maanantai 18. helmikuuta 2019

Sarjakuvia

Pat & Jen from PupolarMMOs: A Hole New Wordl
kuvitus: Dani Jones
Harper 2018, 208s.
A Hole New Worldin lainasin kirjastosta täysin ulkonäkösyistä. Kivasti piirretty ja kauttaaltaan väritetty sarjakuva näytti houkuttelevalta, joten mitäpä sitä tarkemmin tutkimaan.

PopularMMOs:ista en ollut kuullut yhtään mitään, mutta 12-vuotias esikoinen osasi heti informoida, että kyseessä on varsin suosittu Youtube-kanava. Sitä lapsikaan ei hoksannut informoida, että tämä kyseinen sarjakuva on saanut inspiraationsa Minecraft-pelistä, josta en siitäkään tiedä juuri nimeä ja yleisilmettä enempää.

Tarina on kuitenkin kiva ja selkeä, sellainen zombi-seikkailu, jossa taistellaan ja paetaan ja taistellaan ja lopussa on opetus.

Söpöä ja nopeaa luettavaa.




-------------------------------------------


 Valérie Mangin & Steven Dupré:
Saalistajien klubi 1, Bogeyman
Saalistajien klubi 2, Juhla
Zoom Teufel 2016 & 2017
Suom. Anssi Rauhala

Luin Saalistajien klubi -albumit työkaverin suosituksesta. Tai no, ehkä suositus on vähän väärin sanottu, sillä hän kuvaili näitä sanalla "outo".

Tarina sijoittuu 1865-vuoden Lontooseen. Rikkailla menee loistavasti, köyhillä ei todellakaan. Jack on nuori varas, joka tekeytyy välillä nokikolariksi kiinnittääkseen vähemmän huomiota. Puuvillatehtailla työskentelevien lasten tavoin hänkin pelkää kuollakseen Bogeymania, salaperäistä murhaajaa, joka voi vaania missä tahansa. Jack on päässyt Bogeymanin jäljille, mutta tietää, etteivät poliisit ota vakavasti katupojan puheita. Niinpä hän kääntyy rikkaan perheen tyttären, Elizabethin puoleen.

Saalistajien klubi on todellakin outo - ja ällöttävä! - tarina. Kuvitus ilmentää hyvin rikkaiden ja köyhien välistä kuilua ja koko Lontoo näyttäytyy ahtaana, likaisena ja arvaamattomana paikkana. Bogeyman on maineensa veroinen, mutta koko homman kaameus yllättää.

Pidin tästä sarjasta, vaikka tarinan raakuus olikin sitä luokkaa, että seuraavaksi oli pakko lukea pari lastenkirjaa mieltä rauhoittamaan.


-------------------------------------------



Jeff Lemire: Roughneck
Gallery 13, 2018, 272s.

Entinen kovaotteinen jääkiekkoilija, Derek Oulette, elelee epämääräistä elämää pikkuruisessa Pimitamonin kaupungissa. Hän majailee paikallisella jäähallilla, viettää iltansa kapakassa ja joutuu/hakeutuu tappeluihin jatkuvasti. Eräänä päivänä hänen ovensa edessä istuu piesty nuorehko nainen, Derekin sisar.

Roughneck on tummasävyinen niin kuvitukseltaan kuin tarinaltaankin. Henkilöhahmot eivät herätä suurempia sympatioita, mutta tykkäsin kokonaisuudesta kuitenkin. Derek on hahmona tosi turhauttava ja olisin mielelläni lukenut vähän enemmän hänen taustastaan. Että mitä siellä menneisyydessä on oikein tapahtunut, kun miehestä on tullut tuommoinen.

-------------------------------------------


Sylvia Ofili: German Calendar No December
Cassava Republic Press 2018, 186s.
Piirrokset: Birgit Weyhe

German Calendar No December kertoo Nigerialaisen Olivia Evezin elämästä kouluvuosista nuoreksi aikuiseksi. Olivia kasvoi Nigerian rannikolla Warrin kaupungissa. Hän oli onnensa kukkuloilla päästyään sisäoppilaitokseen Lagosiin. Sisäoppilaitos ei kylläkään vastannut Olivian kuvitelmia, sillä kivojen seikkailujen ja yhteishengen sijaan arki koostuikin lähinnä oppitunneista ja rangaistuksista. Lagosin koulun päätyttyä Olivia palaa hetkeksi perheensä luo, mutta kokee polttavaa halua nähdä maailmaa ja pian hän päätyykin Saksaan, äitinsä kotimaahan.

Tämä sarjakuva on mielenkiintoinen, mutta etenkin sisäoppilaitoskuvausten puolesta karu. Miksi Olivian (tai muidenkaan tyttöjen) vanhemmat eivät millään tavalla tue lastaan tai puutu räikeimpiin epäkohtiin? Kertooko Olivia ylipäätään ongelmistaan heille? Joka tapauksessa tämä on enimmäkseen lämminhenkinen ja kivasti toteutettu kasvutarina.

lauantai 16. helmikuuta 2019

I'll Be There for You: The One about Friends

Kelsey Miller: I'll Be There for You: The One about Friends
Harper Collins 2018, 8h 27min
Lukija: Amber Benson

Frendit on minulle sellainen tv-sarja, jonka pariin palaan suurin piirtein säännöllisesti. En muista milloin olen Frendejä ensimmäisen kerran katsonut, enkä sitäkään monestiko sarja on tullut nähtyä. Meillä on kaikki kaudet DVD:llä, mutta tällä hetkellä sarjaa on paljon vaivattomampaa seurata Netflixistä.

Kelsey Miller on koonnut kirjaksi valtavan määrän Frendit-tietoutta ja anekdootteja. Jos sarja ei ollenkaan kiinnosta, tuskin kannattaa tarttua tähän kirjaankaan.

Miller käy läpi muun muassa sarjan syntyä, castingia ja näyttelijöiden keskinäistä dynamiikkaa. Ehkä mielenkiintoisimmaksi koin sen osuuden, jossa Miller pohtii, kuinka hyvin - tai huonosti - sarja on kestänyt aikaa. On kyllä aivan totta, että varsinkin ensimmäisellä tuotantokaudella revitään älytön määrä huumoria ihan vain homoseksuaalisuudesta.

Millerin teksti on lukijaystävällisen jouhevaa. Tästä aiheesta olisin jaksanut kuunnella vielä saman verran lisää.

Aloimme katsoa sarjaa mieheni kanssa uudestaan pian sen jälkeen kun aloitin tämän kirjan kuuntelun. Kun kuuntelin töistä palatessa I'll Be There for You:n loppusanoja, liukastuin ja kaaduin aika pahasti. Kotiin päästyäni makasin sohvalla kylmäpussi takapuolen päällä, kun alettiin katsoa seuraavaa Frendit-jaksoa. Kuinka osuvaa, että vuorossa oli The One with the Butt.

torstai 14. helmikuuta 2019

Lukupettymyksiä

Mohsin Hamid: Exit west
Otava 2018, 182s.
(Exit West, 2017)
Suom. Juhani Lindholm


Exit West muodostui minulle melkoiseksi lukujumittajaksi. Mohsin Hamidin kirjassa on vain 182 sivua, mutta luin sitä ikuisuudelta tuntuneen ajan. Etukäteen olin lukenut noin kaksi kirjaa ylistävää kommenttia ja luonnollisesti odotin kirjalta mullistavaa lukukokemusta.

Nadja ja Saeed asuvat nimeltä mainitsemattomassa Lähi-Idän kaupungissa, joka ajautuu sisällissotaan. Yhteydenpito käy koko ajan vaikeammaksi, eikä missään ole turvallista. Nuoret päättävät paeta johonkin turvallisempaan maahan.

Idealtaan kirja on minusta mielenkiintoinen. Ajattelin, että tätä kirjaa lukemalla voisin ehkä saada edes häivähdyksenomaisen käsityksen siitä, millaista on vaeltaa hyvin pitkiä matkoja mahdollisesti hengenvaarallisissa olosuhteissa. Mutta kas, pakomatka tapahtuukin mustien ovien kautta. Ovet ovat kuin jotain teleportteja, joista plumpsahdetaan uuteen paikkaan, joka sekin muuttuu arveluttavaksi ja on aika plopsahtaa toisaalle. Ihan rehellisesti sanoen menetin mielenkiintoni siinä vaiheessa kun tarina muuttui... niin, mikse se nyt sitten muuttuikaan. Ehkä (ankeaksi) spekulatiiviseksi fiktioksi.

Tämän kirjan kohdalla koin jälleen sen turhauttavan "olen liian tyhmä lukemaan tätä" -tunteen.



Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Otava 2018, 14h 45min
Lukija: Petriikka Pohjanheimo

Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin ja Naiset joita ajattelen öisin, ovat saaneet aivan mielettömän määrän kehuja ja lukijat huokailemaan onnesta. Halusin mukaan hehkuttajien rinkiin ja aloin kuunnella Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin:ta.

Kirjailija jää vuorotteluvapaalle ja matkustaa Japaniin tutustuakseen muinoin eläneeseen hovirunoilijaan/kirjailijaan Sei Shōnagoniin. Shōnagonin kirjoittama Tyynynaluskirja on sekalainen kokoelma päiväkirjamerkintöjä, runoja ja listoja erilaisista asioista ja Kankimäki tuntee löytäneensä Sei Shōnagonista sielunsisarensa.

Kuunteleminen tökki heti alkuunsa. Kankimäen irtiotto on toki kiinnostava ja hänen aika tavalla toivottoman tuntuinen etsintäretkensä samoin. Silti, jokin epämääräinen utuisuus etäännytti minua koko ajan enemmän ja parin viimeisen kuuntelutunnin aikana ajatukseni harhailivat ties missä, vaikka normaalisti uppoan äänikirjoihin ilman ongelmia.

Olisin niin hirveästi halunnut rakastua tähän kirjaan! Kuuntelinko aivan eri kirjan kuin kaikki muut?

tiistai 12. helmikuuta 2019

Kuinka painovoimaa uhmataan

Jojo Moyes: Kuinka painovoimaa uhmataan
(The Horse Dancer, 2009)
Gummerus 2019, 537s.
Suom. Heli Naski


Jojo Moeysin tuorein suomennettu teos, Kuinka painovoimaa uhmataan, on alunperin ilmestynty jo kymmenen vuotta sitten. Olen lukenut/kuunnellut Moyesiltä seitsemän muuta kirjaa, joten uskaltanen sanoa kirjailijan tyylin tulleen tutuksi. Tähän asti Moyesin kirjat ovat olleet koukuttavaa viihdykettä, mutta tämän painovoiman kanssa tuskailin yllättävän pitkään. (Ehkä viikon, en muista tarkkaan.)


14-vuotias Sarah harjoittelee isoisänsä opastuksella upeita, painovoimaa uhmaavia temppuja. Isoisän joutuessa yllättäen sairaalaan Sarah yrittää parhaansa mukaan pärjätä yksin, sillä muita läheisiä hänellä ei ole. Toisaalla noin 35-vuotias Natasha elää kiireisen ja stressaantuneen lakimiehen elämää. Aviomies on muuttanut yhteisestä kodista jo vuotta aiemmin ja Natashalla on rinnallaan uusi kumppani. Sattumalta Sarah ja Natasha osuvat samaan myöhään auki olevaan ruokakauppaan ja kohta heidän elämänsä ovatkin jo kietoutuneet yhteen.

Noh. Tavallaan Kuinka painovoimaa uhmataan on varsin tavanomainen tarina Moyesille. Kirja on viihdettä, mutta ei aivan sieltä kevyimmästä päästä. Romantiikantapaisella on kyllä roolinsa tässä kirjassa, mutta niin on lastensuojelulla, huostaanotoilla ja hevosillakin. Minä en ole koskaan ratsastanut tai käynyt talleilla. Olen kyllä lapsena ollut kärryjen kyydissä, kun naapurin hevonen veti perunalastia. Luultavasti olisin suorastaan rakastunut tähän kirjaan, mikäli veressäni olisi edes hyppysellinen heppatyttöä. Mutta koska ei ole, pikkutarkat ratsastuskohtaukset tuntuivat yhtä pitkäveteisiltä kuin useimmat Harry Potterin huispauskohtaukset. Kirjan loppupuolella turhautti myös se, että siellä täällä puhuttiin ranskaa ja vaikka en mistään oleellisesta jäänytkään ranskaa ymmärtämättömänä paitsi, olisin mieluummin ymmärtänyt kaiken lukemani.

Minulle tämä oli vähän puuduttavaa luettavaa, mutta Moyesin kirjat tulevat kyllä jatkossakin olemaan automaattisesti lukulistallani.

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Skam kaudet 1 ja 2

Julie Andem: Skam kausi 1: Eva
Alkuperäinen käsikirjoitus
(SKAM Sesong 1: Eva. Råmanus, 2018)
WSOY 2018, 205s.
Suom. Kati Valli
En ole katsonut ensimmäistäkään jaksoa Skamia, mutta niin paljon kehuja olen kuullut, että nämä sarjan käsikirjoitukset laitoin varaukseen heti kun niiden olemassaolosta kuulin. Koska julkaistut käsikirjoitukset ovat ne ensimmäiset versiot, voi olla että itse sarjassa jokin kohtaus (tai mistä minä tiedän vaikka enemmänkin) olisi mennyt aivan toisella tavalla. Osa kohtauksista on tietysti voitu jättää kokonaan poiskin. Kohtausten lisääminen on kai sekin ihan mahdollista.

No joka tapauksessa luin nämä kaksi ensimmäistä kautta ja tykkäsin todella paljon. Mukavan lisän toi se, että käsikirjoituksessa on mukana Andemin omia kommentteja ja välillä väsyneitä jorinoita.

Ensimmäisessä osassa, (tai ensimmäisellä kaudella, en oikein osaa päättää sitäkään, miten näistä kirjoista pitäisi puhua!), pääosassa on lukion ensimmäisen luokan aloittanut Eva. Hänellä on ihana poikakaveri, mutta ei juuri muuta. Syystä, joka selviää lukijalle/katsojalle vasta myöhemmin, Eva ei ole tekemisissä entisten ystäviensä kanssa. Onnekseen hän kuitenkin saa uusia ystäviä, joiden ansiosta elämä ei olekaan pelkästään poikaystävää ja kouluankeutta.
Julie Andem: Skam kausi 2: Noora
Alkuperäinen käsikirjoitus
(SKAM Sesong 2: Noora. Råmanus, 2018)
WSOY 2018, 240s.
Suom. Kati Valli

Toisessa osassa keskitytään Nooraan, joka tuntuu keskittyvän enemmän ystävien tukemiseen kuin omaan elämäänsä. Kun Noora lopulta, vastentahtoisesti, huomaa ihastuneensa, eivät asiat tietenkään solju vaivattomasti, vaan edessä on kriisi poikineen.

Kuten jo sanoin, viihdyin näiden kirjojen parissa todella hyvin. Tavallaan nyt tekisi mieli katsoa sarja ihan oikeasti, toisaalta taas haluan säilyttää nämä hahmot sellaisina kuin heidät itse kuvittelin. Kaikissa hahmoissa on mukavasti syvyttä. Jos nyt aivan kaikki ei olekaan ihan uskottavaa, niin mitäpä tuosta. Vaikeinta minun oli ymmärtää sitä, että heti ensimmäisenä lukiovuonna aletaan järjestää jotain abibussia, joka ilmeisesti on Norjassa erityisen tärkeä juttu.

Erityisesti täytyy vielä kehua näiden kirjojen ulkonäköä. Ihanan pelkistettyä ja harvinaisen selkeää!




perjantai 8. helmikuuta 2019

Mangaa

Kei Sanbe: Poissa 3
(Boku dake ga inai machi 3, 2013)
Punainen jättiläinen 2019, 208s.
Suom. Taavi Suhonen


Satoru yrittää tehdä kaikkensa menneisyydessä, jotta saisi pelastettua useamman ihmisen hengen. Asiat eivät kuitenkaan etene toivotulla tavalla ja yhtäkkiä Satoru huomaa olevansa jälleen äitinsä kuolemaa seuranneessa tilanteessa. Satorun on pysyttävä piilossa, mutta samalla pitäisi yrittää muuttaa tapahtumia parempaan suuntaan.

Poissa-sarjan tunnelma on melkein epätoivoinen, eikä lukiessa malta pitää taukoja. Satorun takaumien hallitsemattomuus tekee kaikesta vielä ahdistavampaa, kun koskaan ei voi tietää, saako Satoru uuden mahdollisuuden vai ei.

Tietysti osa loppuu kutkuttavaan cliffhangeriin ja seuraava osa ilmestyy vasta huhtikuun loppupuolella! Kääk!



Hiromu Arakawa: Fullmetal alchemist 5-7
Sangatsu manga 2018
Suom. Juha Mylläri






Fullmetal alchemistista olen pitänyt alusta asti, mutta näistä kolmesta viimeisimmästä osasta olen tykännyt tähän mennessä eniten. 

Viidennessä osassa Alphonse ja Edward matkaavat Winryn kanssa kaupunkiin, joka on automail-proteesien keskus. Winry on aivan onnensa kukkuloilla saadessaan tutustua kaikkiin upeisiin virityksiin. Kuudennessa osassa pojat menevät tapaamaan alkemian opettajaansa. Samalla muistellaan menneitä niin, että lukijakin pääsee näkemään veljekset pikkupoikina ja todistamaan niitä tapahtumia, joiden seurauksena Al muuttui lapsesta jättihaarniskaksi. Seitsemännessä osassa Al kidnapataan. Sieppaajat ovat epämääräistä väkeä, joista osa on ihmisen ja jonkin eläimen yhdistelmiä, mutta yksi väittää olevansa homunculus, keinoteikoinen ihminen.

Kaikissa osissa on taisteluita, tai vähintäänkin vauhdikkaita takaa-ajoja. Myös huumoria on ripoteltu sopivasti sinne tänne kaiken toiminnan jä jännityksen sekaan. 

Suosikkini hahmoista on Al, jonka melko keskeisestä roolista seitsemännessä osassa olin oikein ilahtunut.

keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Tähtiin kirjoitettu

Minnie Darke: Tähtiin kirjoitettu
(Star-Crossed, 2019)
Otava 2019, 444s.
Suom. Irmeli Ruuska


Tähtiin kirjoitettu on sympaattinen viihderomaani, jota takakannessa verrataan varsin osuvasti Love Actually eli Rakkautta vain -elokuvaan. Rakkautta vain sattuu olemaan yksi suosikkielokuvistani, joten tämä vertaus ilman muuta vaikutti lukupäätökseen. Eikä rinnastus ollut ollenkaan huono!

Justine työskentelee paikallislehden juoksupoikana, mutta haaveilee pääsevänsä pian toimittajaksi. Kun hän sattumalta törmää Nickiin, horoskooppeihin uskovaan nuoruudenihastukseensa, heräävät vanhat tunteet henkiin. Nickin ura näyttelijänä on vasta alussa, mutta tulevaisuus näyttää sen verran karikkoiselta että hän pohtii vakavasti uran vaihtoa. Justine taas haluaa saada Nickin uskomaan itseensä (ja huomaamaan Justinen tyttöystäväpotentiaalin) ja mitenpä se onnistuisi paremmin, kuin muokkaamalla paikallislehden horoskooppipalstaa omiin tarkoituksiin sopivammaksi?

Justinen ja Nickin tarinat eivät ole kirjan ainoita, sillä Justinen kehittelemät horoskoppitekstit vaikuttavat yllättävillä tavoilla monen muunkin elämään. Vaikka tämä horoskooppiosuus oli minusta epäkiinnostava ja -uskottavakin juttu, kokonaisuus on herttainen. Erityisen paljon tykkäsin siitä sivupolusta, johon liittyi prinssi Charlesin ja Dianan hääposliinia.

Tarina etenee jouhevasti ja lukuisat pienet juonikuviot sulautuvat päätarinan sekaan luontevasti. Viihdyin oikein hyvin tämän kirjan parissa.

maanantai 4. helmikuuta 2019

Runoilija X

Elizabeth Acevedo: Runoilija X
(The Poet X, 2018)
Karisto 2019, 363s.
Suom. Leena Ojalatva

Harlemissa asuva Xiomara kirjoittaa muistikirjaansa runoja kaikesta mitä mieleen tulee. Ja tällä nuorella naisella ajateltavaa riittää. Ei ole helppoa varttua toisena kaksosista perheessä, jonka vanhemmat ehtivät luulla, etteivät saisi lapsia. On haastavaa, kun kaksosveli on hintelä nero, joka ei osaa puolustaa itseään eikä muita. Xiomaran on pysyttävänä kovana molempien puolesta. Elämää ei helpota äidin ylitsevuotavainen uskonnollisuus, jonka olisi oltava kaikki kaikessa myös lapsille.

Elizabet Acevedon väkevä säeromaani on upean vimmainen teos. Xiomara etsii itseään, kuten kuka tahansa nuori. Uskonnosta ei ole muodostunut hänelle sellaista elämän tukipilaria kuin äiti olisi tahtonut, mutta äitiä ei ole ollenkaan helppo uhmata.

Runoilija X on nopealukuinen ja puhutteleva kirja. On näköjään harvinaisen vakea pukea sanoiksi sitä fiilistä, mikä tästä kirjasta jäi. Jotakin hengästyttävää, raivostuttavaa ja toiveikasta tässä kuitenkin oli.

Todella hyvä lukukokemus ja kansikin on upea!

lauantai 2. helmikuuta 2019

Lisää Normaaleja

Holly Bourne: Mikä kaikki voi mennä pieleen? (2017, 448s.)
Mitä tytön täytyy tehdä? (2018, 396s.)
...ja Onnellista uutta vuotta (2018, 155s.)
Gummerus
Suom. Kristiina Vaara



Vastikään lukemani Oonko ihan normaali? oli niin sydäntä lämmittävä kirja, että lainasin saman tien sarjan muutkin osat.Vaikka kyse on sarjasta, nämä voi lukea aivan hyvin itsenäisinä teoksina, viimeisintä bonusosaa lukuun ottamatta.

Mikä kaikki voi mennä pieleen? keskittyy Amberiin, joka lähtee Amerikkaan työskennelläkseen puolivirallisesti äitinsä ja tämän uuden puolison perustamalla lasten kesäleirillä. Suurin motivaattori on kuitenkin äiti, johon Amber haluaisi löytää yhteyden. Suurilla odotuksilla on tapana tuottaa pettymys, mutta ehkä kesä Kaliforniassa ei sittenkään ole ihan katastrofi.

Kolmannen kirjan kertojana toimii Lottie, joka ei enää jaksa tuntemattomien miesten ehdotteluja ja kaikkialla vellovaa seksismiä. Hän sisuuntuu ja aloittaa kuukauden kestävän projektin, jonka aikana hän kiinnittää myös muiden huomion jokaiseen seksistiseen asiaan. Mitä tytön täytyy tehdä? näyttää konkreettisesti sen, kuinka seksismiä on melkein kaikkialla. Lottien projekti on rankka ja uuvuttava, vaikka hän saakin paljon tukea ystäviltään ja monilta muiltakin.

...ja onnellista uutta vuotta on trilogian lopullisesti (?) päättävä pienoisromaani. Siinä tytöt kohtaavat ensimmäistä kertaa muutaman kuukauden tauon jälkeen Amberin järjestämissä kotibileissä. Jokainen on aloittanut jatko-opinnot tahoillaan ja hyvistä aikomuksista huolimatta yhteydenpito kolmikon kesken on hiipunut. Niin Evie, Amber kuin Lottiekin on jättänyt jotakin mieltä painavaa kertomatta ystävilleen, jotka eivät enää tunnu aivan niin läheisiltä kuin vielä hetkeä aiemmin.

Tämä sarja on kyllä ihan mahtava. Jotenkin Bourne onnistuu ujuttamaan kirjoihinsa aimo annoksen feminismiä siten, ettei se tunnu liiaksi tuputtamiselta tai päälle liimatulta tietoiskulta. (Välillä tosin lipsahtaa sillekin puolelle.) Nämä kolme tyttöä ovat kukin ihan omanlaisiaan ja jokaisesta löytyy jotakin samastumispintaa. Tykkään siitäkin, että kukaan tytöistä ei ole niin sanotusti täydellinen, vaan jokaisella on myös ärsyttävät piirteensä.

Mitä tuohon bonus-osaan tulee, minusta se oli haikeudessaan ja realistisuudessaan... no, ihana. Vaikka Evie, Amber ja Lottie ovat ajautuneet etäämmälle toisistaan ja se on vähän surullista, minusta on tervetullutta muistuttaa nuoriakin lukijoita siitä, etteivät ystävyyssuhteetkaan välttämättä ole ikuisia. Ajan myötä me kaikki muutumme ja joskus käy niin että ennen todella läheinen ystävä tuntuukin aivan vieraalta.

Tätä tyttökolmikkoa tulee ikävä, mutta olipa kiva tutustua heihin.