Nukkekaappi

Jessie Burton: Nukkekaappi
(The Miniaturist, 2014)
Otava 2016, 431s.
Suom. Markku Päkkilä

Voihan myyntilause!
Jessie Burtonin Nukkekaapin takakannessa lukee suurin kirjaimin, että Ahmittava lukuromaani rakkaudesta ja petoksesta. Kirja oli jo valmiiksi lukulistallani, mutta otin sen lukuun välittömästi edellämainitun lauseen vuoksi, koska luonnollisesti ajattelin ahmittavan lukuromaanin olevan tismalleen sitä mitä lukujumin korjaamiseen tarvitaan.

Nella muuttaa tuoreen aviomiehensä kotiin, jossa vastaanotto ei ole lainkaan sellainen kuin hän etukäteen kuvitteli. Vastassa ei ole aviomiestä eli kauppias Johannes Brandtia, eikä oikein ketään muutakaan. Hieman kolkon talon muut asukkaat ovat Johanneksen sisar Marin, pidäkkeettömästi käyttäytyvä Cornelia-piika sekä tummaihoinen miespalvelija Otto. Kun aviomies viimein suvaitsee saapua kotiinsa, hänellä on Nellalle häälahja: loistokas nukkekaappi, joka on kuin heidän yhteisen kotinsa minikokoinen kaksoisolento. Nella tilaa nukkekaappiinsa muutamia miniatyyritavaroita, mutta miniatyristi lähettää myös sellaisia asioita, joita Nella ei ole pyytänyt.

Ja sitten tarinan pitäisikin jo olla kovasti koukuttava ja salaperäinen ja mitä kaikkea. No ei ole! Vielä pari sataa sivua luettuani odottelin kovasti tarinan muuttumista ahmittavaksi, mutta niin ei tapahtunut missään vaiheessa. En tiedä oliko suurin haaste tarinan sijoittuminen minulle hyvin vieraaseen aikakauteen ja paikkaan (1600-luvun Amsterdamiin) vai "vain" se tarinan kiinnostamattomuus. Jossain vaiheessa lukeminen muuttui lähinnä puuduttavaksi sivujen kääntelyksi. Halusin kovasti löytää tarinasta hyviä puolia, viehättyä henkilöistä ja heidän asuinympäristöstään. En vain onnistunut. Nellyn saamat miniatyyrit eivät herättäneet minussa mainittavia jännityksen väreitä ja lopulta koko miniatyyrihomma tuntui oudon turhalta. Nelly on hahmona vähän sellainen väliinputoaja, jolta ei löydy puhtia eikä asennetta sen vertaa, että hänestä tulisi kiinnostava.

Nukkekaappi on dramaattinen tarina, joka ei vie mukanaan eikä pahemmin kosketa tunnetasollakaan.

Blogistanian Finlandia, Globalia, Kuopus ja Tieto ehdokkaani

Blogistanian Finlandia -ehdokkaani:

1. Minna Rytisalo: Lempi (3p.)
           Kun kirja on niin hyvä, ettei sitä tahdo kestää.

2. Tommi Kinnunen: Lopotti (2p.)
          Tarinankerronnan taituruutta ja upeaa kieltä.





Blogistanian Globalia -ehdokkaani:

1. Chigozie Obioma: Kalamiehet (3p.)
           Kuinka pitkä ja jyrkkä voi elämän alamäki olla?

2. Sadie Jones: Kotiinpaluu (2p.)
          Piinaavan ahdistava.






Blogistanian Kuopus -ehdokkaani:

1. Janne Kukkonen: Voro (3p.)
           Järjettömän upea esikoisteos: täydellistä sarjakuvaa.

2. Daisy Hirst: Ei käy päinsä, Antero! (2p.)
          Suloinen tarina ja ihanat kuvat. Niitä kirjoja, jotka lapsi oppii ulkoa.

3. Matt Haig: Poika nimeltä Joulu (1p.)
         Tässä on ainesta jouluperinnekirjaksi!




Blogistanian  Tieto -ehdokkaani:

1. Katja Kettu, Meeri Koutaniemi & Maria Seppälä: Fintiaanien mailla (3p.)
          Mielenkiintoinen aihe, yleistajuinen teksti ja upeat kuvat muodostavat todella laadukkaan kokonaisuuden.

2. Rosa Meriläinen & Saara Särmä: Anna mennä! Opas hauskempaan elämään (2p.)
          Tällaisia elämäntaito-oppaiden pitäisi olla! Asennetta ja asiaa!

Wolf Children

Alkuperäinen tarina: Mamoru Hosoda
Kuvitus: Yu
Yen Press 2014, 549s.

Lainasin tämän söpön ja muhkean manga-albumin siskon hyllystä jo joskus lokakuun alussa, mutta lukemisen kanssa vähän venähti. (Samaan aikaan veljeltä lainatut Aron morsiamet jatkavat lukuvuoronsa odottelua edelleen...)

Yliopistossa opiskeleva Hana ihastuu nuoreen mieheen, joka käy samoilla luennoilla, mutta ei ole yliopiston opiskelija. Tuota pikaa pari on syvästi rakastunut toisiinsa ja huolimatta nuorukaisen verenperimästä he perustavat myös perheen. Lapset ovat isänsä tavoin osittain susia ja surullisen menetyksen jälkeen Hana päättää kasvattaa lapsensa mahdollisimman syrjäisessä paikassa. Lapsista kasvaa kaksi hyvin erilaista persoonaa. Tytär, Ame, on vauhdikas ja sosiaalinen, Yuki-poika taas lähes läpeensä arka. Siinä missä Ame rakastaa koulumaailmaa ja kavereita, Yuki hakeutuu luontoon. Äidin osaksi jää lastensa tukeminen, olivat heidän valintansa millaisia tahansa.

Luin Wolf Childrenin yhdeltä istumalta. Tarina on vahvasti visuaalinen, eikä dialogi tuo siihen paljoa lisää sisältöä. Juoni etenee minun makuuni vähän turhan vauhdikkaasti. Esimerkiksi alun rakastuminen tapahtui hämmentävän nopeasti: tunteiden muuttuminen pienestä ihastumisesta rakastumiseen jäi huomaamatta kokonaan. Noin muutenkin olisin mielelläni lukenut enemmän hahmojen ajatuksia erinäisistä asioista. En tiedä kuinka paljon tämä sarjakuvaversio kärsii siitä, että tarina on alunperin tehty animaatioksi ja muokattu sarjakuvaksi vasta myöhemmin.

Kokonaisuutena Wolf Childrenistä jäi kuitenkin sellainen "olipa hyvä että luin" -olo. Tarinan loppu on haikean riipaiseva ja surullinenkin. Kaunis kertomus, johon kyllä olisin kaivannut vähän enemmän syvyyttä.

Cardboard

Doug TenNapel: Cardboard
Graphix 2012, 283s.

Camin isä yrittää epätoivoisesti löytää töitä, mutta edes ammattitaitoiselle kirvesmiehelle ei ole mitään tarjolla. Isä haluaisi antaa pojalleen jotain hienoa syntymäpäivälahjaksi, mutta rahaa on vain muutaman kolikon verran. Isä kohtaa kuitenkin erikoisen kauppamiehen, joka vakuuttaa hänet siitä, että tyhjä erikoispahvilaatikko on ehdottomasti parasta, mitä pojalle voi antaa. Niinpä Cam saa suuren laatikon, josta isä ja poika yhdessä askartelevat nyrkkeilijän. Kuinka ollakaan, yöllä nyrkkeilijä herää eloon. Pahvi on oikeaa taikamateriaalia ja tuota pikaa Cam askartelee lisää pahvihahmoja. Ongelmia aiheuttaa kuitenkin naapurin ylimielinen hyypiö-poika Marcus, joka varastaa Camin isän rakentaman pahviautomaatin ja ryhtyy tehtailemaan toinen toistaan suurempia ja ilkeämpiä olioita, jotka eivät olekaan niin helposti ohjailtavissa, kuin Marcus kuvitteli.

Cardboard on idealtaan ja juoneltaan sopivasti jännittävä ja vauhdikas. Piirrosjälki on varmaa ja värityskin toteutettu laadukkaasti. Lapsena rakastin kuvitella, että öisin lelut heräävät eloon ja puuhaavat omiaan, joten tällainen sarjakuva olisi varmasti ollut mieluinen. Minulle tosin jäi epäselväksi, mikä mies se pahvilaatikon myynyt kauppias lopulta oli, mutta mitäpä tuosta.

Cardboard ei ole aivan täydellinen seikkailu, mutta oivallinen ja hyvin toteutettu sarjakuva joka tapauksessa.

Ester & Isak

Jessica Schiefauer: Ester & Isak
(När hundarna kommer, 2015)
Karisto 2016, 279s.
Suom. Säde Loponen

Yritän parhaillaan lääkitä lukujumia. Perjantai-iltana linnoittauduin sänkyyn ison kirjapinon kanssa heti lasten mentyä nukkumaan ja aloin lukea Jessica Schiefauerin nuortenkirjaa Ester & Isak.

Ester ja Isak hullaantuvat toisiinsa hetkessä. He viettävät lähes kaiken vapaa-aikansa yhdessä, mieluiten kahdestaan. Jotakin kuitenkin tapahtuu ja yhtäkkiä Isak ei enää haluakaan olla kaiken aikaa Esterin kanssa. Tulee riitaa, sanomista, jonkinlainen ero. Isakin pikkuveli Anton ajautuu kummalliseen seuraan ja kun kalastamassa ollut teinipoika hakataan kuoliaaksi, Anton on paikalla. Kaikki muuttuu ihan sekopäiseksi.

Ester ja Isak oli siinä mielessä hyvää lääkettä lukujumille, että se tuli ainakin luettua - vieläpä nopeasti, alle päivässä. Kirjassa on paljon hyvää, vaikka ei sitä mitenkään kivaksi kirjaksi voi sanoa. Antonin muuttuminen jää uskottavasti huomaamatta jopa läheisimmiltä ihmisiltä ja lukijanakin olin loppuun asti valmis uskomaan, että pohjimmiltaan hän ei ehkä ollutkaan paha. Esterin ja Isakin rakastuminen on käsittämättömän nopeaa ja kaikennielevää. Rainbow Rowellin Eleanor ja Park oli mielestäni liian teinikiimainen, mutta tämä on sitä moninkertaisesti. Esterin ja Isakin suhde tuntuu perustuvan pelkästään jatkuvalle naiskentelulle ja orgasmintavoittelulle. Noin muutenkaan heidän suhteensa ei ole erityisen vakaalla tai terveellä pohjalla, mikä korostuu etenkin sen ääneensanomattoman (ja toiselle epäselväksi jäävän) eron jälkeen.

Jo lukiessa pistin merkille kirjassa jotenkin merkittävässä roolissa olleet koirat ja nyt alkuperäisen nimen tarkistaessani oletan, että koirat varmaankin symboloivat jotakin suurempaa. En vain yhtään tiedä mitä.

Ester ja Isak oli koukuttavaa luettavaa, mutta loppujen lopuksi se taisi herättää enemmän kysymyksiä kuin olisin kaivannut.

Postsecret

Postsecret, Extraordinary Confessions from ordinary lives
Compiled by Frank Warren
Orion Books 2006, 356s.

Minun sunnuntairutiineihini kuuluu uusimpien Postsecret-salaisuuksien lukeminen. En enää muista, miten sivuston löysin, mutta tämä edelleen jatkuva projekti on minusta todella upea. Jutun perusajatuksena on se, että kuka tahansa voi anonyymisti paljastaa asioita, joita ei ole syystä tai toisesta koskaan kertonut kenellekään. Salaisuuksien jakaminen voi olla vapauttavaa niin paljastuksen tekijälle kuin sen lukijallekin: joku muukin on ehkä kipuillut saman asian kanssa.

Suurin osa paljastuksista on melko harmittomia (tyyliin "syön räkää"), mutta joukkoon mahtuu myös todella rankkoja ja karuja juttuja. Postsecret on hurjan suosittu, samoin kuin näistä korteista koottu näyttely ja Frank Warrenin luennot.

Salaisuuksista on koottu useampikin kirja. Tämän nimenomaisen kappaleen tilasin pikkuveljelle joululahjaksi, kun unohdin jo ostaneeni hänelle jotain muuta ja niinpä pidin kirjan itsellä. Ehkä hyvä niin, sillä luulen tällaisten juttujen olevan enemmän minun kuin veljen makuun.

Y: The Last Man

Brian K. Vaughan: Y The Last Man, Books one - five
Vertigo 2008-2006
Pencillers: Pia Guerra, Goran Parlov & Paul Chadwick

Joulupukki lelli minua monilla sarjakuvalahjoilla. Yhdestä paketista sain Brian K. Vaughanin käsikirjoittaman Y: The Last Man -sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa. Kuten Saga, tämäkin on alunperin ilmestynyt lyhkäisinä sarjakuvalehtinä ja näistä löytyy monenlaisia kokoelmia. No, joka tapauksessa joulupukki toi kaksi ensimmäistä nidettä ja kun niihin niin suuresti ihastuin, pukin apulainen ilmoitti että saan jälkitoimituksena loputkin osat.

Y: The Last Man on tarina maapallon viimeisestä miehestä. Tuntemattomasta syystä kaikki maapallon Y-kromosomilliset nisäkkäät kuolevat samalla hetkellä. Kaikki paitsi Yorick Brown ja hänen miespuolinen apinansa Ampersand. Runsaasti naisiakin kuolee miesten mukana muun muassa lentokoneonnettomuuksissa, eikä yhteiskunta - tai oikein mikään muukaan - pysy ruodussa. Kaikkialla vallitsee kaaos ja paniikki. Yorick lähtee New Yorkin asunnostaan kohti Washingtonia, kongressiedustaja-äitinsä luokse. Matka on pitkä, mutta vielä pidemmäksi sen tekee se, että matka on tehtävä pääasiassa jalan. Yorickin on tietenkin kaiken aikaa salattava sukupuolensa, sillä eivät kaikki naiset kaipaa miehiä maailmaansa. Monen mutkan kautta Yorick ja häntä suojelemaan määrätty Agentti 355 tutustuvat tohtori Manniin ja yhdessä tämä kolmikko yrittää selvittää, miksi Yorick on yhä elossa ja mikä muut miehet tappoi. Yorick itse tosin on kiinnostuneempi pääsemään Australiaan, missä hänen tyttöystävänsä oli katastrofin tapahtumahetkellä.

Tarinasta ei puutu käänteitä, vastoinkäymisiä, vauhtia tai edes sotilaita, astronautteja, vakoilijoita ja ninjoja. Ah, ja Amazoneja, jotka ovat silponeet toisen rintansa irti osoitukseksi... no jostakin ylevästä ja miehiä väheksyvästä syystä. Vaikka juonikuvioita tuntuu olevan hurjat määrät ja niiden yhteen punoutumista piti odotella jonkin aikaa, kokonaisuus on kuitenkin lähes täydellinen. Sanon lähes, koska aivan tarinan loppupäässä osa loppuratkaisuista tuntui vääriltä. Piirrosjälki on tasokasta ja siellä täällä ehokeinona käytetyt erilaiset piirrostyylit toimivat loistavasti. Ajallisesti tarina kestää vuosia, mutta näin melko pötköön luettuna minä en ainakaan olisi sitä tajunnut, elleivät hahmot olisi ajan kulumisesta useaan otteeseen puhuneet.

Vähän jupisutti, mutta enemmän hämmästytti, tämä yhteen kirjaan liimattu varashälytin! Onneksi se oli läntätty tuolla lailla ison kuvan päälle, eikä peittämään puhekuplaa.

Sarjakuvia siis luen edelleen. Jostakin syystä en ole päässyt alkua pidemmälle kuin yhden romaanin tapauksessa ja luulen, että sekin jää lopulta kesken. Eli paha lukujumi vaivaa, ja turhauttaa, mutta kyllä se taas jossain vaiheessa ohi menee.