ja kellokin välkehtii, ah, niin viettelevästi.

Seuraavaksi hieman sisällöstä. Raija, sievä lääkintäjumppari, on tapaillut jo jonkin aikaa Sakua, joka ei liikoja hempeile ja lepertele. Suukkojenkin suhteen Saku on kovin pihi, eikä kihloista ole puhuttu vielä sanaakaan, vaikka yhdessä on oltu jo melkein vuosi. Työkaverin syntymäpäivillä Raija tapaa Pärren, rikkaan ja komean poikamiehen, joka kehuskelee ylpeänä lukuisilla naisseikkailuillaan. Muiden tyttöjen ollessa sulaa vahaa Pärren edessä Raija nakkelee niskojaan, mikä saa Pärren kiinnostumaan hänestä palavasti. Pärre jahtaa Raijaa väsymättä hankkiutumalla tämän potilaaksi, tarjoamalla autokyytiä ja lopulta ilmoittautumalla samalle valokuvauskurssille. Vähitellen alkaa Raijakin kiinnostua Pärrestä, mutta Sakukin on pidettävä mielessä.

Tässäpä vasta mainio päännollauskirja. Suuria yllätyksiä kirja ei tarjonnut, mutta sellaisia en kyllä odottanutkaan. Toisinaan on varsin hauskaa lukea jotain sellaista, minkä loppuratkaisun tietää jo ensimmäisillä sivuilla.

Kekseliäs Kettu ja Anni Polvaa

Roald Dahl: Kekseliäs Kettu

(Fantastic Mr Fox, 1970)

WSOY 2009, 81s.

Suom. Panu Pekkanen

Kekseliäs Kettu tuli meille mainion satuhaasteen palkintona. Olen lukenut tämän joskus aikana ennen lapsia, mutta hyvin olin jo unohtanut, mistä tässä olikaan kyse.

Kekseliäs Kettu joutuu hankaluuksiin, kun laakson kolme tilanomistajaa saavat tarpeekseen Ketun jatkuvista ryöstöretkistä. Milloin katoaa Pösöltä kanoja, milloin Pärskältä ankkoja tai hanhia, milloin taas Pavulta kalkkunoita. Isännät päättävät pistää pystyyn kettujahdin ja Ketun pesäkolon paikannettuaan he asettuvat passiin kyttäämään Ketun seuraavaa ryöstöretkeä, pyssyt valmiina. Onnekseen isäkettu säästyy kuolettavalta osumalta, mutta joutuu perheensä kanssa kaivautumaan yhä syvemmälle ja syvemmälle maan alle, kun kiukkuiset isännät alkavat kaivaa pesäkoloa esille maansiirtokoneilla. Nälkä ja jano syövät voimia, mutta sitten isäkettu saa ajatuksen! Muutaman uuden käytävän kaivamiseen löytyy kuin löytyykin voimia, kun kovan työn jälkeen odottaa notkuva herkkupöytä.

Voi, meillä tykättiin tästä kovasti :)

Isompi poika eläytyi suurella tunteella kettujen ahdinkoon ja pienempi nautti täysin rinnoin kaikesta jännästä. Ihan nauramatta en selvinnyt kohdasta, jossa kirjan kuvassa näkyy kolme ilkeää isäntää sekä haulikoiden piiput. Isompi nosti kädet suulleen ja vetäisi kauhistuneena henkeä, silmät suurina. Pienempi oli myös silmät suurina, mutta suusta kuuluikin ihaileva vau!

                                        *********************************

Omat lukemiset ovat edelleen kovin kevyitä. Olen ehkä joskus maininnutkin paheekseni Anni Polvan romaanit, ne kun ovat kovin viattomia, kepeitä ja vaivattomia. Ja myöskin hämmästyttävän paljon toistensa kaltaisia. Useimmiten tarinan päähenkilö on simpsakka nuori nainen, joka on töissä toimistossa/juuri valmistunut ammattiin eikä voi sietää miessukupolvea tai ajatusta avioliitosta. Sitten tyttö törmää tavalla tai toisella mieheen, jonka kanssa tiet risteävät vähän väliä. Tyttö tekee hyvin selvästi vastenmielisyytensä, kunnes kirjan viimeisillä sivuilla sekä tyttö että mies huomaavat olevansa rakastuneita ja menevät kihloihin.

No, tällä kertaa juoni olikin melkein jotain muuta! Nappasin hyllystä kirjan Kelpaanko sinulle (vuodelta 1950, 198s.), jossa lisäsisältöä tyttö kohtaa pojan -juoneen tuokin tytön isän avioliittosuunnitelmat. Pirkko, joka on elänyt suurimman osan elämästään kaksin isänsä kanssa, ei katso avioaikeita ollenkaan suopeasti vaan yrittää kaikin keinoin saada isänsä toisiin ajatuksiin. Kaikkiin keinoihin kuuluu myös valekihlaus isän ystävän kanssa ja isän morsiamen ja erään keikarin lukitseminen kellariin yöksi.

Sain kyllä juuri sitä, mitä kirjalta odotinkin: helppoa ja höpsöä luettavaa. Aiemmin mainitsemani viattomuus kuvaa juonen lisäksi myös kieltä. Tästä kirjasta on turha etsiä roisia sanailua, sillä voimasanat ovat lähinnä hauskoja. En minä ainakaan pelästyisi miestä, joka ärähtäisi "Sappermenskattu!" :) Eikä nykyään taida kovin moni käyttää ilmaisua "Voi herran pieksut ja kaikki tallukat yhteensä!"

Varsinainen talousihme

Sophie Kinsella: Varsinainen talousihme

(The Undomestic Goddess, 2005)

WSOY 2007, 386s.

Suom. Ulla Selkälä

Nähtävästi minun aivoni ovat jumiutuneet loma-asetuksille. En kerta kaikkiaan saa luettua mitään vähänkään aivotyöskentelyä vaativaa, mutta tällainen viihde tuntuu sopivan vallan hyvin. No, ei se mitään. Itse asiassa tässä yhtenä päivänä tämän vuoden luettujen kirjojen listaa vilkuillessani oikein hämmästyin siitä, miten vähän hömppää on tullut luettua. Joten ehkä tämä on jotakin alitajuista lukutilaston normalisointia.

Varsinainen talousihme on jälleen yksi Kinsellan ei-himoshoppaaja-kirja. Samantha Sweeting työskentelee lakimiehenä maineikkaassa lontoolaisessa firmassa, jonka osakkuudesta hän on haaveillut jo pitkään. Työpäivät ja -viikot venyvät pitkiksi, sosiaaliseen elämään tai kotitöihin ei yksinkertaisesti jää aikaa. Kun sitten se päivä koittaa, jolloin Samantha päätetään ottaa osakkaaksi, Samantha saa päähänsä siivota sotkuisuudesta tunnetun työpöytänsä. Ikävä kyllä papereiden joukosta löytyy asiakirja, joka olisi vaatinut jatkotoimia jo hyvän aikaa sitten. Kun Samantha tajuaa, kuinka kalliiksi hänen virheensä firmalle tulee, hän menee paniikkiin ja lähtee työpaikaltaan. Jotenkin hän päätyy junaan ja jää pois satunnaisella asemalla. Seuraavana aamuna Samantha herää pehmeästä, vieraasta vuoteesta ja järkyttyy tajutessaan pestautuneensa taloudenhoitajaksi. Hänellä ei ole alkeellisimpiakaan ruoanlaittotaitoja, siivous- ja pyykkäystaidoista nyt puhumattakaan. Onneksi puutarhuri Nathaniel tulee apuun ja pikkuhiljaa Samantha ottaa tilanteen haltuun.

Luulen, että olen yrittänyt lukea tätä joskus aikaisemminkin, sillä kirjan alku oli todella tutun tuntuinen. Kirja etenee vauhdilla ja luonnollisesti mukaan mahtuu myös romantiikkaa ja väärinkäsityksiä. Välillä nauroin ääneen, mutta itkulta sentään säästyin. Erityisen äänekkään naurukohtauksen sai aikaan tämä kohta, jossa Samantha treenaa rakastuneen naisen ruumiinkieltä:

"Ja sitten ruumiinkieleen. Yritän otsa rypyssä muistella tv:stä kuulemiani sääntöjä. Jos nainen tuntee vetoa mieheen, hänen pupillinsa laajenevat. Hän myös nojautuu vaistomaisesti eteenpäin, nauraa miehen vitseille ja paljastaa ranteensa ja kämmenensä.

     Nojaudun kokeilumielessä kohti peilikuvaani ojentaen samalla käsiäni.

     Näytän Jeesukselta.

     Yritän lisätä mukaan keimailevan naurun. "Hah hah hah!" remahdan. "Minä kuolen nauruun!"

     Näytän iloiselta Jeesukselta.

     En ole ollenkaan varma lisääkö se minun mahdollisuuksiani."

Nopealla googlailulla löysin Varsinaisen talousihmeen seuraavista blogeista: Kirjakirppu, Kuuttaren lukupäiväkirja ja Luettuja maailmoja.

Varsinainen talousihme saa myös kunnian päättää Totally British-haasteen osaltani. Täytyy kyllä sanoa, että Totally British on ollut mielettömän kiva haaste! Todella monipuolinen ja joko hyvin laaja tai suppea, ihan riippuen omasta innostuksesta. Olisin halunnut lukea myös dekkareita (lukemattomia Agatha Christieitä kun on hyllyssä vaikka kuinka paljon) ja Multicultural Britain olisi kiinnostanut myös, mutta aika loppuu kesken. Innolla odotan, mitä kaikkia haasteita ensi vuosi tuo tullessaan. :)

Muistatko minut?

Sophie Kinsella: Muistatko minut?

(Remember me? 2008)

WSOY 2009, 362s.

Suom. Kaisa Kattelus

Tämän kirjan idea on oikeastaan ahdistava: Lexi Smart herää eräänä päivänä sairaalassa ja aika pian hän huomaa, ettei muista kolmesta edellisestä vuodesta mitään. Ei edes komeaa aviomiestään tai sitä, missä vaiheessa hänen oma ulkomuotonsa on muuttunut. Lexi on ollut auto-onnettomuudessa ja kärsii nyt amnesiasta. Lääkäreiden mukaan muisti voi palautua osittain tai kokonaan - tai sitten ei.

Kun pääsin alun kauheuksien yli tarina kyllä vei mukanaan. (Niin ja ne kauheudetkin olivat lähinnä omassa päässäni, kun mietin että mitä jos itselle kävisi noin! Olisipa kauheaa, jos ei muistaisi vaikka nuorempaa lastaan ollenkaan jne.) Huumoria oli sopivassa määrin ja kohellustakaan ei ollut liikaa. Lexin yritys sopeutua takaisin omaan elämäänsä ei tietenkään suju mutkattomasti, mutta senhän toki saattoi arvata.

Eipä tästä kirjasta paljon muuta voi sanoa kuin että ihan kelpo hömppää, josta jää hyvä mieli. Eiköhän nyt suurimmat kiukut ja äreydet väistyneet sen verran, että ehkä se joulumielikin kohta löytyy :)

Muistatko minut? pääsee mukaan Totally British -haasteeseen, British Chick Lit alakategoriaan.

Kevytkenkäinen kummitus

Sophie Kinsella: Kevytkenkäinen kummitus

(Twenties girl, 2009)

WSOY 2010, 437s.

Suom. Aila Herronen

Sophie Kinsella tunnetaan parhaiten Himoshoppaaja kirjoista. Olen lukenut niistä yhden ja inhosin sitä valtavasti. Mutta koska Totally British haasteen Chick Lit osio ei ole lähtenyt käyntiin ja löysin tämän halvalla kirpparilta, niin päätin ottaa ärsyyntymisriskin.

Lara Lingtonilla on murhe jos toinenkin. Ihana poikaystävä on äskettäin jättänyt ilman suurempia selityksiä ja Lara haaveilee kiihkeästi yhteenpaluusta. Parhaan ystävän kanssa perustettu Headhunter-firma on pulassa, kun se paras ystävä rakastuu lomamatkallaan ja jättää alaa tuntemattoman Laran vastuuseen kaikesta. Kun isotäti-Sadien haamu ilmestyy Laralle kesken omien hautajaistensa, ei elämä tunnu varsinaisesti helpottuvan. Kummitus vaatii hautajaisten keskeyttämistä ja sehän onnistuu - kun Lara keksii väittää 105-vuotiaana edesmenneen tädin kuolemaa murhaksi.

Kirja on aika tavalla perinteinen hömppäkirja kohelluksineen kaikkineen. Tästä löytyy niin romantiikkaa, väärinkäsityksiä kuin kiusallisia tilanteitakin. Etukäteen en odottanut tältä kirjalta kovin tasokasta viihdettä (juuri sen aiemman, surkean himoshoppaajamuiston vuoksi), mutta tämäpäs osoittautuikin tosi hyväksi. Nauroin jopa ääneen muutaman kerran. Niitä Himoshoppaajia en aio lukea jatkossakaan, mutta ehkäpä näitä sarjan ulkopuolisia kirjoja voisin kokeillakin.

Toki Kevytkenkäinen kummitus on välillä järjettömän epäuskottava (vaikka sen itse kummituksen jättäisikin huomioimatta) eikä myötähäpeäntunteiltakaan säästy, mutta onneksi kirjallisuutta ei tarvitsekaan ottaa aina niin vakavasti.

Nopsalla haulla löysin tämän kirjan seuraavista blogeista: Susan kirjasto, Kujerruksia ja Kirjahyllyn kätköistä.

Hyvää hömppää

Melissa Hill: Kirjeitä San Franciscosta (Please Forgive Me)

Tammi 2009, 415s.

Suom. Henna Kaarakainen

Voi miten virkistävää oli lukea pitkästä aikaa hömppäkirja! Vielä hauskempaa oli lukea tämä samaan aikaan kun aloitin katsomaan Rimakauhua ja rakkautta (ensimmäistä kertaa, mainittakoon). Jälkimmäinen on osoittautunut niin hyväksi sarjaksi, että huomasin jo lukiessa sekoittavani iloisesti kirjan ja tv-sarjan, joilla ei luonnollisestikaan ole keskenään mitään tekemistä. Lainasin tämän kirjastosta vahingossa, koska sekoitin irlantilaisen Melissa Hillin amerikkalaiseen Melissa Banksiin, jonka Nyt nappaa-kirjasta pidin aikoinaan kovasti.

Kirjassa Irlantilainen Leonie muuttaa San Franciscoon kertomatta asiasta edes parhaalle ystävälleen. Syy muuttoon selviää vähitellen kirjan edetessä, mutta toki tällaisen kirjan ollessa kyseessä tietää asiaan liittyvän hankalia ihmissuhteita. Leonie viihtyy uudessa kotikaupungissaan mainiosti, onhan hänellä viehättävä asunto, kiva työpaikka, ymmärtäväinen pomo ja naapuri, josta tulee Leonien hyvä ystävä. Muuttaessaan uuteen asuntoonsa Leonie löytää vaatekaapin ylähyllyltä puurasian, jossa on sellofaaniin pakattuna avaamattomia kirjeitä. Leonie ottaa tehtäväkseen toimittaa kirjeet perille, mikä osoittautuu hankalaksi, kun ei tiedä vastaanottajan nykyistä asuinpaikkaa.

En lue hirveän paljon hömppäkirjoja (chick lit ei oikein istu puheeseeni), mutta onneksi tartuin tähän. Kirjeitä San Franciscosta on mukavan moniulotteinen siinä mielessä, että siinä seurataan montaa eri tarinaa niin nykyisyydessä kuin menneessäkin. Eihän tämä mitään klassikkoainesta ole, mutta harvinaisen onnistunut hömppäkirja minun makuuni. Suomennostakin täytyy kehua sujuvuudesta.

Koska Totally British -haasteesta löytyy oma kategoria irlantilaisille kirjailijoille ja Irlantiin sijoittuville kirjoille, haluan välttämättä osallistua siihen tällä teoksella. Lukujonossa on jo valmiiksi - monen muun ohella - pari irlantilaiskirjailijoiden kirjaa, joten ehkä tämä uuden haastekategorian aloittaminen vauhdittaisi niiden lukemista.