torstai 15. maaliskuuta 2018

Järistyksiä

Riina Mattila: Järistyksiä
WSOY 2018, 111s.
e-kirja


Riina Mattilan esikoisteos, Järistyksiä, on järisyttävä kirja. Se on täynnä nuoruutta, ystävyyttä ja kasvukipuja, ensirakkauden huumaa, haluja ja vanhempia, jotka eivät ymmärrä miesten vaatteisiin pukeutuvaa tytärtään. Äiti ja isä kokevat ruutupaidat kapinoimiseksi, korkeintaan ohimeneväksi vaiheeksi. Mutta Eelia ei ole koskaan kokenut olevansa tyttö, vaan ihan vain Eelia.

Eelia haluaa lähteä peruskoulun jälkeen lukioon toiselle paikkakunnalle. Ihme kyllä vanhemmat suostuvat siihen ja Eelia muuttaa uuden koulun, taidelukion, asuntolaan. Kämppäkaverikseen hän saa Karhun, jonka seurassa on ihmeen helppo olla. Karhulta voi kysyä mitä vain, eikä se naura tai ilku. Toisen lukiovuoden alkaessa Eelia tutustuu Islaan. Islassa on jotakin sellaista, ettei kenessäkään muussa.

Mattila kirjoittaa kauniin kipeästi rakastumisen ihanuudesta ja pinnan alla kytevistä epävarmuuksista. Eroottinen lataus on vahva ja kaunis. Seksiä kyllä kuvataan, mutta ihastuttavan hienovireisesti: seksi ei ole pääroolissa, vaikka se(kin) niitä järistyksiä saa aikaan.

Eelian vanhemmista on mahdotonta sanoa mitään hyvää. He ovat kaiketi varsin tavallisia, mutta myös erittäin ymmärtämättömiä. Ehkä Eelian isässä on havaittavissa edes pieni pehmeyden hiven, mutta äiti sai niskakarvani nousemaan pystyyn.

Järistyksiä on sellainen kirja, jonka soisi päätyvän mahdollisimman monen luettavaksi. Erityisen hyvin uskoisin sen iskevän ysiluokkalaisiin, sekä lukioikäisiin.

Lukemisen kannalta haastavaksi koen sen, että Järistyksiä on saatavilla ainoastaan e-kirjana. Formaatti sinänsä ei ole ongelma ja ehkä se jopa houkuttelisi nuoria tarttumaan kirjaan. Mutta vaikka kirjastojen e-kirjavalikoimista tämän saattaakin löytää, niin lukukappaleita niissä on yleensä vain yksi. Itse luin tämän Storytel-palvelusta, mutta jos kirjan haluaisi luetuttaa koululuokalla, pitäisi keksiä jokin muu tapa.


----

Osallistun tällä blogitekstillä Kirsin Kirjanurkan #nuortenkirjatorstai-projektiin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti